Joka leikistä suuttuu

Jo on taas aikoihin eletty. Yksi pieni skandinaavinen pilasarjakuva sai koko muslimimaailman sylkemään piikkilankaa länsimaiden niskaan. Arabimaissa osoitettiin mieltä ja ajettiin tanskalaisia rajojen ulkopuolelle. Löylyä tietty lisävät muutamat muut eurooppalaiset lehdet, jotka julkaisivat samat kuvat tukeakseen sananvapautta. Tanskalaisia tuotteita boikotoidaan, tanskalaislehden toimitus koki jo pommiuhan ja ranskalaislehden päätoimittaja sai kenkää. Näin sitä pitää. Ihan kuin isoja maailmanlaajuisia ongelmia ei olisi jo tarpeeksi, niitä pitää tekemälläkin tehdä. Toki olen aina ollut sitä mieltä, että rättipääkulttuurin ja länsimaisen elämänkatsomuksen välillä on ero kuin yöllä ja päivällä, mutta silti tämä pelleily osasi yllättää.

Puska se puolestaan vaan jatkaa Israelin kanssa kaveeraamista. Mikäpäs siinä, Israelhan on jenkeille vallan mainio "tukikohta" siellä Lähi-Idässä. Palestiinalaisia käy väkisinkin sääliksi, sillä USA on yksin tehnyt tyhjiksi kaikki YK:n turvallisuusneuvoston vähänkin järkevät pyrkimykset rauhan saattamiseksi alueelle. Jenkeiltä ostettujen aseiden ja muun tuen ansiosta Israel on sotilaallisesti ylivertainen. Palestiina saa toistaiseksi alistua kohtaloonsa Israelin laajentaessa alueitaan ja ajaessa palestiinalaisia omaan pieneen karsinaansa.

Eräs toinen Lähi-Idän ongelma koskee Iranin ydinohjelmaa. Lännen (lue: jenkkien) mielestä ydinohjelma voidaan tulkita suoraan aikeeksi valmistaa ydinaseita. Sehän ei tietenkään ole lainkaan soveliasta (paitsi jenkeissä). Kaiken lisäksi Iranin presidentti on ilmeisesti puhunut vallan uhkaavia Israelin suuntaan, mikä sai Puskan älähtämään. Yhdysvalloilla lieneekin jo kaikki tarvittavat tekosyyt puuttua tilanteeseen tarvittaessa sotilaallisesti. Hieno homma.

Väliviikko

Päivittelin viimein blogi- ja strippilistaa. Lopettaneiden lisäksi tylsiksi käyneet saivat lähteä. Saa nähdä jaksaako sitä jossain välissä etsiä taas jotain uutta ja kiinnostavaa luettavaa. Viime aikoina olen kyllä mielummin painanut pääni kunnon kirjaan, kuin kahlannut läpi jatkuvasti paisuvaa kotimaisten blogien massaa.

Haluaisko joku siivota, imuroida, tiskata, käydä kaupassa ja tehdä ruokaa? Mä en jaksais.

Päähenkilö

Se on viimein ohi. Se hassu leikki, joka kuuden vuoden välein jakaa kansan mielipiteet kahtia. Demokratiaksikin joku sitä kutsuu, kansanvaaliksi puettuna. Se on ohi, mutta vain virallisesti. Jälkipelit, itkut ja marinat ovat vasta alkamassa.

Minulle lopputulos oli melkoisen yhdentekevä. Ehdolla oli ihmisiä, joista varmasti jokainen olisi ollut kyvykäs hoitamaan työnsä kelvollisesti. Siksi seurasinkin touhua rauhallisesti sivusta.

Jatkoa eiliselle

Lauantaina ei sitten käyty enää mäessä. Suksittelun tilalla oli vallan muuta ohjelmaa, joskin illalla tietenkin taas olutta. Asumuksena meillä oli mukava ja tilava 8 hengen mökki, kävelymatkan päässä rinteistä. Jos olisin pappabetalar-ihmisiä, viihtyisin kyllä useamminkin noissa maisemissa, ja pidempään. Vaan kun rahaa ei yleensä moisiin ylellisyyksiin ole, jää talviurheilu väistämättä vähemmälle.

Vaikka laskettelukulttuuri sinänsä vaikuttaakin aika kivalta, on siinä myös ärsyttäviä piirteitä. Liian usein on tullut vastaan sellaisia jonkin verran alle keski-ikäisiä, luultavasti puoli elämäänsä laskettelukeskuksissa viettäneitä snobeja, joiden pöyhkeilyllä ei ole mitään rajaa. Toinen juttu ovat ne nappulat, jotka paahtavat mäkeä alas pelkäämättä mitään ja huomioimatta ollenkaan muita laskettelijoita. Kolmantena tietenkin hissijonotus. Joillekin ihmisille ei vaan tunnu olevan selvää, ettei ole hirveän fiksua tehdä siihen hissien lipunlukulaitteelle hirveää häröpalloa jonon sijasta. Osa taas luulee, että hieman rauhallisemmin hissijonon perälle asettuvan turistin voi ohittaa, kunhan syöksyy juuri siihen eteen tarpeeksi kovalla vauhdilla.

