Viimeinen päivä

Edessä on valintoja. Ensimmäinen vaihtoehto on pysyä tänään kotona potemassa. Toinen vaihtoehto on lähteä pilestämään ja vetää pää täyteen. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto on jossain määrin riskipeliä, koska huomenna on periaatteessa pakko lähteä junalla Tampereelle, eikä se ole kovin hauskaa, jos onnistun hankkimaan illalla kuolemantaudin. Lisäksi pahassa taudissa on ikävä yrittää tehdä niitä odottavia rästihommia.

Jos taas otan varman päälle ja valitsen ensimmäisen vaihtoehdon, on vaarana, että missaan mahdollisuuden tavata jonkin yksinäisen tyttösen, joka on kovasta humalatilastaan huolimatta (tai sen takia) päättänyt juhlistaa uuttavuotta satunnaisesti valitun miehen kanssa oman pienen ilotulittelun merkeissä lepohuoneen puolella.

Ottaen huomioon, että jälkimmäisen vaihtoehdon mahdolliset plussapuolet ovat lähinnä puutteisen mielen kangastuksia, viisainta olisi varmasti viettää se tylsä uusivuosi. No, ilta näyttää.

Kävi miten kävi, toivotan kaikille parempaa seuraavaa vuotta. Iloitkaa, menestykää, rakastakaa.

Terveys petti

Niin se flunssa sitten yllätti. Toisaalta ei mikään ihme, tapasinhan joulun aikana puoli sukua potentiaalisia taudinkantajia. Vastustuskykykään ei ole viime aikoina ollut mikään paras mahdollinen. Niisk. Trööt.

Vastustustuska. Hieno kieli tämä meidän.

Blogiani on mainostettu. Itse en ole toistaiseksi sortunut moiseen, joten tyydyn nytkin vain Päätäni aukomaan. Täällä kotona on jotenkin vaikea kirjoittaa päivittäin. Pää ei toimi, kun ei saa olla yksin ja rauhassa. Asiaan ehkä vaikuttaa sekin, että tulee istuttua lähinnä sisällä tekemättä mitään. Ei ole mistään mitään sanottavaa.

Joudun sittenkin ottamaan takaisin kommenttini tuosta uusimmasta Grishamista. Kirjan juoni kuivui puolenvälin jälkeen kokoon. Tuli vähän sellainen olo, että kirja oli kirjoitettu väkisin kiireellä loppuun, jotta se ehti joulumarkkinoille. Sääli.

Mopo karkaa

Ruumiiden laskeminen tuntuu olevan tällä hetkellä pop. 20 tuhatta.. voi ei. 40 tuhatta.. apua! 70 tuhatta.. auta armias. Tähän mennessä 14 suomalaista kuollut.. MAAILMANLOPPU!!!

Kaikki on suhteellista. Media ratsastaa iloisesti jymyuutisten hyökyaallokossa. Ihmiskohtaloita, ihmiskasoja, lääkäreitä, pappeja, ministereitä. Mutta missä on Aki Sirkesalo??!

Jos viikate olisi kaatanut kansaa yhtä ronskisti jossain Siperian ylängöillä, ketään ei kiinnostaisi. Punainen Risti keräisi kokoon taskurahoja, joilla saataisiin karvahatuille vähän kaalia lohduksi.

Epäreilua? Elämä on.

Valkoista valtaa?

Tylsää. Tarkoitus olisi lähteä takaisin vasta uudenvuoden jälkeen, mutta alkaa tuntua siltä, että pitkästyn kuoliaaksi vielä tämän vuoden puolella. No, ehtiipä ainakin katsella kylliksi oikein luvallista töllöä.

Katsoin dokumenttia jostain jenkkien uusnatsiyhteisön keulahahmosta. Tom Metzger taisi olla nimi. Ja taas kerran onnistuin yllättymään ihmisten tyhmyydestä. Suurimmalla osalla suunsa aukaisseista idiooteista oli jostain keskiajalta peräisin oleva asenne. Minkäänlaisia järkeviä perusteita rasistisille käsityksille ei löytynyt. Eräskin nainen, joka oli ottanut 11-vuotiaat kaksostyttönsä pois koulusta opettaakseen niille itse kotona "valkoisen rodun ylpeyttä", kertoi miten hän ei pitänyt muiden rotujen edustajien tavasta "pälpättää vierailla kielillä". Hänen mielestään myös 90% vierasmaalaisista ei näytä miellyttäviltä.

Toisessa paikassa haastattelijaa kohtaan oltiin todella vieraanvaraisia aina siihen asti, kun tämä vihjasi saattavansa olla juutalainen. Jo muuttui ääni kellossa. Mistäpä nämä järjen jättiläiset olisivat muuten saaneet tietää, että haastattelijaakin pitäisi vihata. Repeilin naurusta. On sangen huvittavaa, miten nämä raukat, jotka mesoavat kovaan ääneen hakaristikrääsänsä kanssa, eivät tajua, kuinka paljon erirotuisia ihmisiä on kosketuksissa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, vaatteisiinsa, ruokaansa..

"Tahtoo!", sanoo 3-vuotias lapsi. "No kun mä halu-an!"

Oolrait. Sopii hyvin. Annetaan uusnatseille oma pala maata jostain keskeltä ei-mitään ja katkaistaan kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Siellä saavat rauhassa myrkyttää pienen yhteisönsä geenipoolin. Kumpi kuolee ensin, aate vai natsit? Ei sillä, että kiinnostaisi paskan vertaa.

Luonnonmullistuksia

Krapulapäivä ja laiskottelua. Uudesta Grishamistakin on luettu kohta puolet. Jo tässä vaiheessa uskallan julistaa sen hyväksi kirjaksi. Teksti on edelleen yhtä kekseliästä ja mukaansatempaavaa. Suosittelen lämpimästi.

Pari hyökyaaltoa tuli ja meni pistäen siinä sivussa muutaman kymmenen tuhannen ihmisen elämän uusiksi. Mannerlaattojen reunamilla ei yksinkertaisesti ole kovin järkevää asua. Mutta ihminen on itsepäinen. Katastrofialueet rakennetaan aina uudestaan. Joka paikka on asutettava, hinnalla millä hyvänsä ja ilman syytä. Miten paljon vähemmän kehitysmaaongelmia olisikaan, jos kaikkein surkeimpia, täysin elinkelvottomia aavikkoseutuja ei liikakansoitettaisi?

