Relaksointia

Tentit ohi toistaiseksi. Nyt saa ihan pikkuhetken levätä, ennen kuin seuraava kuolemanviiva pukkaa liian lähelle. Voisi vaikka katsoa koko illan leffoja, ellei sitten pokeripöytään satu eksymään. Yhtä kaikki, stressipeikkoa lyön ainakin samantien nyrkillä päin näköä, mikäli se yrittää tulla liian hanakasti häiritsemään.

En osaa tehdä päätöstä. En uskalla. Ehkäpä huomenna.

Pelit ja vehkeet

Taitaa olla pian vuosittaisen kännykkäliittymävaihdon aika. Toistaiseksi ei vaan ole silmiini osunut mitään meheviä kylkiäistarjouksia. Aikaisemmissa vaihdoissa olen saanut esimerkiksi sykemittarin ja 50e lahjakortin, jonka uhrasin uuden mikron ostoon. Ihan hyödyllisiä kylkiäisiä siis. Ei ole oikeastaan mitään syytä pysytellä loputtomiin saman operaattorin siipien suojissa, vanhoille asiakkaille kun ei tarjota juuri minkäänlaisia etuja.

Miksiköhän osaan valita itselleni vain kalliita harrastuksia? Laskeskelin tuossa, että rahani eivät tulisi ikinä riittämään, jos panostaisin jokaiseen toden teolla. Vai olenko turhan helposti höynäytettävissä välineurheiluun? Tokihan harrastaa voi halvemmillakin vermeillä. Tässäkin yhteydessä pätee kuitenkin se sääntö, että vaatimattomampiinkin laitteisin on helppo tyytyä vain niin kauan, kunnes pääsee itse käytännössä kokeilemaan jotain parempaa ja kalliimpaa.

Unikuvittelua

Tulipa sitten törmättyä erääseen kerrostaloasumisen hassuista puolista. Yläkerrassa asustaa ilmeisesti vastarakastunut pariskunta, jonka lemmenleikit eivät ole ihan sieltä hiljaisimmasta päästä. Kiva sitten toistaiseksi puutteessa elävän nörttipojan kuunnella, miten toiset temmeltävät useamman kerran päivässä. Sopii toivoa, että rauhoittuvat hieman alkuinnostuksen jälkeen.

Ennen kuin sain väännettyä itseni aamulla väkisin ylös sängystä, ajauduin taas leikittelemään eräällä mahdollisuudella. Kun noita tiettyjä juttuja suorittaa puoliunessa mielessään, ne yleensä onnistuvat täydellisesti, ja pian elääkin jo kuvitelmissaan kaikkia niitä avautuvia mahdollisuuksia. Valveilla tuo kaikki sitten tuntuu taas kovin kaukaiselta.

Aina ei voi voittaa, muttei voi voittaa, jos ei edes yritä. Ja yrittämällä taas ei periaatteessa häviä mitään. Ehkä pienen palan itsetuntoa.

Vuosi vähissä

Taivaalta tippuu jotain valkoista ja märkää. Kieltämättä valkoinen maailma on hieman pirteämmän näköinen kuin ankea, ruskeanharmaa syysmaisema, mutta tuo lumentulo enteilee aina lähestyviä pakkasia. Siedän talvea vain tiettyyn pisteeseen asti. Paljon mielummin tarvon kunnon loskassa, kuin hytisen 20 asteen pakkasessa.

Laivareissukin taitaa jäädä tältä vuodelta tekemättä. Ei vaan aika riitä. Siihen kuitenkin menee vähintään 2 kokonaista päivää, riippuen vähän krapulan laadusta. Eipä laivalle toisaalta edes mikään pakko ole päästä, samahan se on missä sitä ryyppää. Enemmän vaan taitaa laivalla mennä rahaa. Vielä tyhmempää olisi lähteä viikon tai kahden ulkomaanreissulle pelkästään juopottelu mielessä. Juu, halpaa viinalastiahan minä lähinnä havittelin, mutta ehtiipä tuonne itärannikolle ensi vuoden puolellakin.

Minä vai minä?

