Lunta tupaan

Ah tätä Suomen syksyä. Lunta on paikoin kolmisenkymmentä senttiä ja liikenne yhtä kaaosta. Viima puhaltaa taivaalta tippuvan tavaran suoraan naamaani. Hmm.. tavaraa taivaasta...

Mutta niin siis tosiaan on se hauskaa katsella (vielä toistaiseksi liikkuvan) bussin ikkunasta muita linjureita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet matkalle. Pienikin auraamaton mäki on myrkkyä noille isoille ihmiskuljettimille, joiden pitää pelkillä kitkarenkailla pärjätä. Onneksi ei sentään osunut meikäläisen reitille niitä rekkoja, jotka paikalleen jumiutuneina tukkivat koko liikenteen jopa tunneiksi. Aikatauluja on ihan turha edes vilkaista. Täytyy vaan mennä sellaiselle pysäkille, jonka ohi kulkee useampi linja, ja toivoa parasta.

Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että tämän liikennehärdellin estämiseksi tehtiin kaikki mahdollinen. Ennusteita ja varoituksia kuitenkin annettiin hyvissä ajoin. Aikaa lisätyövoiman ja aurauskaluston hankkimiseen varmasti oli. Tokkopa keskitalvella vastaava tilanne olisi ollut yhtä paha. Isoimmat ongelmat kun eivät nytkään olleet niiden kesärenkailla torspoilleiden aiheuttamia.

Karsintaa

Sain viimein tehtyä pois vaivoista homman, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Tyhjensin koko vaatekaappini lattialle ja nostelin takaisin vain ne kuteet, joita oikeasti vielä joskus pidän. Iso muovikassillinen jäi kaikenlaisia vanhoja, kuluneita ja venyneitä kankaanpaloja, joita ehkä taannoin (osa lienee yläasteajoilta) saattoi vaatteiksikin kutsua. Lopputuloksena kaappiin mahtuukin nyt taas jotain. Eihän minulla oikeasti niin mahdottomasti noita vaatteita ole, kaappi vain on turhan pieni.

Seuraavaksi tavoitteekseni voisin ottaa tuon yhden hyllykön vapauttamisen ylimääräisestä ja tarpeettomasta romusta. Minussa selvästikin asuu pieni keräilijä.

"Tätäkin voi vielä joskus tarvita..."

Varsinainen auervaara

Nyt kun koko blogimaailma näyttää nettideittailevan toisiaan, täytyy kai itsekin tehdä jonkinlainen kokeilu. Ei tosin täällä blogissa, vaan jossain ihan asiaan erikoistuneessa paikassa. Tai miksei vaikka kahdessa, sillä väkisinkin hiipi mieleeni ajatus tehdä kaksi erilaista ilmoitusta. Toisessa olisin niin rehellinen kuin suinkin. Rehellinen ja avoin, en pessimistinen tai vähättelevä. Toinen taas voisi olla hieman vapaammin kiillotettu. Valitsemalla kuvaukseen sopivia asioita ja jättämällä kertomatta toisia saattaisi kontaktin ottamisen kynnys hieman madaltua ilman, eikä kirjoittamani silti olisi täyttä palturia.

Saattaapa silti käydä niin, että tämä jää ensimmäiseksi ja ainoaksi merkinnäksi tämän aiheen tiimoilta. Joko innostus (jos nyt sellaisesta voi edes puhua) lopahtaa ennen aikojaan, tai joudun jossain vaiheessa toteamaan odottavani turhaan sitä ensimmäistä vastausta. Mutta niinhän ne väittävät, että kaikkea pitää kokeilla. Eikä kukaan onneksi pakota olemaan liian tosissaan.

Plääh

Iso puhjennut rakko jalkapohjassa on aina kiva. Yrititpä valita mitkä tahansa kengät, tai astua varoen laittamatta haavaumakohdalle liikaa painoa, kipua ja hankausta tulee kuitenkin. Yksi vaihtoehto on tietenkin teipata rakko tiukasti laastarilla tai ideaalisiteellä, mutta tuollainen märkivä rakkohaava tarraa ainakin tavalliseen laastariin kuin pikaliima ikään, ja laastaria vaihtaessa joutuu sitten repimään samalla irti sen haavan päälle syntyeen ihokerroksen. Nam. Apteekista saisi rakkolaastaria, mutta eipä huvita ollenkaan lähteä tuonne talviseen sohjoon.

