Ihmisiä vai puolijumalia?

Juutuin katsomaan dokumenttia shakin suurmestarin Garry Kasparovin taistelusta IBM:n Deep Blue -shakkitietokonetta vastaan vuonna 1997. Ensimmäinen peli tuotti Kasparoville helpon voiton, mutta toisessa pelissä kone yllätti odottamattomalla siirrolla ja voitti. Tämän jälkeen dokumentti muuttui Kasparovin monologiksi. Joka toisessa kommentissaan hän mainitsi, miten kone ei voisi mitenkään tehdä sellaista siirtoa, IBM huijasi. Toisen pelin jälkeen tuli kolme tasapeliä, kunnes viimeisessä Kasparov hävisi nopeasti. Syyksi kokonaistappioon Garry vähemmän yllättäen julisti sen, ettei hän voinut enää keskittyä pelaamiseen toisen pelin petkutusepäilyjen kalvaessa mieltä.

Mikä tekee ihmisestä niin ylpeän, ettei omia virheitään kykene myöntämään? Kasparovin virhe oli selkeästi se, että hän käytti varomattomasti hyväkseen oletuksia tietokoneen pelityylistä. Oletuksia, jotka ehkä pitivät paikkansa ennen Deep Blueta. Tästä vaan tuli mieleeni niin monta muuta vastaavaa tapausta, joissa huipulla viihtynyt ihminen muuttuu kuin taikaiskusta keltanestepääksi, joka pitää omaa ylivoimaisuuttaan itsestäänselvyytenä. Useimmiten nämä ihmiset ovat tavalla tai toisella mukana viihdeteollisuudessa. Viihdeteollisuuteen haluan laskea esimerkiksi musiikkibisneksen, elokuvabisneksen, kovapalkkaisen urheilun...

Raha muuttaa ihmistä. Olisi silkkaa tekopyhyyttä väittää toisin. Raha muuttaa maailmaa. Valitettavasti varallisuus tuntuu jakautuvan nykyään kovin nurinkurisesti. Rehellisellä työllä ei rikastu. Sitä vastoin aivottomat poseeraajat, viihdyttäjät ja diivailijat keräävät omaisuuksia. End of katkeransekava tilitys by köyhä opiskelija.