Toisaalla mietittiin blogipersoonan ja oikean elämän persoonan eroja. Moni bloggaaja näyttää tuntevan paljon muita bloggaajia, joskin todennäköisesti ihan vaan sen takia, että ovat tunteneet jo aikaisemmin aidossa maailmassa. Itselläni kynnys täysin tuntemattoman bloggaajan tapaamiseen olisi ainakin todella korkealla. Ei niinkään siksi, että minua pelottaisi se täysin tuntematon ihminen. En vaan haluaisi kenenkään joutuvan yllättymään päästessään näkemään reaaliminäni.

Mielestäni minusta voi saada ihan väärän kuvan lukemalla ainoastaan näitä kirjoituksia. Osittain se johtuu varmaan siitä, että ihan kaikkea en voi kirjoittaa, jos haluan pysyä anonyyminä. Toki olen välillä vuodattanut tänne isojakin ongelmia, mutta ne positiivisemmat jutut voivat ehkä rakentaa liian ruusuista kuvaa. Minulla, kuten varmaan monella muullakin, on tietynlainen olemus ja käyttäytymismalli eri tilanteisiin. Ei tarkoituksella, mutta niin vain on. Saatan olla kuin eri henkilö kirjoittaessani, ollessani yksin, kaksin, yhdessä parin kaverin kanssa, tuntemattomien seurassa. Jos tapaa minut yhdessä tilanteessa, ei vielä tiedä koko totuutta.

Pieni filosofi

Hetken pohdiskeltuani totesin jälleen, että olen melkoisen rappiolla. Silleen harmittomasti. Elämäntavat ovat mitä sattuu, enkä jaksa noudattaa tavanomaisia rutiinejani. Joku voi tietenkin väittää, ettei mitään orjallisia rutiineita saakaan olla, mutta mielestäni ne tuovat kuitenkin ryhtiä arkeen. Vaikka kaikki onkin pohjimmiltaan aika hyvin, elämällä miten sattuu heitän hukkaan paljon hyvää oloa ja positiivisia kokemuksia. Ihmisen nuoruus on aivan liian lyhyt aika hukattavaksi pelkkään olemiseen. Ei elämisestä ole mitään hyötyä, jos ei siitä ota irti kaikkea mahdollista. Pitäisi tutkia, kokeilla, kokea ja nauttia. Ja tietenkin ottaa nöyrästi vastaan ne satunnaiset takaiskut.

Tissit

Kökötän valveilla keskellä yötä kuin mikäkin.. öö, pää on tyhjä, en keksi vertausta. No vaikka vampyyri, paitsi etten kaipaa verta. Verta kyllä saatan kohta vuotaa, jahka alan lyömään päätäni kiviseinään. Hommat eivät edisty. Siitä langetan kaiken syyn juuri sinun niskaasi! Kyllä vain, sinun ja olkapäälläsi istuvan miniatyyripirun. Koska luet nyt tätä, minun oli pakko tämä kirjoittaa, enkä olisi millään jaksanut. Olisi tärkeämpääkin tekemistä.

Naapurit varmasti osaavat arvostaa kämpästäni kaikuvia matalataajuusääniaaltoja tähän vuorokaudenaikaan. Terveisiä kaikille naapureille! Joo. Toivottavasti tämän kirjoituksen hitusen tarkoituksellinen päättömyys paistaa tarpeeksi pahasti läpi. Oikeasti olen kuitenkin ihan vakavissani, enkä ole ottanut tippaakaan viiniä. Enkä ainuttakaan siemausta olutta. Täytynee kuitenkin aamulla tehdä huoltoyhtiölle vikailmoitus, tämä kämppä tuntuu pyörivän omituisesti.

Arvatkaa montako kirjoitusvirhettä jouduin korjaamaan?

