Käpylehmiä ja muuta

Postiluukusta kilahti jonkinlainen paksumpi lelumainoslehdykkä. Ei sentään samaa luokkaa kuin Suuri Lelukirja, joka tuli aina joulun alla silloin, kun itse olin vielä leluiässä, mutta kymmeniä sivuja kuitenkin. Selasin sen läpi ihan huvikseni, ja pakko sanoa, että petyin pahasti.

Henkilökohtaiset kestosuosikkini legot ovat näemmä menneet ihan pilalle. Löytyy jos jonkinlaista ihmeellisesti nimettyä teemalegoa, joissa on erikoispaloja enemmän kuin laki sallii. Missä ovat ne perussarjat, joilla kartuttaa tavallisten palikoiden kokoelmaansa? Toivottavasti sentään tekniikkalegot ovat vielä entisellään, niitä kun ei tuosta opuksesta löytynyt juuri ollenkaan. Autoradatkin näyttivät kokeneen pienen inflaation. Olen edelleen katkera, etten koskaan saanut sellaista helvetin pitkää autorataa, joka olisi täyttänyt pienen huoneen kokonaan.

Onnistuin muuten selviämään lapsuudestani ilman ainuttakaan äksönfiguuria. En tainnut koskaan sellaisia edes kinutakaan. En ymmärtänyt niillä leikkimistä. Autot ja legot olivat minun juttuni. Olen (täysin objektiivisesti tietenkin..) sitä mieltä, että legot ovat mitä mainioimpia leluja kehittyville lapsille. Ihan eri luokkaa kuin muoviset miniatyyrilihaskimput. Ja voi erkki noita nukkeja, mitä tyttölapsille nykyään tarjoillaan...