En vetänyt hyvin

Aurinko paistoi päivällä rullaverhon jättämästä raosta jämäkolikkoastiaani (vaihtorahoina saatuja 20, 10 ja 5 sentin kolikoita, joita ei ikinä tule käytettyä mihinkään). Pihalla olevat puut liikehtivät kovassa tuulessa auringon edessä niin, että tuo valokeila sai astiassa lojuneet kolikot välkehtimään aivan kuin olisivat tulessa. En tiedä, miksi kiinnitin tuohon niin erityisesti huomiota.

Ulkkareilla on näin suomalaisnäkökulmasta katsottuna harvinaislaatuinen taito pitää äänekkäästi hauskaa. Aina viikonloppuisin törmää iltabusseissa sellaisiin kymmenen hengen ulkkarilösseihin, jotka puhuvat ja puhuvat ja puhuvat. Osataanhan me suomalaisetkin nousuhumalassa huutaa, mutta ulkkareilla tuo vain on jotakuinkin itsestäänselvyys. Mutta eipä siinä mitään, kateellinenhan minä vain olen moisesta yltiösosiaalisuudesta.

Minä sitten inhoan krapulapäivän yleistä olotilaa. Kyllä se alkoholi vaan aivokemialle jotain tekee, ei siitä mihinkään pääse. Aivan kuin serotoniinivarastoni olisi imetty eilisen aikana kuiviin. Luulin, että tuollaista tekevät aivan muut huumeet.