Yksinäinen tallustaja

Tälläkin kertaa lähdin ihan vaan keskenäni viettämään vuoden vaihtumista. Ei tainnut näkyä koko iltana edes puolituttuja. Hyvästä musiikista sai sentään nauttia, ettei ollut ihan perusbaarijurotusta. Plussaa myöskin siitä, ettei vuoden vaihtumishetkestä tehty suurta spektaakkelia. Ei siis laskettu sekunteja siihen hetkeen, kun saa vaivaantuneena katsella, miten ympärillä muut halaavat toivotellen uusia vuosia toisilleen, ja tuntuu niin tosi hyvältä.

Olihan siellä taas yksi tosi nätti tyttö... tai tarkemmin ajatellen kaksi tai kolmekin, joiden kanssa olisi ollut kiva päästä juttuihin. Vaan eipä niiltä yllättäen herunut huomiota. Luonnollisesti siellä oli sitten yksi vähän liiankin kiinnostuneen oloinen, joka minun silmissäni taisi olla se vihoviimeinen vaihtoehto. Tää on niin tätä. Kosmista vittuilua.

Hiljainen kaupunki

Laiskat ihmiset olivat jääneet ilmeisesti kotiin keräämään voimia huomisen biletyksiin.

Vuoroin vieraissa

Aina joskus pääsee/joutuu seuraamaan sivusta, miten rengastettu tai muuten vaan selkeästi varattu mies ryhtyy tekemään tuttavuutta muiden naisten kanssa. Eikä mitään viatonta juttelua muina miehinä, vaan suoraa flirttiä, vaikkei tarkoituksena olisikaan lopulta tehdä mitään radikaalimpia siirtoja. Liekö ylempitasoisille alfauroksille tarpeellista tietyin väliajoin testata, vieläkö onnistuu pokaamaan mieluisia kissoja. Mitenpä minä voisin näitä juttuja ymmärtää, kun en ole varattuna olemista edes päässyt pidemmäksi aikaa kokemaan.

Miksikö välitän muiden tempauksista? Jaa-a. Periaatteessa ihan yks hailee, mutta kuitenkin pistää vähän ärsyttämään. Joskus kyllä tulee pohdittua näitä juttuja vähän liian vakavahenkisesti. Vaan minkäs teet, jos ylianalysointi on ainut asia jonka saa aikaiseksi.

Miinus yksi

Elottomilla jutuilla jatketaan. Saddamkin pääsi yllättävän nopeasti köyden jatkoksi. Laitetaankohan senkin ruumis julkisesti näytille? Ja mihin entinen diktaattori mahdetaan haudata? Voisi kuvitella, ettei yleisesti tiedossa oleva hautapaikka saa olla rauhassa jos jonkin sortin kiihkoilijoilta, jotka haluavat suorittaa oman pienen kostonsa vielä pahiksen kuoleman jälkeenkin.

Ja missä viipyvät videopätkät hirttämisen avainhetkistä? En suostu uskomaan, että kaikki tuohon teloitukseen liittyvään kuvamateriaaliin käsiksi pääsevät tyypit olisivat niin korrekteja, etteivät vuotaisi kriittisiä pätkiä jonnekin.

Kalmankankeutta

Se ruskea jamppakin kuoli. En vaan käsitä, miksi sen ruumis (oliko tosiaan ihan ruumis, vai suljettu arkku?) piti laittaa julkisesti näytille. Kuka haluaa nähdä vanhan kuolleen äijän, vaikka se olisi tehnyt elämänsä aikana mitä ihmeellisyyksiä? On ihan eri juttu, jos lähipiiri haluaa vielä kerran kokoontua näkemään kuukahtaneen perheenjäsenensä. Koko kansan ruumiinnäyttäjäiset eivät mene meikäläisen kaaliin.

Oikeastaan en välttämättä haluaisi mennä katsomaan kuolleita läheisiäkään. Uskon minä näkemättäkin, ja kun en niin harrasta noita uskonnollisuuksiakaan, voisin hyvin jättää moisen visiitin tekemättä. Pariin otteeseen olen nuorempana joutunut vainajia hyvästelemään.