Tähän asti paskimman vuodenajan lähestyminen on sujunut ihan huomaamatta ja kivuttomasti, mutta nyt rupeaa vähitellen nyppimään. Inhoan kylmää joka vuosi enemmän. Liian pitkä talvi tulee tästäkin taas.

Ihmettelyä

"I can't believe that you don't have a girlfriend."

Niinpä niin. Suora lainaus ulkomaalaisen työkaverini suusta. Yhtä hyvin voisin itse yhtyä samaan toteamukseen. Ei voi ymmärtää.

Hitler-kansa

Noista saksalaisista tulee aina mieleen se pakonomainen kohteliaisuuskulttuuri. Nahkahousuille kun tuntuu olevan lähes välttämätöntä, että tavanomaisia kohteliaisuusjuttuja noudatetaan, tai muuten löytyy nenästä herneitä.

Kulttuureissa on aina eroa, mutta silti minun on vaikea ymmärtää, mikä on pakotetun ja automaattisesti odotetun kohteliaisuuden pointti? Mitä iloa siitä on, jos kaikki käyttäytyvät ja puhuvat aina samalla tutulla tavalla? Ja miksi on niin hirvittävää, jos joku ei sitten teekään niin? Olen huomaamattani ottanut tavaksi provosoida saksalaisia aina kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus. Toki löytyy paljon rentojakin tyyppejä, jotka eivät niin jaksa välittää, mutta varsinkin minua vanhemmat saksalaiset ottavat välittömästi murhaavan asenteen. Minkäs teet.

Juoksentelua

Vaihteeksi taas ihan villejä unia. Autiotaloon kätketty rahasaalis, taloa valvova salainen kamera. Lukuisia henkilöitä mukana sopassa tavalla tai toisella. Osa heistä puolituttuja oikeasta elämästä. Meikäläinen yrittää huijata joitakuita ja soluttautua mukaan jengiin. Aluksi se tuntuu onnistuvan, mutta lopulta paljastun, ja koko loppu-uni on pelkkää karkuun juoksemista.

Ainoat unet, joita voisi edes hieman kuvailla painajaismaisiksi, ovat omalla kohdallani näitä juoksemisunia. En koskaan juokse pakoon mitään hirviöitä tai suurta pahuutta, vaan perässä ovat ihan tavalliset ihmiset, joskin tarkoituksenaan tosissaan vahingoittaa. Koskaan minua ei kuitenkaan saada kiinni. Onnistun aina nopeasti karkottamaan vihulaiset. Muutenkaan se lievästi painostava tunnelma ei ole mitenkään sietämätön, lähinnä kutkuttavan jännittävä. Tarjoaa jonkinlaisen unimaailman adrenaliiniryöpyn.

Darrassako hoitavat lajittelun?

Saakelin germaanit. Eihän se meikäläisen paketti suinkaan hukassa ollut. Pienoisen virheen takia se vaan oli kuskattu ihan toiselle puolelle Eurooppaa. Tai niin ainakin asiakaspalvelussa väittivät. Nyt saa taas odottaa varmaan viikon että se saadaan sieltä tänne pohjolaan. Mieleni tekisi tivata jonkinlaista hyvitystä, mutta taitaapa olla turhaa. Veikkaisin ettei niillä ole ainakaan tällaisten tavallisten lähetysten suhteen mitään tiukkoja velvoitteita toimitusajan suhteen. Saavat tunaroida ihan rauhassa asiakkaiden repiessä hiuksiaan.

Sanoinko jo, että korpee ihan huolella?

Turhaa vaatetusta

Ai miten tärkeitä asioita sitä tuleekaan joskus mietittyä. Yritin kovasti, mutta en millään keksinyt järkevää syytä, miksi yksin tai sen läheisimmän kumppanin kanssa nukkuessa pitäisi käyttää jonkinlaisia yövaatteita. Yöpaitaa, pyjamaa, mitä niitä nyt onkaan. Ei ainakaan lämmikkeeksi, sillä keskivertotäkki kyllä estää yhdessä ruumiinlämmön kanssa nukkujaa palelemasta. Varsinkin jos käärii peiton sellaiseksi kivaksi koteloksi. Joku taisi joskus perustella yöpukeutumista sillä, että petivaatteet likaantuvat nopeammin jos ihan ilkosillaan nukkuu. Itse en kyllä näkisi tuolla olevan merkitystä, jos käy edes jokseenkin säännöllisesti suihkun alla. Siisteysintoilijat vaihtavat muutenkin petivaatteita tarpeettoman tiheään.

