Virtuaalinen seula

Jokin aika sitten mainitsemani nettitreffikokeilu näyttää menevän suunnilleen siten kuin odotinkin. Ilmoitustani on eksynyt lukemaan vain muutama ihminen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että rajaudun mitä todennäköisimmin pois jo hakuehdoissa. Vaan minkäs teet, eipä noita omia tietojaan kannata valehtelemaankaan ruveta, vaikka moni tuolla niin tuntuu tekevänkin. Tai ainakin kaunistelee faktoja rankalla kädellä.

Olen tietty itse selannut läpi muiden ilmoituksia. Toistaiseksi en ole löytänyt kovinkaan monta, joihin voisin kuvitella jotain vastaavani. Enimmäkseen vastaan tulee ylipitkiä tai täysin utopistisia vaatimuslistoja ja selkeästi epätoivoisia tapauksia. Samat tyypit käyvät kirjautumassa päivästä toiseen. No oikeastaan kirjoitin kyllä parille tytölle, mutta en koskaan saanut minkäänlaista vastausta.

Ei taida tämäkään olla oikotie onneen. Mistähän löytäisin edes kiertotien?

Laskusuhdanne

Katsoin itseäni peilistä. En halunnut katsoa toista kertaa.

Irto naisia

Budjetti on näillä näkymin isketty muottiinsa, eikä opintorahakorotuksia tullut tälläkään kertaa. Kukapa olisi uskonut...

Juice päätti viimein, ettei elämä dialyysikoneessa ole elämisen arvoista. Kyllähän tuo kaunis ja suorasanainen mies kieltämättä näytti viime vuosinaan vähän huonovointiselta. Kaikki loppuu aikanaan.

Kuukkeliosumien perusteella Jonna Tervomaan nännit tulevat jatkamaan elämäänsä suuressa intternetissä hamaan loppuun asti.

Mitkä korotukset?

Demarien eduskuntaryhmässä on erimielisyyttä mahdollisesta opintorahakorotuksesta. Ryhmästä löytyy keskustan tapaan kannatusta tuen nostamiselle, mutta valtionvarainministeri Heinäluoma on jyrkästi vastaan. Hihittelin itsekseni, kun luin millaisia esitetyt korotukset ovat. Korkeakouluopiskelijat saisivat 10 euroa ja lukiolaiset/amikset 15 euroa kuukaudessa lisää.

Ensinnäkin, millä ihmeen logiikalla alemman tason opiskelijoille pitäisi antaa enemmän? Nehän juuri varsin suurella todennäköisyydellä voivat opiskella ihan kotoaan käsin ja pappa betalar -mentaliteetilla. Ja toiseksi, ymmärrän kyllä että budjetissa on varsin vähän varaa suuremmille korotuksille, mutta on tuo kymmenen euroa neljäntoista vuoden (edellinen korotus) jälkeen aika naurettavaa. Sillä ei mitenkään kateta kohonneita elinkustannuksia. Hitto, esimerkiksi pelkästään TOASin (Tampereen opiskelija-asuntosäätiö) vuotuiset vuokrankorotukset ovat varmasti syöneet kaikki tulevat tukikorotukset ehkä jopa moninkertaisesti.

On muuten todellinen opiskelijain ystävä tuo asuntolafka. Takoo joka vuosi huipputulosta ja rakentaa lisää kalliita luksuskämppiä varakkaampien perheiden lapsukaisille. Muuttakaa pois heti kun pystytte.

Sairasta

Smurffit, pikkuoravat, helvetillinen sammakko ja viimeisimpänä jotkin ihmeen rotat. Kukapa olisi voinut välttyä kuulemasta näillä... öö, teemoilla myytävää puhkisoitettua vanhaa listahitti- ja klassikkokamaa. Musiikista ei voi puhua, sillä niin hirveää tuo erilaisin filtterein tarkoituksenmukaisesti muokattu äänisaaste on. Ihmettelen vain kovasti, kuka ihme noita levyjä oikein ostaa. Ainakin välillä eksyy jostain silmiin tai korviin juttua, jossa puhutaan korkeistakin listasijoituksista. Itse en kehtaisi ostaa tuollaista edes lapsille. Sääliksi käy niitä vanhempia, jotka joutuvat päivittäin kuuntelemaan lastensa efektilaulantarahastuslevyjä. Mikäpä muuten olisikaan mahtavampi synttärilahjaidea pahimman inhokki-ihmisesi kersalle...

