perjantaina, syyskuuta 30

Unikuvia

Hengailin taas illan tytön kanssa. On ihan kiva välillä jutustella, sikäli kun keksii yhteisiä puheenaiheita. Uskallan jopa olla ehkä puoliksi oma itseni. Vielä on kuitenkin pitkä matka siihen, että olisi ihan täysin rento olo. Edelleenkään en kuitenkaan tiedä, voisiko tässä olla mitään muuta kuin pelkkää kaveruutta.

Näin yöllä aivan mahtavan pitkiä unia. Herättyäni päätin vielä uinahtaa pari tuntia ja näin vielä yhden hienon unen. Jos muistaa unensa aamulla selkeästi, on jotenkin toisenlainen olo. Jollain tapaa paljon positiivisempi. En tiedä mistä se voi johtua. Ehkä aivot luulevat näitä unimuistoja aidoiksi ja lyövät siksi päälle iloisen mielen.

torstaina, syyskuuta 29

Tuttuun tapaan

Tänään on taas teekkareiden ördäysbileet. Telttailua tai jotain sinnepäin. Surkeaa musiikkia ja ainoastaan haalaripukuisia ihmisiä. Ei jaksa hirveästi kiinnostaa. Kyllästyin tämän konseptin bileisiin jo parin ensimmäisen kerran jälkeen. Olivathan ne silloin eri paikassa, mutta tuskin meno on miksikään muuttunut.

Ahdetaan siis pari tuhatta humalaista opiskelijaa samaan tilaan sosialisoimaan ja riehumaan. Miksei se toimi normaalien ihmisten kohdalla. Löytää uusia tuttavuuksia ja silleen. Minäpä vaan en olekaan niin normaali. Ei minulla ole koskaan kenellekään mitään sanottavaa. Menihän sinne tietty kavereitakin, joista olisi saanut seuraa. Toisaalta mulla oli kuitenkin puolipakottava tarve jäädä kotiin tekemään hommia.

Vähän iski silti haikea mieli ja vaivuin hetkeksi kuvitelmiin. Eivät ne tietyt haaveet ainakaan täällä kotona käy toteen. Onneksi edes unissa voi tapahtua ihmeitä.

keskiviikkona, syyskuuta 28

Ei sisältöä

Melkoinen päivä. Kun tuhlaa yön turhuuksiin, ei voi toivoa, että päivällä olisi kunnolla energiaa tehdä kouluhommia. Ja niitä nyt kuitenkin oli pakko tehdä. Kaatuu päälle taas useampikin asia täsmälleen samaan aikaan. Luulin aikatauluttaneeni työni hyvin, mutta todellisuus näyttää olevan ihan jotain muuta.

Kevyehkö kotivoimailu pienen tauon jälkeen sai heti olemattomat lihakset kipeiksi. On se vaan kumma, miksei motivaatio riitä säännölliseen viikottaiseen punttijumppaan. Eihän se mitenkään välttämätöntä ole, muttei pahitteeksikaan.

Tietyissä asioissa juttuni alkavat toistaa itseään. Oikeastaan mennään jo ties monettako uusintakierrosta. Parempi lopettaa tältä iltaa tähän, ei minulla ole nyt mitään sanottavaa.

tiistaina, syyskuuta 27

Vihoviimeistä kitinää

Toivottavasti joku otti kunnolla nokkiinsa noista läskijutuista. Luvassa lienee jatkossakin kärkeviä kannanottoja. Olen jostain syystä hieman ylikriittisellä tuulella. Tuntuu myös siltä, että vuosi vuodelta välitän yhä vähemmän siitä, mitä mieltä joku voi sanomisistani olla. Aina kuitenkin löytyy joku, joka vetää palkokasvit sieraimiin, oli aihe mikä tahansa. Ja onhan sitä itsekin saanut välillä oman osuutensa verbaalista parjausta.

Voi Nykäsen Masa. Pistäisivät senkin takaisin tiilenpäitä lukemaan, ettei tarvitsisi joka päivä tuijotella sen krapulaista ja turvonnutta pärstää iltapäivälehtien lööpeissä. Toisaalta olisi ihan kiva tietää, mihin hintaan tämä kammotuspariskunta on elämänsä uutisointioikeudet roskalehdille myynyt. Eikai kukaan näyteikkunalla ilmaiseksi poseeraa.

