Kiskoilla

Lähdin taas käymään kotikonnuilla. Junamatkustaminen on kyllä tässä maassa varsin vaivatonta, vaikka toisaalta en ole ulkomailla edes raiteilla reissannut, joten vertailukohtia ei juuri ole. Rautahevonen on useimmiten aikataulussa, joskus viitisen minuuttia myöhässä. En kuitenkaan itse laske tuollaista suureksi ongelmaksi. Tietty joskus pahimpina talvina tulee tunninkin myöhästelyjä, mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Lumimyräkkä miinus kolmessakympissä lamaannuttaa niin ihmisen kuin tekniikankin.

Tampereen asemalaiturilla on uusia, koekäytössä olevia infotauluja. Niissä on perinteisen kellon ja junan tietojen lisäksi näkyvillä nyt myös vaunujärjestys. Plussaa VR:lle tuollaisesta erittäin hyödyllisestä ominaisuudesta. Juu, onhan se vaunujärjestys ollut ennenkin näkyvissä siellä ei-niin-sähköisessä taulussa, mutta vain harvoin jaksaa etsiä niistä sitä omaa junaa. Nyt näkee heti ylös laiturille saapuessa, mihin kohtaan kannattaa talsia odottamaan.

Asemahallin aulassa odottelu ei kuulu suosikkipuuhiini. Ihmisiä matkatavaroineen velloo ees taas. Kaikki istumapaikat ovat aina varattuna. Useimmiten täytyy siis seisoskella jossain sivussa poissa kiireisimpien tieltä. Ainoana aktiviteettinä on ympärilleen töllistely. Ei siinä mitään, ihmisiä on mukava tarkkailla. En vaan pidä lainkaan siitä, että olen samalla itse muiden töllistelijöiden kohteena. En ole laumaihminen, olen puolierakko.