Elämän sietämätön keveys

En oikein tiedä kumpi on pahempi. Se, että on tyhmä ja autuaan tietämätön siitä, vai se että tajuaa jossain vaiheessa miten tyhmä onkaan ollut, kykenemättä kuitenkaan korjaamaan asiaa. Sen tiedän, että ensimmäisen vaihtoehdon kanssa täytyy olla huomattavasti helpompi elää. Ei tarvitse joka heti miettiä eri tapoja hakata päätään seinään. Itsensä sättiminen maanrakoon tuskin auttaa tyhmyyden aiheuttamien tuhojen siivoamisessa millään tavalla, mutta ehkä siitä kumpuaa edes pieni toivonkipinä siitä, että samoja mokia ei tapahtuisi enää toista kertaa. Tai kolmatta. Tai neljättä...

Täytyy olla olemassa jokin yläraja sille, miten monta kertaa voi kämmättyjä juttuja yrittää uudelleen, ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vielä en ole tainnut sitä rajaa löytää, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.

Näkymätön muuri

Voi helvetti. Ei tämä ole enää edes todellista. Tulkaa nyt joku lyömään multa nenä poskelle ja hampaat kurkkuun, mitään muuta en ansaitse. Satunnainen salamanisku saisi korventaa pääkoppani vaikka samantien, kun se ei kerran älyä tehdä ja toimia niin kuin pitäisi. Ei. Ei niin ei. Ei vaikka miten vakaasti päättäisin. En voi sanoin kuvailla tätä tunnetta, joka juuri syö minua elävältä. Kalvaa perinpohjaisesti.

Anteeksi. Haluaisin, mutta en osaa.

Tyhjä katse

Miksi kaikki nuo katseet? Katseet, joita en osaa tulkita. Katseet, joiden toisaalta tiedän tarkoittavan jotain muuta kuin haluaisin. Katseet, joiden näen nauravan minulle. Katseet, jotka ehkä kestävät hetken, mutta katoavat sitten jonnekin. Katseet, jotka lopulta saavat minut tajuamaan olevani yksin.

Käsi tarraa olkapäästä. Sekunnnin murto-osan ajan sallin itseni kuvitella, että se voisi olla joku ihan tuntematon. Annan itseni varautua yllätykseen. Uskaltaudun kuvittelemaan, että joku olisi tosiaan kiinnostunut. Käännyn ja näen kaverini.

Oikeudenmukaisuuttako

TKL:n bussien järjestyssäännöt tuntuvat olevan vähän tulkinnanvaraisia. Tuossa viikonloppuna olin menossa iltabussilla kaupunkiin, kun kuski yhtäkkiä pysäytti, käveli bussin perälle ja käski kahden tyypin poistua bussista. Kummallakin jätkällä oli viinapullo siinä selkeästi käsillä, mutta mitään suurempaa häiriötä heistä ei mielestäni aiheutunut. Nämä sankarit tietty kieltäytyivät ensin lähtemästä ja kävivät aukomassa poliiseilla uhanneelle kuskille päätään. Kymmenisen minuuttia siinä odotettiin, mutta lopulta tyypit osittain muiden matkustajienkin painostuksesta astelivat pihalle. Eivät kai sitten lopulta halunneetkaan viettää öitään putkassa.

Kyllä, olivathan ne juuri sellaisia rettelöitsijöiden ja nuorisorikollisten oloisia keskenkasvuisia aikuisia, joiden käytöstä voi yleensä vaan syvästi halveksua, mutta tällä kertaa ei ollu mitään järkevää syytä pitkittää koko bussilastin matkantekoa. Bussissa oli monta muutakin ihmistä oluttölkin tai siideripullon kanssa. Samanlaisen ulosajon koki aikanaan eräs kaverini, joka ei ole ikipäivänä riehunut tai ollut häiriöksi. Ihan vaan siksi, että joi näkyvästi alkoholia pullosta.