"Lisääntykää ja täyttäkää maa." Jep jep. Wee wee wee piste eroakirkosta piste fi.

4. Haluan oman talon, jonka suunnitteluun pääsen itse täysin vaikuttamaan.
5. Haluan tarpeeksi rahaa. Tarpeeksi tarkoittaa sitä, ettei se lopu ihan heti.
6. Haluan lentolupakirjan.

Nollaus

Baariin isolla kaverilössillä. Melkein kaikki ovat käymässä kotikonnuilla, joten näkee vaihteeksi vähän kauempanakin asuvia vanhoja tuttuja. Mukavaa. Sitä mukaa kun tyhjien pullojen määrä kasvaa, jutut muuttuvat syvällisemmiksi. Valitettavasti alkoholin vapauttavan vaikutuksen kylkiäisenä artikulaatio heikkenee huomattavasti. Ainakin itselläni.

Kavereiden keskelläkin tunnen välillä olevani outolintu. Hassu poika, joka vaan hengailee mukana. En tiedä miksi. Olenko niin vieraantunut kaikesta? Jos olen, miten pääsen takaisin mukaan kuvioihin? En osaa olla ihminen.

Juttua parisuhteista, kirkkohäistä, lapsista. Ei helvetti.. ajankohtaista kavereilleni, utopiaa minulle. Monet ovat jo pariutuneet kovin pysyvän oloisesti. "Eikö sulla oo vieläkään naista? Kyllähän sut huolis kuka vaan. Sun pitää laskea rimaa." Just. En oikein tiedä, sanovatko ne noin ihan tosissaan, vai siksi, että niin pitää sanoa. Naiset eivät pyöri ympärilläni. En ole nirso. En tiedä enää itsekään, missä oikein mennään.

Iso porukka hajoaa lopulta baarissa. Yhdellä menee annostelu pieleen, toinen juuttuu pelipöytään, kolmas katoaa muuten vaan mystisesti. Näen tytön, jonka kanssa oli kesällä jotain pientä. Juttu kuivui silloin kokoon, ennen kuin ehti edes alkaa. Koitan heittää jotain läppää, mutta jätän sen rauhaan, kun ei sitä näytä kiinnostavan. Yllätys.

Matka jatkuu

Joulupäivänä oli vuorossa kaksi kokonaista jouluateriaa jälkiruokineen kaikkineen. Eri kaupungeissa vaan. "Käykää hakemassa lisää. Syökää nyt. Nämä pitää kaikki syödä pois." Olemmeko karhuja, jotka tankkaavat talven varalle? En minä ainakaan. Hyväkin ruoka on herkullista vain niin kauan, kun sitä ei tarvitse änkeä jo valmiiksi täyteen mahaan.

Miksi olin lupautunut vielä ajamaan kotiin. Olisin niin mieluusti voinut nautiskella tarjolla olleita viinejä ja oluita. Jossain vaiheessa oli pakko paeta pois vanhemman väen puuduttavasta seurasta. Haastoin serkkuni pelaamaan pleikkaria - ainut serkku, joka on edes lähellä omaa ikäluokkaani. Loppuilta menikin siinä huomattavasti kevyemmin.

Päivän päätteeksi vielä kotona erä humalaista Trivial Pursuittia. Voitin sentään.

Joulubugi

Muutama päivä oli sen verran hektinen, etten ehtinyt juuri konetta avata. Ajattelin lisäillä nuo puuttuvat kirjoitukset ovelasti näin jälkikäteen.

Jouluaatto meni lopulta aika kivuttomasti. Muutama terästetty glögilasillinen auttoi varmasti jonkin verran. Taas kerran tuli huomattua miten vaivaantunutta on istua ruokapöydässä ja tuijottaa lautasta vailla keskusteltavaa. Tai kyllähän muilla tuntui olevan keskusteltavaa. Aiheet vaan tuntuivat liikkuvan enimmäkseen alle kouluikäisen jälkikasvun tekemisissä. Ei hirveän lähellä meikäläisen jokapäiväistä elämää.

"Mitäs sulle kuuluu?" on ehkä maailman typerin kysymys. Tapaan vastata siihen ah niin informatiivisesti "Mitäs mulle. Ei kummempia." Hyvä keino tappaa onnettomasti avattu keskustelu heti alkuunsa.

Lopullinen lähtölaskenta

T miinus 16 tuntia noin pikaisesti arvioituna. Aloitin jo henkisen latautumiseni huomisen kaaokseen. Kerran se vaan kirpaisee. Sitten saa taas olla vuoden rauhassa. Ei voi olla niin vaikeaa näyttää yhden illan ajan semi-iloista ilmettä ja teeskennellä nauttivansa joka hetkestä. Okei, valehtelin.. on se.

Katsoin juuri hassun leffan. Se kertoi perheestä, joka kokoontui yhteen kiitospäiväksi. Ja tottakai kaikki, mikä saattoi mennä pieleen, meni. Olisi hauska nähdä omassa suvussa edes kerran vastaavia tunteenpurkauksia. Taitaa olla turha toivo. Vaikka miten olisi erimielisyyksiä, kaikki kuitenkin käyttäytyvät niin korrektisti kuin suinkin. Liikaa pieniä lapsia, jotta kukaan kehtaisi kunnolla avautua.

Joku satunnainen tv-sarja antoi eilen loistavan idean. Siinä eräs mies kirjoitti listaa sadasta asiasta, jotka halusi tehdä ennen kuolemaansa. Mikäs siinä, ajattelin.. tehdäänpäs oma pieni lista. Tuskin ihan sataa asiaa ihan heti keksin, mutta kerään niitä hiljalleen sitä mukaan kun mieleen tulee. Tässä alkurykäisy.

1. Haluan löytää aidon, kauniin naisen, jonka kanssa jakaa
piskuisen elämäni keskinkertaisuutta.
2. Haluan matkustaa jokaiselle mantereelle.
3. Haluan kirjoittaa oman kirjan, joka myös julkaistaan.

