Aivosolujen liuotusta

Perjantai-ilta. Se aika viikosta, jolloin nuoren opiskelijan pitäisi juhlia villisti läpi yön ystäviensä seurassa. Vaan minäpä se kuuntelen yksin kotona musiikkia, saunon, juon kaljaa ja syön suolapähkinöitä. Oikeastaan fiiliksessä ei ole mitään valittamista. Toisaalta vituttaa kuin pientä oravaa.

Huomaan ajautuneeni vähän kaveriporukoiden ulkopuolelle. Se on tapahtunut enemmän tai vähemmän tietoisesti, muttei kuitenkaan omasta halustani. Osittain syynä on tietenkin turhan ahdistavien sosiaalisten tilanteiden välttely. Ehkä analysoin elämääni liikaa. Ehkä pitäisi ottaa spontaanimpi lähestymistapa kaikkeen. En osaa ottaa riskejä, en edes olemattomia sellaisia.

Taidan omistaa loputkin tästä illasta pohdiskeluun. Ryystän lisää kaljaa ja väännän stereoista hiukan enemmän ääntä. Annan vokalistin kirkkaan äänen kimpoilla huoneeni kivisistä seinistä. Löydän aina vain uusia kerroksia ja sointikulkuja aluksi niin yksinkertaiselta kuulostaneesta musiikin virrasta.