Mikä loma

Hiihtolomaviikko alkoi. Mikään oikea lomahan tämä ei silti ole, sillä viikko on samalla tenttiviikko. Opiskelijalla ei ole muita lomia kuin joululoma. Onneksi edessä on vain yksi suhteellinen helppo koitos. Tuon ainokaisen tentin lisäksi on kuitenkin loputtomasti muutakin hommaa. Stressi vaan kasvaa kevään edetessä. Armottomin kiire on siinä huhti-toukokuun vaihteessa.

Jos voisin päästä eroon yhdestä ruumiintoiminnosta ikiajoiksi, hikoilu olisi vaihtoehdoista kärkipäässä. Kun kroppa kerran kykenee ulostamaan ylimääräiset nesteet ja kuona-aineet virtsana, miksi pitää vielä hikoillakin? Tai miksei hiki voisi haista oletusarvoisesti hyvältä? Toinen juttu on kynsien ja hiusten älytön kasvunopeus. Miksei ihmisen systeemi mukaudu kulumista tai leikkausväliä huomioiden? Alkeellista.

Missä viipyvät kaikki hienot tieteiselokuvien kyberneettiset lisäkkeet? Tahdon uskomattoman tarkan näön ja kuulon. Tahdon hajuaistin, jonka voi kytkeä pois päältä. Tahdon teleskooppikädet ja jalat. Kätevä olisi myös aivojen pikalaturi, joka vähentäisi yöunen tarpeen minimiin.

Satunnaisia palkintoja

Kuka tai mikä ihme on se helmenkalastaja, josta kaikki puhuvat? Toisaalta, eipä nyt niin hirveästi edes kiinnosta.

Juuri kun pääsin parjaamasta pinnallista nykymaailmaa, huomaan tuijottavani silmä kovana Oscar-gaalaan taapertavia ilmeettömiä Botox-nukkeja. No, lieventävänä asianhaarana voitaneen pitää sitä, että olen enemmän tai vähemmän leffafriikki. Mutta ah, on tuo Halle Berry vaan nätti...

Tänä vuonna gaalaa isännöi kimeä-ääninen moottoriturpa Chris Rock. Siinä yksi hyvä syy lisää yön valvomiseen. Oikeastaan gaalasta voisi karsia nuo palkintojenjaot kokonaan, ne kun jaetaan ihan miten sattuu.

Hienoa, Rock ei unohtanut tehdä pilaa Bushista.

Ei niin kovin kaunista

Katselin tuossa eilen MTV:n yötarjontaa. Ihan valehtelematta voin sanoa, että kuvissa ei näkynyt missään vaiheessa ainoatakaan epätäydellistä ihmistä. Tämä tuntui pätevän niin musiikkivideoihin kuin ohjelmatarjontaankin. Pelkkiä kiiltokuvamiehiä ja -naisia. Ei liikakiloja, ei mustia silmänalusia, ei isoja neniä, ei hörökorvia, ei hoitamattomia hiuksia, ei huonoja hampaita, ei liian lyhyitä, ei liian pitkiä, ei epäsymmetrisiä vartaloita, ei hymyttömiä kasvoja.

Näytti oikeastaan siltä, että elämä on pelkkää juhlaa, jos vain näytät täydelliseltä. Tyhmempikin huomaa jonkin aikaa katseltuaan, että on MTV-ihmisiin verrattuna suorastaan ruma. Olen pitkään ollut sitä mieltä, ettei valtamedioilla ole kovin suurta vaikutusta yhteiskunnan arvoihin. Näyttää kuitenkin siltä, että olen pahasti väärässä. Pikainen vilkaisu nykypäivän teineihin riittää. Vaikuttaa siltä, että nuoriso yrittää kaikin keinoin tulla noiden MTV-ihmisten kaltaisiksi.

Pakko myöntää että tuollainen MTV:n tyyppinen mediabisnes on ehtymätön kultakaivos. Vaikka jokainen järkevä ihminen tietää, ettei pinnallisuuden tavoitteleminen yksistään johda elämässä yhtään mihinkään, ulkonäköarvot riistävät väkisin huomion, ainakin alitajuisesti. Ulkonäön tarkastelu osana primitiivistä pariutumisviettiä on ihmisen geeneissä. Pelottavan suuri (ja todennäköisesti kasvava) osa ihmisistä ansaitsee leipänsä nykyään omalla ulkoisella täydellisyydellään. Olen itse puhdas antikonservatiivi, mutta olen silti sitä mieltä, että tämä ei todellakaan ole oikea kehityssuunta.

Kaikki eriarvoisuus on pahasta. Eriarvoisuus synnyttää pelkkää kitkaa, erimielisyyttä ja kateutta ihmisten kesken. Mitä muuta tämä lisääntyvä ulkonäköluokittelu muka voi saada aikaan?

Aivosolujen liuotusta

Perjantai-ilta. Se aika viikosta, jolloin nuoren opiskelijan pitäisi juhlia villisti läpi yön ystäviensä seurassa. Vaan minäpä se kuuntelen yksin kotona musiikkia, saunon, juon kaljaa ja syön suolapähkinöitä. Oikeastaan fiiliksessä ei ole mitään valittamista. Toisaalta vituttaa kuin pientä oravaa.

Huomaan ajautuneeni vähän kaveriporukoiden ulkopuolelle. Se on tapahtunut enemmän tai vähemmän tietoisesti, muttei kuitenkaan omasta halustani. Osittain syynä on tietenkin turhan ahdistavien sosiaalisten tilanteiden välttely. Ehkä analysoin elämääni liikaa. Ehkä pitäisi ottaa spontaanimpi lähestymistapa kaikkeen. En osaa ottaa riskejä, en edes olemattomia sellaisia.