Laiskaa odottelua

Nukuin pitkään. Heräsin tosin aamuyöstä puuduttavaan särkyyn selässä. Olin näemmä venäyttänyt jonkin tuntemattoman pienen lihaksen. Heitin huiviin kuussatasen Buranan ja painoin pään takaisin tyynyyn. Lopputuloksena vaatimattomat nokoset.. 0:30 - 16:00. Pistäkää paremmaksi.

Rasittavaa kuunnella sivusta vanhempieni keskinäistä kommunikointia. On vaikea ymmärtää, miten ne kestävät toistensa piikittelyä. Semmoista pientä puolileikkisää viisastelua, mutta kuitenkin niin ärsyttävää ja epäkypsää. Ainakin omasta mielestäni.

Ulkona puhaltaa. Sanovat, että se on vuosikymmenen myrsky. Toivottavasti se pyyhkäisee mennessään kaiken ylimääräisen jouluhössötyksen. Unohdin käydä kirjastossa. Taidan keittää teetä ja siirtyä sohvalle passivoivaa ajankulutuslaatikkoa vahtaamaan.

Kotia kohti

Laahustan laukkuni kanssa pysäkille. Bussia ei kuulu. Alkaa näyttää siltä, että myöhästyn junasta. No, vartin jäljessä aikataulusta se lopulta hurauttaa paikalle. Mulkaisen kuskia tympeä ilme kasvoillani. Matkalla selviää todennäköinen syy aikataulun pettämiseen. Kuski on joku hemmetin amatööri. Ei se meinaa saada autoa ollenkaan liikkeelle jäisiltä pysäkeiltä, saati sitten pysähtymään niiden kohdalle.

Koska olin ostanut lipun jo aikaisemmin, ehdin asemalaiturille vähän ennen rautahevosen tuloa. Ohitseni kävelee lämpimän näköisesti pukeutunut tyttö, jolla on iso reppu selässään. Se pysähtyy vähän matkan päähän, odottelee varmaan samaa junaa. Kauan tyttö ei malta olla paikoillaan, vaan lähtee tallustelemaan ympäriinsä jalkojaan hassusti viskellen ja pyörien. Tytön suu liikkuu äänettömästi jotain sanoja tapaillen. Ilme on keskimääräistä iloisempi ja välillä se muuttuu kunnon hymyksi.

... Pyöriessään tyttö vilkaisee minuunkin, kääntyy sitten poispäin ja hymyilee itsekseen. Siinä liikehtiessään se näyttää liikkuvan lähemmäksi minua, selkä edellä. Tyttö on jo ihan edessäni. Se kääntyy ja katsoo suoraan silmiin hymyillen. Ihmeissäni hymyilen takaisin, tyttö on ihan nätti. Yhtäkkiä se tulee ihan lähelle, kietoo kätensä ympärilleni ja katsoo yhä tiiviimmin silmiini. Tyttö työntää huulensa kiinni omiini. Tunnen olevani niin onnellinen...

"PLIM PLOM... Hetken kuluttua Seinäjoki." Havahdun ja avaan silmäni. Otan kuulokenapit korvistani ja laitan soittimen reppuuni. Nappaan laukkuni hyllyltä ja astelen ulos junasta.

Ostoksilla

Kävin kiertelemässä kauppoja uusien vaatteiden toivossa. Pari t-paitaa ja yksi pitkähihainen tarttui mukaan. Kummallista kyllä, kauppojen väkimassoissa pujottelu ei tuntunut ollenkaan niin vaivaantuneelta kuin yleensä. Normaalisti koen moiset tilanteet epämiellyttäviksi ja jännitän ihan syyttä. Tällä kertaa sain tehtyä ostokseni rauhallisesti ja rennolla mielellä. Koitin kovasti pohtia, mikä teki tästä kerrasta erilaisen. En keksinyt selitystä.

Mikä tekee toisen ihmisen silmiin katsomisesta niin vaikeaa? En yksinkertaisesti kykene tapittamaan ketään kovin pitkään silmiin. Olettaen siis että se toinenkin katsoo silmiin. Ehkä se johtuu vain huonosta itsetunnosta. Jotenkin koen sen toisen katseen niin syväluotaavana. Se näkee kaiken, suoraan lävitseni. En pidä tuosta tunteesta.

Bussissa eteeni istui keski-ikäinen mies. Se löyhkäsi uskomattoman pahalta. Miksei kukaan noiden ystävä koskaan huomauta, että haisevat kammottavalle. Ehkä niillä ei ole ystäviä. Takanani joku nuori opiskelijaäiti puhui koko parinkymmenen minuutin matkan kännykkään. Puhui vielä sen verran kovalla äänellä, että koko bussi kykeni seuraamaan puhelua. "Ninja ja Mila joutuvat olemaan eri tarharyhmissä." Voi harmi.

Jakoavain ja tissit

Mikä loma? Koko päivä kului käytännössä vain ja ainoastaan koodaamiseen. Huonolla ryhdillä, hiukset sotkussa ja muuten vaan hieltä haisevana puskin ulos rivejä kuin kunnon nörtti ikään. Jääkaappikin on tyhjä, mutta kauppaan en jaksanut vaivautua. Lähden kuitenkin alkukotia kohden näillä näkymin tiistaina, joten turha ostaa sitä sapuskaa turhaan pilaantumaan.

Ne pari välttämätöntä joululahjaa vanhemmille on hankittu. Rupesin pohtimaan, miten paljon joulun aikana tuhlataankaan rahaa lahjoihin, joita ei oikeasti edes haluta ostaa. Ne ostetaan vain siksi, että on pakko, koska on joulu. Ei järjen häivää. Omat lahjani eivät rahallisella arvollaan loista.

Kuntaliiton suunnittelujohtaja Reijo Vuorento haluaa alle 25-vuotiaat nuoret työttömät pakkotöihin. Esimerkkeinä mainitaan vanhustyö ja kouluissa tukioppilaina toimiminen. Näin kertoi siis Hesarin verkkoliite. Onnea vaan kovasti jalon idean käytännön toteutukseen. Haluan todella nähdä, kun Reijo "Repe" Murskainen - työtön automekaanikko, raahataan väkipakolla vanhainkotiin ikäihmisten vaippoja vaihtelemaan.