Tää on niin tätä. Tätä hiekkaakin on niin saatanasti. Kai joku muistaa sen tv-mainoksen. Kaikesta voi aina löytää jotain valittamista. Ja valittaminen on vieläpä helppoa ja vaivatonta.

maanantaina, syyskuuta 26

Läskisaarna

Pitäisi saada aikaan jonkinlaisia päätöksiä. Ei vaan tee oikein mieli edes miettiä asiaa. Kun ei tiedä niin ei tiedä. Välillä tuntuu siltä, ettei juuri nyt olisi aikaa kahdenkeskiseen hengailuun. Tästä voisi ehkä päätellä, ettei tyttö saa minussa aikaan tarpeeksi kipinää. Välillä kuitenkin taas tavallaan kiinnostaisi nähdä. Hankalaa. Kuka ruoja meni aikanaan keksimään sen "ehkä" -vaihtoehdon "kyllän" ja "ein" väliin? Täysin binäärisessä maailmassa olisi toisinaan paljon helpompi elää.

Minulta tuntuu löytyvän aina yksinkertainen ratkaisu muiden ihmisten ongelmiin. Tai ainakin asioihin, jotka ulkopuolisen silmissä näyttävät ongelmilta, eihän sitä koskaan voi varmuudella tietää. Huonona ongelmaesimerkkinä (ja aihetta vaihtavana aasinsiltana) vaikkapa ankara liikalihavuus. Olisivat syömättä liikaa, possut. En usko orjuuttaviin fyysisiin riippuvuuksiin, enkä siihen, että geeniperimä saisi lihomaan vaikka pelkkiä porkkanoita syömällä. En ole vielä koskaan kokenut ylivoimaista nälän tunnetta.

Ei pidä ymmärtää väärin. Vaikka minulta ei empatiaa yleensä heru juuri missään asiassa, minulle on ihan yksi ja sama, mitä vaaka vaikkapa sinun kohdallasi näyttää, kunhan se ihra ei aiheuta terveydellisiä tai liikunnallisia haittoja ja niiden seurauksena mahdollisesti kuluja terveydenhuoltojärjestelmälle. Ihmisen kropan normaali muoto on ihan tarkoituksella se mikä on. Jos muoto alkaa muuttua palloksi, on jotain väkisinkin pielessä.

sunnuntaina, syyskuuta 25

Paratiisisaari

Nukuin sitten taas ihan hävyttömän pitkään. Sänky tuntuu olevan meikäläiselle sellainen turvapaikka, jossa saa unohtaa kaikki stressaavat velvollisuudet. Tosiasiassa velvollisuuksien lykkääminen vaan aiheuttaa jossain vaiheessa sen stressin räjähdysmäisen kasvun. Mutta ainakin hetkellisesti voi aina ummistaa silmänsä ja antautua pehmeän tyynyn lämpimään syleilyyn.

The Island oli varsin perinteinen tieteistoimintaraina. Futuristisia maisemia ja hienoja härveleitä, mutta sisältö jäi lopulta kovin heppoiseksi. Leffan alkupuoli sentään jaksoi vielä pitää mielenkiintoa yllä, mutta loppu lässähti sitten liian tavanomaiseksi rymistelyksi. Scarlett Johansson onnistui vetämään roolinsa ihan pirteästi, mikä oli minulle pieni yllätys. Aikaisemmin en ole hänestä juuri välittänyt. Ewan McGregor oli omalla tasollaan.

lauantaina, syyskuuta 24

Keltaista ja vihreää

Pakolliset työt tuli hoidettua. Saipa siinä samalla annoksen raitista ilmaa ja luontoakin. Oikeastaan nyt vasta huomasin, miten syksyisen keltaista kaikki on. Ankeaa. Odotan jo epätoivoisesti ensi kevättä.

Minkä ihmeen takia minua ärsyttävät ihmiset, jotka elävät - ainakin sivusta katsottuna - kovin välinpitämätöntä, päämäärätöntä tai vastuutonta elämää? Ehkä he ovat samalla juuri niitä, jotka röyhkeydellään käyttävät muita hyväksi ja ottavat siten elämältä mitä haluavat. Toisaalta, ehkä olen vain puhtaasti kateellinen moisesta itsekkyydestä, jonka avulla näyttää pärjäävän harmittavan hyvin.

perjantaina, syyskuuta 23

Pakkotylsä viikonloppu

Näin mielenkiintoisen unen. Tai oikeastaan se oli paremminkin omituinen. Ympäri vanhempieni taloa yöpyi vanhoja tuttuja. Eräskin tyyppi, jota en ole nähnyt aikoihin, nukkui vessassa muutamalla vessapaperinpalalla vuoratussa kylpyammeessa (jota ei oikeasti ole). Kun herätin kaverin näyttääkseni vapaan sohvapaikan, se yritti väkisin halata ja sillä oli suu sinapissa. Jossain vaiheessa kävin pyytämässä yhtä toisella sohvalla nukkuvaa tyttöä omaan sänkyyni nukkumaan. Aikaisemmin oli käynyt ilmi, että kaverini pitivät tätä tyttöä jotenkin epämiellyttävänä. Jatkon unohdin jo.