Taidan omistaa loputkin tästä illasta pohdiskeluun. Ryystän lisää kaljaa ja väännän stereoista hiukan enemmän ääntä. Annan vokalistin kirkkaan äänen kimpoilla huoneeni kivisistä seinistä. Löydän aina vain uusia kerroksia ja sointikulkuja aluksi niin yksinkertaiselta kuulostaneesta musiikin virrasta.

Valoa pimeyteen

Tänään oli ihmeellisen rento päivä. Käväisin kaupungilla, enkä kokenut itseäni yhtään ahdistuneeksi. Sen täytyy olla tuo auringonpaiste. Niin, olen kyllä huomannut että talvinen pimeys vaikuttaa mielialoihini selvästi.

Jouduin taas ihan tuntemattoman parturinaisen käsittelyyn. Kestin sen kuin mies.

Lintujen tauti

Tiskialtaassa odottava astiavuori alkaa jo tuoksua sangen epämiellyttävältä. Aina ennen ruokailua joutuu pesemään muutaman päällimmäisen ruokailuvälineen. Pienempi vaiva se on kuin hoidella koko kasa pois haisemasta. Sitten jos kaikki astiat ovat puhtaina kaapissa, niitä voi tietenkin käyttää huoletta ja jättää likaisina altaaseen. Mikä kumma siinä on, etten opi käyttämään vain sitä yhtä astiasettiä sen sijaan että etusijalla on koko kaapin tyhjentäminen?

Maailman terveysjärjestö varoittelee jälleen pandemian, eli maailmanlaajuisen epidemian uhasta. Vaarana on, että Aasiaa vaivaava lintuinfluenssa muuntautuu sellaiseen muotoon, joka voi levitä helposti ihmisestä toiseen. Nykyisellään viruksen sanotaan tappavan 76 prosenttia siihen sairastuneista. Ei kuulosta kovin hauskalta. Yritin etsiä tietoa tautia vastaan olevista rokotteista, mutta en siinä oikein onnistunut. Erään lähteen mukaan nykyiset rokotteet eivät lintuinfluenssalta suojaa, mutta valmistumassa on jokin uusi rokote.

Nykyään ollaan kyllä liiankin kliinisiä joka paikassa ja joka asiassa. Jynssätään, puunataan ja desinfioidaan. Onhan se selväää, että jos ei pöpöjä tule vastaan missään, niin vastustuskyky heikkenee. Sitten isomman taudin iskiessä ovat vitsit vähissä.

Äänetöntä murinaa

Näin tänään koululla yllättäen erään tytön, joka joskus loksautti leukani ihastuttavalla olemuksellaan. Vaikutus tuntui olevan edelleen sama, mihinkäs se siitä muuttuisi. Vaan tämä oli tosiaan vain näkeminen, ei mikään tapaaminen. En häntä tunne ja tuskin koskaan tulen tuntemaankaan. Sisäinen realistini aloittaa välittömän ivanaurunsa, mikäli erehdyn kuvittelemaan jotain muuta.

Haaveilunsekainen ihailuni loppui äkisti, kun tuon pienen siron tyttösen viereen istui iso ja komea äijä. Sellainen tumma ja sängekäs Hugo Boss -mies kuin suoraan partakonemainoksesta. Pienen hetken ajan tuntui siltä, että tämän täytyy olla se maailman suurin vääryys. En tiedä olivatko he kavereita, vai jotain enemmän, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan. Lopulta sisäinen realistini otti ohjat käsiinsä ja ohjasi huomioni muualle.

Täydellisessä maailmassa tuollaiset pienet nätit tytöt on varattu meille pienille ja hiljaisille nörttipojille. Isot yhteen ja pienet yhteen, yksinkertaista. Vaan maailmapa sattuukin olevaan harvinaisen perseestä, ja isot miehet vetävät puoleensa ne lyhyemmätkin naiset. Tästä aiheesta löytyisi paljon muitakin vastaavia epäkohtia, mutta en jaksa inistä tämän enempää. Kaikki on sanottu jo jossain ennenkin.

Näin se vaan on. Yleensä en jaksa tällaisista asioista niin välittää, mutta toisinaan kohdalle sattuu sellainen tilanne, että jostain tuolta syvältä vaan jyystää ja kunnolla. En ole katkera, vaan... no vittu, olenhan.

Hoo kaks oo

Aih ja voih. Käsiä särkee eilisen punttitreenin jäljiltä ja niska-hartiaseutu on muuten vaan ihan lukossa. Silmätkin ovat kuivat ja väsyneet. Kaiken lisäksi tuo helvetin lämpöpatterin vesiputki tuolla nurkassa päättää naksua itsekseen tasaiseen tahtiin. Ei auta vaikka mitä tekisi. Kai se johtuu lämpötilan muutoksista.

BBC:n mukaan eurooppalainen tiedemiestiimi uskoo löytäneensä Marsista otetuista kuvista jäätyneen maanalaisen meren. Meri sijaitsee lähellä planeetan päiväntasaajaa ja on oletettavasti syntynyt jonkin katastrofinomaisen tulvan seurauksena. Tätä ajatusta tukevat myös pinnalla nähtävissä olevat virtausuomat. Mars-luotain laskee lähiaikoina vapaaksi laitteen, jolla on tarkoitus paikantaa syvällä planeetan pinnan alla oleva ikijää. Näyttää joka tapauksessa siltä, että Marsissa on jokin aika sitten ollut paljon nestemäistä vettä, mikä taas tarkoittaa sitä, että siellä on mahdollisesti ollut elämää. Jännää.

Vielä tässä pitäisi jaksaa lukea huomiseen tentinpuolikkaaseen. Pahasti taas vaikuttaa siltä että nämä kaikki hommat jyräävät tämän pienen opiskelijapojan matalaksi.

