Mitä jos

Jokainenhan on joskus miettinyt, mitä kaikkea voisi tehdä, jos huomaisi yllättäen osaavansa jotain aivan yliluonnollista. Vaan mikä olisi se kaikkein paras superkyky? Meikäläisen listalla ykköspaikasta taistelevat tiukasti näkymättömyys ja ihmisten ajatusten kuuleminen. Päihittävät helposti esimerkiksi yli-inhimilliset voimat, huiman nopeuden tai lentämisen taidon. Kaikkien kielten osaaminen voisi olla mielenkiintoista, mutta liian tavallista. Supernäkö- tai kuulokin kelpaisi lähinnä kavereille brassailuun. Kiinteän materiaalin läpi liikkuminen, vedessä hengittäminen, tulen kontrollointi? Ei kelpaa. Kameleonttimaisen muuntumiskyvyn voisi ehkä sijoittaa kärkikolmikkoon.

Arvailua

Osataan sitä täällä pohjolassakin. 16-vuotias poika vangittiin 8-vuotiaan pikkutytön raiskauksesta. Sopii pohtia, mikä saa nuoren ihmisen tekemään tuollaista. Liekö nähnyt koulussa yhden tiukan napapaidan liikaa? Tai halusi tahallaan tehdä jotain todella pahaa tietäen jäävänsä kiinni? Ei ehkä saanut surffata tarpeeksi netin pornosivuilla? Pahat vanhemmat, jotka tekivät itsetyydytyksestä armotonta syntiä? Vai halusiko näyttää kavereilleen olevansa kova panomies? Ei oikeasti ymmärtänyt, mitä meni tekemään?

Yhtyneet valtoimenaan

Jos satuit katsomaan taannoisen jenkkienergiayhtiö Enronin skandaalista kertovan dokumentin, mahdoit olla yhtä ällikällä lyöty kuin minäkin. Jos et katsonut, niin googleta. Kerrassaan karmiva juttu kaikkine taustoineen. Taas kerran hävettää olla ihminen. Vastaavanlaiset tapaukset pitäisi aina saattaa yksityiskohtaisesti tulevien sukupolvien tietoon. Ehkä opimme vielä jonain päivänä.

Huolestuneiden tutkijoiden liiton kyselyyn vastanneista amerikkalaisista tutkijoista lähes puolet kertoi kokeneensa painostusta tehdä ilmaston lämpenemiseen liittyvistä teksteistä vähemmän uhkaavia. Kyseiset tutkijat työskentelevät hallituksen tukemissa laitoksissa.

Jenkkiteineillä puolestaan oli uudenvuodenbileet. Ryyppäämistä ja jos jonkinmoista seksuaalista aktia. Nautinnoissa mukana ollut 17-vuotias tyttö päätti seuraavana päivänä tulleensa raiskatuksi, mutta joku oli tietenkin kuvannut videolle koko homman, mikä välittömästi vapautti 17-vuotiaan pojan syytteestä. Sen sijaan samainen poju oli yhdessä usean muun nuorukaisen kanssa harrastanut oraalimiellytystä 15-vuotiaan tytön kanssa, mistä rapsahtikin sitten 10 vuoden vankilatuomio.

Melko reilua.

Vähemmän mullistavaa

Tähän asti olen ollut vankasti sitä mieltä, että minulla ja taksikuskilla ei voi olla mitään järkevää keskusteltavaa. Yleensä ne tajuavatkin olla hiljaa, jos asiakasta ei kiinnosta. Lauantainen taksiäijä kuitenkin veti pisteet kotiin, sen verran viihdyttävää läppää oli koko matkan. Tiedä sitten oliko loppuilta tosiaan niin masentava, että pieneen piristykseen ei paljon panostusta tarvittu.

Vaihteeksi taas pännii aika rankasti se, että en yllä haluamaani sosiaalisen ulosannin määrään tai tasoon muuten kuin pienessä maistissa. Ei sitten mitenkään. Ja sitten kun se optimipössis menee ohi (tai yli), taannun taas takaisin alhaiselle perustasolleni. Aivojeni kemia ei näemmä vaan suostu tottelemaan, vaikka sitä miten yrittäisi komentaa.