Kouluttautumista

Jälleen yksi tentti ja eräs toinen tentitön kurssi takana päin. Kovin hitaasti silti tippuu opintopisteitä tilille. Olen edelleen kovin katkera siitä, että menivät sotkemaan tuon systeemin, ennen kuin ehdin valmistua pois alta. Mikä ihmeen idea siinä muka on, että nykyään saa monista kursseista vanhoihin opintoviikkoihin suhteutettuna vähemmän opintopisteitä kuin ennen tutkintouudistusta? Kursseja ei kuitenkaan ehdi käymään lukukauden aikana yhtään enempää. Periodien määrä ehkä kasvoi, mutta samalla periodin pituus lyheni. Ja se keskimmäinen periodi on kurssitarjonnan kannalta muutenkin melkoinen vitsi. Tiedä sitten, onko tämä systeemi jotenkin välttämätön uuden välitutkinnon kannalta, mutta meille vanhan tutkinnon opiskelijoille siitä ei ole kuin harmia. Jonkinlainen parempi siirtymäkausi olisi ehkä tarvittu.

Kyllä opiskelijaelämä muuten on edelleen ihan rattoisaa. Itse vaan jätin sen ankarimman biletysmeiningin pois kuvioista oikeastaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Ehkä turhan aikaisin. Välillä kaipaisi jotain aivotonta massaryyppäystoimintaa.

Uniongelmia

Mikä onkaan mukavampaa, kuin mennä alkuillasta hieman väsyneenä pienille torkuille. Ihan hetkeksi vaan, niin että ehtii sitten tehdä koko illan kouluhommia. Mitäpä sitä herätyskelloakaan turhaan virittää, kyllähän sitä nyt herää kuitenkin hetken päästä ihan itsestään.

Niin varmaan joo. Joskus yhdentoista jälkeen heräät ihan tokkuraisena ja kaikkea muuta kuin pirteänä vain huomataksesi, että kaikki hommat on tekemättä. Toki niitä voi sitten vääntää vaikka koko yön, kun ei kuitenkaan saa noiden "pienten" torkkujen jälkeen enää unta. Turha edes mainita, että unirytmi on jälleen kerran viturallaan.

Konepornoa

Tietyt brittiläiset autoiluohjelmat saavat minut taas tapittamaan ruutua kieli pitkällä. Nopeita, virtaviivaisia ja äänekkäitä urheiluautoja. Ja kalliita. Pelkkää itsensä kiusaamistahan se vain on, opiskelijabudjetilla kun ei kunnollisia nelipyöräisiä juuri ostella. Osaan noista ei tule olemaan ikinä varaa. Miksi kaiken kauniin ja kivan pitää aina olla niin totaalisen tavoittamattomissa? Toki halvemmalla saa hassuja kippoja, joilla pääsee ympäristöystävällisen hitaasti ja turvallisesti paikasta A paikkaan B, mutta ajonautintoa niistä on turha hakea. Miksi ne halvimmat autot ovat aina myös niitä rumimpia?

Jostain tihkuu siis bensaa minunkin suoniini. Joskus ehkä luulin, etten olisi tässä suhteessa niin nuorimiehiskliseinen tapaus, mutta pakko myöntää, että jollain tapaa nuo tekniikan taideteokset vetoavat.

Viritetyt vehkeet (kääntäjä vietäköön ruoskittavaksi) on myös omalla hullulla tavallaan ihan viihdyttävä sarja. Siinä vaan on jo autoilun perimmäinen olemus hukattu tyystin. Jenkkiläinen bling bling -mentaliteetti ei ihan täysin meikäläiseen uppoa. Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että moisista rotiskoista hajoaa tekniikka alta jo ehkä seuraavan kuukauden aikana? Entä miten kauan saavat kulta- ja timanttikoristellut menopelit olla rauhassa voroilta jossain vähemmän sivistyneessä kaupunginosassa? Toivottavasti omistajat älyävät myydä tai huutokaupata ne koristellut pomminsa ajoissa hyvään hintaan, ostaa tilalle järkevämmän auton ja nauttia jäljelle jäääneistä rahoista parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vallaton keulakuva

Ensi viikosta on tulossa taas ikävän työntäyteinen. Tänään olisi tietenkin pitänyt rentoutua ja latautua, mutta mitenkäs se muka onnistuu kun täytyy lukea tenttiin. Stressi sen kun lisääntyy eksponentiaalisesti, tunnen sen. Joulupyhäahdistuskin puskee päälle. Eihän tässä ole tiedossa mitään mukavaa ennen uutta vuotta.

