perjantaina, helmikuuta 29

Suvi Lindeen

POLIISI POLISEN POLIISI POLISEN POLIISI

SEIS - PÄÄSY ESTETTY STOP - INTRÄDE BLOCKERAT

Selaimesi on pyrkinyt sivustolle, jolle pääsy on estetty lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain (1.12.2006/1068) perusteella. Poliisi ylläpitää ja päivittää luetteloa näistä lapsipornosivustoista. Sivustoilla olevien kuvien hallussapito ja levittäminen on säädetty rangaistavaksi. Poliisille kuvat ovat todisteita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

torstaina, helmikuuta 28

Suvi Linden

tiistaina, helmikuuta 26

Eräjorma tahdon olla ma

"Happiness is only real when shared."

Näin kirjoitti päiväkirjaansa Christopher McCandless, joka yliopistosta valmistuttuaan lahjoitti kaikki säästönsä hyväntekeväisyyteen, jätti perheensä ja lähti reissaamaan ympäri Amerikkaa elääkseen yhteiskunnan perinteisen oravanpyörän ulkopuolella, lopullisena päämääränään Alaskan luonto.

Tyypin tarinasta (tai varmastikin siitä aikaisemmin kirjoitettuun kirjaan perustuen) ohjasi Sean Penn elokuvan Into the Wild. Leffa soljuu leppoisasti eteenpäin kuin eräänlainen road movie ja on hyvin ohjaajansa näköinen. Musiikkia, maisemia, ihmisiä ja dialogia. Ei tuosta voi olla kuin pitämättä, kunhan ei liian paljon erehdy puntaroimaan päähenkilön filosofiaa ja valintoja. Filmi kun esittää lähes kaiken positiivisessa valossa, mutta asioilla on kääntöpuolensa. Itse ainakin uskon nauttineeni katselusta enemmän antauduttuani suosiolla sille näkökannalle, joka katsojille haluttiin välittää.

lauantaina, helmikuuta 23

Pärskis

Kadotitko pari kahdenkympin seteliä? Älä huoli, minä näin ne tuolla maassa ja poimin parempaan talteen. Saat ne takaisin tuntomerkkejä (esimerkiksi sarjanumerot) vastaan. Luonnollisesti vaadin sopivaksi katsomani löytö- ja säilytyspalkkion. Vaan paha sinut periköön, jos tämä karmea räkätautini on sinun seteleissäsi pesineiden bakteereiden aikaansaannosta.

Viime päivinä on ollut paljon ajateltavaa. Lopputyöstä saattaa pian tulla todellista, ja koulusta valmistumisen kelmeä valo vilahtelee tunnelin päässä. Pelottavaa. Tuntuu oudolta, kun tähän asti elämässä on ollut melkein itsestäänselviä etappeja, ja kohta mitään selkeää määränpäätä ei enää olekaan. En oikein osaa konkretisoida itselleni mitään realistisia unelmia. Siis sellaisia, jotka todella ovat saavutettavissa, haavefantasiointi on asia erikseen.

Yhdestä asiasta olin jo tehnyt päätöksen, mutta rupesinkin epäröimään.

torstaina, helmikuuta 7

Tieteellistä

Aivan kuin ikiaikaisista valtauskonnoistamme ei olisi aiheutunut tarpeeksi harmia, joku keksii itsepintaisesti yhä uusia. Elin siinä uskossa, että viime vuosisadalla syntynyt skientologia (tieteiskirjailijan tuotos, miten helppoa onkaan naruttaa ihmisiä) on vain jotain harmitonta hölynpölyä, mutta olin näemmä pahasti väärässä.

Netistä löytyy roppakaupalla materiaalia skientologien epämääräisestä toiminnasta ja hyökkäävästä asenteesta arvostelijoita kohtaan. Ei tosiaankaan mitään puhtoista paremman maailman tavoittelua. Mielenkiintoisia videoita löytyy vaikkapa hakusanoilla "xenu tv".

keskiviikkona, helmikuuta 6

Törröttävät rinnat

Peukalo pystyssä seisoskelen parvekkeella taivaalle tähyillen, josko ulkoavaruuden ukkelit sattuisivat ymmärtämään Maallisia merkkejä ja antaisivat minulle kyydin pois tältä idioottien planeetalta.

Ehkä Kalervo Kummola ei ole se penaalin terävin lyijäri julkisten kannanottojensa kanssa, mutta kyllä sietäisi mediaihmistenkin vähän hävetä viime aikojen roskajournalismiaan. Kohuihmisen kohutekemiset kohupaikassa kohuttavat! Mittasuhteet tuntuvat kadonneet täysin, ja etusivut täyttyvät luokattomuuksilla.

Pyrkyri-inhokkini Maria Guzenina keräsi yllättäen pisteet kotiin kommentoituaan, ettei oikeasti välitä siitä, mihin miesten katseet sattuvat suuntautumaan. Vähemmän yllättäen Päivi Räsänen oli välittömästi päinvastaisella kannalla sukunimihamsteri Tanjan seuratessa vakaasti perässä. Naisasialiitto puhuikin sitten jo täysin pehmoisia. Valitan, mutta tämä koko ahdistelukysymys on kyllä vain ja ainoastaan naisten ikioma pohjanoteeraus.

En ymmärrä. Ihmiset ovat kautta aikojen katselleet toisiaan niin hyvästi kuin pahasti. Jos vastaan kävelee yksilö, joka sattuu olemaan jollain tavoin erityisen miellyttävä, ihan varmasti katson uudestaan tai pidempään. Mitä se on, jos ei eläimellisen inhimillistä? Jos katseen kohde sattuu huomaamaan, niin voi hitsi. Jokainen on varmasti kokenut joskus epämiellyttävääkin vilkuilua.