Rallikuski kylässä

Jaahas, yöllistä tilitystä on taas harrastettu. Ei mitään uutta sinänsä. Harvinaisen ikävän epäsosiaalisuusheikotuskrapulan iski tälle päivälle. Liian halpa juomatarjoilu kostautuu. Pitänee turvautua muutamaan loivariin. Siitä sitten uuteen nousuun...

Ei koskaan

Sijoita tähän lukematon määrä haluamiasi kirosanoja ja lue ne tunteella. Juuri siltä nyt taas tuntuu. Olin jo vakaasti päättänyt astella sen tytön luo ja ottaa selvää, millä mielellä se katseli minua takaisin. Niillä isoilla silmillä, joita olisin voinut tuijottaa loputtomiin. Vaan odottamalla ei saavuta mitään. Odottamalla liian kauan saa todeta, että tilaisuus oli ja meni. Lopulta sai lähteä vaan kotiin tiettyjen ajatusten jäädessä kiertämään päätä loputtomasti.

Helvetin nuija. Ristuksen vatipää. Onko nyt vitun kivaa miettiä, mikä se mahdollinen lopputulos olisi voinut ehkä olla? Nyt en voi kuin arvailla mitä sillä tytöllä pyöri mielessä. Se saattoi olla ihan mitä tahansa. Ehkä se hymyili aidosti, ehkä sitä vaan huvitti. Ja mikä lie sitten oli se poika hänen seurassaan.

Saatanan tunari. Miten voin tarpeeksi rankaista itseäni?

Ei mitään

Torstai oli perseestä. Torstai unohdetaan.

Vaikeaa

Mikäpä voisi ärsyttää enemmän kuin se, että suolakurkkupurkin isot viipaleet käyvät vähiin. Ei niitä pieniä päätypaloja halua kukaan sieltä onkia.

Entäs sitten lorottajat? Siis ne miehet, jotka virtsaavat täydellä voimalla keskelle pönttöä niin, että ääni kuuluu varmasti naapuriin asti. Rasittavaa.

Pippeliä pimppiin

Klamydiatartuntojen määrä on kasvanut 60 prosenttia vuoden 1995 jälkeen, uutisoi nettihesari. 10-14 vuotiaidenkin ikäryhmässä määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoden aikana. Suurin osa ilmitulleista tartunnoista oli tytöillä, mutta olikohan niin, että tauti on miehillä useammin täysin oireeton. Yleensä pidän itseäni aika vapaamielisenä, mutta jessus. Ei meikäläisen aikoina paneskeltu vielä tuossa iässä, saati sitten että tytöillä olisi ollut palava halu päästä neitsyydestään.

Miten nämä taudit yleensä leviävät noinkin nuoriin? Todennäköisin vaihtoehto lienee, että reilusti vanhempi jätkä käy himoissaan painamassa tiukkaa teiniritsaa, eikä pahana poikana tietenkään kumeja käytä. Nämä antavaiset teinitypyt sitten levittävät taudin omaan ikäluokkaansa. Kumpaakaan sukupuolta on vaikea syyllistää toista enemmän.

Haarovälitautien leviäminen sinänsä ei ole mitenkään yllättävää. Lihallisista iloista on tullut entistä vapaampaa ja julkisempaa huvia. Kun tietty salamyhkäisyys ja vakavuus katoaa, otetaan helpommin niitä tilaisuuksien tarjoamia riskejä. Sopiva humala ja tarpeeksi mehukas hoito, niin kenellä tahansa saattaa järkevä ajattelu hieman herpaantua.

Lii Kun Taa

Sivusilmällä seurasin töllöstä jotain juttua siitä, miten uusia itämaisia liikuntamuotoja suorastaan tulvii taviskansalaisten suosioon. Löytyy jos jonkinmoista hengellistä lajia, joiden väitetään vaikuttavan muutenkin kuin fyysisesti. Joogajumppaa ja tantrakaratea. Mentaalimasturbointia.

