Suoraan suoneen

Koululla oli taas verenluovutusmahdollisuus. Koskaan en ole luovuttanut pisaraakaan. Laiskuuttani en jaksa käydä ja toisaalta en edes katso olevani siihen mitenkään velvollinen. Itsekäs paska. Kuulen jo jonkun arvuuttelevan tähän väliin, mitä mieltä sitten olen, kun joudun itse korvausveren tarpeeseen. No, silloin sitä luovutusverta joko löytyy tai ei. Oma luovuttamiseni ei tähän asiaan vaikuttaisi. Minkäs sille voi jos käy kalpaten. Shit happens.

Oikein yksinkertaistettuna ja isommasta näkökulmasta katsottuna kaikki taistelu sairauksia vastaan on turhaa. Lääketiede kehittyy, mutta luontomamma tulee lähes samaa vauhtia perässä. Isorokko hävisi, jotain muuta tuli tilalle. Lienee turha mainita, miten nopeasti esimerkiksi HIV on viime vuosina levinnyt. Tällä hetkellä WHO pelkää jo seuraavaa rajua maailmanlaajuista tautiepidemiaa. Edellisestä on kulunut sen verran aikaa.

Lääketiede on pidentänyt ihmisen keskimääräistä elinikää. Mikä vaan on siitä lopulta saatava hyöty? Turhaa kuormitusta sekä elinympäristölle että muille ihmisille. Itse en ainakaan halua elää liian vanhaksi. Ryppyiseksi, seniiliksi ja toimintakyvyttömäksi kääväksi, jolla ei ole elämässä enää mitään iloa. En myöskään haluaisi elää pahasti vammautuneena. En ainakaan halvaantuneena, enkä sokeutuneena. Kuurouden ehkä sietäisi, mutta karmea menetys sekin olisi. Eutanasian laittomuus on järjettömyyden riemuvoitto.