Telkkarissa ruma äijä zoomailee kauniita malleja linssin läpi. Se saa siitä vielä palkkaa. Miksen minäkin ryhtynyt valokuvaajaksi?

Ja otsikko ei todellakaan tarkoita mitään.

Kuolkaamme pois

Päätin tehdä "joulusiivouksen". En siksi, että kohta on joulu. Kämpässäni vallinnut sekasotku vaan alkoi käydä elinkelvottomaksi. On olemassa ihmisiä, jotka pakkomielteisesti pitävät kaikki paikat aina siistissä kunnossa. Sitten on ihmisiä, joita pieni pölykerros ei sen kummemmin haittaa. Itse olen jonkinlainen välimuoto näistä. Pidän siisteydestä, ja siivotessani teen sen kunnolla. En kuitenkaan useimmiten jaksa välittää, vaikka tiskipöytä olisi sangen ruokottomassa kunnossa ja asunnon jokaisella vaakasuoralla tasolla lepäisi esineitä, jotka eivät niille kuulu.

Siivouksen jälkeen rojahdin katsomaan Ylen luonto-ohjelmia. Liekö erään blogin mainostus jollain tasolla syöpynyt alitajuntaan. Luontodokumentteja katsellessa ensinnäkin huomaa taas kerran, miten vähän sitä tuntee tätä planeettaa ja sen eliömuotoja. Joskus isona kun on rahaa ja aikaa, olisi kiva lähteä kiertämään maailmaa ja nähdä kaunista luontoa. Sitten iskee haikeus. Kaikki tuo luonnon monimuotoisuus tuhoutuu jatkuvasti ihmisen toimesta. Eräskin BBC:n tietoisku aikanaan arvioi, miten monta lajia kuolee joka minuutti sukupuuttoon. Lukuja en muista. Ei ihminen yksin omista tätä elinympäristöä. Me itsekkäät paskiaiset. Toivottavasti jokin sairaus tappaa joskus koko ihmiskunnan ja antaa planeetan taas kukoistaa hamaan loppuun asti.

Vaihteeksi elokuvaa

M. Night Shyamalanin ohjaama The Village oli erittäin positiivinen yllätys. Etukäteen olin kuullut vain keskinkertaisia tai pettyneitä kommentteja. Näin jälkeenpäin arvaan kyllä miksi. Moni ehkä odotti elokuvalta trailereiden perusteella jotain aivan muuta.

En halua kertoa elokuvan tapahtumista tai puitteista oikeastaan mitään. Tämän tyyppisille leffoille on tärkeää, että katsojalla ei ole liikaa ennakko-oletuksia. Alku on melko suoraviivainen, mutta vähitellen tapahtumista pääsee kärryille. Parasta Villagessa on tunnelman luominen. Omalla tavallaan mystinen ilmapiiri kehittyy alusta asti todella hienosti pitäen katsojaa tiukassa otteessan. Filmi on myös visuaalisesti varsin tyydyttävä. Pieniä, mutta niin piristäviä kuvauskikkoja on vähän väliä. Näyttelijät hoitavat hommansa vakuuttavasti. Mukavaa oli nähdä vanha kunnon Alien-Sigourney (hiusten kera tietty).

Jotta en sortuisi pelkkään ylistykseen, on myönnettävä, että varsinainen juonisisältö jää ehkä vähän torsoksi, eikä loppukaan ole mitenkään sensaatiomainen. Leffasta ei myöskään kannata hakea Shyamalanin tavaramerkkinä pidettyä uskomatonta käännekohtaa. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin viihdyttävä kokemus.

Ostetaan joulumieli

Näin unta. Heräsin. Keitin teetä. Lähdin tenttiin. Yritin. Luovutin. Kävin syömässä. Tulin kotiin. Selasin nettiä. Viivyttelin. Yritin lukea. Väsytti. Otin nokoset. Heräsin. Vituttaa. Kirjoitan blogiin.

Joulun pääkaaos lähestyy. En näemmä ole ainoa, joka saa joulusta lähinnä vatsanväänteitä. Jos olisi rahaa ja varaa koetella perhe- ja sukulaissuhteita, lähtisin jonnekin pois. Vaan ei. Aattoiltana istun kiltisti sukuloimassa väkinäinen tekohymy kasvoillani. Ympärilläni riehuu lauma pikkukersoja vanhempineen. Puhuttavaa ei ole kenenkään kanssa. Joulupäivänä on luvassa samanlainen härdelli toisessa kaupungissa.

Ehkä raivostuttavan perinteinen kotijoulukin on kuitenkin parempi kuin jäädä vaikka kämpille yksin ryyppäämään ja manaamaan onnetonta elämää. Pihalla on mustaa ja pimeää. Onneksi sentään lämmintä, vaikka ollaan jo joulukuun puolivälissä. Ilmastomuutoksia. Perkeleen jenkit.

Kaikki nämä teennäiset "ilon juhlat" luovat salaa alitajuntaan pakottavan tarpeen hankkia oikeita ystäviä ja se elämänkumppani. Tunteen, että yksinolo olisi jotenkin pahasta. Oikeastaan yksin on helppoa ja yksinkertaista elää. Ei ole pakotteita suuntaan eikä toiseen. Muutama kaveri ja tuttava riittää. Kunnes sitten tulee se juhla-ajankohta, jolloin media yhdessä kauppojen ja muiden ihmisten kanssa torpedoi nämä järkevät (?) ajatukset, ja turha herkistely nousee pintaan...

Itsetutkiskelua

Blogini oli saanut parin viime päivän aikana melkoisen kävijäpiikin. Ylläri pylläri, Googlestahan tänne oli eksytty. Niiden kolmen maagisen hakusanan arvaamisen jätän kotitehtäväksi. Vinkkinä sanottakoon, että meissä jokaisessa asuu pieni tirkistelijä.

Ärsyttävää, kun blogit eivät pysy tasalaatuisina. Taas pitäisi ronkkia tuota luettavien ja linkitettävien blogien listaa kovalla kädellä. Ei sillä, että omani olisi mitenkään erinomainen. Muutama tosin on parantunut entisestään ja ansaitsee paikkansa. On kiva kuitenkin huomata, että minullakin on muutama vakituinen lukija. Kommenttien perusteella voisi jopa kuvitella, että juttuni ovat herättäneet ajatuksia.