Jos haluaa rentouttaa pääkoppansa itsesuggestiolla, tarvitaanko siihen tosiaan kymmentä erilaista mystistä ja hienosti nimettyä rahastuskurssia. Pelkkä villi veikkaus, mutta tuskimpa noissa ohjatuissa jutuissa ilmaiseksi saa käydä.

Lisää palasia

Paksuhko huppari on näin talvella hyvä vaihtoehto niille ainaisille neuleille. Huppari ei vaan ole ollenkaan yhteensopiva paksujen ja korkeakauluksisten talvitakkien kanssa. Takin ulkopuolella huppua ei oikein voi pitää, ellei sitä huppua laita päähän, mikä ei ole vaihtoehto. Eli ainut tapa on änkeä se huppu vaivalla takin alle, minkä seurauksena niskassa on äärimmäisen epämukava kyttyrä. Vaan helvetti, jos haluan pitää hupparia, niin minähän pidän hupparia.

Joskus teininä tietokoneiden kanssa säätäminen ja virittely oli vielä hauskaa, mutta nykyään palavat hermot jokaisesta pikkuongelmasta. Ei todellakaan kiinnosta tuhlata kaikkea vapaa-aikaansa ainoastaan saadakseen systeemit toimimaan niin kuin pitäisi. Ennen kaikki toimi kertayrittämällä, eikä hajonnut koskaan.

Ei siitä pääse mihinkään, että ihmisten nolaaminen on kaikkein parasta viihdettä. Oli kyseessä sitten spontaani tilanne aidossa elämässä, tositeeveen sivutuote tai käsikirjoitettua viihdettä, noloushuumori on vallan mainiota!

Ajatuspaloja

Hui, tänne oli näemmä linkki jonkin sanomalehden blogisivuilta. Suuren erheen tekivät, kun tuolla tavoin houkuttelivat pahaa-aavistamattomia ihmisiä tuhlaamaan aikaansa. En ota vastuuta mistään.

Taannoinen mainosslogan kummitteli päässäni, joten tein työtä käskettyä ja päätin hankkia parempaa lukemista. Muutamaa kotimaista aikakauslehteä olen jonkin aikaa tilannut ja todennut lehdet kovin keskinkertaisiksi. Seuraava saikin olla sitten ulkomainen julkaisu. National Geographic on kiinnostanut jo kauan, joten sellaisen pistin tilaukseen. Ja nimenomaan sen alkuperäisen englanninkielisen version, kotimaaksi käännetty kun oli tuplasti kalliimpi. Saa nähdä vaan miten kauan menee, ennen kuin ensimmäinen lehti tipahtaa laatikkoon.

Jos kärhämöinti neekerikuvien poistamiseksi logoista ja symboleista ei ole syrjintää, niin mitä sitten? Mitäs sitten kun logoissa on enää valkoihoisia, ryhdytäänkö vaatimaan takaisin niitä mustia, keltaisia ja punaisia ihmisiä? Jotkut eivät nähtävästi ole vielä huomanneet, että rasismi on nykyään enimmäkseen jotain muuta kuin värikarsastusta.

Iskemiskoulu

Selailin huvikseni vähän suurta intternettiä, josko sieltä löytyisi samantapaista juttua kuin nämä kotimaisten blogien markkina-arvoteoriapohdinnat. Ylläri pylläri, sieltähän löytyi jos jonkinlaista huikeaa menetelmää. Sellaisia, joiden avulla tehdään surkeimmistakin nössöistä naisten iskemisen mestareita. Osa taas keskittyi lähinnä ylitsepääsemättömän hermoilun poistamiseen ja itsevarmuuden lisäämiseen. Kukapa voisi olla uskomatta, jos iso ja komea äijä näyttää ensin videolla miten homma hoidetaan ja vakuuttaa sitten, että kuka tahansa pystyy samaan...

Jostain syystä vastaan ei tullut ainuttakaan videota, jossa vähän tavallisempi kaveri olisi suorittanut samanlaisia pelimiesliikkeitä. Liittyisiköhän jotenkin siihen, että noihin esimerkkivideoihin liittyi useassa tapauksessa jokin maksullinen (lue: riistohintainen) kurssikokonaisuus.