Tappio Texasissa

Ei tullut vieläkään sitä ensimmäistä kuningasvärisuoraa. Pöydässä pataa ässä ja kurko, kädessä akka ja jätkä. Ei tullut lopulta edes väriä, joten kaikki pennoset menivät sen käden myötä. Vihulaisella oli kädessään isohko öljyläikkä. Ei vaan voinut heittää kortteja menemään, kun tuollainen tilaisuus kerrankin oli, eikä silti mahdottoman paljon rahaa pöydässä.

Sen tässä on kuitenkin huomannut, että kärsivällisellä pelaamisella oma kassa kyllä karttuu, hitaasti mutta varmasti. Sopivan kokoinen pöytä ja tarpeeksi iso pohjakassa, niin satunnaisilta tunareilta voi nyhtää ylimääräiset rahat pois.

Kilin kellit

No yritetään edes.

Oli oikeastaan ihan mukavaa herätä aamulla tositosi aikaisin. Piti hoitaa juttuja ennen töihin menoa. En nukkunut montaa tuntia, minkä ansiosta kai heräsinkin johonkin sopivaan REM-rakoon, eikä sängystä nouseminen tuottanut ollenkaan vaikeuksia. Tietty se väsymys iski sitten myöhemmin päivällä, mutta töissähän on hyvä laiskotella. Pihalla oli mukavan pimeää ja viileää, ei liian kylmä. Liikkeellä vain harvakseltaan väkeä.

Ei pidä ymmärtää väärin. Vihaan talvea pimeänä vuodenaikana, mutta pidän kuitenkin sellaisesta kaupunki-iltavalaistuksesta ja juottoloiden hämärästä. Tunnen jotenkin oloni kotoisaksi ja turvalliseksi, kun ei tarvitse olla niin selkeästi ihmisten nähtävillä. Kaupungin aamuöiset hiljaiset kadut myös nostattavat jännän fiiliksen, oli sitten kesä tai talvi.

Tuota noin

Aiheet ovat taas vähissä, kun ei ole tyhmiä haukuttaviksi, eikä epäkohtia joista kitistä. Mitä nyt Blogger jumittaa, Vuodattajat haamupäivittyvät jatkuvasti ja hanastakin tulee sellaista ilmakuplavettä, joka näyttää samealta, eikä ole edes tarpeeksi kylmää...

Se vaan on niin, että en osaa kirjoittaa todella positiivisista asioista samalla tavalla. Tai ehkä mukavia asioita ei yksinkertaisesti ole niin paljon. Vai katsonko vaan elämää likaisten lasien läpi?

Audiobalsamia haavoille

Aika tavanomainen pikkujuttu, mutta harmittaapa kuitenkin sen verran, että "mitä jos..." -skenaariot ovat pyörineet ajatuksissa läpi jo muutamaan otteeseen. Vähemmän yllättäen niistä jokainen päättyi huomattavasti miellyttävämmin kuin oikeassa elämässä. Vaan eipä se auta kuin heittää tämäkin häviö koriin muiden epäonnistumisten sekaan ja siirtyä odottelemaan seuraavaa tilaisuutta.

Musiikki on siitä kiva huume, että siihen saa ihan huoletta jäädä koukkuun. Sitä tahtoo vaan lisää, parempaa ja voimakkaampaa. Yliannostuksen vaaraa ei ole. Voi vaan ihmetellä, miten ja miksi ihmiselle on aikanaan kehittynyt rytmitaju (ei aivan kaikille). Väittäisin, että jos et koskaan ole huomannut jonkin raajasi liikehtivän musiikin tahdissa ihan itsestään, et ole kuullut itsellesi sopivaa musiikkia. Entä miksi tiettyjen taajuuksien yhdistelmät ovat oikeita sointuja ja ne pahalta kuulostavat selkeästi vääriä? En jaksa kuukkeloida vastauksia.