Loppujoulu

Kun jouluaaton sukulaisvisiitillä käydään läpi ne muutamat perinteiset kysymykset, kuten asuinpaikka, opinnot ja työpaikka (joihin on yleensä melko lailla sama vastaus kuin edellisenäkin vuonna), mistä riittää puheenaiheita joulupäivälle, kun saman porukan joukkoon joutuu vielä toistamiseen. No ei mistään. Tuoreehkot lapsiperheet ovat uppoutuneet omaan vilkkaaseen elämäänsä, eikä minulla ole siinä aihepiirissä juurikaan sanottavaa. Yritä siinä sitten näyttää edes vähän iloiselta ja innostuneelta.

Toinen kummitädeistäni osti minulle ties monettako kertaa joululahjaksi yhtä kokoa liian suuren paidan. On hän kyllä monesti nähnyt, että ne ovat liian suuria. Piileeköhän siinä taustalla jokin luulo, että jos ostaa miehelle liian pienen paidan, mies tuntee miehisyytensä jotenkin loukatuksi? Tai sitten vain olen kummitätini silmissä todellinen suurmies.

Tapaninpäivä olikin sitten taas yhtä suurta vaivaantunutta hiljaisuutta kotikotosalla. Tämä meidän perheyhdistelmämme ei näemmä jaksa useampaa päivää hiihtää ilman että kaikkien sukset ja sauvat ovat ristissä. Ja kun ei vielä ketuttanut tarpeeksi, oli se junakin perinteiseen tapaansa myöhässä. Onneksi paikkani oli yllättävänkin tyhjässä vaunussa, joten matka hyvän musiikin kera oli ihan rentouttava.

Alkujoulu

Pienellä kaveriporukalla lähdettiin poikkeuksellisesti aattoa edeltävänä perjantaina iltaa viettämään. Perinteinen tapaninpäivän ryypiskely ei oikein sopinut kuvioihin, sillä töihin piti heti seuraavana päivänä. Osalle taas ei sopinut kokoontuminen joulupäivänä, enkä saanut siitä sitten hyvää tekosyytä jättäytyä pois yhdeltä sukulointireissulta.

Taisi olla kyllä ensimmäinen kerta meikäläiselle, kun baarissa on kahdentoista aikaan yöllä kahden käden sormin laskettava määrä ihmisiä. Portsarikaan ei kehdannut ruveta nyhtämään sisäänpääsymaksua. Noin siinä käy kun yhteen kaupunkiin pykätään liikaa juottoloita. Väkeä ei voi riittää kaikkiin. Toisessa paikassa oli kuitenkin väkeä, ja pari todellista yllätystuttuakin tuli jälleennähtyä.

Kuvittelin, etten juonut illan aikana mitenkään erityisen paljon, mutta aamulla vatsa heitti jostain syystä aikamoista volttia. Vaati melkoisia ponnisteluja kammeta itsensä ylös ja laittautua sellaiseen kuntoon, että kehtasi lähteä uskonnollista propagandaa tarjoilevan kummitätini luo kylään. Pakko mikä pakko, kun olin luvannut.

Takautuma

Niinhän siinä kävi, että jouluksi iski pieni bloggaustauko. Iski niin yllättäen ja rankasti, että en edes etukäteen ehtinyt siitä ilmoittaa. Oletettavasti ja toivon mukaan kaikilla on kuitenkin ollut parempaakin tekemistä kuin selailla tällaisten tylsien ihmisten kirjoituksia.

Leikitään nyt kuitenkin, että kirjoitin tämän merkinnän ihan ajallaan ja toivotin hyvät joulut.

Hyvät joulut.

Kansanko edustajia?

Eduskunnan budjettiäänestyksissä varmistui nyt lopulta, ettei ensi vuoden opintorahaan tosiaan tule korotuksia. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea sen sijaan korotettiin kaksikymmentä (20) senttiä. Hiphei. Kaikille melkoisena shokkina hallituspuolueiden edustajat äänestivät pääosin korotusesityksiä vastaan. Myös ne, jotka olivat aikaisemmin itse tehneet korotuksesta virallisen aloitteen. Miss kulttuurityhjäpää ei ollut edes paikalla.

Tässä tuli taas hyvin esiin niitä syitä, joiden takia en aio edelleenkään äänestää eduskuntavaaleissa. Vaikka onnistuisikin löytämään ehdokkaan, joka ajattelee asioista oikein ja olisi kykenevä tekemään myös järkeviä aloitteita, niin viimeistään puoluekuri estää heitä pitämästä vaalien alla antamiaan lupauksia. Tiettyä yhdenmukaisuutta puolueiden sisällä tietty tarvitaan, jotta jotain yleensä saadaan ajettua läpi, mutta toisaalta täydellinen puolueen tahtoon alistuminen on kaikkea muuta kuin reilua äänestäjiä kohtaan.