Keskivertoihmisen pitäisi tajuta, että pelkästä katseesta on pitkä matka seksuaaliseen ahdisteluun. Jos katseen perusteella voitaisiin langettaa rangaistuksia, mitä seuraavaksi? Ilmeet, eleet, ajatukset?

maanantaina, helmikuuta 4

Kädetön kirjoittaja

Draamasarjoja ja -leffoja kun katsoo tarpeeksi, tulevat kaikenlaiset teennäiset käyttäytymiskliseet tutuiksi. Viimeisimpänä esimerkkinä on ärsytyshermooni osunut tapa sanoa kaikille jonkin ikävän tapahtuman kokeneille ihmisille "try to get some rest". Yritä nyt vähän levätä. Aina ja joka tilanteessa, yrittäkääpä vaikka huviksenne kiinnittää tuohon huomiota. Minkä helkkarin takia jotain tuollaista pitäisi yleensä sanoa? Myötätuntoa ei tarvitse vääntää ratakiskosta. Jos väsyttää, niin silloin levätään. Ei siitä kenenkään tarvitse erikseen muistuttaa. Jos taas järkytys tai suru on tarpeeksi kova, niin on itsestäänselvää, ettei se uni välttämättä ihan helposti tule. Sellaisessa tapauksessahan tuollainen kommentti on suorastaan vittuilua. Eli turpa kiinni vaan, mikäli ei ole järkevää aatetta kielen päällä.

Raivon nojatuoli päättää tähän.

lauantaina, helmikuuta 2

Oppia ikä kaikki

Yritän jatkaa klassikkourakkaani lukemalla Sadan vuoden yksinäisyyden. Olen kahlannut läpi suunnilleen ensimmäisen kolmanneksen, ja ainakin toistaiseksi tarina on ollut ihan hauska ja sekopäinen. Toisaalta iso osa tarinan yhteneväisyyksistä oikean elämän tapahtumiin jää varmasti pimentoon, sillä kyseisen maailmankolkan kulttuurin ja historian tuntemukseni on nollatasolla. Etelä-Amerikka on jäänyt minulle pysyvästi jonkinlaiseksi kysymysmerkiksi, koska muun maailman asiat tuntuvat olevan prioriteettilistalla aina edellä.

Peruskoulu- ja lukioaikoina minulla oli lievästi negatiivinen asenne historian opiskelua kohtaan. Vaikka menneiden tapahtumien tunteminen onkin monissa tapauksissa tärkeää jo pelkästään vanhojen sudenkuoppien välttämiseksi, mielestäni joillain osa-alueilla paneuduttiin yleissivistyksenkin kannalta usein täysin tyhjänpäiväisiin yksityiskohtiin. Saattoi toki olla paljolti opettajistakin kiinni, niinhän opiskelun laatu aina.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi huomaa peruskoulutuksen. Jos voisin käydä tällä kokemuksella kaiken uusiksi, saisin tarjonnasta varmasti paljon enemmän irti. Ei työssäkäynnin ohella ole realistisia mahdollisuuksia intensiiviseen itsensä sivistämiseen, ellei halua tuhlata siihen kaikkea vapaa-aikaansa.

perjantaina, helmikuuta 1

Pahuuden valtakunta

Hei. Minä täällä taas. Niin paljon tapahtuu maailmalla, etten malta olla kommentoimatta. Kuka tietää, ehkä tästä seuraa paluu normaaliin bloggausrytmiin. Kahdella geellä, niin kuin aina ennenkin.

En tiedä nousevatko Charlotte Ross ja 1,4 miljoonan dollarin pakarat koskaan samanlaiseen suosioon kuin Jonna Tervomaan nännit, mutta mahtava tapaus kertakaikkiaan. Ei voi kuin ihailla sitä omistautuneisuutta ja tehokkuutta, jolla FCC suojelee jenkkilapsukaisia TV-alastomuuden vaaroilta. Vielä viisi vuotta tapahtuneen jälkeenkin huomattiin nostaa älämölö. Älkää luulkokaan että moiset erheet noin vain unohdetaan ja painetaan villaisella. Pienenä kauneuspilkkuna mainittakoon, että ilmeisesti jossain vaiheessa samalla kanavalla vilahtanut karvainen miesperse pääsi jotenkin lipsahtamaan läpi sensuurin tiheän seulan.

Onneksi täällä meilläkin osataan ryhtyä toimiin naiskauneuden kitkemiseksi. Ovathan ne kadunvarsien alusvaatemainokset toki kammottavia. Ruotsissakin ne jo kiellettiin, ja ruotsalaisethan ovat aina oikeassa. Sitten on tämä ministeri Holmlund, joka päätti yllättäen ryhtyä tietoverkkoasiantuntijaksi. Asiantuntemuksensa turvin hän päätti, että lasten ja nuorten suojelemiseksi nettisivuille tulisi asettaa ikärajat ja järjestyksenvalvojat. Kannatan hanketta, sillä varmasti arvoisalla ministerillä on täydellinen suunnitelma, jolla homma hoidetaan. Ei makeaa mahan täydeltä, mutta kaiken kruunuksi kirkko haluaa ruveta valvomaan tietokonepelien sisältöä.

On se hienoa asua maassa, joka jatkuvasti ajattelee ainoastaan kansalaistensa parasta.