Yliannostuksia

Vähintäänkin mielenkiintoinen viikonloppu. Miksi kokemukset ja tuntemukset tulevat aina yllättäen eteen kuin saavista niskaan kaatamalla? Taas tosin nähtiin, että toisinaan tapahtumat vaativat, että jättää kuuntelematta oman järjen ääntä. Ja että yökerhoissakin kannattaa käydä.

Ai helkkari että tuntuu hyvältä, kun saa pitkästä aikaa osakseen kiintymystä. Tytöllä, hellyydenosoitusten tarkoitusperillä, aitoudella, lievällä humalatilalla tai hetken ohimenevyydellä ei ole niin väliä, jos tilanne vaikuttaa spontaanilta. Jo pelkkä ajatuksen maistelu saa aikaan polttelua rintalastan alla. Minua voi helposti viedä miten lystää.

Aikanaan pieni realisti sisälläni tekee vääjäämättä sen huomion, että vaikka tällainen yksittäinen pieni törmäys toiseen ihmiseen nostattaa niin suurta tunnemyllerrystä, monille muille se on tavallista arkea. Minä joudun todennäköisesti odottamaan taas kauan seuraavaa kertaa.

Sateisen syysillan hämärtyessä, melankolisen popin soidessa, laitan silmät kiinni ja annan tuon tunteen jälleen vallata. Se polttelee edelleen, mutta vähän eri tavalla.

Parisuhdesääntöjä

Muiden parisuhteita sivusta seuratessa en ole kyennyt koskaan ymmärtämään, miksi "poikien kanssa" illanviettoon tai reissuun pääsemisestä tehdään niin iso numero. Puoliskolta pitää erikseen anoa lupa moiseen, ja jos sellaisen saa, pitää vähintäänkin raportoida säännöllisin väliajoin kotiin. Aivan kuin yhteistä aikaa ei voisi muulloin viettää tarpeeksi. Liekö tuo paremminkin jonkinlainen parisuhdemuotin vakiorituaali, jota noudatetaan vain noudattamisen ilosta, koska järkisyitä en keksi. Itse taitaisin kyllä kokea moisen melkoisena kontrollifriikkeilynä. Yleensäkin jotain on pielessä, jos ihan kaikesta pitää tehdä yhteisen päätösvallan alaista.

Ilmoja pidelly

Miksi Forecan sunnuntain sääennusteeseen ilmestyy karmea vesipatsas vain vähän sen jälkeen, kun päätän, että nimenomaan samaisena päivänä voisi käydä viihtymässä kansainvälisessä lentohärvelinäytöksessä. Luonnollisesti päätöksen jälkeen ehdin buukata vaihtoehtoisen lauantaipäivän jo täyteen muuta toimintaa. Ilmatieteen laitos toisaalta tarjoilee edelleen pelkkää kirkkaankeltaista palloa, joten yltiöoptimisti saattaisi vielä elätellä toivoa kuivasta kokemuksesta.

Sinänsä vähän harmittaa, ettei täysin kohdalle ole osunut yksikään noista komeista myrskyistä. Luonto näyttää täällä voimiaan turhan harvoin.

Tasaisin väliajoin sitä huomaa vaipuneensa jonkinlaiseen arkihorrokseen, toisinaan suorastaan koomaan. Päivät kuluvat vailla tarkoitusta, ilman kummempia mielihyvän odotuksia. Nukuttua tulee, koska on pakko. Syötyä tulee, ettei laihdu. Töissä tulee käytyä, jotta saa rahaa. Rutiiniusvassa ei osaa edes kaivata isompia kiksejä. Elämä on tylsää, ellei itse havahdu etsimään toimintaa ja elämyksiä.