Nykysysteemissä kannattaisi käytännössä äänestää ainoastaan puoluetta, mikä on mielestäni sangen perseestä. Minä kun en halua äänestämällä sitoutua puoltamaan puolueiden ikiaikaisia päälinjauksia. Opposition äänestäminen on myös aika yhdentekevää.

Epäterveys jatkuu

Piti sitten lekurin juttusillakin piipahtaa, kun tauti ei ota talttuakseen. Lääkärisetä ei oikein osannut päättää, aiheuttaako oireet virus vai bakteeri, mutta kirjoitti kuitenkin muutaman päivän sairaslomaa. Ja tietenkin yskänlääkettä, vaikka en olisi edes moista kaivannut. Yskänlääke lienee yksi turhimmista lääkkeistä, ei siitä ole koskaan mitään apua. Lähes yhtä turhia ovat ne sumutteet, joiden pitäisi avata tukkoinen nenä. Auttaa ehkä noin minuutin sen suihkauttamisen jälkeen. Tarvitaan vähintäänkin puolet plaseboa, että noita voi pitää hyödyllisinä.

Pankki vai Visa?

Joulu on hiipinyt lähemmäksi ihan huomaamatta. Tällä kertaa tuota joulustressiäkään ei ole päässyt kasaantumaan aivan entiseen malliin. On tässä tosin vielä aikaa. Kerran pitäisi uskaltautua keskelle hypermarketin ihmisten jouluhysteriaa. Taktiikaksi otetaan "nopeasti sisään ja nopeasti ulos" kuin kunnon pukilla ikään.

Oikeastaan käy jonkin verran sääliksi noita ihmisiä, joiden on pakko viettää kaupoissa enemmänkin aikaa esimerkiksi sen takia, että suvussa on kymmeniä pieniä kersoja, joille pitää löytää joululahjat. Yhtä lailla sääliksi käy niitä kassaihmisiä. Kassaihmisiä en tosin kadehdi oli mikä vuodenaika tahansa. Varsinkin miespuoliset kassahenkilöt ovat jotenkin reppanoita. Meikäläisen ammattinimikkeellä ei juuri elvistellä seurapiireissä, mutta mieskassat ovat vielä jossain paljon alempana arvoasteikossa. Anteeksi vaan kaikki kassasedät. Olikohan tämä nyt sellaista työpaikkasukupuolitasa-arvorasismia?

Melko hiljaista

Tsum di dum daa pumputi pum. Kerrostalonaapureiden metelöinti ei häiritse koskaan, jos soittaa itse musiikkia tarpeeksi suurella volyymillä. Vaikka eipä täällä tunnu edes olevan äänekkäitä ihmisiä. Yläkerran kaverikin on tainnut muuttaa pois tai hukata tyttöystävänsä, sillä panemisen kiljaisuja ei ole kuulunut pitkään aikaan. Toisaalta se tyttöystävän puuttuminen ei taida tässä asiassa edes paljon painaa, se kovin ölinä kun ei tainnut tulla naisen suusta...

Blogeista on kuolettavan tylsää lukea luetteloita ystävistä, joita on milloin missäkin tapahtumassa ja tilanteessa tavannut. Ketä se muka kiinnostaa? Vai onko sekin vaan puolihuolimatonta vittuilua meille, joilla saattaa kulua viikkokin niin, että intiimein ihmiskontakti on kaupan kassatäti tai vanhalta viinalta löyhkäävä setä ruuhkabussissa (jos työkavereita ei lasketa)?

Ilmainen vinkki

Jos tylsyys käy piinaavaksi, iske suosikkihakukoneeseesi (mieluiten videoita hakevaan sellaiseen) hakusanat "Kent Hovind". Luvassa on taatusti sanattomaksi vetävää materiaalia, jonka parissa voit viihtyä tai kiihtyä jopa tuntikausia.

Eikä siinä vielä kaikki, saat lisäksi...