Löysin viimein kivan kaupan, jossa on hyvä valikoima eri teelaatuja. Löytyy vihreää teetä tärkeimmistä idän tuottajamaista. Löytyy myös kofeiinitonta Rooibosta ja joitain erikoisempia yrttisekoituksia. Onhan siellä toki kahviakin, mutta siitä en niin välitä. Ehkeivät moiset yrttijuomat minusta uutta ihmistä tee, mutta kovasti haluan uskoa positiivisiin terveysvaikutuksiin.

Melkein säikähdin peilikuvaani. Sitten muistin, että kävin tänään parturissa.

torstaina, syyskuuta 22

Falskisti ryhdikäs

Olen ihan yllättänyt itsenikin tällä hektisellä aikataulullani. Harkkoja, ryhmäkokouksia, kotitehtäviä, kaupungilla ja leffassa ravaamista. Kaikkea ehtii kyllä, kun jättää tässä tuolissa laiskottelun vähemmälle. Juurikin tässä tuolissa, jossa nyt istun ja kirjoitan. Ja tämä on vielä ihan paska tuoli. Vaihtoon joutaisi.

Viikonlopuksi täytyy lähteä alkukotiin ruumiilliseen työhön. Ei huvittaisi pätkääkään. Pitänee tehdä siitä mahdollisimman pikainen visiitti. Mun tuurillani vaan mystiset terroristit pätkäisevät kiskot tuosta väliltä niin, etten vahingossakaan pääse ajoissa takaisin Tampereelle. Sittenpä tylsistytään.

Pieni yhteiskuntakriitikko ärjyy taas raivokkaasti sisälläni. Tämä viimeaikainen hulabaloo tekijänoikeuslain ympärillä ärsyttää harvinaisen paljon. Missä niitä joukkotuhoaseita nyt on? Olisi meinaan kovastikin käyttöä. On täysin käsittämätöntä, miten tuollaiset älyn jättiläiset ikinä pääsevät noin korkeisiin virkoihin ja johtotehtäviin. Nimiä tuskin tarvitsee erikseen mainita, seuratkaa toki uutisia.

keskiviikkona, syyskuuta 21

Hop

Kuka voisi kellot seisauttaa?

tiistaina, syyskuuta 20

Otus jos toinenkin

Toisaalla kirjoitettiin kissoista ja koirista. Miehet ovat kuulemma enimmäkseen koiraihmisiä ja naiset kissaihmisiä. Otin oikeuden naureskella itsekseni. No, ehkä asiasta voi olla tätä mieltä. Samaan tapaan kuin pojat pitävät vain sinisiä ja tytöt punaisia vaatteita. Itse en kyllä pystyisi katsomaan asioita noin mustavalkoisesti.

Ehkä lemmikki voi silti kertoa omistajastaan jotain. Ainakin itselleni tulee tietynlainen mielikuva esimerkiksi pienistä naisista, jotka hankkivat hervottoman ison tai tavallista vihaisemman koiran. Jotain ajatuksia voisi myös herättää puudelia ulkoiluttava hormooniheikki. Tällaista en tosin ole vielä päässyt näkemään. Mielikuvista ei tietty ole mikään pakko yrittää repiä totuuksia.

Mistäköhän johtuu, että nämä lemmikkiasiat saavat ihmiset niin herkästi takajaloilleen? Juuri kissat ja koirat ovat suosikkiaiheita monen lehden yleisönosastolla. Välillä puidaan Pupen ulkoiluttamista ilman talutushihnaa, toisinaan taas naapurin Mirrin ulostuksia kukkapenkissä. Ehkäpä näillä ihmisillä vain ei ole muuta tekemistä. Helppo provosointiaihe.