Monista päivittäisistä kirjoituksistani on tainnut muodostua enemmänkin kolumnin kaltaisia perinteisen päiväkirjatyylin sijaan. En ole mitenkään tarkkaan suunnitellut, mihin formaattiin tuotokseni milloinkin asettuu. Kirjoitan siitä, mitä kirjoitushetkellä päässä pyörii. En yritä miellyttää ketään.

Koska en pysty tarjoamaan villejä elämänkokemuksia, tartun usein ajankohtaisiin otsikoihin. Tylsä elämä ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö ihmisellä voisi olla mielenkiintoisia ajatuksia. Itselleni tämä blogi on oikeastaan ainoa foorumi jakaa näitä ajatuksia.

Tahdon pysytellä anonyyminä, koska se antaa mahdollisuuden kirjoittaa hieman vapaammin. Enkä tarkoita sitä, että nimettömänä voin haukkua ketä ja mitä tahansa. Toisaalta, anonymiteetin säilyttääkseni en voi kirjoittaa aina ihan joka tapahtumasta. Joskus saattaa kuitenkin lipsahtaa jotain kavereiden tunnistettavissa olevaa juttua. Vaan eipä se niin vakavaa.

Hevosmiesten tietotoimisto

Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Mielenkiintoinen minulle, mutta niin kovin synkkä eräille muille. Jo aamulla alkoi irkissä levitä huhuja eri puolilla maata tapahtuneista ratsioista, joissa oli takavarikoitu tietokoneita ja piraattilevyjä. Pian selvisi, että ratsatut olivat Finreactor -palvelimen ylläpitoon jollain tavalla liityksissä olleita henkilöitä. Finreactorin palvelinta käytettiin yhdessä BitTorrent -tiedostonsiirto-ohjelman kanssa pääosin tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin jakelemiseen. Ja tällä materiaalilla tarkoitetaan tietenkin elokuvia, pelejä ja musiikkia.

Jutun epäillyiksi siis mainittiin kyseisen palvelimen ylläpitäjät/moderaattorit. Tuntuu hieman typerältä, että tuhansien käyttäjien joukosta asetetaan vastuuseen vain muutama henkilö, vaikka periaatteessa he ovat tasan yhtä syyllisiä materiaalin levittämiseen kuin kaikki muutkin käyttäjät. Varoittavia esimerkkejä, jotka unohtuvat todennäköisesti viikossa..

Tapahtumien kehitystä oli kuitenkin hauska seurata. Kun jotain merkittävää (tai vähemmän merkittävää) tapahtuu, IRC on verraton tiedotuskanava. Jutut kiertävät nopeudella, jota ei voi muilla tiedotusvälineillä saavuttaa. Mukaan mahtuu tietenkin myös paljon pelkkiä huhuja ja paisuttelua. Aina löytyy tyyppi, joka on kuullut kaverin tuttavalta viimeisimpiä faktoja. Sieltä jostain tarinoiden keskeltä se totuuskin yleensä löytyy.

God bless America

Joskus aikaisemmin puhuin jo näistä jenkkien kyseenalaisista eettisistä ja moraalisista käsityksistä liittyen oikeuslaitoksen hyväksikäyttöön. Nyt Sonera Plaza kertoo:

"Amerikkalainen jättitavarataloketju Wal Mart on haastettu oikeuteen heidän myymänsä Evanescence-cd:n vuoksi. 13-vuotiaan tytön vanhemmat hakevat lähes 75 000 dollarin korvauksia kaikille yhtyeen Anywhere But Home –cd:n Marylandin Wal Martista ostaneille, sillä levyltä löytyi yksi kirosana.

Washingtonin osavaltiossa nostetun lakisyytteen mukaan myymälä huijasi ostajia jättämällä varoitustarran laittamatta kannesta. Wal Mart tutkii asiaa, muttei aio missään nimessä poistaa cd:tä myynnistä. Kauppaketjun toimintatapaan ei kuulu myöskään varoitustarralla varustettujen levyjen myynti.

Haasteen nostanut Trevin Skeen ei halua muiden perheiden saavan yhtä ikävää yllätystä kun omansa. Skeen oli ajelemassa autolla tyttärensä kanssa kuullessaan välittömän shokkitilan aiheuttaneen kirosanan levyltä. Skeen haastaa myös levy-yhtiö Wind-Upin ja jakelija BMG:n oikeuteen..."

Olen sanaton.

Maineikkaat nännit

Koko päivä kului taukoja lukuunottamatta lukemiseen. Noita taukoja vaan tahtoi kertyä harmillisen paljon. Perusteita tauoille oli ei-niin-yllättävän helppo keksiä. Itseään on helppo pettää. Onneksi tentteihin on vielä jonkin verran aikaa. Jos sitä lukumotivaatiota löytäisi vaikka huomenna paremmin.

Jottei kirjan ääreen vallan nukahtaisi, täytyy valita jotain sopivaa lukumusiikkia. Aivan mikä tahansa musiikki ei kelpaa. Jos se on liian mieluista tai mukaansatempaavaa, huomio karkaa. Jos se taas on liian rankkaa tai liian vaihtelevaa, se häiritsee keskittymistä. Vokaalejakaan ei juuri saisi olla. Olen todennut, että parasta on rauhallinen ambientti tai leppoisa progejammailu. Ne soljuvat itsekseen taustalla luoden miellyttävän ilmapiirin ilman että häiritsevät liikaa.

Ai niin. Olen vallan unohtanut ottaa kantaa Jonna Tervomaan nänneihin. Ne oli ihan kivat. Tervomaa taisikin olla ainut jonka linnanjuhlapukeutumisessa oli vähän munaa.. tai siis nänniä. Ei tuosta noussut keskustelu tainnut kuitenkaan ihan Janet Jacksonin tissikohulle vetää vertoja. Todennäköisesti maamme pahimmat kukkahattulehmät kuitenkin kusivat pari päivää rikkihappoa. Oikein niille.