Uutta kattoa

Noissa asuntohakemuksissa sitten riittää noita erilaisia vaadittavia liitteitä. Jokainen pikkujuttu täytyy todistaa paperikopiolla, jos haluaa että hakemus kelpuutetaan. Näin siis ainakin sellaisissa asuntofirmoissa, joiden asuntoihin on rajoitteita tulojen ja muun suhteen. Tietyssä elämäntilanteessa olevat ovat etusijalla jonoissa, joten esimerkiksi kaupungin vuokra-asuntoihin lienee turha haaveilla, koska kaikki häädetyt, raskaana olevat ja pienituloiset ovat joka tapauksessa edellä.

Juu, tietenkin voisin etsiä kämpän suoraan yksityisiltä tarjoajilta, mutta hintataso tuntuu olevan sen verran korkeampi, että mielummin tuskailen ensin noiden liitteiden kanssa. Vaikka tulot olisivatkin ihan riittävät, niin en halua vuokralla asumisesta maksaa yhtään enempää kuin on tarvis. Saa muutaman rovon enemmän säästöön.

Välittäjä Väisänen välittää

Missi, ollut kaksikymmentä vuotta tv-juontajana, esiintynyt yli kymmenessä elokuvassa, kasvattaa hevosia... tietenkin haluamme sinut eduskuntaan tekemään tärkeitä päätöksiä yhdessä Juha Miedon, Jari Isometsän ja Risto Aution kanssa!

(Harmi että kyseisen ehdokkaan kotisivut pistettiin päivitystilaan heti sen jälkeen kun tämä uutinen oli tullut julki. Muuten olisin toki listannut paljon enemmän noita kovia meriittejä.)

Minähän en puolueista niin piittaa, mutta pakko myöntää, että Keskusta tekee hienoa työtä.

Minä, intellektuelli

Suuren intternetin keskustelupalstoilla kehkeytyy aina joskus kiihkeitä väittelyitä Mensasta (muitakin älykkäiden yhteisöjä on, mutta otetaan nyt tämä esimerkiksi) ja sen jäsenistä. Aiheesen liittyen ihmiset voidaan jakaa seuraaviin pääryhmiin:

1. Mensan jäsenet.
2. Mensan jäsenet, jotka muistavat joka tilanteessa mainita olevansa Mensan jäseniä ja joilla on pakottava tarve yrittää jotenkin todistaa muille olevansa fiksuja. Tähän ryhmään kuuluvat myös ne, jotka halveksuvat Mensaa ja kertovat olevansa jonkin paljon paremman älykkökerhon jäseniä.
3. Ihmiset, jotka halveksuvat Mensan jäseniä perustellen että nämä ovat oikeasti tyhmiä, jotka yrittävät todistaa Mensa-jäsenyytensä avulla olevansa fiksuja. Tähän ryhmään voitaneen myös lukea ne, jotka ilmoittavat, että pääsisivät kyllä Mensaan jos haluaisivat, mutta eivät halua liittyä, koska Mensa on niin turha yhteisö.
4. Ihmiset, joita Mensa ei syystä tai toisesta kiinnosta lainkaan/tarpeeksi.

Aktiivisimpia keskustelijoita ovat useimmiten kakkos- ja kolmosryhmäläiset ykkös- ja nelosryhmäläisten seuratessa huvittuneina. Ei, en itse ole Mensan jäsen.

Hernekeitto nenässä

Lounasruokailu on kyllä uskomattoman kallista lystiä, ellei saa jonkinlaista opiskelija-alennusta tai lounasseteleitä firmalta. Näin ainakin Tampereella, mutta tuskin muuallakaan merkittävästi halvempaa on. Vuoden alussa hinnat taas nousivat. Eräänkin käyttämäni ketjun lounasravintoloissa perusruokapaketti (ruoka, juoma, leipä, salaatti, jälkiruoka/kahvi) maksaa tätä nykyä 7,6 euroa. Tuo on melkoisen törkeä hinta, jos verrataan sitä vaikka opiskelijaruokapaikkojen perusaterian reilun kahden euron hintaan. Kyllä, opiskelijaruokailu on valtion tukemaa, mutta ero on siltikin liian suuri.

