Jeanne d'Arc

Ah, tuo ihana 1400-luku. Ollapa siihen aikaan nuori tyttö, joka on vähän päästään sekaisin ja näkee näkyjä tulkiten ne viesteiksi jumalalta. Pukeutuakin vielä miesten vaatteisiin. Selvä tapaus, kerettiläinen noita, tuhkaks vaan. Jos et taivu kirkon tahtoon, olet kirkkoa vastaan. Ja jos olet sitä vastaan, et tietenkään ansaitse elää. Mistä kummasta on lähtöisin ihmisen ikuinen taipumus tappaa kaikki toisinajattelijat mitä karmeimmilla tavoilla?

Katsoin juuri Luc Bessonin ohjaaman leffan The Messenger: The story of Joan of Arc, joka tunnetaan myös otsikossa olevalla nimellä. Besson harvemmin pettää, ja tämäkin pätkä oli tosiaan visuaalisesti hieno ja hyvällä tunnelmalla varattu teos. En usko pilaavani juonta kertomalla, että elokuva päättyy hienoon loppukohtaukseen, jossa Jeannen rovion liekkien takaa nousee korkeammalle pitkään puukeppiin kiinnitetty kirkonmiehen risti. Mahtava oivallus.

En kuulu itse pääosassa riehuvan Milla Jovovitchin (Jovowitch.. ehheh) suurimpiin faneihin. Silti olen täysin samaa mieltä erään arvostelijan kanssa, joka kirjoitti, että vaikkei Jovovitchistä ehkä koskaan tule oikeaa näyttelijää, tällaisiin rooleihin hän kyllä sopii. Sopertamaan, nyyhkyttämään, huohottamaan, huutamaan ja näkyjä näkemään.