Lentävä sekopää

Tyhjästä mielestä on paha pusertaa ulos järkevää tekstiä. Tämänkin kirjoituksen mitäänsanomattomuus kuvastaa loistavasti olotilaani. Jaarittelenpa sitten vaan viihteestä.

The Aviator oli rasittavan pitkä elokuva. Kaikki se potentiaali valui hukkaan, kun tapahtumat vain jatkuivat ja jatkuivat tuomatta katsojan tietoon mitään uutta tai olennaista. Mukana oli kyllä muutama ihan hienosti toteutettu kohtaus. Leffa perustui sellaisiin aitoihin henkilöhahmoihin, joista itselläni ei ennestään ollut oikeastaan minkäänlaista kuvaa. On siis mahdoton sanoa, miten näyttelijät suorituksissaan onnistuivat. DiCaprio nyt ei ole mielestäni koskaan osannut näytellä ketään muuta kuin itseään. Hepburnia esittänyt Blanchett taas oli suorastaan ärsyttävä. Tiedä sitten onko Hepburn oikeasti ollut tuollainen.

Kyseinen leffa keräsi ilmeisesti läjäpäin Oscar-ehdokkuuksia. En oikein ymmärrä miksi. Toisaalta tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun Oscareita (tai ehdokkuuksia) jaellaan ihan miten sattuu. Monta loistavaa näyttelijää on edelleen ilman tuota arvostettua(?) tunnustusta.

Niin taas

Taas yksi viikonloppu kotona ja yksin. Silloin kun tosiaan kaipaisi jotain pientä sosiaalista aktiviteettiä, sellaista ei joko ole tarjolla tai sitten ei vaan yksinkertaisesti tule lähdettyä mukaan. No, itseään voi aina syyttää. Tarvitsisin jotain piristystä, mutta mikäpä minut täällä neljän seinän sisällä yllättäisi.

"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."

Helpommin sanottu kuin tehty. Oman elämänsä muokkaaminen haluamakseen ei todellakaan ole tehty liian helpoksi. Minulta uupuu juuri niitä ominaisuuksia, joita haluaisin itselläni olevan. Minulla on myös sellaisia piirteitä, joista haluaisin mieluusti eroon. Tiedän suunnilleen, missä asioissa toimin ihan väärin, mutta minkäs teet. Kun on reilun parinkymmenen vuoden ajan muovautunut tietynlaiseksi ihmiseksi, on mahdotonta lähteä muuttamaan itseään kovin radikaalisti.

Kun polkee jatkuvasti paikallaan, tulee väkisinkin avuton olo. Tuntuu siltä kuin ei olisi matkassa ollenkaan samoilla eväillä kuin kaikki muut. Olenko normi-ihminen vai rajatapaus? Avuttomuus vaihtuu toivottomuudeksi, toivottomuus muuttuu kyynisyydeksi, kyynisyys lisää vihaa ja välinpitämättömyyttä. En halua, että minusta tulee ilkeä kyynikko.

Muukalaisia

Tulinpa katsoneeksi taas yhden ufodokumentin. Tämä oli sellainen puoliuskottava, vähemmän hehkuttavalla tyylillä tehty. Onnistui ainakin jälleen herättämään jonkin aikaa piilossa olleet mietteet siitä, onko meillä tässä maailmankaikkeudessa kenties kehittyneempää seuraa.

Aihe on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Vaikka yksi syy mielenkiintoon onkin se, että ufoaiheesta on tehty niin paljon vaihtelevan tasoisia leffoja, olen myös aidosti sitä mieltä, että ihan pelkkää humpuukia koko homma ei voi olla. Uskon, että Maassa on ehkä tosiaan nähty jostain muualta peräisin olevia aluksia. Silti olen varsin skeptinen erilaisten sieppausten, implanttien ja muun vastaavan suhteen. Tietyt ihmiset vain janoavat sitä julkisuutta. Juhan af Grannin kaltaiset hörhöt saavat koko asian näyttämään naurettavalta.

Suurin ongelma ufohavainnoissa on aina ollut niiden todistaminen. Tämä asia tuskin tulee muuttumaan ihan lähiaikoina. Tähän asti suurin osa ufofilmeistä ja kuvista on ollut enemmän tai vähemmän sumeita, rakeisia ja täriseviä räpellyksiä. Miksei koskaan teräviä kuvia? Miksei ympäristön kuvaamista sen sijaan että zoomataan äärimmilleen siihen epämääräiseen esineeseen, eikä vahingossakaan näytetä ruudulla mitään muuta? Nykykameroilla perustahvonkin pitäisi jo saada tallennettua kelvollista jälkeä. Täytyy silti muistaa, että laadukas hämäräkuvaus vaatii edelleen melko kallista laitteistoa.

Voisi luulla, että uusi tekniikka mahdollistaa kuvien aitouden määrittämisen. Ehei, yhtä lailla teknistä kehitystä voivat hyödyntää myös tallenteiden väärentäjät. Veikkaisin että suurin osa tallenteista on juuri niitä väärennöksiä. Valitettavaa.

Miksi sitten täällä vieraillaan vain salaa? Havaintoja on tehty jo pitkän aikaa ilman mitään todellista "ensimmäistä kontaktia". Tähän voi olla monta selitystä. Yhtenä esimerkkinä varovaisuus. Emmekö itse vastaavassa tilanteessa ensin tarkkailisi jonkin aikaa sen sijaan, että syöksyisimme suin päin sosialisoimaan? Kenties vierailijoilla on erilainen käsitys ajasta kuin meillä. Aluksilta saattaa kulua ihmisten ajassa mitattuna vuosia tai kymmeniä vuosia Maahan ja takaisin matkaamiseen. Ihminen ei kykene vielä mitenkään tähtienväliseen matkustamiseen. Miksi siis olettaa, että joku muu taittaisi tuollaiset välimatkat silmänräpäyksessä?

