Mä en enää leiki
Pintaliitopaikassa tällainen vaatimaton nörttipoika ei ole mitään. Ei vaikka yrittäisi vähän metroseksualisoida. Kukaan ei erehdy edes ottamaan kunnon katsekontaktia. Vaikka onnistuisikin bongaamaan edes suunnilleen samassa liigassa painivan tytön, senkin ympärillä on valmiiksi jo ainakin kolme kriteerit täyttävää trendimiestä. Millä minä kenenkään kanssa kilpailisin?
Onko muka reilua, että meille kaikille on annettu tiettyjä positiivisia ajatuksia ja tunteita, mutta vain osalle todellisia mahdollisuuksia käyttää niitä, nauttia niistä ja jakaa niitä jonkun toisen kanssa?
Enkö voisi saada hymyä kasvoilleni muutenkin kuin laittamalla hyvää musiikkia soimaan, sulkemalla silmät ja lakkaamalla kokonaan ajattelemasta...