Omista mielipiteistäni sen verran, että arvostan kyllä aika paljon enemmän kissojen itsenäistä luonnetta kuin koirien tottelevaisuutta. Kissa on yksinkertaisesti - miten sen oikein muotoilisin - sivistyneempi eläin.

maanantaina, syyskuuta 19

Elämää veitsenterällä

Niin se juokseminen jäi heti kun koulu alkoi ja ilma viileni. Kyllä kai näilläkin keleillä vielä voisi ainakin päivällä lämpöisimpään aikaan juosta, mutta ei vaan tule lähdettyä. Uudet verkkaritkin ostin ihan varta vasten. Laiska nahjus olen. Punttikaan ei ole lattialta noussut aikoihin. Ryhdistäydyn. Viimeistään huomenna.

Saksalaiset tutkivat. Pitemmät ihmiset ottavat kuulemma herkemmin riskejä kuin lyhyet. Ja enemmän riskejä ottavat ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin riskejä karttavat. Onhan tuo tavallaan aika loogista. Emmehän me nössöt pätkät koskaan saavuta mitään, jos emme uskalla edes tavoitella. Aina voi hävitä.

Olen se, josta äidinkielenopettajasi varoitti. Nussin pilkkuja silloin kun haluan. Se on itse asiassa ainoaa nussimista, jota harrastan silloin kun haluan. No, itsehän en kuitenkaan jaksa sääntöjä aina noudattaa. Virkkeet ovat yliarvostettuja. Samoin lauseet. Sanoja vain peräkkäin ja piste perään. Ymmärtää kyllä ihan hyvin, vai mitä?

sunnuntaina, syyskuuta 18

Aikaa ajatella

Vain hyvin harvoin harmittaa, etten asu pääkaupunkiseudulla. Sellainen tilanne on kuitenkin nyt, kun meneillään on Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Hyvin mieluusti olisin muutaman leffan voinut käydä katsomassa, mutta eipä tuonne etelään silti pelkästään tuota varten viitsi lähteä. Oli täällä Tampereellakin tietty se lyhytelokuvafestivaali, mutta moisista en ole koskaan välittänyt.

Jos ei päivän aikana ole pakko lähteä mihinkään ihmisten ilmoille, ei myöskään jaksa vaivautua tekemään ulkoiselle olemukselleen heräämisen jälkeen mitään. Pää on takussa ja jalassa ehkä kalsarit. Hajukin voi olla suihkun puutteessa hienoisesti epämiellyttävä. Juuri sellainen olemus, joka ei kestä yllätysvieraita. Onneksi täällä ei käy koskaan edes tavallisia vieraita.

lauantaina, syyskuuta 17

Törmäilyä

Enhän minä kaupungille ehtinyt, kun piti nukkua niin myöhälle. Sitten kun olin päässyt viimein ylös, käynyt suihkussa ja syönyt jotain aamupalaa, kello olikin jo sen verran, että tenttiluvutkin näyttivät jäävän minimiin. Olisi ihan kiva päästä jo tuosta kyseisestä tentistä ja kurssista eroon. Heikosti vaan taitaa käydä nytkin.

Käytiin leffassa. Crash oli odotetusti varsin mainio pätkä. Hyviä näyttelijöitä ja vaikuttavia roolisuorituksia, paitsi tietenkin Bullock, joka oli yhtä mitäänsanomaton kuin aina ennenkin. Tarinan edetessä vähän väliä vuorotelleet eri näkökulmat täydensivät kivasti toisiaan, vaikka muutama kohtaus jäikin hieman irtonaiseksi. Parhaita viime aikoina näkemistäni filmeistä. Eipä niitä tosin paljon ole ehtinyt katsoa.

Jostain syystä tyttö näyttäisi pitävän minusta. Tuntuu ihan kivalta. Mutta. Sen seurassa mulla tahtoo olla sellainen kaverifiilis. Tykkään, mutten tiedä tykkäänkö tarpeeksi. Helvetti, olenko muka oikeutettu olemaan tykkäämättä tarpeeksi kaiken tämän viimeaikaisen valitukseni jälkeen? Jos nyt hylkäisin tämän tilaisuuden heti alkuunsa, olisin varmasti kovin alhainen ihminen. Ja tyhmä. En vaan tiedä, mitä minä oikein haluan.

perjantaina, syyskuuta 16

Hetkellinen pelimies

Aamuisin on jo turhan kylmää, aika hämärääkin. Alle kymmenen asteen lämpötilat ovat mielestäni jääkarhuja varten. Herääminen kylmyyden tunteeseen ei ole ollenkaan mukavaa. Nukahtaminen viileässä sen sijaan toimii hyvin. Joku päätti meluta keskellä yötä alakerrassa, joten tuli nukuttua aika huonosti. Verisuonet punottavat silmissä.