Jos ufot ovat pelkkää huijausta, koko jutun mittakaava on ihan käsittämätön. Valtavat määrät ihmisiä eri puolilta maailmaa mukana sepittämässä toisilleen valheita. Yritin kovasti miettiä vertailukohtia, mutta mieleen tulivat vain Loch Nessin hirviö ja Bigfoot. Mielestäni nämä ovat kuitenkin paljon pienemmän luokan mysteereitä.

Kali kali kali

Hrr.. paleltaa. Kun koko alkutalven sai tottua nollakeleihin, niin nyt sitten pitää hytistä pienelläkin pakkasella. Vaan oikeastaan olen aina ollut tällainen vilukissa. Olen syntynyt ihan väärille leveyspiireille.

Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus elää näin kylmissä oloissa. Jos olisi, kylkiämme peittäisi paksu ihra- ja karvakerros ja nukkuisimme ehkä talven horroksessa. No niin, nyt mieleeni murtautui kuva läskistä hienostorouvasta joka purjehtii paikasta toiseen miehensä ostamassa minkkiturkissa...

Töllöstä tulee aivan käsittämätön leffa. Tämä on jokaisen pakko nähdä itse. Sanat eivät riitä kertomaan. Batman, vuodelta 1966. Ja kyllä, jätin ihan tarkoituksella selvittämättä, tarkoittaako käsittämätön tässä tapauksessa hyvää vai huonoa.

Kallonkutistaja

Haastattelija läväyttää ensimmäisen musteroiskelapun eteeni. Mietin hetken tahraa tuijottaen ja päätäni kallistellen. Lopulta vastaan itsevarmasti:

- Tissit.

Nainen pöydän takana kurtistaa hieman kulmiaan, ottaa lapun pöydältä ja näyttää seuraavan. Tämä onkin hieman hankalampi. Lopulta saan läiskästä päähäni mielestäni ainoan oikean hahmotelman:

- Isot rinnat.

Haastattelija tuijottaa hetken ilmeettömästi. Epäröiden hän päättää vielä vaihtaa pöydälle kolmannen kuvan. Tähän pystynkin vastaamaan heti:

- Kahdet tissit.

Nainen nousee nopeasti tuoliltaan ja sanoo, että joutuu poistumaan hetkeksi. Hän kävelee ulos huoneesta ja sulkee oven. Ihmettelen hieman, kun kuulen hänen lukitsevan oven ulkopuolelta käsin.

Huomenna tosiaan pitää mennä lähes koko päiväksi jonkinlaisiin soveltuvuustesteihin, joihin oletettavasti sisältyy myös tällaisia perinteisiä psykologisia testejä. Nämä soveltuvuustestit ovat siis jatkoa tuolle viimeisimmälle työhaastattelulle. Ounastelen, että luvassa on kuolettavan tylsä päivä.

Vertaillen

Tutussa porukassa syntyy aina toisinaan kiivaita keskusteluja eri laite- tai autovalmistajien eroista. Väittely herää yleensä henkiin silloin, kun joku on tekemässä hankintoja ja pohtii eri vaihtoehtoja kysellen muilta vinkkejä. Kaikilla on luonnollisesti oma ehdottoman asiantunteva mielipiteensä asiasta. Merkki X on huono, koska kaverilla on hajonnut joskus kaksi sellaista. Toisen tyypin mielestä X taas on mitä mainioin, eikä ole ikinä pettänyt. Kolmas puolestaan on Y:n kannattaja, koska myyjä kerran liikkeessä suositteli sitä hänelle.

Jos ollaan ihan rehellisiä, tällaisen keskustelun jälkeen et ole yhtään sen viisaampi kuin ennen keskustelua. On edelleen mahdotonta tietää etukäteen, onko ostamasi laite mahdollisesti jokin maanantaikappale tai miten pitkään se kestää ennen hajoamista. Vähän enemmän informaatiota löytää yleensä lehdistä tai webistä löytyvistä vertailutesteistä. Niissä on edes jonkin verran faktoja erilaisten mittausten muodossa. Ja vaikka vertailutkaan eivät pysty laitteen käyttöikää ennustamaan, auttavat ne sentään valitsemaan mitatuilta ominaisuuksiltaan parhaan vaihtoehdon.

Psyykkausta

Ystävänpäivä lipui ohi miltei huomaamatta. Pitäisikö tästä vetää sellainen johtopäätös, että minulla ei juuri ole ystäviä? No näinhän asia oikeastaan on. Minulla on paljon tuttavia, muttei erityisen läheisiä ystäviä. Olen tainnut mainita tämän joskus ennenkin.

Nettihesari shokeeraa uutisellaan. Madridin palanut pilvenpiirtäjä tullaan purkamaan! Moniko todella kuvitteli, että se voitaisiin korjata entiselleen?

Huomenna on toistaiseksi viimeinen haastattelu. Ja tämä taitaa olla vieläpä se tärkein. Jos sattuisi lykästämään, pullat olisivat todella hyvin uunissa tulevaisuutta ajatellen. Toisaalta tämä saattaa olla myös hankalin haastattelu. Jos ennakkoarvaukseni osuu oikeaan, haastattelijana on juuri sellainen vanha setä...

Vaan ei auta kuin takoa itseluottamusta rintaan (auts) ja päättää, että minähän yksinkertaisesti hoidan homman kotiin.