Putki päällä

Tuli vaihteeksi kahden päivän baariputki. Kaveri tarjoili mahdollisuutta jatkaa vielä kolmannella päivällä, mutta pakko jättää väliin lähestyvien tenttien takia. Krapulapäivä on aina tenttilukemisen tehokkuuden kannalta aika hyödytön. Harmittaa kyllä. Paikalla olisi kuulemma ollut harvinaisen iso lauma tyttöjä ja vain muutama äijä. Ja vähäsen naiskontaktia ei olisi ollenkaan pahitteeksi juuri nyt. Vaan minkäs teet.

Viime yönä bussissa onnistuin taas saamaan viereeni taukoamatta puheripuloivan kännitilittäjän. Kai se on sitä paljon puhuttua sosiaalisuutta, jota itsekin pitäisi harjoitella. Ei vaan lievässä laskuhumalassa jaksa hirveästi kiinnostaa jonkun täysin tuntemattoman tyypin selitys. Joku tyttönen näytti välillä vilkuilevan meikäläistä. Katseissa vaan on sellainen hassu juttu, että huomatessaan jonkun toisen katsovan, täytyy ehkä hetken päästä tarkistaa katsooko se toinen mahdollisesti vieläkin. Jos ensimmäinen katsekontakti on täysi sattuma - hyvin usein on, eihän sitä viitsi aina maahan tuijotella - ja kumpikin osapuoli harrastaa tätä tarkistelua, syntyy omituinen tilanne jossa kumpikaan ei tiedä miksi toinen silmäilee.

Taas on blogeissa lueteltu suosikkibiisejä omilta soittolistoilta. En vain oikein ymmärrä, mikä on homman tarkoitus. Vaikka sitä sattuisikin löytämään jonkun toisen, jolla on täsmälleen samanlainen musiikkimaku, ei se vielä tarkoita että tällä olisi muuten mitenkään samankaltainen ajatusmaailma. No, ehkä yritän turhan vakavasti repiä merkitystä harmittomista ajanvietejutuista.

Kurja maailma

Tanssin (vailla synnynnäisiä taitoja) itsekseni lattian reunamilla. Viereen tulee tyttökaksikko. Toinen tytöistä alkaa vähitellen hivuttautua lähemmäs. Vähitellen se puskee perseensä suoraan syliini. Odotan hetken, ennen kuin osun kädelläni "vahingossa" tytön käteen ja lantiolle. Pian tyttö kääntyy minuun päin. Tyttö työntyy minua vasten ja kysyy: "Mitä sä haluat?" Katson tyttöä ja vastaan: "Jaa.. mitäs _sä_ haluat?" "En ainakaan sua", vastaa tyttö ja kävelee kaverinsa kanssa pois.

Kiitos ja näkemiin. Typertyneenä jatkan tanssimista. Katkeroituneita ajatuksia, jotka vähitellen keräävät ympärilleen vihaa. Lopulta kotiin päästyäni nukahdan kaiken sen turtuneisuuden ja tyhjyyden keskelle.

Lisää teetä

Innostuin yllättäen juomaan teetä. Kahvista en ole sen suuren kofeiinimäärän takia koskaan pitänyt, joten tee on oivallinen korvike. Olin joskus taannoin kuullut teessä olevan myös terveysvaikutuksia, joten otin sitten asiasta selvää. Parasta pitäisi olla nimenomaan vihreä tee, joka on myös yksi tutkituimmista luonnontuotteista.

Toistaiseksi tutkimusten uskotaan osoittavan, että vihreä tee:

- nopeuttaa rasvan palamista
- suojaa auringon UV-säteilyltä
- suojaa sydäntä ja verisuonia
- alentaa kohonnutta kolesterolia
- alentaa kohonnutta verenpainetta
- alentaa kohonnutta verensokeria
- ehkäisee syöpää
- suojaavat soluja vanhenemiselta
- suojaa ruokamyrkytykseltä
- estää virusten leviämistä
- estää hammasmätää

Uskokoon ken tahtoo, mutta eiköhän tuo ainakin kahvin hakkaa 10-0.

Nyt pitäisikin sitten löytää Tampereelta kauppa, jossa myytäisiin näitä aitoja aasialaisia teelaatuja. Perusmarketista tuntuu löytyvän lähinnä pieneksi jauhettua ja pussitettua Twiningsia tai Liptonia. Pari nettikauppaa löysin jo, mutta toimituskulut ovat aika kovat.

Suoraan suoneen

Koululla oli taas verenluovutusmahdollisuus. Koskaan en ole luovuttanut pisaraakaan. Laiskuuttani en jaksa käydä ja toisaalta en edes katso olevani siihen mitenkään velvollinen. Itsekäs paska. Kuulen jo jonkun arvuuttelevan tähän väliin, mitä mieltä sitten olen, kun joudun itse korvausveren tarpeeseen. No, silloin sitä luovutusverta joko löytyy tai ei. Oma luovuttamiseni ei tähän asiaan vaikuttaisi. Minkäs sille voi jos käy kalpaten. Shit happens.

Oikein yksinkertaistettuna ja isommasta näkökulmasta katsottuna kaikki taistelu sairauksia vastaan on turhaa. Lääketiede kehittyy, mutta luontomamma tulee lähes samaa vauhtia perässä. Isorokko hävisi, jotain muuta tuli tilalle. Lienee turha mainita, miten nopeasti esimerkiksi HIV on viime vuosina levinnyt. Tällä hetkellä WHO pelkää jo seuraavaa rajua maailmanlaajuista tautiepidemiaa. Edellisestä on kulunut sen verran aikaa.

Lääketiede on pidentänyt ihmisen keskimääräistä elinikää. Mikä vaan on siitä lopulta saatava hyöty? Turhaa kuormitusta sekä elinympäristölle että muille ihmisille. Itse en ainakaan halua elää liian vanhaksi. Ryppyiseksi, seniiliksi ja toimintakyvyttömäksi kääväksi, jolla ei ole elämässä enää mitään iloa. En myöskään haluaisi elää pahasti vammautuneena. En ainakaan halvaantuneena, enkä sokeutuneena. Kuurouden ehkä sietäisi, mutta karmea menetys sekin olisi. Eutanasian laittomuus on järjettömyyden riemuvoitto.