Vielä pihisee

Nyt ne saatanan kurkkupeikot eivät enää tyydykään pelkkään nakutteluun. Ovat ilmeisesti päättäneet, että meikäläisen henkitorvi on ihan tarpeeton käytävä ja se täytyy välittömästi tukkia. Yritä siinä sitten saada nukutuksi, kun ilma hädin tuskin kihisee keuhkoihin asti ja sietämättömään kutinaan joutuu vastaamaan kunnon ysköksellä vähintään kerran minuutissa.

Ehkäpä tämä on yllätysjoululahja kosmiselta vittuilijalta.

Sukupuolten välinen kuilu

Toisaalla on paljon mielenkiintoisia juttuja miehistä, naisista ja siitä, mikä niissä on vikana, kun ne eivät tunnu kelpaavan toisilleen. Pitkään näistä asioista kirjoittaneiden teksteistä pistää jotenkin silmään, miten helposti tehdään mustavalkoisia roolijakoja. Tuo on se tympeä femakko, jonka kriteereitä ei yksikään mies ikinä täytä. Tuo toinen taas on se katkera nörttimies, joka on naisenpuutteessaan täysin tunnevammainen. Vastakkaisen sukupuolen kommentoijissa aletaan lopulta nähdä pelkkiä mies- tai naisvihaajia, ja se vaikuttaa väistämättä omiinkin sanomisiin.

Yritin miettiä, millaiseen muottiin minut laitetaan mielipiteideni ja kirjoitusteni perusteella. Ei varmaankaan mitenkään hohdokkaaseen. Eipä sillä niin väliä, ainakaan niin kauan kun minua ei nähdä jonkinlaisena naisvihaajana. Ehkä olen se puolimykkä nörtti vailla itsetuntoa, mutta en sentään syytä siitä ketään muuta kuin vähän itseäni. Tunnepuoli on myös ihan kunnossa, sikäli mikäli joskus taas kävelee vastaan joku kiinnostunut tyttöihminen. Vihaan stereotypisointia, ainakin jos se osuu omalle kohdalle. Tietty siihen joskus itsekin huomaamattaan syyllistyy.

Toipilates

Kun vetelee parikin vuorokautta sellaisia reilun kahdentoista tunnin yöunia, selkä sanoo että nou moor. Ei yksinkertaisesti pysty enää makaamaan täysin vaakatasossa. Vaan kylläpä tuo uni on hyvääkin tehnyt. Kuume ainakin hellitti. Henkitorvessani tosin asuu edelleen pieniä örkkejä, jotka nakuttavat ruosteisilla hakuillaan kurkkuni seinämiä tohjoksi.

Jokseenkin epätodellinen fiilis tulee, kun nukkuu niin pitkään, että herätessä aurinko on jo laskenut. Pimeydestä pimeyteen.

Ääh

Niin vaan katkesi pitkä sairaudeton putkeni. Kurkkua kivistää ja kuumettakin taitaa olla. Kertakaikkiaan vetämätön olo. Kuumetokkurassa näkee tosin villejä unia ja ajatukset liitävät muutenkin ihan oudosti. Ainoita hyviä puolia.

Nyt takaisin sänkyyn potemaan.

Vähemmän alkuaineinen jalkinekirja

Jossain satunnaisessa blogissa törmäsin taas pitkään väittelyyn tippaamisesta. En muista, kirjoitinko itse tästä jo joskus, mutta menköön vaikka uudemmankin kerran.

Itse en ole tainnut ikinä tippiä antaa. Ulkomailla olen käynyt niin vähän, ettei ole tarvinnut juuri miettiä kulttuurieroja. Voin ehkä jossain määrin kunnioittaa näitä kulttuurieroja, mutta en kuolemaksenikaan ymmärrä, miksi sellaisia on tässä asiassa edes syntynyt. Meikäläisen lähtökohtainen käsitys työnteosta on, että työnantajalta saa siitä palkkaa tietyssä muodossa. Yhtenä könttäsummana tai sitten jaettuna pohjapalkkaan ja ylimääräisiin lisiin. Ei suinkaan niin, että rahaa pitäisi haalia itse puolipakotettuina lahjoituksina. On lukematon määrä erilaisia palveluammatteja, joissa tippejä ei harrasteta. Miksi juuri esimerkiksi tarjoiluhommissa?

Jos tarjoiluhommien peruspalkka on jossain päin maailmaa niin pieni, että tippaaminen katsotaan sen takia pakolliseksi, jotain on pahasti vialla. Siinä on jäänyt ammattiliitoilta hommat hoitamatta. Eikä tippaaminen voi kulkea käsi kädessä verotuksenkaan kanssa. Ropoja menee puhtaasti omaan taskuun varmasti enemmän kuin usein. Ei koko hommassa ole järkeä.