Rikos ja rangaistus

Kämpillä jälleen. Sen lisäksi että jäädyin kylmässä tuulessa puolikuoliaaksi bussia odotellessani, katkaisin melkein käteni raahatessani painavaa laukkua, joka oli ahdettu täyteen ruokaa. Alkukotivisiitin ilmaisia bonuksia. Nyt näyttää jääkaappipakastimeni taas hetken vähemmän tyhjältä.

Midnight Express, ihan viihdyttävä leffa tämäkin, pisti ajattelemaan rikollisten rankaisemista nykypäivänä. Meillä on tämä yhteisö, jossa kukin on enemmän tai vähemmän pakotettu elämään. Yhteisössä on luonnollisesti jonkinlaiset peruspelisäännöt, joita kaikkien tulisi noudattaa. Mitä siis tehdä niille, jotka rikkovat sääntöjä? Onhan näitä perinteisiä vaihtoehtoja. Vankila, pakkotyö ja kuolema lienevät yleisimmät.

Vankila on mieletön ratkaisu, ainakin pitkiä tuomioita kärsivien kohdalla. Jos ajatellaan vaikka 20-30-vuotiasta henkilöä, joka saa kymmenien vuosien mittaisen tuomion. Juu, Suomessa ei tuollaisia tuomioita tunneta, mutta muualla päin maailmaa todennäköisesti kyllä. Miten tällainen tapaus voi sitten vapaaksi päästyään rakentaa itselleen tulevaisuutta? Poikkeukset heivaten, ei mitenkään. Vuosia yhteiskunnan ruokkimana ja majoittamana tuottamatta vastineeksi mitään. Ei toimi ei. Paljon järkevämpäänkin kohteeseen voisi verorahoja lapioida.

Pakkotyö olisi kerrassaan loistava ratkaisu. Hankala juttu vaan on, että nykyään sopivat pakkotyöpaikat ovat varmastikin paljon harvemmassa kuin muutama vuosisata taaksepäin. Raskaita ja vaarallisia hanttihommia tekevät enimmäkseen koneet. Ainakaan Suomen kaltaisesta korkeahkon elintason valtiosta on näin äkkiseltään vaikea keksiä sopivaa hommaa. Köyhemmissä maissa asia voi tietty olla toisin.

Suosikkivaihtoehtoni on oikeastaan kuolemantuomion käyttö. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kriminaalille mätkäistään toinen tai kolmas vankeusrangaistus, pitäisi olla päivänselvää, ettei hänestä koskaan ole kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Hänellä on ollut mahdollisuus muuttaa elämänsä, mutta hän ei ole siihen kyennyt. Henki pois, ja näin maailmassa on yksi viallinen yksilö vähemmän. Turha inistä mistään ihmisoikeuksista, jos tämä ihminen itse ei halua elää yhteisymmärryksessä muiden ihmisten kanssa ja yhteisiä sääntöjä kunnioittaen.

Rikolliseksi ei kukaan tietenkään synny. Tässä surkeassa maailmassa on paljon sellaisia tekijöitä, jotka saattavat ajaa onnettoman ihmispolon paheelliselle polulle. Kaikki on niin hemmetin monimutkaista...

Jeanne d'Arc

Ah, tuo ihana 1400-luku. Ollapa siihen aikaan nuori tyttö, joka on vähän päästään sekaisin ja näkee näkyjä tulkiten ne viesteiksi jumalalta. Pukeutuakin vielä miesten vaatteisiin. Selvä tapaus, kerettiläinen noita, tuhkaks vaan. Jos et taivu kirkon tahtoon, olet kirkkoa vastaan. Ja jos olet sitä vastaan, et tietenkään ansaitse elää. Mistä kummasta on lähtöisin ihmisen ikuinen taipumus tappaa kaikki toisinajattelijat mitä karmeimmilla tavoilla?

Katsoin juuri Luc Bessonin ohjaaman leffan The Messenger: The story of Joan of Arc, joka tunnetaan myös otsikossa olevalla nimellä. Besson harvemmin pettää, ja tämäkin pätkä oli tosiaan visuaalisesti hieno ja hyvällä tunnelmalla varattu teos. En usko pilaavani juonta kertomalla, että elokuva päättyy hienoon loppukohtaukseen, jossa Jeannen rovion liekkien takaa nousee korkeammalle pitkään puukeppiin kiinnitetty kirkonmiehen risti. Mahtava oivallus.

En kuulu itse pääosassa riehuvan Milla Jovovitchin (Jovowitch.. ehheh) suurimpiin faneihin. Silti olen täysin samaa mieltä erään arvostelijan kanssa, joka kirjoitti, että vaikkei Jovovitchistä ehkä koskaan tule oikeaa näyttelijää, tällaisiin rooleihin hän kyllä sopii. Sopertamaan, nyyhkyttämään, huohottamaan, huutamaan ja näkyjä näkemään.

Kiskoilla

Lähdin taas käymään kotikonnuilla. Junamatkustaminen on kyllä tässä maassa varsin vaivatonta, vaikka toisaalta en ole ulkomailla edes raiteilla reissannut, joten vertailukohtia ei juuri ole. Rautahevonen on useimmiten aikataulussa, joskus viitisen minuuttia myöhässä. En kuitenkaan itse laske tuollaista suureksi ongelmaksi. Tietty joskus pahimpina talvina tulee tunninkin myöhästelyjä, mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Lumimyräkkä miinus kolmessakympissä lamaannuttaa niin ihmisen kuin tekniikankin.