Opiskelijapaikkojen ja yleisimpien työpaikkalounasravintoloiden tarjoaman ruuan laadussa ei juuri ole eroa. Tasokkaampiakin paikkoja on tietty tarjolla, mutta niissä syömisestä saa pulittaa vielä enemmän. Tahtoisin jokaisella solullani pysyvästi boikotoida moista riistohinnoittelua, mutta jossain on kuitenkin pakko syödä. Eväiden tekeminen ei ainakaan vaikuta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Vehkeet suussa

Jos suussasi on yhtä aikaa hammaslääkärin sormi, apulaisen limaimuri ja jokin muu valinnainen ilkeä instrumentti, miksi se leegolääkäri päättää aina heittää kysymyksen, johon ei voi mitenkään vastata vaan kyllä tai ei. Nuo vastausvaihtoehdot kun voisi jollain tavalla ilmaista yrittämättä tuottaa sangen täydellä suulla ymmärrettävää puhetta. Ainuttakaan hammaslääkäriä, joka ei tekisi joskus noin, ei ole vielä tullut vastaan. Yleensä ne eivät ymmärrä ottaa instumentteja suusta pois vielä siinäkään vaiheessa, kun yrittää sopertaa jotain huonolla menestyksellä.

Perse penkkiin

En tosiaan päässyt vieläkään käymään Ideaparkissa. Tai päässyt ja päässyt, aika ahdistava kokemus se taitaa olla. Naisten shoppailuparatiisi, miesten painajainen. Moni parisuhteessa elävä mies saa olla onnellinen, että kyseinen megakauppakeskus ei ole ihan keskustan läheisyydessä. Mahtaakohan siellä olla sellainen miesparkki, jossa on sohva, telkkari ja teknisiä lehtiä?

Ideaparkissa kuitenkin olisi monta huonekaluliikettä yhdessä läjässä. Säästyisi ravaamasta ympäri Tamperetta yhden tuolin perässä. Tai sitten ei. Pitäisi löytää hyvä ja halpa työtuoli, mikä on lähestulkoon mahdoton tehtävä, vaikka niitä mööpelifirmoja olisi miten monta. Riistohintoja nyhtävät hyvillä säädöillä varustetuista istuimista. Tietty tuoli voisi olla vaikka minkälainen rimpula, jos siinä ei tulisi istuttua niin monta tuntia päivässä. Elämä on jälleen valintoja.

Tulipa muuten mieleen, että eivätkö "liian hyvät" mainokset ole oikeastaan kehnoja mainostettavaa tuotetta ajatellen? Hyvänä esimerkkinä varsinkin nämä iskevän sloganin ympärille rakennetut mainokset. Jos slogan on onnistunut, se jää pyörimään ihmisten päähän ja suuun, eikä itse tuotebrändiä muista kukaan. Itse en ainakaan usko mihinkään alitajuisiin vaikutuksiin.

Aikalisä

Voi helkkari että väsyttää näin perjantai-iltaisin. Ja syyhän on ainoastaan siinä, että viikon aikana kertyy tasaisesti univelkaa, joka nollaantuu vasta sitten, kun saa lauantaiaamuna nukkua vähän pidempään. Kun on iltavirkku niin on iltavirkku, ei siitä mihinkään pääse. Ei hoksaa mennä ajoissa nukkumaan, vaikka tietää mitä niistä liian lyhyistä unista seuraa.

Nytkin olisi lauantaille varattuna yhtä jos toistakin asiointia, mutta taitaa lykkääntyä taas viikolla. Välillä tuntuu siltä, ettei ihmiskeho ole ollenkaan sovelias tällaiseen elämään, jossa työnteolle pitää uhrata näin paljon aikaa. Ei tässä sentään mitään muurahaisia olla. Joku saa ihan rauhassa väittää, ettei mikään muu kuin rankka fyysinen työ voi olla uuvuttavaa. Ajatustyö voi olla ihan yhtä lailla stressaavaa, ellei enemmänkin.