Koin eilen illalla jonkinlaisen väliaikaisen itsetuntorushin. Juuri ennen nukahtamista oli oikein kuningasfiilis. Ja mistähän syystä? No oikeastaan juuri mistään. Jokapäiväistä elämää, ainakin useimmille, ehkei sitten välttämättä minulle. Ehkä pidempään kestänyt hiljaiselo tekee jutuista jotenkin tärkeämmän tuntuisia. Vielä kun pysyisin tuolla korkeamman itsetunnon tasolla vähän pidempäänkin.

Huomenna pitäisi taas käydä vaateostoksilla. Ei huvittaisi yhtään.

torstaina, syyskuuta 15

Hassua

Kävin tänään erään tytön kanssa kahvilla. Oli ihan mukavaa.

keskiviikkona, syyskuuta 14

Varovaisia odotuksia

Olen puoliksi ylpeä itsestäni. Sain hoidettua tänään muitakin koulujuttuja sen normaalin luennoilla pilkkimisen lisäksi. Nyt vaan väsyttää siihen malliin, että taidan kaatua sänkyyn. Tästä Duracell-rusakosta loppui veto.

Huomisesta voi tulla lopulta oikein mukava päivä. Tai sitten ei. Kerron sitten, jos koen sen soveliaaksi ja tarpeelliseksi. Jos on yleensä mitään kerrottavaa..

tiistaina, syyskuuta 13

Lakintekijän oikeus

Innostuin viimein kokeilemaan uudenlaista musiikkia vähän joka genrestä. Tuli hieman vaihtelua noihin samoihin vanhoihin, koko kesän soineisiin biiseihin. Soineet siis koko kesän omalla levylautasellani, enhän minä mihinkään MTV-tehosoittopurkkaan toki sorru. No, muutamia kuunneltavia renkutuksia radiolistoiltakin aina välillä löytyy. Nimiä en uskalla paljastaa.

Mielenkiintoista. Depeche Moden Strangelovessa on kohtia, joissa on hämmentävän paljon yhtäläisyyttä Pelimies-kesähittiin. Kuka on ottanut vaikutteita ja keneltä... kas siinä uskomaton mysteeri. Vai oliko tämäkin juttu ihan yleisesti tiedossa? Olen kuitenkin elänyt puoliksi tynnyrissä. Eipä tuota kuitenkaan ihan ripoff-coveriksi kehtaa haukkua. Tuskin maailmassa on enää edes jäljellä täysin käyttämättömiä originaaleja sointukulkuja.

Arkadianmäellä lyövät taas tyhjiä päitään yhteen uuden tekijänoikeuslain kanssa. Ovat näköjään vittuuttaan päättäneet viedä sen läpi, vaikka hieman laimennettunakin versiona. Siinähän sitten vievät, ei jaksa enää kiinnostaa. Ihan kuin kukaan voisi oikeasti vaikuttaa siihen, mitä nuo tyhmääkin tyhmemmät ihmiset sielä meidän puolesta päättävät. EFFI ry on kiitettävästi yrittänyt tuoda lain rumat vaikutukset esiin, arvostusta siitä heille.

maanantaina, syyskuuta 12

Neljä seinää

Olipa sitten täysin mitäänsanomaton päivä. Mitään tärkeää en saanut aikaiseksi, kaikkea turhaa sitäkin enemmän. Ryssin koko homman heti aamulla, kun en noussut herättyäni sängystä ylös, vaan yritin venyttää mukavaa untani loputtomiin. Sellainen puolihorros jäi päälle koko päiväksi. Taidan olla turhan helposti passivoituvaa tyyppiä. Joku voisi kutsua tätä ominaisuutta ehkä laiskuudeksi.