Tampereen asemalaiturilla on uusia, koekäytössä olevia infotauluja. Niissä on perinteisen kellon ja junan tietojen lisäksi näkyvillä nyt myös vaunujärjestys. Plussaa VR:lle tuollaisesta erittäin hyödyllisestä ominaisuudesta. Juu, onhan se vaunujärjestys ollut ennenkin näkyvissä siellä ei-niin-sähköisessä taulussa, mutta vain harvoin jaksaa etsiä niistä sitä omaa junaa. Nyt näkee heti ylös laiturille saapuessa, mihin kohtaan kannattaa talsia odottamaan.

Asemahallin aulassa odottelu ei kuulu suosikkipuuhiini. Ihmisiä matkatavaroineen velloo ees taas. Kaikki istumapaikat ovat aina varattuna. Useimmiten täytyy siis seisoskella jossain sivussa poissa kiireisimpien tieltä. Ainoana aktiviteettinä on ympärilleen töllistely. Ei siinä mitään, ihmisiä on mukava tarkkailla. En vaan pidä lainkaan siitä, että olen samalla itse muiden töllistelijöiden kohteena. En ole laumaihminen, olen puolierakko.

Otsikko

En saanut tänään aikaiseksi yhtään mitään.

Teekkariurheilua

Niin sitä vaan sai ruoskittua itseään sen verran, että hommat hoituivat ajallaan. Toistaiseksi siis kohtuullinen opintoviikkomäärä tältä keväältä on vielä saavutettavissa. Vaan annas olla kun vappu alkaa lähestyä ja ilma lämmetä... siinä karisevat viimeisetkin rippeet motivaatiosta.

Viikonloppuna olisi jälleen vuorossa jokavuotinen Akateemisen kyykän MM-koitos. Kyykkä on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan mukiinmenevä joukkuepeli. Ideahan siinä on heitellä vähän alle metrin mittaista, pesäpallomailaa muistuttavaa puukeppiä eli karttua. Tarkoituksena on yrittää saada 5x5 metrin pelialue tyhjäksi kyykistä, eli pienistä puupalikoista. Mitä vähemmän kyykkiä alueella on lopussa, sitä vähemmän joukkueelle tulee miinuspisteitä. Vähiten miinuspisteitä kerännyt joukkue voittaa.

Kireä pakkanen (ei tänä vuonna), melkoinen määrä teekkareita erilaisin virkistysjuomin varustautuneina ja ei-niin-kevyt karttu. Arvata saattaa, ettei yleensä selvitä ihan vähillä vaurioilla. Lievimmillään käsistä karannut karttu ruhjoo jonkun nilkan tai säären (tai repun täynnä olutta). Viime vuonna yksi suunnastaan pahasti harhautunut karttu viuhui korkealla ilmassa päätyen erään tytön päähän. Selvisi sentään hengissä.

Itse taisin osallistua mittelöihin parina vuonna. Sen jälkeen innostusta ei ole enää löytynyt tarpeeksi mukaan lähtemiseksi. Nähty ja koettu, ei se oikeasti niin mahdottoman hauskaa ollut.

Pyhä yrjö

Pitkäaikainen idolini, planeettamme vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin kuuluva Yrjö W. Puska jätti hyväksyttäväksi budjettiehdotuksen vailla vertaa. Kaikessa viisaudessaan hän päätti pistää maansa tiukalle säästölinjalle. Älkää toki säikähtäkö, säästöt eivät kohdistu lainkaan puolustusbudjettiin eivätkä maan sisäisen turvallisuuden menoihin. Ylimääräiset dollarit niistetään pois tietenkin vähäosaisilta.

Asiaa. Mitä hyötyä muka on asunto-ohjelmista, köyhäinavusta tai vähävaraisten sairausvakuutusohjelmasta? Köyhät kyykkyyn, kuolkoot pois kitumasta. Junaliikenteeltä otetaan myös tukiaiset pois ja matkustajajunat joutunevat romuttamolle. Vaan mihin niitä on yleensä tähänkään asti tarvittu, kun Amerikassa kerran tehdään isoja muskeliautoja ja öljyä riittää? Julkinen liikenne, hah! Kaikille toki kunnon kiesi alle.

Kun nämä turhat palvelut ja hukkaan heitetyt rahavirrat on karsittu, voidaan panostaa toden teolla sotateollisuuteen ja kamppailuun terrorismiä vastaan. Turvallisuus ennen kaikkea. Mitä ne rättipäät yleensä rähisevät Amerikkaa vastaan. Amerikka haluaa vain hallit... suojella koko maailmaa kaikelta pahalta ja riist... auttaa erilaisista konflikteista kärsiviä valtioita.

Sanat eivät riitä kuvaamaan kunnioitustani tuota suurta miestä kohtaan. Aamen ja halleluja.

Enemmän ja nopeammin

Haastattelu oli ja meni. Mielestäni onnistuin hoitamaan sen kohtalaisen hyvin, mutta parannettavaakin toki vielä jäi. Muutamaan asiaan olisin ehkä voinut vastata vähän yksityiskohtaisemmin. "Kerro vapaasti itsestäsi" -kysymyksen vastaus ainakin vaatii hieman viilausta. No, ensi kerralla olen jo parempi.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön teettämän kyselyn perusteella monilla nykyisillä yliopisto-opiskelijoilla on psyykkisiä vaivoja. Univaikeudet, väsymys ja jännittäminen ovat lisääntyneet eniten. Itse en moista kyselyä koskaan ole täyttänyt, mutta olen törmännyt enemmän tai vähemmän noihin kaikkiin kolmeen. Juttu kertoo myös, että syy kyseisten ongelmien lisääntymiseen ei ole tiettävästi huonoissa elämäntavoissa eikä opiskelussa yleensä. Henkinen pahoinvointi on lisääntynyt koko yhteiskunnassa.