Virhe numero 348271

Ooooollla meooooo keeeeooonnuaaa yiiiimmalaa hooo teeeeeteee... fffaaasttaaannooo muuussaaaa diiii vaaa ne no mi ooooo keeeleeeeee... paaaaarrrr moo neee ta la iiiiiiineeeeee.

Etkös ymmärrä? En minäkään. Ilmeisesti moni muu kuitenkin luulee ymmärtävänsä, sillä tuolle touhulle myönnettiin juuri lisää rahallista tukea. Yhteensä se on nyt reilu 30 miljoonaa euroa. Kyseisen lafkan nimi on Kansallisooppera ja touhu on sitä ihmeellistä kailottamista, josta ei ota Sven-Åkekaan selvää ilman käsiohjelmaa. Väittäkää vaan korkeakulttuuriksi, mutta roskaa se on.

Teatteri on vielä järkevää. Laulu myös. Klassisen musiikin konsertit ihan jees. Tanssitaidekin jollain tasolla ymmärrettävää. Ooppera on jotain aivan muuta. Miksi siis se ansaitsee valtaisan summan valtionavustusta? Ottaisivat rahat pois niiltä tyhmiltä, jotka oopperassa jostain syystä käyvät. Niiltä raharikkailta ja mukatärkeiltä, jotka yrittävät sillä tavoin kohottaa julkista imagoaan.

Maallista mammonaa

Pörssikurssit ovat nousseet viimeiset vuodet, asuntojen hinnat ovat pilvissä, korot puskevat niinikään ylämäkeen ja kansa sijoittaa vimmalla rahastoihin. Pitäisi kanssa näin vuokranmaksajana kyhätä jonkinlainen säästö- ja sijoitussuunnitelma sitä tulevaisuudessa siintävää asuntohankintaa varten. On vaan kaikkein ikävin mahdollinen aika tehdä vähänkään suuremman riskin määräaikaissijoituksia. Todennäköisyys kurssinotkahdukselle kasvaa koko ajan. Niin kuin vanha sanonta tietää: silloin kun taksikuskitkin alkavat ostaa osakkeita, kannattaa omistaan hankkiutua pikaisesti eroon. Osakkeista siis, ei taksikuskeista.

Toisaalta pelkällä korkotuotolla säästäminen on aika tylsää. Elämä on valintoja.

Taidehalko

Koska minua ärsyttää jo etukäteen omenafirman uutuuspuhelimen ylistäminen, kerron teille 3 yksinkertaista syytä miksi se on peruskäytössä paska.

- Akkua ei voi vaihtaa kovin helposti.
- Iso näyttö suorastaan kerjää naarmuja, likaa ja sitä viimeistä kolhua, joka lopulta rikkoo kosketustunnistuksen.
- Ilman fyysisiä näppäimiä sokkokäyttö on vaikeaa. Perinteisillä luureilla voi tehdä paljonkin näyttöä lainkaan katsomatta.

Lisäksi siinä on tehokkaampaa käyttöä ajatellen harmillisia teknisiä rajoitteita, mutta ei niistä sen enempää. Turha imagoluuri.

Tarkkaa

Myönnän kuuluvani siihen ryhmään ihmisiä, joilla on pakonomainen, ajoittain alitajuinen tarve pyrkiä järjestelmällisyyteen. Ainakin joissain asioissa. Jos kävelen laatoitetulla tai muuten kaavamaisesti merkityllä alustalla, sijoitan askeleeni niiden ruutujen tai viivojen mukaan. Tai jos asettelen tavaroita työpöydälleni, suorakaiteen muotoiset esineet täytyy ehdottomasti asennoida yhdensuuntaisesti pöytälevyn mukaan. Muutkin esineet selkeään, mieluusti symmetriseen kuvioon. Tai jos pyöriskelen työtuolillani vailla järkevää syytä (jos satut olemaan pomoni, niin harrastan tuota pyörimistä lähinnä dokumentteja lukiessani), vauhdinantojalan osumakohdat lattiaan jakavat pyörimissektorin tasaisesti yhtä suuriin osiin.

Mitä tämä sitten kertoo minusta, vai kertooko yleensä yhtään mitään? Sen tiedän, että looginen päättelykykyni on korkeammalla tasolla kuin matemaattinen- tai kielellinen lahjakkuuteni. Ehkä siitä voisi halutessaan vetää jonkinlaisen syy-seuraussuhteen.