Niin, minä se vaan odotan, että jokin maaginen kaikki huolet poistava iloinen tapahtuma tulee ja törmää yhtäkkiä vasten kasvoja. Niinpä vaan ei tapahdu, ei ainakaan kovin usein. Pitäisi vaan hammasta purren hoitaa ikävät hommat pois alta ja hakeutua hauskanpitoon. Kukapa muu minut tekisi onnelliseksi, jos en minä itse. Ehkäpä sitten, kun uhkun spontaanisti nauravin kasvoin hyvää mieltä, joku muukin kiinnostuu ja tahtoo päästä osalliseksi.

Ärsyttää jo nyt tuo presidenttispekulointi. Ihan yks hailee, kuka sinne pääsee tittelistään nauttimaan. Käy vähän ulkomailla ja armahtelee vankeja melkoisen tyydyttävällä palkalla. Niin ja pitää tietenkin turhia puheita. Äänestän presidentin viran lakkauttamisen puolesta.

Rankka mäyrä

Eilisilta oli ihan piristävä. Hyvää musiikkia, paljon ihmisiä ja hyvä meininki muutenkin. Juomisen jätin huomaamattani tai tarkoituksella vähän vähemmälle, mikä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi. Eipä ollut sitten aamulla hirveä darra. Tosin edellisyön lyhyiden unien takia väsähdin sen verran, että heräsin vuorokaudenaikaan, jota kovin moni ei enää kehtaisi aamuksi väittää. Ennen kuin sain aamiaiseni väsättyä ja syötyä, siitä oli tullut illallinen.

Kissalla oli kuin olikin sokeritauti. Vaikka sen hoito vaatiikin päivittäisiä insuliinipistoksia, vanhempani päättivät olla lähettämättä mirriä unten maille. Insuliini ei silti ole niin hirmuisen kallista. Hassuinta tässä on, että eläimille annetaan samaa insuliinia kuin ihmisille, mutta ihmiset saavat insuliininsa ilmaiseksi.

Enemmistön mielipide

Netissä näytti olevan taas useampikin presidenttiehdokaskysely. Siis sellainen, josta voi klikata oman ehdokkaansa. Äänestämisestä en edelleenkään välitä, varsinkaan kun on kyseessä presidentin valinta. Ajattelin kuitenkin huvikseni vilkaista tuloksia. Mutta mitä ihmettä, jokaisen kyselyn kärjessä on hurjalla erolla Timo Soini? Epäilykseni heräävät... näitä tuloksiahan on varmasti MASINOITU! Poliisi! Palokunta! Tanja!

Tähän onkin hyvä lopettaa näpyttely ja lähteä vähän bilettämään. Johan minä tänään luin tenttiinkin kiitettävän ahkerasti. Ainakin muutaman sivun. Viimeinen kulaus ilolientä ja menoksi.

Kitinää ja nurinaa

Jaahas. Piti aloittaa tänään tenttilukeminen, mutta teinkin muita hommia. Priorisointi on pielessä ja pahasti. Menetettyjä tunteja ei kuitenkaan saa enää takaisin, joten pakko yrittää ottaa huomenna vahinko takaisin. Ulkona on jo pakkasta, ja tärisin vilusta heti ulos astuessani. Ehkä sitä pitäisi suosiolla kaivaa kaapista lämpimämpää vaatetta. Vaan kun inhoan kerrospukeutumista melkoisesti. Jos pukee sitä mukaa, että ulkona ei tule kylmä, sisällä tietenkin hikoaa kuin sika. Hankalaa. Miksei kukaan ole kehittänyt vaikkapa t-paitoihin paristoilla lämmitettävää sisäpintaa? Tai ihan vaan kunnollisia talvitakkeja, joiden alla voisi olla vaikka alasti palelematta.