Päädyin siis siihen lopputulokseen, ettei ole mitään syytä lopettaa alasti nukkumista. Vain silloin, kun nukkuu kylässä tai on muutoin sellainen mahdollisuus, että saattaa herätä suoraan vähemmän tuttujen ihmisten keskelle, joutuu ne kalsarit jättämään jalkaan.

Dillet hukkas laatikon

Ongelmat ulkomaisten nettikauppojen kanssa jatkuvat. Kai se ikävyyksien saavi on vuosien saatossa kallistunut vähitellen, ja nyt ryöpsähtää sitten kaikki kerralla niskaan. Oikeastaan ei ole vielä pienintäkään tietoa, onko nettikauppa edes tunaroinut, sillä eräs nimeltämainitsematon eurooppalainen posti- ja kuljetusfirma ei yksinkertaisesti tiedä, missä minun pakettini (lääkkeitä, huumeita ja laittomia aseita) tällä hetkellä on. Lähtökirjaukset siitä on tehty, mutta sen jälkeen jäljet katoavat. Nähtäväksi jää, miten asia etenee.

Jälleen kerran se sama kosminen vittuilija nähtävästi päättää pistää parastaan. Ja minä kun halusin vain säästää vähän rahaa...

Tietenkin juuri minä

Joopa joo. Mitä tehdä siinä vaiheessa, kun baarin epätoivoisin seinäruusu tarttuu ohi kävellessäni yhtäkkiä käsivarteeni kiinni ja yrittää ilmeisesti raahata viimeisille hitaille. Eikä tainnut edes olla ihan ensimmäinen kerta, kun käy jotain vastaavaa. Jossain kaikkeuden perukoilla kosminen vittuilija hekottelee partaansa: "Älä poika yhtään ruikuta, siinäkin on sulle yks nainen."

Hoksasin tapahtuneen silmänräpäyksessä ja jatkoin matkaani kuin en olisi huomannutkaan. Siinä tilanteessa minulta ei todellakaan olisi löytynyt kovin kohteliaita sanoja sanottavaksi. Taas kerran parempi olla vaan hiljaa.

Mittasuhteita

Minun on vähän vaikea asennoitua minua selkeästi pidempiin naisiin silloin, kun sellainen tulee vaikka baarissa juttelemaan. Tällaista tosin tapahtuu ehkä kerran kymmenessä vuodessa, mutta kuitenkin. Ainut mielikuva, jonka tilanteesta saan on se, että minut nähdään eräänlaisena suloisena pikkupoikana, joka saa jonkun äidilliset vaistot heräämään. On varmasti miehiä, joille pidempi nainen ei ole koskaan mikään erikoinen juttu, mutta meikäläisen itsetunnolla ei taidettaisi sellaista seurustelua kovin pitkälle viedä.

Ei sillä, että minua jotenkin häiritsisi oma pikkupoikamaisuuteni. En ole, enkä halua olla mikään iso karski äijä. Minua luullaan aina nuoremmaksi, mikä alkaa kai tällä ikää olla jo pelkästään positiivista. Tarvitsen kuitenkin viereeni sellaisen sopivan pienen tytön, jolle en voisi koskaan olla riittämätön pelkästään fyysisten ulkomittojeni takia.

Kultaa ja hopeaa

Saan näemmä lisää lukijoita olemalla kirjoittamatta mitään. Ehkä minun olisikin parempi pysyä vaiti, vaikkei se mikään tarkoitus todellakaan ole. Viime päivinä ei ole oikein löytynyt mitään sanomisen arvoista. Töiden jälkeen sitä vaan istahtaa alas ja kuluttaa vapaat tunnit aivosolujaan liiemmin vaivaamatta.

Hiljaisuus on osa minua. Minä olen se hiljainen poika, joka seuraa sivusta muiden keskustelua ja vain harvoin kommentoi jotain. En tiedä, miksi minun edes pitäisi yrittää olla jotain muuta. Toivon vaan, että löytäisin sen ihmisen, jolle tämä riittää. Ihmisen, joka ymmärtää, ettei aina ole pakko olla äänessä. Voi vain katsoa silmiin, ja kaikki on selvää.