Täydellistä

Tuli yhtäkkiä mieleen, että katselin joululomilla kotikotona töllöstä ohjelmaa, josta piti mainita. Siinä tuntemattomilla kriteereillä valitulle henkilölle tehtiin täydellinen muodonmuutos. Ei siis mitään kotimaista pukemis- ja meikkausnössöilyä, vaan kaikki mahdollinen kauneusleikkauksista hammaskaluston uusimiseen ja näön korjaamiseen.

Kyseisessä jaksossa oli mukana ehkä noin 18-vuotias tyttö, jolla ylikasvanut tai jollain tavalla liikaa eteentyöntynyt alaleuka. Ensimmäisenä ajattelin tietenkin, että ompas hyvä juttu että joku onnekas pääsee niinkin hankalasta syntymäviasta eroon. Vaan sitten kun tytölle oli laitettu hammaskuoret, hoidettu laserilla iho ja muutenkin puettu perinteiseen muoviseen jenkkitelkkarimuottiin, tuli sellainen olo, että tämähän on väärin. Missä menee korjailun ja parantelun raja?

Ulkonäkökorjailu on puoliksi oikein ja puoliksi väärin. En edes osaa sanoa, mikä on pohjimmainen syy siihen, että mielestäni ei ole täysin tervettä, jos nykysuuntaus jatkuu. En väitä, ettei joskus tuntuisi siltä, että olisi kiva päästä joistain omista pikkuvioista eroon. Jos on kuitenkin niin, että ihmiset eivät kykene elämään keskenään normaalia elämää ilman rankkoja fyysisiä korjausoperaatioita, jotain on pahasti pielessä. Ihminen on tyhmä eläin.

Nestemäinen surupeitto

Miten paljon helpommalla sitä selviääkään, kun lähtee juottolasta vähän ennen valomerkkiä. Selviää ensinnäkin ilman narikkajonoa ja hyvänä bonuksena taksijonokaan ei ole ehtinyt kasvaa sadan metrin mittaiseksi. Laskuhumalan pieniä iloja.

Kyllähän sen väkisinkin huomaa, että nykyään saa juoda tai joutuu juomaan paljon enemmän päästäkseen siihen optimiolotilaan. Toisaalta se optimitilan jälkeinen överitila tulee entiseen tapaansa aika yllättäen. Joka tapauksessa jokaviikonloppuinen rajoittunutkin juominen vaikuttaa toleransseihin ainakin jossain määrin. Siinä mielessä olisi ehkä hyvä pitää niitä taukoja, ettei kehitä liian hyvää viinapäätä. Tulee aina vaan kalliimmaksi moinen itsensä viihdyttäminen.

Miinukselle

Mitäs helkkaria, tänäänhän on jo perjantai. Elin aivan torstaita. Kuka söi multa taas yhden päivän? Väsyttää niin rankasti, ettei jaksa illallakaan lähteä minnekään. Ei tällä tavalla saa hyviä perjantaipäiviä kadottaa. Tästä lähtien lasken jokaisen kotona nyhjätyn perjantain ja lauantain hukatuksi päiväksi.

Uudenvuodenpyrkimykseni (huom. ei lupaukseni) olkoon se, että tulen viettämään kaikkein viikonlopputäytteisimmän vuoden ikinä.

Mensan mimmit

Hei Tanja, sait taas yhden uuden kaverin! Kohta en enää edes muista, keitä kaikkia kerhossanne jo vaikuttaa. Voisitte vaikka pitää sellaisia aivoriihiä, joissa jalostaisitte ideoistanne entistäkin kiehtovampia.

Tämä uusin jäsen on tietenkin kansanedustaja Päivi Räsänen, joka järkeili, että perheen edut ovat aina etusijalla, ja päätti siksi vaatia hallitukselta toimia poikansa pitkän kiharatukan säästämiseksi. Vaikka olen itsekin osittain intin tukkanihkeilyä vastaan, voin hyvin kuvitella, mitä mieltä Päivi olisi ollut asiasta, jos jälkikasvulla sattuisikin olemaan kalju.

