Vähemmän mullistavaa

Tähän asti olen ollut vankasti sitä mieltä, että minulla ja taksikuskilla ei voi olla mitään järkevää keskusteltavaa. Yleensä ne tajuavatkin olla hiljaa, jos asiakasta ei kiinnosta. Lauantainen taksiäijä kuitenkin veti pisteet kotiin, sen verran viihdyttävää läppää oli koko matkan. Tiedä sitten oliko loppuilta tosiaan niin masentava, että pieneen piristykseen ei paljon panostusta tarvittu.

Vaihteeksi taas pännii aika rankasti se, että en yllä haluamaani sosiaalisen ulosannin määrään tai tasoon muuten kuin pienessä maistissa. Ei sitten mitenkään. Ja sitten kun se optimipössis menee ohi (tai yli), taannun taas takaisin alhaiselle perustasolleni. Aivojeni kemia ei näemmä vaan suostu tottelemaan, vaikka sitä miten yrittäisi komentaa.