Elämän sietämätön keveys

En oikein tiedä kumpi on pahempi. Se, että on tyhmä ja autuaan tietämätön siitä, vai se että tajuaa jossain vaiheessa miten tyhmä onkaan ollut, kykenemättä kuitenkaan korjaamaan asiaa. Sen tiedän, että ensimmäisen vaihtoehdon kanssa täytyy olla huomattavasti helpompi elää. Ei tarvitse joka heti miettiä eri tapoja hakata päätään seinään. Itsensä sättiminen maanrakoon tuskin auttaa tyhmyyden aiheuttamien tuhojen siivoamisessa millään tavalla, mutta ehkä siitä kumpuaa edes pieni toivonkipinä siitä, että samoja mokia ei tapahtuisi enää toista kertaa. Tai kolmatta. Tai neljättä...

Täytyy olla olemassa jokin yläraja sille, miten monta kertaa voi kämmättyjä juttuja yrittää uudelleen, ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vielä en ole tainnut sitä rajaa löytää, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.