Ylämäki alamäki

Perjantaina suunnattiin tosiaan koulun erään kurssin porukan kanssa laskettelemaan (lue: ryyppyreissu). Itse kun en lasketteluvermeitä omista, piti sitten valita vuokrattavista joko sukset tai lauta. Lautaa olin kokeillut vain kerran aikaisemmin, ja siitä kokeilusta on muistona ainoastaan pirun kipeä häntäluu, joten päätin valita sen tutumman vaihtoehdon. Parin laskun (ja parin oluen) jälkeen touhu alkoi jo sujua. Kai tuo laskettelu on vähän kuin pyörällä ajaminen - kun sen kerran oppii, ei sitä voi unohtaa.

Lasketteluhan ei ole tietenkään mitään ilman afterskiitä (ihana termi, jota ei kannata kääntää, mutta jota on turhan hankala taivutella suomen sekaan), joten ilta kului juottolassa. Paikan korkea keski-ikä ja ikävä sukupuolijakauma eivät antaneet rentoutumiselle aivan parhaita lähtökohtia, mutta olotila varhaisen aamuherätyksen jälkeen antoi ymmärtää, että ihan hauskaa taisi kuitenkin olla.

Lyhyt

Torstai kuluikin melkein kokonaan lukemiseen. Maanantaina on tentti, ja viikonlopuksi häivyn huvittelemaan, joten pänttäys pitää suorittaa ennakkoon.

Pudotuspeliä

Yksi asia lohduttaa sinkkuna vasten tahtoaan olevaa jollain tavalla. Se, että moni kaverikin on vastaavassa tilanteessa. En ehkä ole täysin toivoton luuseri, jos muillakaan ei mene putkeen. Siksipä aina, kun jollain kaverilla käy mäihä, tavallista ikävämpi fiilis käy vierailulla. Varsinkin, jos ei ollenkaan odottanut kyseisen kaverin löytävän itselleen paria ennen minua. Siinä sitten toteaa jälleen kerran, että kenties se tosiaan olen juuri minä, joka lopulta jää aivan yksin.

Väärän värinen

Ainakin täällä Tampereella pääsee vielä baariin kuin baariin kuka vaan, ellei nyt ihan räkäkännissä ole. Ei katsota onko tulijalla tarpeeksi trendikäs kampaus ja tarpeeksi kalliin näköiset vaatteet. Ainut rajoittava tekijä on sisäänpääsymaksu. On kuitenkin ainoastaan asiakkaasta itsestään kiinni, haluaako ja pääseekö sisään.

En tiedä miten asia on maamme pääkaupungissa, mutta töllöstä tulee toisinaan näytteitä suuren maailman baarielämästä. Tiedä sitten miten paljon tv-soopaan on luottamista, mutta peruskatsojalle tulee sellainen käsitys, että on olemassa paljonkin yökehoja, joihin on niinsanotusti naamaraja. Paikkoja, joihin pääsystä finninaamainen perusjätkä markettifarkuissa ei voi edes uneksia. Mitäköhän tuollainen touhu on, ellei rasismia, ihmisten eriarvoistamista ja syrjintää?

Sekapuoli

Eilisen sivuhuomautukseni innoittamana pari sanaa saman sukupuolen välisistä suhteista. Vaikka monessa asiassa saatankin olla hyvin vapaamielinen ja konservatiivisia periaatteita halveksuva, en oikein tiedä miten suhtautuisin näihin sukupuolensotkijoihin. Ajatellaan vaikkapa puhtaasti evoluution näkökulmasta. Luonnonvalinta pyrkii karsimaan elämistä ja lisääntymistä heikentävät tekijät. Tässä tapauksessa jo itse asia, saman sukupuolen pariutuminen, toimii tehokkaana karsijana. Koska homoseksuaalinen pari ei voi kerran luonnollisesti lisääntyä, eikö siihen taipuvaisten yksilöiden pitäisi kadota lopulta kokonaan? Toisaalta tällaista ajatusta vastaan sotii se tosiasia, että myös muista eläinlajeista löytyy homoseksuaalisuutta eri muodoissa.

Jospa nämä erikoisemmat sukupuoliroolit ovat kuitenkin vain ihmiskulttuurin luoma innovaatio, pelkkää trendihomostelua? Jo nämä tunnetut naisellisen miehen ja miehisen naisen stereotyypit riittävät nostamaan mieleen sen mahdollisuuden, että on ehkä vain luotu eräänlaisia vaihtoehtoisia elämäntyylejä, joihin ajaudutaan tavalla tai toisella ilman että asiassa on mitään biologista tai perinnöllistä pohjaa.

