maanantaina, lokakuuta 23

Turhaa vaatetusta

Ai miten tärkeitä asioita sitä tuleekaan joskus mietittyä. Yritin kovasti, mutta en millään keksinyt järkevää syytä, miksi yksin tai sen läheisimmän kumppanin kanssa nukkuessa pitäisi käyttää jonkinlaisia yövaatteita. Yöpaitaa, pyjamaa, mitä niitä nyt onkaan. Ei ainakaan lämmikkeeksi, sillä keskivertotäkki kyllä estää yhdessä ruumiinlämmön kanssa nukkujaa palelemasta. Varsinkin jos käärii peiton sellaiseksi kivaksi koteloksi. Joku taisi joskus perustella yöpukeutumista sillä, että petivaatteet likaantuvat nopeammin jos ihan ilkosillaan nukkuu. Itse en kyllä näkisi tuolla olevan merkitystä, jos käy edes jokseenkin säännöllisesti suihkun alla. Siisteysintoilijat vaihtavat muutenkin petivaatteita tarpeettoman tiheään.

Päädyin siis siihen lopputulokseen, ettei ole mitään syytä lopettaa alasti nukkumista. Vain silloin, kun nukkuu kylässä tai on muutoin sellainen mahdollisuus, että saattaa herätä suoraan vähemmän tuttujen ihmisten keskelle, joutuu ne kalsarit jättämään jalkaan.