Palvelemaan konetta

Vanhempani kahlasivat juuri ja juuri yli edellisen laman ja työttömyyden. Yhdessä vaiheessa teki taloudellisesti tosi tiukkaa. Nyt näyttää siltä, että se on kohta taas menoa ihan maailmanlaajuisesti. Eli juuri, kun minä pääsin työelämän makuun ja tienaamaan, niin kaikki painuu alamäkeen. Ei sillä, etten moisesta selviäisi, mutta kosminen ajoitus silti.

Mitäpä jos tällä kertaa länsimainen kapitalismi onkin viimein saavuttanut jonkinlaisen murtumispisteen? Jos olemme ylittäneet jonkin kriittisen rajan, jonka jälkeen nykyinen peli ei enää vetele. Talous romahtaa totaalisesti, hallitukset kaatuvat, julkiset palvelut haihtuvat ilmaan ja infrastruktuuri murenee, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Tai sitten sama tylsä sykli jatkuu taas, eikä mistään oteta koskaan opiksi...

Tää on perseestä. Voisin lähteä jollekin valkoisen hiekan peittämälle paratiisisaarelle köllöttelemään riippumattoon ja syömään kookospähkinöitä.

Oikea ystävä

Mietin, millainen olisi oikein todellinen ystävä. Ehkä sellainen, joka edes joskus tulisi ja kysyisi, miten mulla menee ja mitä olen puuhannut. Olisi oikeasti kiinnostunut asioistani, eikä vain esittäisi kysymyksiä muodon vuoksi.

Eipä minulla ole sellaisia ollut enää aikoihin.

Perjantaihuumoria

"Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat."
- Päivi Räsänen

"Entinen opetusministeri ja ulkoministeri Pär Stenbäck ehdottaa, että varsinkin venäläisille maahanmuuttajille ryhdyttäisiin opettamaan ensimmäisenä kotouttamiskielenä suomen asemesta ruotsia. Entistä RKP:n puheenjohtajaa askarruttaa ruotsin kielen aseman ja osaajien heikkeneminen Suomessa. Stenbäckin mukaan kasvava maahanmuuttajaväestö voisi olla tulevaisuudessa uusi ruotsinkielinen vähemmistö Suomessa."

Joko taas

Mua sitten rasittaa se, miten näiden tapausten jälkeen on aina laumoittain ihmisiä, joiden pitää päästä suuressa viisaudessaan valistamaan, että mitkään kiellot tai rangaistukset eivät asiaa auta, vaan pitäisi selvittää ja korjata ne varsinaiset ongelmat. Ja yksikään heistä ei kerro, miten se muka konkreettisesti tapahtuu!

"Nuorilla on entistä pahempi olla, rahaa mielenterveyshoitoon, aikuisten pitää tukea, blaablaa.." Ihan jees, mutta ei sillä tällaisia ammuskeluja kitketä. Itsemurhapäätös ei hulluutta vaadi, se voi olla varsin tietoinen ja selväpäinen valinta. Ja elämänsä päättävän näkökulmasta muiden kohtalo voi olla täysin yhdentekevä. Koulumurhaajat muuttuvat yhteiskunnan silmissä hirviöiksi vasta tapahtuneen jälkeen.

Ihmisiä, joita elämä sorsii tarpeeksi, löytyy jatkossakin. Nykyään vaan on enemmän esillä näitä "värikkäitä" tapoja lopettaa itsensä, mitä ei oikein voi laittaa kenenkään syyksi. Jos jokin asia on kerran keksitty, siitä voi syntyä idea kopioimiseen. Tieto lisää tuskaa kirjaimellisesti. Oikeastaan voisi ihmetellä, miksi nämä veristä perinnettä jatkavat eivät (onneksi) käytä tämän enempää omaa mielikuvitusta.

Miksi?

Paskin ilta ikinä. Ehkä olen tehnyt jotain ansaitakseni tuntea itseni näin hyljeksityksi ja vialliseksi.

Yölinjalla

Ei helvetti. Puskipa melkoisen sysimustaa kiukkua eilisiltana. Savu melkein nousi päästä. Olin menossa suhteellisen täyteen lastatussa illan viimeisessä bussissa keskustaan, kun kuski ajoi pysäkille, jolla odotti ehkä noin 30 ihmisen lössi. Oli aika selvää, ettei suurin osa mahdu mukaan, joten kuskin avattua ovet keskimmäisestäkin tunki porukkaa sisälle. Naiskuski sammutti auton välittömästi, ja sitten odoteltiinkin ainakin 10 minuuttia poliisien saapumista.