Juu, on oikeastaan ihan painavaa asiaa. Kannattaisi varmaan päättäjien uhrata pieni heti tämän tutkimuksen pureksimiseen, ennen kuin seuraavan kerran päättävät väkisin lyhentää opiskeluaikoja tai uhkailla tukien muuttamisella täysin lainaksi. Ihmisen tehokkuudella ja stressinsietokyvyllä on rajansa. Ei varmaan tee hyvää, jos seuraava työssäkäyvä sukupolvi palaa loppuun alta aikayksikön.

Ihmiskunnan tietomäärä lisääntyy koko ajan kehityksen mennessä eteenpäin. Yhtä lailla yksilölle välttämättömän perustiedon määrä kasvaa ja sen hankkimiseen menee joko entistä pidempi aika, tai sitten tiedot on hankittava entistä tehokkaammin. Silti ihmisen täytyy edelleen työskennellä se tietty aika elämästään yhteiskunnan toiminnan ylläpitämiseksi. Voisi kuvitella, että jossain menee raja, jonka jälkeen yksilö ei enää kykene omaksumaan siedettävässä ajassa niin paljon tietoa kuin olisi tarvis, ja kehitys taantuu. Tai ehkä ihmisen aivot kehittyvät ja mukautuvat oppimaan tietoa nopeammin.

Monimutkaiseksi mennyt tämä maailma. Pohtivatkohan entisaikojen ihmiset omilla aikakausillaan samoja juttuja?

Perhosvaikutus

Tunkekaa nyt nuo kilometrimeemit ihan oikeasti jonnekin syvälle piiloon.

[x] Kyllä, meemit ovat turhia.
[x] Kyllä, meemi on mitäänsanomaton asialista.
[x] Ei, meemi ei ole kiva sana.
[x] Ei, tämä ei ole meemi.

Huomenna olisi ensimmäinen haastattelu. Perhosparvi lentelee jo vatsassa. Toivottavasti haastattelija on nuiva vanha setä, joka tuimalla katseellaan murtaa itseluottamukseni heti alkuunsa. Toivottavasti se kyselee mukavia kysymyksiä, kuten "miksi meidän tulisi valita juuri sinut?". Ai miksikö? No siksi, että olen köyhä opiskelija, jonka täytyy kesällä tehdä vähän rahaa pärjätäkseen seuraavan talven yli. Niin ja tietty hankkiakseni työkokemusta työelämään siirtymisen helpottamiseksi. En todellakaan osaa mitään, mutta todennäköisesti en lähetä sitä kirjepommia, jos saan teiltä töitä.

Yksinäistä oleskelua

Maukas musiikki soljuu taustalla saaden aikaan endorfiinipurskeita elimistössäni. Viinikin lämmittää kummasti vatsassa. On ihan hyvä olla. Jostain valuu mieleeni ajatus, olenko onnellinen..

Minulla on suunnilleen kaikki kelvollisen elämän perustarpeet. On kiva vuokrakämppä, rahaa ruokaan ja opiskelut hyväpalkkaiseen työhön suunnilleen mallillaan. On materialistin peruslelut, tietokone, telkkari ja stereot. Autoa ei ole, mutta oikeastaan se onkin tarpeeton tällä hetkellä. En voi siis mitenkään väittää, että asiani olisivat huonosti. En siis voi olla ainakaan täysin onneton.

Vai voinko? Vaikka olenkin puoliksi kylmä, ahne ja itsekäs, toinen puoli on täynnä enemmän humanistisia arvoja. Kaipaan ihmisiä, ystävyyttä ja läheisyyttä. Välillä on kiva saada hymyillä jollekin mukavalle ihmiselle. Niinkin pieni juttu kuin kosketus saattaa merkitä ihmeen paljon. Jotain puuttuu, ei siitä mihinkään pääse.

Olen jossain välimaastossa. Ilmeeni on neutraali, ei surullinen eikä iloinen. Kuljen enemmän tai vähemmän tyytyväisenä päivästä toiseen. Silti, tavallaan odotan jotain parempaa. Odotan, että jokin täydentäisi pienen elämäni ihan kokonaiseksi.

Uupumus

Tänään olisi sittenkin ollut mahdollisuus lähteä jonkinlaisiin bileisiin. Päätin jättää väliin muutamista syistä. Ensinnäkin olin jälleen kerran valvonut edellisen yön melkein kokonaan, ja väsymys oli jo päivällä kerrassaan musertava. Toiseksi, en olisi tuntenut sieltä yhtään ketään. Olisin muutenkin saapunut paikalle melkein kuin kutsumatta, kaverini siivellä. Lähtöä puolsi tietty se tosiasia, että paikalla olisi ollut paljon nuoria, vapaita naisia. Mutta kuvitellessani itseni väsyneenä siihen vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten keskelle, en ollut tippaakaan biletystuulella.

Taidan katsoa illan päätteeksi hyväksi kehutun sotaleffan.

Mahdollisuuksia

Ensi viikoksi on nyt sovittuna kaksi haastattelua. Molemmat yritykset ovat hyvin samankaltaisia, keskikokoisia ohjelmistopajoja. Lisäksi sain yhteydenoton eräästä suuremmasta firmasta koskien jotain harjoittelijan paikkaa. Soittelen sinne todennäköisesti huomenna. Lähitulevaisuus alkaa tosiaan näyttää jo hieman valoisammalta. Ei tosin pidä nuolaista liian aikaisin. Voi hyvinkin olla, etteivät taidot ja vaatimukset kohtaa ainoassakaan noista tarjolla olevista mahdollisuuksista. No, viikon päästä tiedän jo enemmän.