Minä typerys

Juurikin se.

200 apinaa

Aikovat sitten poistaa kansanedustajien poissaolovalvonnan. Vanha järjestelmä on mukamas niin hankala, että parempi olla kokonaan ilman. Oikeastaan en ole ollenkaan yllättynyt. Jotain tällaista sopi odottaakin. Medioissa aina silloin tällöin julkistetut poissaolotilastot ovat varmasti käyneet lopulta sietämättömiksi jollekulle. Kukapa nyt haluaisikaan tietää, miten usein nuo ylipalkatut vatipäät vaivautuvat istuntoihin...

Kuulen jo korvissani jonkun inisevän, ettei kansanedustajan työtä tehdä siellä istuntosalissa. Ehkei, mutta olisi vähintäänkin oikeutettua, että kansa saisi kunnolla tiedot siitä, mitä nuo Suomen parhaiten palkatut turhat julkkikset milloinkin tekevät, missä, miksi, kuinka, kenen kanssa ja millä rahalla. Miksei heidän töitään saisi valvoa? Luottamusta ei ainakaan heru tippaakaan.

Tyylikoulu

Naiset, en taas ymmärrä teitä. Ihmisillä kun puskee tuohon silmäkuoppien yläpuolelle enemmän tai vähemmän karvaa, minkä ihmeen takia se pitää ajaa/nyppiä pois ja maalata tilalle viiva mustalla kynällä. Eihän siinä mitään, jos kulmakarvoja vähän siistii tai värjää, mutta kun mennään liiallisuuksiin, lopputulos on kammottava. En jaksa käsittää, miten joku voi pitää sellaisia kokonaan tai lähes karvattomiksi kynittyjä, pikimustia, kapeita ja pitkiä kaaria jotenkin hyvännäköisinä. Näyttää pahalta meikillä ja ilman. Varsinkin vaaleiden hiusten kanssa. Se on vähän sama kuin amisviikset miehellä. Junttia ja helvetin rumaa.

Terveystuokio

Ilkeä hammaslääkäritäti löysi suustani korjailtavaa. Oikeastaan saan syyttää ainoastaan itseäni, sillä edellisestä tarkastuskäynnistä olikin jo useampi vuosi. Tuo täti on kyllä sinänsä harvinainen hammaslääkäri, että vaikuttaa olevan erityisen innostunut työstään. Joka kerta pirteästi keksimässä parasta mahdollista tapaa tehdä jokin toimenpide. Kotikonnuilla oli sellainen ikävä isokourainen mieshammaslääkäri, josta kukaan ei pitänyt ja joka hoiti aina hommansa vähän puolin valoin. Siitä on edelleen todisteita meikäläisenkin purukalustossa.

Rakkolaastarit olivat puoliksi iloinen yllätys ja puoliksi kova pettymys. Kun olin uskaltanut iskeä sellaisen pehmeän ja koko pinnallaan tarttuvan lätkän rakon päälle, se tosiaan vaikutti hyvältä. Jollain tapaa se esti kaiken kivun silloinkin, kun rakkokohdalle siirsi painoa. Ohjeissa käskettiin antaa laastarin olla paikallaan niin kauan kuin se pysyy. Vajaan viikon kuluttua se sitten irtosi suihkussa sen verran, että otin kokonaan pois. Rakkohaava ei ollut parantunut oikeastaan ollenkaan.

Mirrejä ja majavia

Saan taas jonkin ajan kuluttua pari karvaista olentoa seurakseni. Niitä kun ei voi oikein ulkomaille mukaan ottaa, niin joudun sitten hoitajaksi. Tulee siitä vähän pieniä lisävelvollisuuksia, mutta eipä minulla mitään sitä vastaankaan ole. Onpa vähän vaihtelua tähän pieneen kämppään.