Surullista

Kotopuolesta kantautui vähän ikävämpiä uutisia. Kissalla on ilmeisesti jokin sairaus. Se ei ole enää suostunut syömään eikä juomaan, ja eläinlääkärilläkin on jo käyty. Vielä ei ole täyttä varmuutta, onko se sokeritauti vai jokin vakavampi maksavaiva. Kyllähän tuo vähän pistää mielen apeaksi. Noista lemmikeistä kuitenkin tulee tavallaan perheenjäseniä, kun ne useamman vuoden ajan pyörivät seurana. Ikääkin tuolla mirrillä on jo sen verran, ettei viimeisen piikin mahdollisuus ole ihan poissuljettu, jos kyseessä on vakavampi sairaus. No, toivottavasti se on vaan lievä sokeritauti.

Muistan vielä, kun veimme aikanaan ensimmäisen kissamme nukutettavaksi. Olin silloin vielä aika pieni lapsi, eikä kyyneliltäkään kyllä vältytty. Sanokaapa itse ilman tunteiden tulvaa hyvälle kaverille, että moikka nyt pörröinen ystävä, sun pitää nyt pian nukahtaa, etkä herää enää koskaan...

Eihän mulla asiaa

Minusta tuli onnistuneen mainonnan uhri. Vai olikohan se paremminkin hyvä myyntistrategia. Kävellessäni kauppaan sisään huomioni varasti iso teline täynnä houkuttelevan näköisiä leivoskeksipaketteja. Ne suorastaan huusivat: "Osta osta, kuitenkin tekee mieli". Minähän siitä sitten kaappasin yhden mukaani sen kummempia ajattelematta ja hintaa katsomatta.

Kyllä nuo kieltämättä suussa sulavat. Ja olen kai minä herkutteluni ansainnutkin, kun jaksoin laahustaa kauppaan tuolla kylmässä räntäsateessa. Kuka käski kääntää termostaattia pienemmälle? Vielä pari päivää sitten oli niin mukavan lämmintä vuodenaikaan nähden. Huomenna onkin taas puoliksi kiva ja puoliksi ikävä päivä.

Vaikea tapaus

Tänään tunsin jostain kumman syystä oloni ihan rennoksi tuolla koulun ihmistungoksessa. Tai eihän sitä nyt useimmiten tungokseksi voi sanoa, mutta ympäriinsä pyörii kuitenkin sen verran väkeä, että jonkinlainen väkijoukkojännitys iskee. Mahdankohan vaan inhota erottumista joukosta? En varmaan edes erotu, luulen vaan niin. Joka tapauksessa tuollaisissa tilanteissa haluan sulautua sinne ventovieraiden joukkoon. Erotun edukseni sitten muilla tavoin jos tarve vaatii. Välillä kyllä ihmettelen itsekin, miten vaikea ja monimutkainen persoona olen, vaikka yritän olla niin kovin yksinkertainen. Otapa tuosta nyt sitten selvää...

Suoritussunnuntai

On se vaan palkitseva tunne, kun saa tosissaan jotain aikaiseksi. Olen toistaiseksi hoitanut ainoana ryhmässämme erään harkkatyön kasaamista. Toisaalta kyllä vituttaa, kun muiden panos on niin vähäistä. Ehkä palautankin koko työn lopulta vain omissa nimissäni. No, ehkä se olisi kuitenkin turhan tylyä.

Unirytmi alkaa hiljalleen palautua järkeviin rajoihin, ja sen kyllä huomaa. Puhtia riittää ihan eri tavalla. Vielä kun noita ruokailutottumuksia saisi hieman muokattua parempaan suuntaan. Makaroonia on nyt lapioitu suuhun taas melkoisen pitkään.

Hmm. Mahdoinkohan maksaa ollenkaan tämän kuukauden vuokraa. Jos maksoin, on moinen tapahtuma kadonnut kyllä tyystin muistista. No, pitää tarkistaa joskus. Ei jaksa kiinnostaa, vaikka tuo kurja "opiskelija"-asuntosäätiö olisikin hetken ilman meikäläisen rahoja.

Angstiohjelmointia

Miksi kaikki eksyvät tänne hakiessaan isänpäivärunoja? Menkää pois, ei minulla ole sellaisia, enkä aio niitä kirjoittaa. Hus. Jäädä saa tietty, jos lupaa lukea tätä blogia seuraavan vuoden ajan, mutta lupauksesta on sitten pidettävä kiinni, tai seuraa hirmuisia sanktioita.