Kaikki mulle tänne heti

Sitä on onnistunut koukuttamaan itsensä jo aika moneen tv-sarjaan, joista tosin vain murto-osa näkyy kotimaan kanavilla. Liian monen sarjan seuraaminen käy lopulta rasittavaksi, sillä useampaa jaksoahan ei sovi missata. Muuten jää pahasti jälkeen. Toisistaan riippumattomien jaksojen sarjat eivät tietty ole niin kriittisiä. Niitä voi aina jättää muutaman varastoon tylsän päivän varalle. Joku tietenkin ihmettelee, eikö yksinkertaisesti voisi unohtaa muutaman sarjan kokonaan. No ei tietenkään. Kun kerran löytää hyvän sarjan, on siitä mahdoton luopua.

Samanlainen ylitarjonta pätee nettifoorumien ja irkkikanavien kanssa... Minäkö addikti?

Tuutin täydeltä

Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Kaikki pitää apinoida melkeinpä vielä asiasta riippumatta. Tällä kertaa tuli tv-lupa-asiasta ihan surkuhupaisa kohu. Eikö se nyt ole yks helvetin hailee, maksaako kansanedustaja tai ministeri töllönsä katselusta. Maamme johtoportaan touhuissa on varmasti paljon isompiakin epäkohtia. Miettisivät vaikka mielummin, tarvitsevatko ne oikeasti niin hervottoman suuren kuukausipalkan.

Ja mikä ihmeen idea olisi julkaista listoja lupansa maksaneista? Vain suunnilleen kourallinen ihmisiä lähtee tuon takia luvattomien katsojien leiristä. Lupajärjestelmä on senkin jälkeen edelleen perseestä. Minäkään en aio lähitulevaisuudessa lupaa maksaa. En ennen kuin siitä annetaan opiskelija-alennusta (olin sitten itse opiskelija tai en) ja muutetaan sen solu- ja kimppakämppiin liittyviä sääntöjä.

Ja ennen kaikkea en maksa niin kauan kun Joonas Hytösellä on oma tv-ohjelma.

Ruokasoikio

Jostain iski nyt sellainen kipinä, että ryhdyn ihan tosissani korjaamaan ruokavaliotani järkevämmäksi. Vaikka meikäläinen onkin tällainen enemmän tai vähemmän läpipasko, niin eiköhän vielä joskus koita sekin aika, kun sitä mahaa rupeaa kertymään. Eikä varmasti muutenkaan tarvitsisi aina mättää itseään täyteen huonoja rasvoja.

Aamu- ja iltasyömisiä on helppo kontrolloida, mutta en tiedä oikein mitä lounaan kanssa tekisi. Siinä on kuitenkin täysin riippuvainen ruokapaikkojen tätien päivittäisistä aivoituksista. Tosin kai lounasravintoloillakin on jonkinlaiset ohjeet ravintosisältöjen suhteen. Vähiten innostavana vaihtoehtona olisi lounaan syöminen kotona tai mukaan otettuina eväinä. Siihen ei millään viitsisi ryhtyä.

Sulkeiset

Kovasti aina ihmettelen yhtä juttua. Jos jossain on puhetta naisten miesihanteista, mieleen paukahtaa automaattisesti se perinteinen "pitkä ja tumma". En tiedä, olenko ikinä edes kuullut muunlaista miesihanteen kuvausta (ainakaan kotimaisen) naisen sanomana tai kirjoittamana. Blondi saattaa kyllä esiintyä useasti miesten naisihanteissa, mutta tilanne ei ole lähimainkaan niin epätasapainossa kuin naisten tapauksessa. Mistä tuollainen hassu karvaväripreferenssi oikein kumpuaa?

Minulla itselläni ei ole koskaan käynyt edes mielessä, että voisin jollain tapaa rajata mieltymykseni kohteita värien perusteella. Oikeastaan koko mies- tai naisihanteen käsite on ihan naurettava. En pysty määrittämään alkeellisintakaan ominaisuuksien joukkoa, joka jollain tapaa takaisi sen, että pidän kyseiset ominaisuudet omaavaa (omata on minun mielestäni täysin kelvollinen ja sujuvuutta tuova sana, joka eroaa selkeällä tavalla omistaa -sanasta, ja jonka käytöstä en aio luopua, vaikka eräskin opettaja asiasta taannoin kovasti inisi) naista miellyttävänä.

Suurimmalle osalle tämä mies- tai naisihanne taitaa olla vaan se elokuvanäyttelijä, musiikkitähti tai muu turha julkkis (jatka listaa haluamallasi parrasvaloammattinimikkeellä), johon on ajan hetkellä X salaa ihastunut.