Senkin riukusääri

Tänään oli melkoinen "haluatko liukastua ja taittaa niskasi" -päivä. Jos siis uskaltautui ulos. Ja tottakai tänään oli pakko. Itsetuhoisimmat jopa taituroivat polkupyörällä siinä jäisessä loskassa. Eipä toisaalta tarvitse kitua pienten raajamurtumien kanssa, kun täräyttää kallonsa katukivetykseen tarpeeksi kovasta vauhdista. Mahtoi olla vilkas päivä terveyskeskuksissa ja ensiapupoleilla.

Hip hei. Hesarin verkkoliitteen mukaan opiskelijoiden asumislisän vuokrakattoon on viimein tulossa korotus. Korotus tulee voimaan ensi vuoden marraskuusta lähtien. Korotuksen kustannukset ovat 4,4 Me, mistä voinee päätellä paljonko se tekee yhtä opiskelijaa kohti. Ei tässä rikastumaan pääse.

Eilen tuli taas katsottua Tuntematon Sotilas ties monennenko kerran. Tuo Edvin Laineen ohjaama versio on oikeastaan ainoita todella hyviä kotimaisia elokuvia. Hyvän siitä tekevät persoonalliset ja värikkäät henkilöhahmot sekä lukuisat nerokkaat repliikit, joille jaksaa nauraa kerta kerran jälkeen. Tekstistä toki kaikki kunnia Väinö Linnalle ja alkuperäisromaanille. Sitäkin on kuulemma sensuroitu aika rankasti.

"Ja von Tööpel ratsasti aukkoja katsellen.."

Itsenäisyyspäivä

Paljon onnea 87-vuotias Suomi. Vaikka en suuri isänmaapaatostelija olekaan, on silti mukavaa, että tuli putkahdettua maailmaan juuri täällä. Vaihtoehtoina esimerkiksi Myanmar tai Itä-Timor eivät vaikuta järin houkuttelevilta. Hyvinvointi, vapaus ja ihmisarvo eivät ole itsestäänselvyyksiä joka maailmankolkassa. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita kannattaisi miettiä kun tekee mieli nurista jostain vähäpätöisestä pikkujutusta.

Maamme vapaus tuli aikanaan sotien kautta. Vaikken sodankäyntiä millään tavoin kannatakaan, hatunnosto silti kaikille Suomen olemassaoloa puolustaneille. Sotia on aina ollut ja valitettavasti näyttää siltä, ettei loppua ole näköpiirissä. Reiluun kuuteen miljardiin mahtuu edelleen aivan liikaa niitä toivottoman tyhmiä tapauksia. Aika näyttää, säilyykö tieteissarjoissa väläytelty sopusointuinen maailma sellaisena utopiana, jolta se tällä hetkellä näyttää.

Loppuun pieni arkielämän totuus. Jos astut rautatieaseman ovesta pihalle kahden painavan kassin kanssa ja näet oikean bussin saapuvan juuri pysäkille 50 metrin päässä, et tule ehtimään siihen bussiin. Seuraava tulee 40 minuutin kuluttua...

Samaa rataa

Ja aamiaiseksi jättiannos valkosuklaamoussea mansikkasurvoksen kera... Siis mitä vittua?

Täydellisessä maailmassa makaisin isossa sängyssä kurvikkaan nuoren naisen syöttäessä minulle pikkuhoususillaan tuota herkkua. Nainen olisi tarttunut mukaan baarista, langennut ylivoimaisen charmini edessä ja huumaantunut komeuteeni. Lopulta olisimme päätyneet panemaan koko yön kuin villit kanit.

Fiuuuuuu.. TUMPS. Niin tipahti mies pilvilinnastaan jäätyneelle maantielle. Äiti jätti syötäväkseni jotain leivonnassa ylimääräiseksi jäänyttä äklömakeaa mössöä. Kuvitteli kai sen olevan parasta mahdollista täytettä tyhjään krapulavatsaan. Nielaisen takaisin ruokatorvessani nousevat sappinesteet.

Illan saldona mukiinmenevää sosialisointia kaverin luona etkoilla. Mukana pari tuttua tyttöäkin. Toinen tosi nätti, varattu. Pienenä miinuksena vahingossa kuultu viittaus meikäläiseen "sinä kummallisena tyyppinä". Baarissa tylsää. Huutamalla jaksaa kommunikoida vain rajoitetun ajan. En jaksanut edes ajatella kontaktien tekemistä. Muutama ohitse lipuva tyttö loi katseen, ehkä hymyilikin. En osannut päätellä, olivatko ne kohteliaisuushymyjä vai silkkaa huvittuneisuutta. Aitoa kiinnostusta? Takaisin haavemaahan...

Hanget korkeat nietokset

Taas vaihteeksi kotona käymässä. Lumimäärä moninkertaistui junamatkan aikana. Perillä näytti siltä, että lumi yllätti jälleen kerran sekä autoilijat että Tiehallinnon. On se kumma ettei niitä auroja saada liikkeelle yhtään nopeammin. Uskovat kai sokeasti ah niin luotettaviin sääennustuksiin.

En ymmärrä miksi junissa täytyy pitää valoja aamuvarhaisella. Antaisivat ihmisten nukkua. No, nukkumisessa epäonnistuttuani pääsin sentään näkemään, kun pohjoisesta tullut armeijan ajoneuvoja kuljettanut juna ohitti meidät. Myhäilin itsekseni kuvitellessani pakkasessa värjötteleviä kurkkusalaattimiehiä.

Joku idiootti kääntyi kaupan pihasta suoraan meikäläisen kaistalle. Raukan tila-autorumiluksessa lienee niin onneton kääntöympyrä, että 90 asteen käännöksessäkään ei oma kaista riitä. Sain onneksi ajoissa liinat kiinni ja idiootti ehti takaisin omalle kaistalleen. Tervehdin kansainvälisesti.

Asiasta moottorisahaan

Päätin täydentää tulevan vuoden budjettiani Veikkauksen joulukalenterista aikanaan tulevalla päävoitolla. Ensimmäisistä kolmesta luukusta on tosin paljastunut ihan vääriä merkkejä, mutta oletan että näin on tehty vain jännityksen lisäämiseksi. Aattona on perinteisesti tullut lahjaksi myös pari Ässä- tai Kasinoarpaa, joten rikastumismahdollisuuksia on tarjolla ihan mukavasti. Ehkä tällä kertaa..