Dialogi

"Hittoako tuokin jaksaa aina itkeä. Ei se valittamalla parane. Ottaisi itseään niskasta kiinni ja tekisi asialle jotain. Tekee turhaan asiasta vaikeamman kuin se oikeasti on. Ei tarvitse kuin olla oma itsensä, jokaisesta löytyy jotain rakastettavaa. Kohentaisi itsetuntoaan, epävarmuus ja lannistuneisuus näkyy kauas. Jos ei pidä itsestään, miten kukaan muukaan voisi pitää. Sosiaaliset taidot paranevat vain harjoittelemalla, joten siitä vaan juttelemaan ihmisille. Mikä siinä muka on niin hankalaa?"

Ikuinen virsi

Eipä tämä tästä miksikään muutu. Viikonlopusta toiseen ja baarista toiseen käyn toteamassa, että minussa vaan on jotain niin luotaantyöntävää ja ratkaisevasti väärää, ettei kukaan voi osoittaa pienintäkään kiinnostuksen merkkiä. Enkä minä tästä miksikään muutu. Miksi edes vaivautua lähtemään, kun tietää kävelevänsä aina yksin takaisin. Miksi yrittää todistaa, että voisin olla jotain muutakin kuin onneton luuseri.

Miten paljon antaisinkaan yhdestä pienestä kosketuksesta, vilpittömästä hymystä. Miten paljon antaisin, ettei tarvitsisi olla yksin.

Paljon.

Raivo härkä

80-luvulla tehtiin paljon loistavia leffoja. Martin Scorsesen ohjaama Raging Bull on ehdottomasti yksi niistä. De Niron suoritus vaikeassa roolissa on aivan omaa luokkaansa. Monet tunnetut näyttelijät osaavat näytellä vain itseään, kun taas tässä leffassa ei edes huomaa katselevansa näyttelijää. Kyseessä on biografia, eikä tarina sinänsä ole kummoinen. Suosittelen silti lämpimästi.

Miksiköhän nyrkkeilystä näyttää olevan niin helppo tehdä hyviä elokuvia?

Ympyrä sulkeutui

Itsenäisyyspäivän Tuntematonta sivusilmällä katsellessani jostain pullahti silmille se video, jossa vanha mies heittäytyy yhtäkkiä paraatitankin alle. Video ei juuri jättänyt spekuloinnin varaa, vaikka mediassa varottiinkin puhumasta itseaiheutetusta kuolemasta. Vaihtelevasti kerrottiin myös siitä, oliko vanhus siviili vai sotaveteraani. Ilmeisesti kuitenkin jälkimmäinen.

Minua jäi kovasti askarruttamaan, oliko tekotapa ihan suunniteltu, vai tarttuiko sairas(?) ja kaiken nähnyt mies yksinkertaisesti hetken mielijohteesta tilaisuuteen, kun sellainen tuli eteen. Halusiko hän kenties tällä tavalla ilmaista vihoviimeisen mielipiteensä sotaveteraanien kohtelusta?

Vihaisia miehiä

Yritän taas vähän paikkailla leffasivistykseni aukkoja. Tällä kertaa pakkokatsottavien listalta valituksi tuli 12 Angry Men. Elokuva on tehty vuonna 1957, joten tietynlaista oikeaa asennoitumista katsomiseen vaaditaan. Oikeastaan noita tosi vanhoja filmejä on vähän helpompi katsoa kuin 70- tai 80-luvuilla tehtyjä filmejä, koska tuo muodin sysimusta kausi välillä suorastaan raatelee näköhermoja.

Aiheensa puolesta elokuva ei ole mitenkään sidottu omaan aikakauteensa, vaan ne kysymykset, joita katsojalle esitetään, ovat ihan päteviä vielä nykypäivänäkin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan leffa kertoo valamiehistöstä, joka pohtii tuomiota murhajutussa. Voivatko he todisteiden perusteella yksimielisesti todeta syytetyn syylliseksi ja passittaa tämän sähkötuoliin? Vietin katsomisen jälkeen hyvän tovin intternetin foorumeilla ja selailin leffan pohjalta käytyjä keskusteluja. Tulin siihen lopputulokseen, että se, kummalle kannalle elokuvan nähnyt henkilö lopulta itse asettuu (ja millä tavalla), kertoo aika paljon kyseisestä henkilöstä.