Työelämän realiteetteja

Voi paska. Piilottakaa mun Visa tai lakkauttakaa vaikka Luottokunta. Mä käytän ihan liikaa rahaa. Ei sillä, että olisi pelkoa yli varojen elämisestä, mutta ois kuitenkin kiva saada säästöjäkin karttumaan nopeammin. Näyttää siltä, että menot tosiaan kasvavat käsi kädessä tulojen kanssa.

Läheltä piti

Oli jo pelottavan lähellä sellainen tilanne, että olisin saanut lähteä Australiaan pokeriturnaukseen pelaamaan miljoonasta dollarista.

Tissit

Nelosen "laatudokkari" rinnoista (uusintoja taitavat olla) heitti ilmaan väitteitä, joita en välttämättä täysin niele. Siinä joku mitäänsanomattoman näköinen nainen selitti, että rintojen pitäminen seksuaalisesti kiihottavina johtuu ainoastaan länsimaisen kulttuurin aivopesusta. Se on tietenkin totta, että se naisvartalon pääkiihoke tuntuu vaihtelevan eri kulttuureissa ja aikakausittain, mutta mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että tietynlainen naaraan puoleensavetävyys on on pysyvästi ohjelmoitu urosaivoihin. Kuitenkin juuri rintojen ja pakaroiden pyöreät muodot ja symmetria ovat parhaimmillaan esteettisesti jotain hyvin miellyttävää. Rumiakin rintoja tietenkin on, mutta ylläri pylläri, kokonaisuushan se lopulta ratkaisee.

Mielestäni tuo ohjelman naikkonen tuntui olevan pääasiassa näreissään siitä, että nykytrendit ja vaatemainonta antavat ehkä sellaisen kuvan, että mies kuin mies kuolaa isojen rintojen perään. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, vaikka liian moni nainen varmasti siihen uskookin. Sekä vaatetettuun että paljaaseen vartaloon liittyvät mieltymykset ovat aina hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevia, mikä ei käy aina ilmi, kun tehdään rankasti yksinkertaistettuja kyselytutkimuksia.

Ei mitään uutta

Oliko viimeaikojen suurin uutispommi Pohjois-Korean ydinkoe, joku Lähi-idän itsemurhapommitus vai kenties yksi kymmeniä tai satoja ihmishenkiä vaatineista junaturmista? Ehei, ylimääräisen uutislähetyksen ja yleisen mediatäpinän aiheutti tietenkin kaksi kuolonuhria vaatinut pienkoneen törmääminen pilvenpiirtäjään jenkkilässä. Toinen uhreista oli joku satunnainen korvikepesäpalloilija. Voin vaan kuvitella miten pettyneitä maailman tv- ja uutisstudioissa oltiin, kun kävi ilmi, ettei tapauksessa ollut pienintäkään terrorismin ripausta. Viikkojen juttupotentiaali kuihtui hetkessä kasaan. Minun puolestani saavat haukata paskaa, mokomat skandaalikorppikotkat.

Pohjois-Korean tai Iranin uhittelua ei juuri ole saatu loppumaan, mikä ei ole lainkaan yllätys. Tilanteen pysyminen nykyisellään ei ole kuitenkaan se pahin vaihtoehto. Kauhun tasapaino toimii niin kauan, kun kukaan ei ylitä rajoja tekemällä jotain todella tyhmää. Jenkkien liikkeet tässä asiassa lienevät ainakin osittain ratkaisevia. Tosiasia kuitenkin on, ettei niilläkään ole realistista mahdollisuutta lähteä Irakin lisäksi toiselle, saati sitten kolmanne rintamalle kovemmin ottein. Sen tietävät myös nämä "pahuuden valtiot" varsin hyvin.

Hetkellinen voittaja

Melkoinen pokeri-ilta. Alkoi välillä jo tuntua siltä, etten voi epäonnistua missään. Oikeat kortit nousivat pakasta kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten. Adrenaliinin määräkin on nyt veressä sitä luokkaa, ettei varmasti saa vielä hetkeen nukuttua. Aina ei ole nähtävästi pakko hävitä.