Tililtäni oli taas kadonnut yllättävän paljon kahisevaa. Leväperäinen viikonloppuelämä näköjään vaatii veronsa. Pieni pihiys ei ole koskaan pahitteeksi, mutta pakko se vaan on huvituksiinkin joskus tuhlata. Vois vaan joskus ehkä miettiä, kannattaako sille taksikuskille uhrata parikymppiä, jos bussilla pääsee lievää epämukavuutta ja kiertoreittejä kestämällä reilusti halvemmalla. Helvetti, taksia joutuu ihan yhtä lailla jonottamaan joskus sunnuntai-aamuyönä. Pahimmassa tapauksessa joutuu kuuntelemaan puoli tuntia jonkun keski-ikäisen deekun kuolettavan tylsiä jorinoita, joista ei saa edes kunnolla selvää.

sunnuntaina, syyskuuta 11

Piip piip piip piip

Joku täysidiootti on suunnitellut tuon mun mikron. Kun kello ehättää nollaan, päästää laite neljä pitkää kovaäänistä piippausta. Eikä tuossa vielä mitään, mutta jos et käy lainkaan avaamassa mikron luukkua, piippaukset toistuvat vähän ajan kuluttua uudelleen. Ja tätä jatkuu loputtomiin, ellei sitä helvetin luukkua käy avaamassa. Tai jos ei loputtomiin, niin ainakin sen verran kauan, että siihen palaa totaalisesti hermot. Ilmeisesti ruuan unohtaminen tai jättäminen mikroon on sen verran vakava juttu, että se täytyy estää millä keinolla hyvänsä. Toista LG:n kotitalouslaitetta en tule ikinä ostamaan.

Hassuja kyllä nuo pintaliitobaarit. Tietää toisaalta, ettei oikeastaan itse sinne kuulu, mutta on kuitenkin ihan mukava katsella niitä kauniita ihmisiä. Sekaan tietty mahtuu paljon niitä huvittavia tapauksia, jotka vetävät homman ihan överiksi. Yliruskettuneita tai ylibodattuja ja sitä rataa. Yhtä kaikki, tunnelma on kuin karjamarkkinoilla.

lauantaina, syyskuuta 10

Eräänlainen häiriötila

Nyt on jotenkin epätodellinen fiilis. Oikeastaan koko päivän tapahtumat ovat olleet jotenkin tavallisesta poikkeavia. Ihan kuin en olisi elänyt lainkaan omaa elämääni. En haluaisi myöntää, mutta tuntuu siltä, että kaikki rullaa mallikkaasti juuri silloin, kun vähiten yritän itse puuttua asioiden kulkuun.

Olen laskuhumalassa, mutta lievästi onnellinen. En halua ajatella tämän pidemmälle. Elän tässä ja nyt, pian nukahdan. Huominen voi tuoda tullessaan jotain vieläkin parempaa. Tai sitten ei. Oletteko muuten huomanneet, miten tyhmiä aikuiset ihmiset saattavat pahimmillaan kännissä olla?

Ja miten kaunista voi musiikki olla...

perjantaina, syyskuuta 9

En vetänyt hyvin

Aurinko paistoi päivällä rullaverhon jättämästä raosta jämäkolikkoastiaani (vaihtorahoina saatuja 20, 10 ja 5 sentin kolikoita, joita ei ikinä tule käytettyä mihinkään). Pihalla olevat puut liikehtivät kovassa tuulessa auringon edessä niin, että tuo valokeila sai astiassa lojuneet kolikot välkehtimään aivan kuin olisivat tulessa. En tiedä, miksi kiinnitin tuohon niin erityisesti huomiota.

Ulkkareilla on näin suomalaisnäkökulmasta katsottuna harvinaislaatuinen taito pitää äänekkäästi hauskaa. Aina viikonloppuisin törmää iltabusseissa sellaisiin kymmenen hengen ulkkarilösseihin, jotka puhuvat ja puhuvat ja puhuvat. Osataanhan me suomalaisetkin nousuhumalassa huutaa, mutta ulkkareilla tuo vain on jotakuinkin itsestäänselvyys. Mutta eipä siinä mitään, kateellinenhan minä vain olen moisesta yltiösosiaalisuudesta.

Minä sitten inhoan krapulapäivän yleistä olotilaa. Kyllä se alkoholi vaan aivokemialle jotain tekee, ei siitä mihinkään pääse. Aivan kuin serotoniinivarastoni olisi imetty eilisen aikana kuiviin. Luulin, että tuollaista tekevät aivan muut huumeet.

torstaina, syyskuuta 8

Niin paha olla

Olen niin kännissä, että tuskin jaksan välittää, mitä kirjoitan. Ilman sensuuria, suoraan hapuilevista sormista. Kirjoitan pitkästi, vuodatan syvimmät, mutta lopulta pyyhin kaiken pois. Ei se kannata, ei ratkaise mitään.