Nykymittapuulla elokuva on aika lyhyt. Mitään tyhjänpäiväistä jaarittelua ei kuitenkaan ole, ja jokainen kohtaus vie tapahtumia jollain tavalla eteenpäin. Vaikka itse pidän pitkistäkin filmeistä, niin nykyleffoissa törmää liian usein turhaan venyttämiseen.

Varoventtiili tiukilla

Ihmeellinen päivä tänään. Kosmista.. ei ehkä niinkään vittuilua, vaan paremminkin provosointia on ollut ilmassa enemmän kuin tarpeeksi. Seisoessani (viimeisenä) kaupan kassajonossa pieni vanha mummo tallusteli muina miehinä eteeni. Tyytyi kuitenkin meikäläisen etuiluun, eikä lähtenyt enää uudestaan ohituskaistalle. Mummolla oli korissaan vain voipaketti, mikä esti minua avautumasta. Toki vanhuksia pitää kunnioittaa, mutta joku raja sentään.

Kaupasta kotiin polkiessani rullailin suojatietä yhden kaistan yli siihen keskikohdan levikkeelle ja valmistauduin puikkaamaan lähes kohdalla olleen auton perästä toisen kaistan yli, ennen kuin perässä tuleva auto luulisi ehtivänsä kiihdyttää edellämenevän perään (autoilijoilla tuntuu olevan se käsitys, että kun ajaa tarpeeksi lähellä toista, ei tarvitse pysähtyä suojatien eteen). Jono liikkuui melko hitaasti, ja mitäpä tekikään tuo kohdalle tuleva auto. No pysäytti tietenkin paniikissa keskelle suojatietä. Tietämättä mitä autoilija ajatteli saavuttaneensa tukittuaan suojatien lähdin kiertämään auton etupuolelta, sieltä kun oli lyhympi. Idiootti mulkoili ikkunasta ja rupesi polkemaan kaasua. Kävi jo mielessä, että olisin hypännyt fillarin selästä ja taluttanut sen tien yli sopivan hitaasti, mutta annoin olla.

Sunnuntaimysteeri

Voiko Visa Salojärven meteorologisia tiedoituksia muka kuunnella tuntematta pakottavaa tarvetta kakistaa kurkkua?

Koodeja

Nyt on näemmä taas se aika, kun juottolat ovat täynnä pikkujouluja viettävää tai jatkavaa pukusakkia. Täyspuku on melkoisen epämiellyttävä asuste lämpimässä baarissa, jossa ilmakaan ei ole niin kovin raikasta (odotan innolla tupakointikieltoa). Oikeastaan se on mielestäni rasittava asuste missä tahansa ympäristössä. Puvuista sain kuitenkin huvittavan ajatuksen. Voisin seuraavalla kerralla laittaa baariin prameamman kauluspaidan, pikkutakin, käteen kellon ja pari isoa sormusta (en tosin taida omistaa ainuttakaan). Ehkä joku korkean ylläpidon prinsessa erehtyisi sitten luulemaan, että meikäläisellä on montakin ylimääräistä ropoa tilillä.

Kuka muuten on aikanaan keksinyt, että naisten juhlatamineisiin kuuluvat korkokengät? Kenties vaan vittuillakseen lyhyille miehille. Moni tyttö näyttää sitä paitsi varsin hassulta yrittäessään kävellä sellaisilla.

Pimeä puoli

En tiedä kuvittelenko, vai ovatko uutiset henkirikoksistä lisääntyneet viime aikoina. Tarkemmin en ole laskenut, mutta melkeinpä joka viikko on tullut eteen ainakin yksi tapaus, jossa ihminen on toiselta hengen vienyt. Suomessa noita sentään tapahtuu vielä sen verran vähän, että medioita on turha syyttää ikävien uutisten suosimisesta. Ne uutisoidaan joka tapauksessa kaikki.

Ehkä se on tämä pohjoinen sijainti ja pimenevät päivät. Työttömyys, viina, kirves ja perhe. Talvi tulee ja kaamosmasennus iskee, niin kaikki näyttää yhtäkkiä paljon huonommalta. Tai sitten tyhmien ihmisten osuus koko kansasta on vaan kasvanut.