Kyttäautoja tuli lopulta kolme, ja ei kun koko bussi tyhjäksi. Vitutti niin rankasti, että melkein avauduin yhdelle sinipukuiselle. Arvasin kuitenkin jo etukäteen miten siinä käy, joten ulostauduin lähelle etuovea, jolloin pääsin ainakin itse varmasti takaisin kyytiin. Monelle muulle taisi osua huono arpa. Todennäköisesti joku niistä koko tilanteen aiheuttaneista mulkuistakin pääsi kyytiin. Jos olisin testobodaaja ja olisin nähnyt tarkemmin, ketä ne olivat, olisin niin leiponut niitä pataan. Suomessa eivät olleet maailmaan putkahtaneet...

Ja tämähän oli jo toinen kerta. Edellisellä kerralla matkanteko tyssäsi, kun ulkkarit kurkku suorana kuorolaulaessaan päättivät säestää hakkaamalla käsillään bussin kattoa ja muita pintoja. En jaksa ymmärtää tuollaista käytöstä. Kulttuurieroja mun perse.

Markkinatalouden helmiä

Netissä on pyörinyt juttuja jo useammastakin eri tapauksesta, jossa joku nuori nainen on tarjonnut neitsyyttään sopivalle ottajalle suurta rahakasaa vastaan. Jos käyttäisin hattua, niin nostaisin sitä moiselle kekseliäisyydelle. Käytännössä ilmaista massia, mikäs sen hienompaa.

Kovinkaan vakuuttunut en ole kaikkien noiden myyjien neitsyydestä. Varsinkin jos tiedossa on rutosti rahaa, niin keinoja kokemattomuuden feikkaamiseen löytynee aina lääkärien lahjomisesta jonkinlaisen feikki-immenkalvon tekemiseen. Ja tarpeeksi tyhmiä ja rikkaita miehiähän varmasti löytyy.

Yritin kovasti miettiä, mitä ainutlaatuista minä voisin myydä vaikka miljoonasta ekestä. En keksinyt.

Vaivalloista

Voi voi ja voi. Pitääkö oikein listata, mikä kaikki olossa juuri nyt mättää.

- näkö heikentynyt selvästi
- hengenahdistusta ja jatkuvaa haukottelua
- närästystä
- tahatonta lihasjännitystä
- pulssi ajelee ylinopeutta

En tiedä, meneekö suurin osa jonkinlaisen stressireaktion piikkiin. Varsinkin lopputyö aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa, josta haluaisin jo viimein eroon. Tai sitten minulla on refluksitauti, diabetes, keuhkosyöpä, silmänpohjan rappeuma tai jokin eksoottisempi parantumaton sairaus. Niin, tämän takia en lähde itsediagnosoimaan googlettamalla. Tyypilliset oireet materialisoituvat välittömästi...

Ja vähäinen auringonvalokin on taas kadonnut syksyn tullen. Mä en ala.

Turhuuksien tohtori

Nettihesari kertoo, että Teemu Mäestä tulee Taideteollisen korkeakoulun professori. Jos joku ei tiedä, kuka kyseinen mieshenkilö on, voi kuuklettaa vaikkapa hakusanalla kissantappovideo. Repikää siitä meriittiä...

"Mäki haluaa tiivistää opetuksen koulumaisuutta ja toivoo, että Aalto-yliopistosta valmistuvat taiteilijat näkisivät myös taiteen yhteiskunnallisen tehtävän."

Mikä helvetin yhteiskunnallinen tehtävä taiteella muka on? Jos saisin päättää, lopettaisin kaikki ne korkeamman tason tutkinnot ja opinto-ohjelmat, jotka käsittävät jotain näennäisesti luovaa hömppää pelkästään taiteen vuoksi. Ymmärrän esimerkiksi musiikin opiskelun ja jossain määrin näyttämötaiteen, mutta sitten kun mennään kaikenlaisen töhertelyn, kuvanveiston, tilataiteen ja Kiasmassa kököttävien paskasankojen puolelle, en enää tajua, miksi minun verorahoistani pitäisi moisten harrastajille luovuttaa taiteilija-apurahoja. Eikai kulttuuria voi tekemällä tehdä? Yhteiskunta porskuttaa eteenpäin ilmankin.

Höpinöitä

Naiskorkeushyppääjät ovat kyllä pelottavan näköisiä olentoja. Yhtä pitkää luisevaa vartta ilman merkittäviä rasvakeskittymiä. Ja sitten vielä ne Blanka Vlasicin silmät. Hrr.