Pieni hipaisu riittäisi. Kevyt kosketus olkapäälle, jotta en tuntisi olevani täällä turhaan. Ilmeetön silmäpari tuijottaa seinältäni. Murjotuilta kasvoilta ei irtoa lohtua. Saan jälleen nukahtaa yksin.

keskiviikkona, syyskuuta 7

Katsekontakti

Niinpä niin, sehän se oli, eikä jäänyt edes yhteen vilkaisuun. Täysin tavallinen, viaton katseiden kohtaaminen, vailla sen kummempaa tunnelatausta. Se kuitenkin toistui, siitä ei pääse mihinkään. Mahdollisia syitä tapahtuneelle lienee loputtomasti. Annanko jo nyt itselleni luvan elätellä taas kerran jotain mitättömiä toiveita? Vasta vähän aikaa sitten pääsin lupaamasta, etten enää sortuisi yhtään mihinkään. Miksi kaiken pitää olla näin hankalaa? Ai niin, eihän se olekaan. Minä vain olen toivoton.

Se tyttö on kaunis.

MDC RISC International (mikä lie humpuukilaitos komealla nimellä) on tehnyt tutkimuksen, jossa väitetään, että parisuhteiden ja rakkauden arvostus on kasvussa. Tuntuu jotenkin epäuskottavalta, sillä samaan aikaan jokaisessa mediassa pusketaan pihalle pelkkää sinkkuilua, pinnallisuutta ja villiä deittailua. Mistä niitä vaikutteita muka saadaan, jos ei mediasta? Mutta mistäpä minä mitään tietäisin. Olenhan itse enemmän tai vähemmän ulkona nuorten keskivertosuomalaisaikuisten ihmissuhdepiireistä.

tiistaina, syyskuuta 6

Pesää vai munaa?

Hassua, tätä blogia on nyt ladattu 10000 kertaa. Meissä jokaisessa asuu pieni tilastofriikki. Suurin osa tänne eksyvistä todennäköisesti karkaa pois mahdollisimman nopeasti. Ihmeen uskollisesti muutama uskollinen lukija kuitenkin jaksaa tirkistellä. Varokaa vaan ettei mielenrauhanne järky. Mieliinne syöpyy alitajuisesti hirmuisia traumoja, jotka herättävät teidät vielä vuosienkin päästä sängyistänne keskellä yötä läpimärkinä hiestä.

Soinin Timpan äänivyöry ja Äm-irk -teinit ovat tuottaneet minulle monta hilpeää hetkeä. Kiitos niistä. Ihan näin vaan välikommenttina.

On jotenkin vaikea sopeutua nyt tähän koulurytmiin. Varsinkin kun näyttää olevan niin paljon pakollisia harkkoja sun muita tärkeitä velvoitteita. Kaikki on pakkautunut parille päivälle ja osa on täysin päällekkäin. Joutuu jännittämään päivät pitkät koululla. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt kehittää ihmismassansietokykyäni. Jonkinlaista siedätyshoitoa nähkääs. Nättejä pieniä tyttöjä näyttäisi olevan tänä vuonna normaalia enemmän sipsuttelemassa tuolla pitkin käytäviä. Uskaltautuvat ihan meidän nörttien reviirillekin. Hassua.

maanantaina, syyskuuta 5

Lokerointia

Voisiko ihmiset jakaa kahtia siten, että toiseen ryhmään kuuluisivat kaikki ne, jotka haluavat elinaikanaan jollain tavoin vaikuttaa maailman asioihin, ja toiseen ryhmään vastaavasti ne loput, jotka lähinnä yrittävät kaikin keinoin vaan nauttia siitä, mitä ympäristö päivittäin tarjoilee? Itse taidan olla tässä jälkimmäisessä karsinassa. Minulle on oikeastaan aika yhdentekevää, saako joku tulevaisuuden sukupolvi aikanaan lukea tekemisistäni vai ei. Kuolemanjälkeinen arvostus ei tekisi tämänhetkisestä elämästäni millään tavoin parempaa.

Näkisin omaksi tavoitteekseni repiä kaiken mahdollisen ilon irti tästä toisinaan niin kovin karusta ja värittömästä arjen aherruksesta olemalla kuitenkin ihmisiksi ja aiheuttamatta muille eliömuodoille tai ympäristölle tarpeetonta haittaa. Tätä tavoitetta ei ainakaan helpommaksi tee se, että koen välillä olevani täysin epäreilussa ja epäoikeudenmukaisessa asemassa kanssaeläjiini nähden. Mutta minkäs teet, näillä eväillä on selvittävä, uusia ei anneta. Jos en mitään muuta, niin ainakin harvinaisen pitkiä lauseita saan vaihteeksi aikaan.