Kulinarismia

Hyvä ja (ainakin puoliksi) terveellinen proteiini-iltapala syntyy maitorahkapurkista, mustikoista ja lusikallisesta sokeria. Joku voisi kutsua tuota mustikkarahkaksi, mutta meikäläisen versio on siis niin yksinkertaistettu kuin mahdollista. Ei mitään kermaa tai vatkaamista. Muutenkin harrastan tiettyjen ruokalajien valmistamisvaiheiden karsimista. Miksi vaivautua tekemään makaroonilaatikkoa, kun voi vaan yhdistää keitetyt makaroonit ja paistetun jauhelihan sellaisenaan. Lisäksi vähän juustoa jos siltä tuntuu. Tai miksi tehdä nakkimunakas, kun voi ihan hyvin syödä paistetun munan ja nakit erikseen. Yhtä hyvältä maistuvat.

Onhan se kiva aina joskus tehdä jotain vähän monimutkaisempaakin sapuskaa, mutta yleensä ruoka on meikäläiselle välttämätön paha. Syömisen nautinto ei ole niin iso juttu, että siihen kannattaisi hirveästi panostaa.

Sekopäiden paratiisi

Olisin voinut löhötä sängyssä vaikka miten pitkään, kun ei kerran tarvinnut herätä tekemään mitään tärkeää. Liika nukkuminen tuottaa aina sen sumuisen olon koko loppupäiväksi, mutta ei sitä lämpimän peiton alla jaksa murehtia. Näin yöllä ihan kosmista untakin. Jostain käsittämättömästä syystä olin poistattamassa reisikarvojani kuumavahalla. Taisin herätä, ennen kuin ensimmäistäkään repäisyä ehtiin tehdä. Karmaiseva uni.

Vaikka välillä tuntuu siltä, että oma pääkoppa on kaikkea muuta kuin kunnossa, löytyy onneksi aina muita, jotka ovat menettäneet totaalisesti järkensä. Tällaisia tapauksia voi koittaa etsiä eri lähteistä esimerkiksi avainsanoilla "sana ja ylistys", "Harri Kiviniemi" tai "Veli Saarikalle". Kukin voi vetää omat johtopäätöksensä siitä, miten aitoa tuo touhu on...

Vankina itsessäni

Voisin taas vaikka kaivautua maan alle piiloon tai hävitä muuten vaan jäljettömiin. En kyennyt mitenkään olemaan oma itseni, eikä se varmasti jäänyt keltään huomaamatta. Muutenkin ilta meni paljon huonommin kuin olin kuvitellut. Kerta toisensa jälkeen ihmisten käsitys meikäläisestä muuttuu varovaisemmaksi. Ja kun kerran saa sen omituisen raukan leiman otsaansa, ei siitä ihan helposti pääse eroon. Olen kummallinen ihminen vailla rohkeutta olla outo. Turhauttavinta on, etten voi syyttää siitä ketään.

Hienovaraista tarkkailua

On jotenkin kiusallista katsella sivusta, jos joku perheenjäsen vetää överiksi päihteiden kanssa. En tiedä miksi, kyllähän sitä tulee silti itsekin vedettyä silloin tällöin liian rajut kännit. Kovasti näyttää kuitenkin siltä, että isälläni kuluu alkoholia aina vaan enemmän. Yhä useammin näen sen sellaisessa tilassa, jossa puhe sammaltaa ja liikeradat ovat kovin huteria. Eipä tuossa vielä mitään, mutta tällä tahdilla homma karkaa vielä jonain päivänä käsistä. En halua olla sitä koskaan todistamassa, mutta asiasta lienee ihan turha minun mitään mainita. Duunarielämä vaatii veronsa. Äijä on lisäksi sellainen jääräpää, että muiden puheilla ei päätä käännetä. Hän on aina oikeassa, jos päättää niin.

Isukki lopetti aikanaan tupakoinnin kertayrittämällä, joten tahtoa ja päättäväisyyttä ei ainakaan puutu. Kysymys onkin, tiedostaako hän itse, koska on ryypiskellyt liikaa? Jos ei kukaan muu mainitse asiasta, ehkä sitä huijaa helposti itseään luulemaan käytön olevan täysin normaalia. En tiedä, onko isä erityisen altis riippuvuuksille, mutta takaraivossani on jotenkin sellainen aavistus, että jonkinlaisessa riskiryhmässä se kyllä on.