Monta kertaa on käynyt mielessä, että voisin ottaa tänne ikioman eläimellisen seuralaisen (tuon saa ymmärtää niin kuin haluaa). Aina haaveilu kuitenkin tyssää siihen tosiasiaan, että lyhyehkötkin viikonloppumatkat tulisivat hankaliksi, elleivät jopa mahdottomiksi. Pidemmille matkoille olisikin sitten pakko tehdä jotain järjestelyjä. Ja kuten sanoin, tämä asunto on vähän turhan pieni. Toistaiseksi tyydyn siis väliaikaisiin lemmikkeihin (ja tämän).

Yritin olla hauska. En onnistunut.

Vastustaa

Kukahan helvetti tätä "uutta juna-aikaa" kaipasi? Kaikki toimi sitä ennen niin paljon paremmin. Uudistuksen jälkeen vakiosunnuntaijunani on ollut joka kerta myöhässä puoli tuntia. Vituttaa seisoskella siellä asemalla turhaan. Täysin ala-arvoista tällainen. Pendolino-ongelmia ei ole toistaiseksi omalle kohdalleni sattunut, mutta ilmeisesti niitä on ollut paljon. Kyllähän se kieltämättä on hassua, että tänne pohjolaan piti ne kiskolehmät ostaa juuri Italiasta...

Kuljetusfirmat (niin ihmisten kuin muun tavaran) eivät ole lähiaikoina päässeet nauttimaan suurta suosiotani. Parempi vissiin pysyä ihan paikoillaan. Talvi on paha kaikin tavoin.

Reissuviikonloppu

Oli taas yhdet pienet bileet yhdessä pienessä kämpässä. Näki jälleen hyvin, miten sosiaalinen jännittämiseni on täysin suoraan verrannollinen vähemmän tuttujen ihmisten määrään. Varsinkin, jos ne oudommat tyypit ovat itsevarmoja ja aina äänessä olevia supliikki-ihmisiä. Sellaisten seurassa koen kai itseni jotenkin entistäkin vajaammaksi. Kaikki sosiaalisimmat tyypit kasautuvat sellaiseksi höpiseväksi ryhmäksi, eikä minulla ole mitään sanottavaa. Höpisevällä ryhmälläkään ei luonnollisesti ole mitään sanottavaa minulle.

Eräs tyttö tahtoo joka kerta varastaa kaiken huomioni. Joudun tosin pitämään kiinnostukseni huomaamattomana, ettei seuraa mitään kiusallisia tilanteita. Olen tavannut tytön ensimmäisen kerran jo kauan sitten, mutta en ole silti koskaan sen läheisemmin tutustunut. Nykyään sitä näkee enää harvoin. On aina ollut selvää, että ollaan ihan eri piireissä ja ajatusmaailmoissa, eri kaupungeissa. En kiinnosta häntä. Se ei silti estä tuota kiltillä naapurintyttömäisellä tavalla suloista olentoa päätymästä aina seuraavan yön uniini.

Juppailuako tämäkin

On se vaan hienoa tämä nykytekniikka. Junamatkankin voi kuluttaa rattoisasti bloggaamalla (edelleen kahdella geellä). Kukkarokaan ei kevene, kun alla on firman läppäri ja liittymä. Jossain kohtaa tätä väliä kyllä iskee GSM-katve, mutta toistaiseksi bitti liikkuu ihan normaalisti.

Voi hitsin hitsi. Täytyy sanoa, että nämä Peteliuksen viimeisimmät tuotokset (oikeastaan en ole jaksanut tarkistaa, ovatko Peteliuksen kynästä) ovat huikean paljon parempia, kuin Kallialan kanssa aikanaan tehdyt täysin ala-arvoiset ja aivottomat pakkohuumoriväännökset, jotka enimmäkseen perustuivat typeriin hokemiin. Nauratti ehkä keskenkasvuisia kersoja. Näillä viimeisimmillä tarkoitan siis lähinnä Team Ahmaa ja sitä toista, jossa miesten ja naisten stereotyyppiset sukupuoliroolit oli ikään kuin käännetty ihan toisinpäin. Harvemmin sanon näin kotimaisesta viihteestä, mutta lievästä itsensä toistavuudesta huolimatta todellakin kekseliästä ja katsottavaa.