Olen kunnollisen hartiahieronnan tarpeessa. Taas. Aina.

sunnuntaina, syyskuuta 4

Siellä jossain

Kotiin selvittiin kunnialla. Olo on ihan kohtuullinen, mutta eipä toisaalta tullutkaan harrastettua mitään tajutonta örvellystä. Nyt tekisi mieli vaan löhötä sängyllä ja kuunnella leppoisaa musiikkia, mutta kouluvelvoitteet puskevat päälle kuin jono vähemmän kevyitä katujyriä. Mistä ihmeestä revin energiaa?

Mökit olivat hintaansa nähden vallan mainioita. Sauna lämpeni puilla, keittiöstä löytyi tarvittavat vehkeet ja sängytkin olivat nukkumakelpoisia. Vähemmälläkin olisi pärjännyt. Sijaintipaikka ei ehkä ollut maailman kaunein, mutta sepä olikin tällä reissulla täysin sivuseikka.

Kun porukkaa on tarpeeksi, ei seurastakaan luulisi olevan juuri pulaa. Ja kyllähän siellä joukossa hengaillessa aika kului rattoisasti. Ainakin muiden juttuja kuunnellessa, itsellä kun ei niin hirveästi tuntunut sanottavaa olevan. Vaan eihän mulla koskaan ole. Varsinkin aamuisin pienessä krapulassa iskee aina sellainen ulosannin totaaliblokki, jolloin kaikki sosialisointi on kovin nihkeää, ellei mahdotonta.

Tämä viikonloppu onnistui näyttämään taas sen, että parisuhteissakin saattaa olla paljon sellaisia elementtejä, joista en pidä lainkaan. Mutta ehkä muiden kahdenkeskistä kanssakäymistä sivusta seuraamalla ei kuitenkaan saa täysin realistista kuvaa, kun itsellä ei ole tiettyä kiintymystä toiseen osapuoleen. Sitä kiintymystä, joka tasoittaa ne pahimmat kuopat.

perjantaina, syyskuuta 2

Perseet

Edessä olisi mökkeilyviikonloppu vähän isommalla porukalla. Arska onneksi möllöttää toistaiseksi ihan mukavasti. Juotavaakin tuli haettua, joten todennäköisesti ihan selvinpäin ei reissusta selvitä. Kun nyt edes selvitään ilman isompia henkilövahinkoja. Eipä tässä muuta, palaillaan sunnuntaina.

torstaina, syyskuuta 1

Pahimpia on aamut

Eipä tuo koulu ole kesän aikana miksikään muuttunut. Samalla vanhalla kaavalla menee kuin ennenkin. Luennoilla kökötetään vakavana ja yritetään välillä pakottautua viikkoharkkoihin. Kyllähän tuo menettelee, mutta vähissä ovat hymyt ja naurut. En edes muista, koska olen viimeksi saanut nauraa ihan aidosti ja kunnolla, muutenkin kuin jollekin tv-komedialle. Välillä tuntuu siltä, etten osaa enää hymyillä. Onneksi aurinko paistaa vielä piristävästi aamuisin koulun käytäville. Liian pian koittaa taas ankeiden keinovalojen aika.

Onko minulla oikeasti mitään odottamisen arvoista, kun aamulla herään pienestä sängystäni? Herään vain mennäkseni illalla takaisin nukkumaan. Kai elämältään voisi toivoa vähän jotain muutakin. Onhan minulla omat puuhani iltojen täytteeksi, mutta mistä kaikesta mahtaisinkaan luopua, jos voisin saada tilalle jotain sellaista, mitä oikeasti kaipaan.

Alan kypsyä tähän aivojen automaattiseen olonparannusmoodiin. Aina välillä kun vaipuu mietteisiinsä ja kahlaa läpi niitä ankeampia muistoja, ajatukset vaihtuvat jossain vaiheessa itsestään utopistisiksi kuvitelmiksi, joissa kaikki kääntyy kuin ihmeen kaupalla hyväksi. Kuka haluaa elää jatkuvasti pelkästään haaveissaan, kun niissä vallitsevaa onnea ei vaan kykene siirtämään oikean elämän puolelle?