Vaihteeksi täysmittainen koodauspäivä. Turhauttavaa käyttää viikonloppunsa moiseen puuhaan, mutta eipä ole juuri vaihtoehtoja. Hommia on saatava tehdyksi. Huomenna pitäisi jo aloittaa lukemaan erääseen tenttiin. Viimeinen vaihtoehto läpäistä se, ei turhia paineita...

Päivän päätteeksi oli kiva vetää vaan muutama kalja, vähän giniä ja käydä sitten sängylle pitkäkseen kuuntelemaan kunnon mättösetitystä. Voi olla, että naapurit nauttivat musiikistani hieman vähemmän, mutta eipä täällä ole ennenkään tullut kukaan valittamaan. Pitää aina välillä kokeilla sietokyvyn rajoja.

Omituisia ihmissuhdeneuvoja

Jokus lapsena istuessani kotikotona vessassa tarpeillani, ihmettelin kovasti vessan sähköpatteriin liimattua tarraa, jossa luki "Ei saa pettää". Sama teksti oli vielä ruotsiksi ja norjaksi, vai mahtoikohan olla tanskaa. Pohdin asiaa pitkään ja useammallakin eri istunnolla, ennen kuin mainitsin asiasta äidilleni. Kävi ilmi, että tarrassa lukikin oikeasti "Ei saa peittää", mikä olikin huomattavasti loogisempi tulkinta. Äidillä oli hauskaa, ja minua harmitti.

Sitä vaan ei jotenkin sen ensimmäisen väärinlukukerran jälkeen osannut enää lukea tekstiä ajatuksella, vaan oletti automaattisesti tulkinneensa tekstin oikein. Tulkinnassahan oli sentään järkeviä sanoja, mitä nyt merkitys hieman pielessä. Mutta ei, minulle ei kuitenkaan myöhemmin kehittynyt lukihäiriötä. Olin kai muutenkin ihan terävä lapsi. Tuo tapaus on vaan jäänyt hyvin mieleen.

Kiireiden keskellä

Juuri kun olin kirjoittamassa, miten pitkään olen ollut terveenä, aivastin. No sovitaan nyt, että nenääni vain vähän kutitti. Mutta tosiaan olen selvinnyt ilman pienintäkään flunssaa varmaan keväästä asti. Kovasti haluaisin uskoa, että syynä on tuo vihreän teen juonti, koska muuten elämäntapani ovat olleet kaukana terveellisistä.

Nyt syöksyy sukkula Venukseen. Ihan oikeesti, paitsi että se on vaan luotain. Itse asiassa se laukaistiin jo keskiviikkona, mutta unohdin silloin mainita asiasta. Toivottavasti asiat sujuvat Venus Expressin kohdalla hieman paremmin kuin CryoSatin kanssa. CryoSathan molskahti aikaisemmin mereen venäläisen kantoraketin toimintahäiriön seurauksena. Se on se venäläinen laatutekniikka...

Vääriä valintojako?

Niinpä niin. Se aikaisemmin mainitsemani kosminen iva iski jälleen. Oli tilanne, jossa minulla oli kaksi vaihtoehtoa (ei, tämä ei ole sellainen "sinulla on jälleen kaksi vaihtoehtoa" -vitsi Kilon poliisista (jos et tiedä, mikä on Kilon poliisi, niin voi voi (toivottavasti nämä sulut häiritsevät))). Olisin voinut mennä paikkaan a, jonne olin jo aikaisemmin sopinut meneväni, tai paikkaan b, joka ei ollut niinkään pakollinen. A oli vaihtoehdoista se tärkeämpi ja moraalisesti oikein. B taas houkutteli lähinnä sen takia, että näkisin todennäköisesti siellä yhden kivan henkilön. Tottakai sorruin paikkaan b. Arvatkaa vaan, loistiko kyseinen henkilö poissaolollaan...

Tekevät sitten kahvistakin terveysjuomaa. Tuoreimpien tutkimusten mukaan pannukahvin ryystäminen ehkäisee maksakirroosia ja mitä lie muuta. Ja vastahan tässä pääsin innostumaan teestä. Pahuksen tutkijat. Mikä eilen oli kuolemaksi, pidentää tänään elinikää.