Harmaata

Päivärutiinit ovat vähän kateissa. Vapaa-aika ei tunnu riittävän mihinkään järkevään. Selkeästi päiväauringonpaisteen puutteen oireet puskevat jo pintaan. Kaamosmasennus ei ole mikään luulotauti, olen elävä esimerkki. Tämä viikonloppukin on varattu pakollisille jutuille, enkä taaskaan pääse viihteelle. Eiväthän nuo meikäläisen viikonloppukuviot häävejä ole, mutta pakko sitä on jotain kehitellä. Muuten hajoaa pää. Näen taas vaihteeksi unia taannoisista tyttötuttavuuksista. Kai sekin kertoo jo jotain.

Olen tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joita en voisi ikinä kuvitella vakaaseen parisuhteeseen. Useimmiten nämä ihmiset ovat yllättäen naimisissa ja lapsia on ainakin tulossa. Käsityskykyni ei välillä riitä ymmärtämään, miksi nuo ihmiset ovat parisuhteessa ja minä en. Ehkä ihmissuhdekäsityksissäni on sittenkin jokin pahasti vinksallaan. Vielä kun tietäisin, onko kyseessä pelkkä ohjelmistovika, vai onko rauta lopullisesti rikki.

Vähemmän sujuvaa

Toistaiseksi minulla on ollut ihan hyviä kokemuksia saksalaisista nettikaupoista. Tuorein tapaus kuitenkin polttelee jo hiukan hermoja. Epämääräisesti merkityt varastosaldot ja toimitusajat, hidas tilisiirtojen käsittely (luottokortti ei kelpaa ulkomailta tilatessa) ja hintojen lähes päivittäinen haitariliike esimerkkeinä pahimmista ärsyttimistä. Nähtävästi on pakko ottaa tilaukseen vain osa suunnitelluista tavaroista, sillä koko läjän odottelu vienee pienen ikuisuuden. Sitten saa arvailla, miten helposti saan ylimääräiset rahat takaisin tililleni. Miksikö valitsin moisen puljun? Se oli halvin...

Paskajäykkänä

Taidan vähän kadehtia sellaisia ihmisiä, joilla on synnynnäinen taito saada muut nauramaan. Se sellainen veitsenterävä taju tarttua tavallistenkin tilanteiden näkymättömiin koomisiin yksityiskohtiin. Jos itse keksin jotain näppärää sanottavaa, joku muu ehtii todennäköisesti jo vaihtaa aihetta, ennen kuin saan suuni auki. Usein nämä samat huumorityypit osaavat kertoa hyviä juttuja. Vaikka meikäläiselle tapahtuisikin joskus jotain kertomisen arvoista, en osaisi pukea kokemusta sanoiksi niin, että muutkin saisivat siitä jotain irti.

Kun tarkemmin ajattelen, nämä molemmat jutut onnistuvat minulta kyllä paperilla ja tekstin kanssa. Lukiessa ja kirjoittaessa on yleensä yksin, eikä tarvitse jännittää sosiaalisia kontakteja. Livetilanteissa kaikki energia menee liialliseen itsetarkkailuun ja jännittämiseen. Ellen tunne oloani rennoksi, ei ajatuskaan kulje. Ärsyttävää.

Nirsoilua

Työpaikanvaihdoksen takia piti lähteä käymään toisella paikkakunnalla. Vastedes en kyllä marise puolentoista tunnin junamatkoista. Sellainen tuplana ja vähän vielä päälle, niin johan käy rasittavaksi matkanteko. Syvällisempi lukeminen missä tahansa ajoneuvossa on meikäläiselle mahdotonta, ja musiikkikaan ei lopulta tarjoa tarpeeksi aivoaktiviteettia. Fyysinen liikehdintä jää vessassa tai ravintolavaunussa käymiseen. Lisäksi iltajunissa kirkas valaistus pännii. Sangen perseestä tuollainen yliannostusjunailu.

Hotellin ravintolakaan ei juuri irtopisteitä kerännyt. Normaalisti en jaksa safkoista valittaa, mutta silloin harvoin kun maksan annoksestani viisitoista euroa, odotan mm. saavani siitä vatsan täyteen, medium-pihvin mediumina enkä raakana, perunat ilman niiden hukuttamista voihin sekä "salaatin" olevan muutaki kuin nuhjuista jäävuorisalaattia/kiinankaalta. Taisi jäädä viimeiseksi ateriaksi tuon ketjun ravintoloissa.

Vai niin

Sunnuntailtakin oli varmasti jotain tärkeää kerrottavaa, mutta unohdin jo.

Panettaa.