Reissuviikonloppu

Oli taas yhdet pienet bileet yhdessä pienessä kämpässä. Näki jälleen hyvin, miten sosiaalinen jännittämiseni on täysin suoraan verrannollinen vähemmän tuttujen ihmisten määrään. Varsinkin, jos ne oudommat tyypit ovat itsevarmoja ja aina äänessä olevia supliikki-ihmisiä. Sellaisten seurassa koen kai itseni jotenkin entistäkin vajaammaksi. Kaikki sosiaalisimmat tyypit kasautuvat sellaiseksi höpiseväksi ryhmäksi, eikä minulla ole mitään sanottavaa. Höpisevällä ryhmälläkään ei luonnollisesti ole mitään sanottavaa minulle.

Eräs tyttö tahtoo joka kerta varastaa kaiken huomioni. Joudun tosin pitämään kiinnostukseni huomaamattomana, ettei seuraa mitään kiusallisia tilanteita. Olen tavannut tytön ensimmäisen kerran jo kauan sitten, mutta en ole silti koskaan sen läheisemmin tutustunut. Nykyään sitä näkee enää harvoin. On aina ollut selvää, että ollaan ihan eri piireissä ja ajatusmaailmoissa, eri kaupungeissa. En kiinnosta häntä. Se ei silti estä tuota kiltillä naapurintyttömäisellä tavalla suloista olentoa päätymästä aina seuraavan yön uniini.