Se tulee taas

Koskaan en uskonut tätä sanovani, mutta kiire on välillä ystävä. Kun on tarpeeksi hommia, ei ehdi liiaksi märehtiä kaikkea syvällistä (ja pinnallista). Ei ehdi tuijottaa eteensä tyhjässä kämpässä, ei katsella ankean syksyistä maisemaa ikkunasta. Ei ehdi seurata sivusta liian iloisia ja onnellisia ihmisiä. Ei ehdi vajota muistoihin, joita tiettyjä biisejä kuunnellessa palaa mieleen. Kiire on yksinäisen ystävä.

Onnellisen pitkään säästyin joulumainoksilta, mutta tänään pärähti postiluukusta jokin joulun lelukatalogi, jonka kannessa on räikeän punaisia tonttuja. Kyllähän sitä Suurta Lelukirjaa aina kersana selaili kuola valuen, mutta nykyään joulunalusmainonta lähinnä rasittaa. Seuraavaksi varmaan alkavat taas ne telkkarin pikkuoravaäänimainokset. Argh. Ja taas kerran saa miettiä päänsä puhki, millä hoitaa ne pakolliset joululahjahankinnat. Tuplahuokaus.

Huligaanit

Ranskassa on valloillaan jokin ihmeellinen nuorisoanarkia. Olen tosin elänyt lievässä uutispimennossa, joten en edes tarkemmin tiedä, mistä moiset lähiömellakoinnit saivat alkunsa. Kai ne jotain työttömyyttä siellä kritisoivat. Sekö sitten oikeuttaa tuhoamaan öisin muiden omaisuutta? Itkisivät mielummin kohtaloaan vaikka blogissa, niin kuin normaalit ihmiset. Jep jep. Kumiluoteja, kyynelkaasua ja sitten saunan taakse.

Muistutus itselleni. Älä koskaan enää jätä työpöydälle tyhjää kaljapulloa. Joka kerta joutuu pettymään, kun epähuomiossa aikoo ottaa siemauksen kylmää ölppää.

Vuosi täynnä

No niinpä tietysti. Tietenkin unohdin blogin vuosipäivän. Sanotaan nyt sitten näin pari päivää myöhässä, että hyvää syntymäpäivää Kooma. Lahjaa ei ole, mutta eikös tärkeintä ole se muist... öh, ei mitään.

Yritin hetken miettiä, mikä on mahtanut vuoden aikana muuttua. Eipä oikeastaan mikään. Samoilla arkirutiineilla kulutan päiviäni niin kuin aina ennenkin. Ei suurempia saavutuksia, ei karvaampia menetyksiä. Ehkä pitää olla kuitenkin tyytyväinen, asiat voisivat olla huonomminkin. Vielä on aikaa voittaa se jättipotti.

Olinpa apina ja ostin vaihteeksi pussillisen banaaneja. Ravitsevia ovat. Tämänkin kommentin informaatioarvo on suorastaan huikea. Tavoitteena onkin hieman nostaa juttujen tasoa seuraavan vuoden aikana.

Kemuttelua, osa II

Juuri kun oli saanut hädin tuskin kärsittyä pienoisen krapulansa, piti ruveta tekemään lähtöä seuraaviin pirskeisiin. Tällä kertaa vuorossa juominkeja vähän eri sakin kanssa. Ja juurikin vain ja ainoastaan juominkeja, eipä meidän porukassa harrasteta mitään alkoholittomia illanistujaisia.

Ilta oli ihan rattoisa ainakin siihen asti, kunnes päästiin baariin. En tiedä onko tässä tulossa vanhaksi, vai miksi tuo baarien meininki tuntuu kerta kerralta väsyneemmältä. Ei siellä metelissä jaksa jutustella yhtään enempää kuin on pakko. Ainoaksi aktiviteetiksi jää juomien ryystäminen. Tietty sitä pitää yrittää olla koko ajan vähän valppaana ja katsella ympärilleen, jos vaikka onnistuisi löytämään takaisin katsovan silmäparin. Mutta kovin oli hiljaista tälläkin kertaa. Olin kuin ilmaa.