Ja minkä kumman takia tuo nainen vahtaa jatkuvasti. Ihan kuin näkisi ensimmäistä kertaa elämässään kannettavan tietokoneen.

Käpylehmiä ja muuta

Postiluukusta kilahti jonkinlainen paksumpi lelumainoslehdykkä. Ei sentään samaa luokkaa kuin Suuri Lelukirja, joka tuli aina joulun alla silloin, kun itse olin vielä leluiässä, mutta kymmeniä sivuja kuitenkin. Selasin sen läpi ihan huvikseni, ja pakko sanoa, että petyin pahasti.

Henkilökohtaiset kestosuosikkini legot ovat näemmä menneet ihan pilalle. Löytyy jos jonkinlaista ihmeellisesti nimettyä teemalegoa, joissa on erikoispaloja enemmän kuin laki sallii. Missä ovat ne perussarjat, joilla kartuttaa tavallisten palikoiden kokoelmaansa? Toivottavasti sentään tekniikkalegot ovat vielä entisellään, niitä kun ei tuosta opuksesta löytynyt juuri ollenkaan. Autoradatkin näyttivät kokeneen pienen inflaation. Olen edelleen katkera, etten koskaan saanut sellaista helvetin pitkää autorataa, joka olisi täyttänyt pienen huoneen kokonaan.

Onnistuin muuten selviämään lapsuudestani ilman ainuttakaan äksönfiguuria. En tainnut koskaan sellaisia edes kinutakaan. En ymmärtänyt niillä leikkimistä. Autot ja legot olivat minun juttuni. Olen (täysin objektiivisesti tietenkin..) sitä mieltä, että legot ovat mitä mainioimpia leluja kehittyville lapsille. Ihan eri luokkaa kuin muoviset miniatyyrilihaskimput. Ja voi erkki noita nukkeja, mitä tyttölapsille nykyään tarjoillaan...

Neekereitä

Ei helkkari. Kaikkea sitä näkee, vaikkei kovin vanhaksi ole vielä ehtinyt elääkään. Kuluttajavirasto on puuttunut neekerinpusupaketin kansikuvaan. Suukkojen nimellähän ne taitavat nykyään kulkea, mutta kaikkihan tuntevat ne luonnollisesti Neekerinsuukkoina. Jos joku ei pidä alkuperäisnimen ja tuotteen muodon yhdistelmää hauskana, voi hypätä minun puolestani vaikka parvekkeelta.

Pakkauksen kuvaa on perusteltu sopimattomaksi, koska siinä on tummaihoinen mies ja tummaihoinen nainen, ja molemmilla on rantavaatetus ja isot punaiset huulet. Melkein tekee pahaa jo pelkkä kuvaileminen, niin sopimaton se on. Miettikää nyt, kaksi tummaa ihmistä! Ja ne huulet... Älkää vaan päästäkö lapsianne tuota näkemään.

Asia on lähtöisin vähemmistövaltuutetulta, joka oli ilmeisesti saanut kantelun jostain Suomen ulkopuolelta. Sama on luvassa Lakupekka -patukoille (liekö niidenkin nimi muutettu jo aikaisemmin). Näin meillä.

Ihmisiä

Nyt kun olen töiden keskellä muutamaan otteeseen piipahtanut koululla käymässä, on tullut jotenkin lievästi haikea fiilis. Itse kouluarkea ei ole ikävä, mutta kaikkia niitä ihmisiä, joita tuolla käytävillä näkee. Juu, en edelleenkään pidä ahdistavista väenpaljouksista, mutta erilaisten ihmisten näkeminen on aina mukavaa. Ainakin toistaiseksi työympäristö on aika rajoittunut ja ne samat ihmiset pyörivät ympärillä päivät pitkät.

Iskee väkisinkin päähän sellainen karmea ajatus, että ystävien hankkimisen aika alkaa olla takanapäin. On entistä vähemmän tilanteita, joissa voisi tavata uusia tyyppejä. Tästä eteenpäin pitäisi viettää se vähä vapaa-aika niiden olemassaolevien kanssa. Monet jo pariutuneista kavereistakin luonnollisesti eristäytyvät entistä enemmän omiin elämiinsä, joten niitäkään ei näe entiseen tapaan. En halua erakoitua...