Töllöstä tulee taas jotain teinihömppää. Yleensä kliseistä, täysin utopistista roskaa, jota silti usein mainostetaan "realistisena kuvauksena nykynuorison maailmasta". Rasittavaa. Eilen tullut Stir of Echoes oli kohtalaisen hyvä filmi. Mielenkiinnolla odotan Alexanderin näkemistä, vaikka se onkin huonoja arvoteluja kerännyt.

Porno seksi pano naida tissit pillu perse alasti tyttöjä naisia. Ei, näillä hakusanoilla tänne ei ole vielä toistaiseksi löydetty. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko tilanne muuttumaan lähiaikoina. Laitetaan vielä lopuksi vähän tärppejä ystävillemme rapakon taakse. Kill Bush murder president assassin conspiracy overthrow government bomb attack Osama Bin Laden Iraq terrorists weapons mass destruction.

Selkounia

Tänään ei tarvinnut raahautua kouluun, joten nukuin turhankin pitkään. Muistiin jäi myös pitkästä aikaa monta eri unta. Muutamassa lukemassani blogissa on tullut vastaan juttua selkounista. Selkounilla (lucid dream) tarkoitetaan unta, jossa unennäkijä tavalla tai toisella huomaa ja tajuaa näkevänsä unta. Tämän jälkeen uni muuttuu uskomattoman paljon selkeämmäksi ja antaa mahdollisuuden unen tapahtumien ohjailemiseen. Kaikki aistit ovat todentuntuisuuden suhteen aivan eri tasoilla kuin tavanomaisissa unissa, joissa kaikki tuntuu olevan utuisen savuverhon takana.

Jokainen voi periaatteessa nähdä selkounia. Se on taito, jota voi harjoitella. Käytännössä se ei vaan ole aina niin yksinkertaista. Taipumus nähdä selkounia tuntuu olevan täysin yksilöllinen. Toiset näkevät niitä ihan itsestään. Itse tunnen suurta mielenkiintoa selkounia kohtaan, mutta kuulun valitettavasti siihen ryhmään ihmisiä, joille niiden näkeminen on kovan työn takana. Toistaiseksi olen nähnyt vain muutaman lyhyen, jotka ovat nopeasti muuttuneet takaisin tavallisiksi uniksi.

Ensimmäinen edellytys on unien muistaminen. Jokainen näkee nukkuessaan unia, niitä vaan ei aina aamulla välttämättä muista. Unien muistamisen kehittämisessä auttaa säännöllinen unipäiväkirja. Aamulla herätessä ei pidä heti suinpäin pompata ylös aamuaskareille, vaan maata hetken hiljaa ja palauttaa mieleen yön unet. Sitten ne tulee kirjoittaa päiväkirjaan niin täydellisinä kuin suinkin. Ajan mittaan unista alkaa muistamaan enemmän yksityiskohtia. Tulee myös huomaamaan, että yhden yön aikana voi nähdä uskomattoman monta eri unta.

Kun muistaa unensa tarpeeksi hyvin, voi ruveta yrittämään selkouneen pääsemistä. Avain siihen on unen absurdeissa tapahtumissa. Valokatkaisijat eivät toimi. Kello näyttää joka vilkaisulla eri aikaa. Ylläsi on vaatteita, joita et omista. Ongelmana on, että järki ei unen aikana tunnu kyseenalaistavan näitä omituisuuksia. Olohuoneessa on punainen elefantti, entäs sitten. Ei auta kuin yrittää psyykata itsensä yhdistämään kaikki kummallisuudet unennäkemiseen. Valveilla ollessa voi tehdä ns. todellisuustestejä ja yrittää selvittää, näkeekö unta vai ei. Kun näistä testeistä tulee rutiinia, on todennäköistä että sellaisen tekee jossain vaiheessa myös unen aikana.

Tässä on vain pieni pintaraapaisu. Internetissä on valtava määrä aiheeseen liittyvää materiaalia. Pari hyvää kotimaistakin sivustoa. Asiasta voi lukea myös vaikkapa selkouniguru Stephen LaBergen kirjoista.

Ihmisiä vai puolijumalia?

Juutuin katsomaan dokumenttia shakin suurmestarin Garry Kasparovin taistelusta IBM:n Deep Blue -shakkitietokonetta vastaan vuonna 1997. Ensimmäinen peli tuotti Kasparoville helpon voiton, mutta toisessa pelissä kone yllätti odottamattomalla siirrolla ja voitti. Tämän jälkeen dokumentti muuttui Kasparovin monologiksi. Joka toisessa kommentissaan hän mainitsi, miten kone ei voisi mitenkään tehdä sellaista siirtoa, IBM huijasi. Toisen pelin jälkeen tuli kolme tasapeliä, kunnes viimeisessä Kasparov hävisi nopeasti. Syyksi kokonaistappioon Garry vähemmän yllättäen julisti sen, ettei hän voinut enää keskittyä pelaamiseen toisen pelin petkutusepäilyjen kalvaessa mieltä.

Mikä tekee ihmisestä niin ylpeän, ettei omia virheitään kykene myöntämään? Kasparovin virhe oli selkeästi se, että hän käytti varomattomasti hyväkseen oletuksia tietokoneen pelityylistä. Oletuksia, jotka ehkä pitivät paikkansa ennen Deep Blueta. Tästä vaan tuli mieleeni niin monta muuta vastaavaa tapausta, joissa huipulla viihtynyt ihminen muuttuu kuin taikaiskusta keltanestepääksi, joka pitää omaa ylivoimaisuuttaan itsestäänselvyytenä. Useimmiten nämä ihmiset ovat tavalla tai toisella mukana viihdeteollisuudessa. Viihdeteollisuuteen haluan laskea esimerkiksi musiikkibisneksen, elokuvabisneksen, kovapalkkaisen urheilun...

Raha muuttaa ihmistä. Olisi silkkaa tekopyhyyttä väittää toisin. Raha muuttaa maailmaa. Valitettavasti varallisuus tuntuu jakautuvan nykyään kovin nurinkurisesti. Rehellisellä työllä ei rikastu. Sitä vastoin aivottomat poseeraajat, viihdyttäjät ja diivailijat keräävät omaisuuksia. End of katkeransekava tilitys by köyhä opiskelija.