Lukuisat lähteet uutisoivat uusista "zombiohjelmista", joiden avulla roskapostia on mahdollista lähettää operaattoreiden sähköpostipalvelimien kautta. Kun sähköpostit kulkevat suurten operaattoreiden palvelimien kautta, mustien listojen käytöstä niiden blokkaamiseen tulee mahdotonta. Jälleen kerran nähdään, miten ihmisiä vaivaava krooninen tyhmyys on pilaamassa yhden hienon asian. Tuskin tarvitsee edes mainita, että suorittamalla muutamia tarkoin harkittuja tiettyjen ihmisten neutralointeja maailmasta tulisi niin paljon parempi paikka.

Toisen puolen yrittäessä viedä ihmiskunnan kehitystä eteenpäin, toinen puoli hankaa jatkuvasti vastaan mitä typerimmillä tavoilla. Niin kauan kuin tällainen tilanne vallitsee, ihmislaji ajautuu hitaasti mutta varmasti kohti omaa tuhoaan. Niin, sähköpostiongelmiin selkäranka ei vielä katkea, mutta ne kun ovat vain pisaroita valtameressä. En viitsi edes aloittaa puhumaan kaikista näistä suuremmista ongelmista, joista nykypäivänä kärsitään.

Spämmistä maailmanloppuun. Tämä purkaus on hyvä päättää toteamalla, että ihminen nyt vaan on harvinaisen paska eläin.

Viihdettä kiitos

Kuka perkeleen älypää on päättänyt, että talojen pihat aurataan yöllä kuuden aikaan. Yritä siinä sitten nukkua. Niin, joku varmaan siellä jo huutelee, että kyllähän tuohon aikaan kaikki normaalit ihmiset jo nukkuvat niin sikeästi, ettei ulkoa kantautuvaan kolisteluun herää. No eipä varmaan joo. Välillä tuntuu siltä, että nuo traktorimiehet työhönsä ja elämäänsä vittuuntuneina jysäyttelevät sitä auraa tai kauhaa katuun ihan tahallaan. "Jos me ei saada nukkua, niin ette saa tekään."

Kyllähän sen ymmärtää, että vilkkaat kadut pitää putsata lumesta sellaiseen aikaan, ettei liikenne häiriinny. Vaan mistä lähtien asuintalojen pihat ovat olleet vilkkaasti liikennöityjä katuja? Olen varma, etten ole ainoa joka on tätä mieltä. Joku tai jotkut päättäjäportaan henkilöt ansaitsisivat todellakin aurauskepin sinne, minne helmikuinen aurinko ei säteitään luo.

Yritin tuossa laskea, montako kunnollista luennoitsijaa tämän kevään kursseillani on. Yksi ainut. Niin harmillista kuin se onkin, juuri ne ihmiset, joiden pitäisi opettaa ja välittää tietoaan muille, ovat ulosanniltaan täysin avuttomia. Sellaisia kuin minä. Olisin toden totta malliesimerkki surkeasta luennoijasta. Osa mumisee hiljaa ja epäselvästi, osa väkertää taululle ja kalvoilleen lukukelvottomia hieroglyfejä. Kaikille yhteinen ominaisuus on kuolettava tylsyys. Yrittäisivät edes vaikuttaa innostuneilta, asiantuntijoita kun asiassaan ovat. Vähän huumoria aina silloin tällöin, niin homma kävisi paljon siedettävämmäksi niin opiskelijoille kuin heille itselleenkin.

Tässä vaiheessa viikkoa alkaa jo toivoa, että viikonloppuna olisi jotain kivaa. Toistaiseksi mitään erikoista ei ole kuitenkaan luvassa. Ei vaan ollenkaan huvittaisi kököttää neljän seinän sisällä. Kaipaan jotain viihdykettä, pientä taukoa päälle puskevasta opiskelustressistä.

Kiire on

Tänään oli ehkä kiireisin päivä vuoteen. Tai ehkä vaan kerrankin hoidin kaikki asiat, enkä luovuttanut heti alkuunsa ja jäänyt kotiin lorvailemaan. Kaikenlaista hommaa riittää kyllä vuorokauden ympäri. Toistaiseksi olen saanut kaiken organisoitua siedettävästi, mutta lisää on tulossa. Pelkään, että jossain vaiheessa aika yksinkertaisesti ei enää riitä kaikkeen. Tai sitten pää räjähtää.

Jotain positiivistakin tästä jatkuvasta kiireestä voi löytää. Ei nimittäin ehdi joka välissä ajatella sosiaalisen elämänsä köyhyyttä. Päivällä luennolta toiselle ja ilta harkkatöitä vääntäessä. Ei pelkoakaan, että ehtisi jossain välissä kehitellä turhia haaveita koulun käytävillä pikaisesti nähdyistä kauniin sukupuolen edustajista. Ja mitä mahdollisiin sosiaalisiin kontakteihin tulee, kovin on hiljaista. Koskaan ei ole kenellekään mitään asiaa. Ilmeettömänä ja riutuvan näköisenä tallustan paikasta toiseen. Ei se itsepintainen jännityskään ole mihinkään kadonnut.

Oikeastaan en puhunut täysin totta. Olen huomannut, että painaessani pään tyynyyn, haavemoodi napsahtaa automaattisesti päälle. Se on todellakin osittain syypää nukkumisvaikeuksiini. Puuduttavan päivän päätteeksi pää tahtoo väistämättä uida miellyttävien ajatusten meressä. Ajatus liihottaa asiasta toiseen, kunnes jossain vaiheessa huomaan pyörineeni sängyssä pari tuntia nukkumatta.

En ymmärrä, miksi sen tissimissin alastonkuvista kohistaan. Aivan kuin se olisi ainut sulojaan vilautellut neito. Jos haluaa nähdä visuaalisesti tyydyttäviä naisvartaloita, mistä tahansa löytyy jotain laadukkaampaa kuin nuo mauttomat otokset Saija Ketolasta.