Katsaus

Saddamkin pääsee viimein kaulakiikkuun. Oli jo aikakin tehdä jotain päätöksiä. Tuohon venyneeseen oikeudenkäyntiin on tähän mennessä saatu hussattua varmasti melkoinen kasa rahaa. Eiköhän jonkinlainen valitusprosessikin käydä vielä läpi, ennen kuin tuomio pannaan lopullisesti täytäntöön. Taisi oikeastaan olla ihan yhdentekevää, saiko äijä virallisen kuolemantuomion vai ei. Kovin helppoa ei olisi loppuelämä tainnut olla kuitenkaan.

Jenkit valmistautuvat seuraavaan vaalifiaskoonsa. Demokraatit ovat olleet liian vahvoilla, joten tarvitaan taas hämäriä keinoja, joilla tilanne käännetään lopulta republikaanien voitoksi. Odotan mielenkiinnolla.

YK:n ilmastokokouksessa Yhdysvallat puolestaan tyrmäsi jälleen mahdollisen Kioton sopimukseen liittymisen. Ovat mielestään onnistuneet hillitsemään päästöjen kasvua paremmin kuin monet sopimuksessa mukana olevat. Ilmeisesti kuudentoista prosentin kasvu viimeisen neljäntoista vuoden aikana on jonkun mielestä hyvää kehitystä.

Taksijonossa on kylmä seistä yksin

Hohhoijaa, olipa taas baari-ilta. Tuttuun tapaan kiertelin suurimman osan ajasta yksikseni saamatta edes puolivahingossa kunnollista katsekontaktia kauniimpaan sukupuoleen. Ilman jonkinlaista katsekontaktia ei kannata edes yrittää tehdä lähempää tuttavuutta. Tai niin ainakin haluaisin uskoa. Sitten jossain vaiheessa tuli suunnilleen kolmekymppinen nainen kaverinsa kanssa viereen silittelemään hiuksiani: "Voi kulta pieni, onko sulla edes ikää tänne?"

Nähtävästi siis olen näiden minua muutaman vuoden vanhempien (humalaisten) naisten silmissä kovinkin lutunen poika. En vaan tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Omanikäisilleni kun tunnun olevan vain harvoin muuta kuin pelkkää ilmaa. Yleistäminen on aina pahasta, mutta yksinhuoltajaäitien lisäksi näistä vanhemmista naisista on jo useampikin kokemus. Pistää miettimään, voiko ulkoisesta olemuksestani muka helposti päätellä jotain sellaista, joka vaikuttaa ratkaisevasti kauniimman sukupuolen mielikuvaan minusta.

Miksi en?

Meikäläisen käsitys moraalisesta krapulasta taitaa olla vähän erilainen kuin useimmilla muilla. Yleensähän sitä muistellaan kauhulla, mitä edellisenä iltana tuli tehtyä. Minä puolestani hakkaan päätäni seinään miettiessäni mitä kaikkea jätinkään tekemättä. On kerrassaan raastavaa ajatella jälkeenpäin, että hukkasi hyvän tilaisuuden. Varsinkin, jos sen tilaisuuden hyödyntäminen ei olisi vaatinut kovinkaan haastavia toimenpiteitä. En ilmeisesti vaan uskalla ottaa riskejä silloinkaan, kun niitä ei käytännössä edes ole.

Päivittelin taas vähän blogilinkkilistaa. Ihmiset saisivat kyllä päättää, pitävätkö blogia vai eivätkö pidä. Joka välissä ei jaksa tarkistella, josko kerran kadonnut blogi olisikin tullut jostain syystä takaisin.