Oikeusministeri Tuija Brax kertoi, että alle 16-vuotiaiden houkuttelu seksiin internetissä tullaan kieltämään lailla. Ja minkähän ihmeen takia? Jälleen yksi toivoton laki, jota ei voi mitenkään valvoa. Miten muka tuollainen houkuttelutapahtuma osoitetaan todeksi? Lainsäätäjille ei ilmeisesti ole kukaan kertonut, että intternetissä voi kuka tahansa mellastaa täysin anonyymisti, tai mikä pahempaa, joksikin toiseksi ihmiseksi tekeytyneenä. Entäs sitten, jos alaikäinen tahallaan valehtelee ikänsä ja tarkoituksellisesti houkuttelee jonkun rikkomaan tuota lakia? Harmi, kun uutisessa ei selitetty, oliko tämä laki Braxin oma idea, vai oliko hänet vaan valittu sitä kommentoimaan.

Maailmanpelastajat

Teen nyt nolon tunnustuksen. Kaikista koskaan näkemistäni leffoista mikään ei saa niin palaa kurkkuuni kuin Armageddon. Varsinkin loppu saa aikaan sellaisen tunnekuohun, että saatan itkeä ihan kunnolla. Joka kerta. Ja olen nähnyt kyseisen elokuvan aika monesti.

Tiedän tiedän, leffahan on täynnä älyttömyyksiä, epärealismia, kliseisiä hidastusajoja ja rankasti ylilyötyä dramatiikkaa. Ja voi sitä isänmaallista paatosta, jenkkipaatosta vieläpä. Silti näyttelijäkaarti on aika mainio, ja nasevia repliikkejä on paljon. Visuaalisesti leffa näyttää edelleen tuoreelta ja avaruustehosteet luovat jännän tunnelman. Tunnelma ja fiilis on kaikki kaikessa. Jokin saa tuon erottumaan muista, en osaa selittää miksi. Ehkä se yhden miehen uhrautuminen koko maailman puolesta on vain jotain niin uljasta ja häkellyttävää.

Olen aina pystynyt eläytymään leffoihin täysillä. Oikeassakaan elämässä en välttämättä koe niin voimakasta tunteiden kontrastia. Jos elokuva onnistuu todella vangitsemaan katsojansa, se saa välittömästi anteeksi paljon puutteitaan.

Ruokailuoppia

Jatketaan uskontolinjalla. Vähän aikaa sitten oli kovasti keskustelua päiväkodeissa luettavista ruokarukouksista. Itse en ollut pienenä ollenkaan päiväkodissa, ainoastaan perhepäivähoidossa, mutta seurakunnan iltapäiväkerhossa toki luettiin rukoukset. Vähäiset ovat muistikuvat sieltä, mutta uskoisin, että rukoukset ainakin menivät suoraan toisesta korvasta ulos. Oikeastaan mikään kristillinen opetus ei tehnyt minuun lapsena mitään lyhytaikaistakaan vaikutusta. Se oli vaan jotain välttämätöntä höpinää, jota piti välillä kuunnella leikkien välissä. Käytännössä sama kuin olisi satuja luettu.

Tältä pohjalta ihmettelenkin, miksi joku jaksaa tällaisesta asiasta niin kovasti meuhkata. Vaikka olenkin lapsiin kohdistuvaa jeesustelua vastaan, niin eipä ruokarukouksesta mitään haittaakaan lapsille ole. Toisaalta jokaisella vanhemmalla on kuitenkin oikeus olla sitä mieltä, että hänen lapselleen ei saa elämänkatsomuksellisia juttuja väkisin tuputtaa. En tiedä, onko ruokarukous nykyään enää perinteinen "kiitos jeesus ruuasta, aamen", mutta eikö olisi sopiva kompromissiratkaisu käyttää jotain vapaamuotoisempaa ateriasta kiittämistä, jossa ei suoraan viitata mihinkään uskontoon?

Maasta olet sinä tullut

Mumma sitten kuoli. Ehtihän se ollakin jo pari vuotta täysin sänkypotilaana terveyskeskus-vanhainkodissa. Kun joutuu makaamaan vaan sängyssä, eikä voi oikein tehdä enää mitään, ihminen kuihtuu pieneksi ja olemattomaksi. Kommunikointi oli loppuvaiheessa jo aika vaikeaa. Ei kuolema hyvän pitkän elämän päätteeksi ole minusta niin surullinen asia. En minä ainakaan vastaavassa tilanteessa haluaisi, että loppusuorasta tulee liian pitkä ja vaivalloinen.

Järjesteillä olevissa hautajaisissa pistää taas vihaksi kaikki se rahastus hautapaikasta lähtien. Ei voi edes kuolla ilman että joku uskoon perustuva instituutio tahtoo siitä oman osansa. Yksi niistä monista syistä, joiden takia aikanaan erosin kirkosta. Mutta ei se silti tarkoita, ettenkö kunnioittaisi oman isoäitini viimeistä saattoa tai muiden hautajaisiin saapuvien vakaumusta.

Olen onnekas, kun olen saanut tuntea kaikki isovanhempani.