Kemuttelua

Bilekutsu tuli sitten ihan yllättäen. Tarpeeksi ajoissa kuitenkin, että ehti hakea kaupasta juotavaa ja laittaa itsensä säädylliseen kuntoon. Tarkoitus oli oikeastaan vain käydä piipahtamassa, mutta yllättäen homma venähti normipössiksiin. Vaikka itselläni oli juotavaa varsin rajoitettu määrä, tuntui niitä kiertäviä kirkkaita pulloja löytyvän loputtomasti. Eipä siinä tietty mitään, kiva että tarjotaan.

Turhan miehiset pippalot toisaalta, vapaita tyttöihmisiä vain pari. Ehkä sitä yhtä olisi voinut pidempäänkin katsella. Oli se kyllä vähän ylikasvanut. Ei tyttöjen pitäisi kasvaa niin pitkiksi.

Puolikuolleen miehen käsi

Miksi meitä miehiä kiusataan noilla ylähuulen ylle kasvavilla karvoilla? Leuassa niitä vielä kärsii katsella, mutta en ole vielä lyhyehkön elämäni aikana nähnyt ainoitakaan siedettäviä viiksiä. Kasvavatkin vielä niin harvassa ja nopeasti, että vähintään joka toinen päivä on pakko muistaa ajella ne pois, muuten näyttää (vielä enemmän) variksenpelättimeltä. Tai sitten joku erehtyy luulemaan ammattikoululaiseksi. Sekös vasta karmea kohtalo.

Ulkona on taas ankeaa. Välillä eksyin aatoksissani ja olin vahingossa hyvällä tuulella. Lopulta kuitenkin huomasin virheeni ja pyyhin virneen naamaltani. Juuri samalla hetkellä vastapeluri vetää viimeisellä kortilla pilipalisuoransa täyteen ja vie multa rahat. Saatanan onnenpekka, mulla oli sentään ässiä. Ei ole todellakaan mun päiväni tänään.

Ammattivalintoja

Ystävämme tv-lupatarkastajat ovat jälleen saalistamassa. Täytyy sanoa, etten todellakaan kadehdi kyseistä ammattia. Kiertää nyt läpi opiskelijataloja, joissa kellään ei ole lupaa, kaikilla on tv (paitsi mulla), mutta juuri kukaan ei avaa ovea. Miten ihmeessä edes päädytään tv-lupatarkastajaksi? Eipä siihen taida mitään ammattikoulutusta tarvita. Lienevätkö vain ylennettyjä perusmainostenjakajia.

Kun nyt aloitettiin, niin säälitään samalla vaikka mikrotukihenkilöitä. Itseltäni meinaa palaa käpy joka ainut kerta, kun joudun neuvomaan vaikkapa kotoväkeä jossain tietokoneongelmassa. Voin hämärästi kuvitella millaista helvettiä on tehdä tuota päivät pitkät työkseen.

Asiasta moottorisahaan

Jos elämä on rankkaa, lue Aku Ankkaa. Lukisin kyllä, jos semmoinen lehti vielä tulisi. Edellisen kerran olen moisen lukenut joskus vuosia sitten. Kotikotona taitaa olla edelleen tallessa yli sata taskukirjaa. Oli se ainakin silloin ennen sarjakuvien parhaimmistoa. Oli monipuolista kielenkäyttöä ja toisinaan ihan hienoa kuvitustakin. En oikeastaan koskaan juuri välittänyt esimerkiksi Marvelin supersankariäksönmättösarjiksista. Tylsiä olivat.

Mitenköhän kauan sitä pystyisi olemaan syömättä? Päivä menee ainakin helposti ilman isomman näläntunteen ilmaantumista, varsinkin jos juo tarpeeksi. Kai sitä voi pitää itseään onnekkaana, kun syöminen on lähinnä välttämätön pakko. Syön todellakin vain elääkseni, herkkuja tekee mieli vain harvoin. Viimeisen vuoden aikana olen tainnut ostaa itselleni yhden ainoan karkkipussin. Syömiseen ja kokkailuun kuluu turhaan aina pari tuntia päivässä.