Vielä uhkapeleistä

Palatakseni nettipokeriasiaan, Veikkauksen ja RAY:n yhteistoiminta ei suinkaan ollut minun ideani, ja nimenomaan jonkun toisen puheita se Haatainenkin jutussa kommentoi. Itse en lähde pohtimaan, kelle nettipokerin oikeudet Suomessa kuuluisivat. Veikkauksella kuitenkin olisi joka tapauksessa jo valmiina tarvittava nettisivujärjestelmä ja osaaminen. Sopivan nettipokeriohjelmiston hankkiminen ei itsessään ole kovin suuri investointi. Ahvenanmaallahan "kotimaista" nettipokeria on pyöritetty jo hyvän aikaa.

Jokainen peli on tuuripeli. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Pokerissa taidolla on kuitenkin huikean paljon enemmän merkitystä, kuin esimerkiksi blackjackissa tai ruletissa. Pokeria (Texas Holdem) voit pelata siten, että todennäköisyydet ovat puolellasi. Blackjackia taas voit pelata vaikka parhaalla mahdollisella systeemillä, mutta prosentit ovat silti sinua vastaan. Mitä kauemman siis pelaat, sitä varmemmin häviät. Tämä korostuu varsinkin suomibaariblackjackissa, jossa tasapelillä häviää.

Joukko liikenteessä

Koskaan ei ole epäilystäkään, millainen bussimatkasta tulee, jos yhdeltä ainoalta pysäkiltä kyytiin kömyää noin 50 ulkomaalaista opiskelijaa. Ne kaikki näyttävät tuntevan toisensa, ja kaverille linja-auton toiseen päähän luonnollisesti huudetaan jos on asiaa. Ja jos ei ole asiaa niin vislataan tai lauletaan jotain italialaisia jalkapallolauluja. Miksi olla hiljaa jos voi olla äänessä.

Edessäni turkkilainen tyttö selittää itävaltalaiselle ystävälleen sitä perinteistä tarinaa suomalaisista. Suomalaiset ovat kuulemma mukavia humalassa, mutta päiväsaikaan kukaan ei ikinä istu viereen eikä puhu mitään. On suoranainen ihme jos joku edes moikkaa ihan muuten vaan. Mikä meistä oikein tekee niin erilaisia tuossa asiassa?

Ihmiset pysäkeillä viittoilevat turhaan, kun täpötäysi bussi huristaa pysähtymättä ohi. Naureskelen itsekseni.

Yksinäinen barrikadisti

Anteeksi nyt etukäteen kaikki tasa-arvofeministikiihkoilijat, mutta mistä helkkarista tuonne Arkadianmäelle löydetäänkin toinen toistaan tyhmempiä akkoja. Uusimpana tulokkaana Karpelasaarelan ja Huovisen vajakkiklubiin liittyy sosiaali- ja terveysministeri Haatainen, joka puhuu MTV3:n uutisessa viisaita nettipokerista.

"Raha-automaattiyhdistyksen järjestämä nykyinen pelitoiminta on Haataisen mielestä yhteiskunnankin kannalta järkevää, koska siihen voidaan liittää reaaliaikainen valvonta, pelihaittojen ehkäisy ja pelituottojen jakaminen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sen sijaan nettipokerista syntyvät tuotot valtiolle olisivat vaatimattomia suhteessa pelistä aiheutuviin haittoihin."

Esitänpä kaksi vaihtoehtoa. Tilanteessa 1 ei perusteta kotimaista nettipokeritoimintaa, jolloin pokeribuumin innostama kansa lappaa lanttinsa ulkomaisille pokerisaiteille. Valtiolle ei pennin hyrrää, haitat tietenkin yhteiskunnan maksettavaksi. Tilanteessa 2 luodaan Veikkauksen ja RAY:n yhteinen pokeribisnes. Kansa pelaa mieluusti kotimaisessa palvelussa, koska pelirahan siirtely on helpompaa. Valtiolle hynää virtaa siinä missä muistakin uhkapeleistä. Tuotoilla voidaan myös kuitata peliriippuvaisten hoitoja ynnä muita haittoja.

Nyt voit asettua Haataisen pöksyihin (no ei silleen..) ja tehdä valintasi. Onko kakkonen ykkönen?