Äläkä erehdy luulemaan, että tässä oli kaikki. Ehei. Päivi päätti kunnostautua oikein toden teolla, ja antoikin julkisuuteen kannanoton, jossa hän vaatii alkoholin myynnin kieltämistä huoltoasemilla. Autoilu ja viina eivät nähkääs kuulu yhteen. Minulle jäi vähän epäselväksi, pitääkö myös autotarvikkeita myyvien supermarkettien lopettaa alkoholin myynti. Entäs autolautat sitten? Eihän veneilykään sovi ollenkaan yhteen alkoholinkäytön kanssa. Juoda nyt viinaa laivassa keskellä merta, varsinkin jos on oma auto siellä alakannella.

Anteeksi. Ei ole minun vikani, jos kaikki Suomen naiskansanedustajat ja -ministerit ovat umpityhmiä.

Ruuvailua

Postiin saapuivat viimein loputkin osat uutta konetta varten, joten muutama seuraava ilta menee varmaan asennellessa ja dataa siirrellessä. Pieni innokas nörtti sisälläni herää eloon taas ainakin hetkeksi, joskaan motivaatiota koneen virittelyyn ei ole enää lähimainkaan niin paljon kuin joskus teinivuosina. Lähinnä hirvittää se urakka, joka vaaditaan uuden kokoonpanon saattamiseksi samaan tilaan, jossa nykyinen masiinani on. Helpommaksi uusi tekniikka ei ole ainakaan asioita tehnyt.

Kuka kaipaa valkoista nenää?

En ole koskaan oikein sisäistänyt tipattoman tammikuun ideaa. Jos on kunnon rapajuoppo, niin eihän se kuukauden tauko näy missään. Jos taas on ihan sivistynyt alkoholinkäyttäjä, ei tauolle kai pitäisi olla edes tarvetta. Kuukauden pakkokuivistelu saa siis aikaan pelkästään turhaa vitutusta. Lisäksi kummankin ryhmän edustaja vetää todennäköisesti heti helmikuussa kunnon palkintoperseet.

Toisaalta eräs puolituttu sai minut ihan ohimennen kiinnostumaan pari viikkoa kestävästä "elimistönpuhdistuskuurista". MethodDraine Detox on tietty sekoitus eri luontaistuotteita, joiden pitäisi kiihdyttää aineenvaihduntaa ja poistaa sisälle kertynyttä kuonaa. Mihinkään ihmeyrtteihin en sentään usko, mutta monilla kasveilla kuitenkin on ihan todistettuja terveysvaikutuksia, joten miksen voisi ainakin kerran moista kokeilla. Varmasti meikäläisenkin sisälmyksissä on jos jonkinmoista jätettä.

Piste ajassa

Noin 31536000 (ei, en ottanut tässä huomioon mitään pikkupoikkeuksia) lyhyttä, ihmisen määrittämää aikayksikköä on jälleen kulunnut siitä, kun edellisen kerran juhlistettiin tätä ah niin merkityksetöntä tapahtumaa. Jonkinlaiseksi yleiseksi tavaksi on muodostunut tehdä lyhyt yhteenveto tärkeimmistä noiden aikayksiköiden rajaamalla välillä tapahtuneista asioista. Ja minähän en uskalla astua ulos valtavirrasta, joten täältä pesee.

Meikäläisen kulunutta vuotta voitaneen kuvata parhaiten sanalla yllätyksetön. Elämä eteni juuri niin kuin saattoi ennustaa, ilman mitään dramaattisempia takaiskuja tai ylettömän positiivisia juttuja. Koulun sain juuri siihen vaiheeseen kuin oli tarkoitus, kokopäivätöitäkin löytyi. Ihmissuhderintamalla oli hiljaista, ellei jopa taantunut entisestään. Yleisesti ottaen kaikki on hyvin, vaan kauhean tyytyväiseltä ei olo silti tunnu. Ei ole paljon kerrottavaa jälkipolville. Väkisinkin tulevat mieleen yhden vanhahkon biisin sanat...

Happy people have no stories.