Viisaammat ovat varmasti tutkineet asiaa enemmänkin, joten meikäläisen on turha spekuloida tieteellisiä perusteita tämän enempää. Oikeastaan tärkein kysymys taitaakin olla, että mistä ikinä tällainen sukupuolimuuntelu juontaakaan juurensa, aiheutuuko siitä jonkinlaista todellista harmia perinteisempien sukupuoliroolien vetäjille tai yhteiskunnalle yleensä. Ehkä ei, ainakaan niin kauan kuin vähemmistöt pysyvät vähemmistönä.

Neulaterroristi

Ihmettelin kauan, mikä tai kuka ihme on aamuvarhaisella päättänyt leikkiä Nakke Nakuttajaa. Matalaa naputtavaa ääntä vaihtelevalla taajuudella. Aika usein pieni tauko, mutta pian taas uudelleen samaa nakutusta. Lopulta välähti, että eihän se voi olla mikään muu kuin ompelukone. Joku tyttö (tai vähemmän hetero poitsu) siellä väkersi tekstiilejä varastaen minulta arvokasta unta.

Loppusuorallako?

Sain viimein kyhättyä kasaan jonkinlaisen lopullisen opintosuunnitelman. Jos kaikki menee nappiin, kurssit ja kokonaisuudet ovat kasassa tämän kevään jälkeen. Pistäisin tuolle virkkeen ensimmäiselle sanalle kuitenkin melkoisesti painoarvoa, sillä hommia näyttäisi olevan vähintäänkin riittävästi. Täytyy vielä näyttää tuota suunnitelmaa opintoneuvojalle. Toivon mukaan ei paljastu mitään kriittisiä puutteita, jotka pakottavat opiskelemaan vielä yhden lisävuoden. Fiksuhan olisi tietenkin tehnyt tuon suunnitelman jo ajat sitten...

Toivottasti saan tästä hieman motivaatiota lukea seuraaviin tentteihin. Jokaisen on mentävä tästedes läpi.

Laivamuistoja

Mieleeni palautui yllättäen eräs parin päivän laivareissu Ruotsiin, jonka teimme kaveriporukalla joskus täysi-ikäistymisen jälkeen. Matka oli kokonaisuudessaan ihan tavanomainen ryyppyreissu höystettynä lievällä eksymisellä Tukholmassa. Odotellessamme terminaalissa laivan lähtöä takaisin kotimaahan päin, törmäsin kuitenkin katseellani erääseen uskomattoman nättiin tyttöön. Jostain kumman syystä tuo tyttökin taisi pitää yhteisistä katseista. Nopeasti selvisi, että tyttö oli liikkeellä perheensä kanssa, ja puhui venäjää. Siinä sitten salaa vilkuiltiin toisiamme niin kauan, että oli pakko siirtyä laivaan.

Tyttö jäi tietenkin mieleeni, ja huomaamattani etsiskelin häntä koko paluumatkan ajan. Kerran hän tulikin vastaan kaverinsa kanssa käytävällä. Käännyttiin kumpikin katsomaan taaksemme, mutta jatkoimme silti eteenpäin. En tiedä miksi tämä paukahti mieleeni nyt. Ehkä kaipaisin kovasti juuri tällaista mahdotonta ihastumista, joka ei voi lopulta johtaa mihinkään.

Tiivistettyä viisautta

Heräsin sitten keskellä yötä, eikä uni tule enää millään. Ulkona on siperia ja melkein täysi kuu möllöttää taivaalla. Jotkut väittävät, etteivät saa täydenkuun aikaan normaalisti nukuttua. Vaikea kuvitella, mitä vaikutuksia kuun vaiheilla voisi ihmisen uneen oikeasti olla. Liekö lujalla uskolla oma taianomainen vaikutuksensa asiaan. No, uskokoon ken tahtoo.

"Life has no meaning a priori... It is up to you to give it a meaning, and value is nothing but the meaning that you choose." - Jean-Paul Sartre

"To fear love is to fear life, and those who fear life are already three parts dead." - Bertrand Russell

"The love of liberty is the love of others; the love of power is the love of ourselves." - William Hazlitt

Jep. Löysin Wikiquotet.

Edistyksettömyyttä

Valitkaa jo se presidentti. En jaksa katsella enkä kuunnella tuota mediasirkusta enää päivääkään. Jokainen tuntuu tietävän toinen toistaan paremmin, miksi tämä ehdokas on parempi kuin toinen. Heittäisivät vaikka kolikkoa, olisi koko homma ratkaistu vähemmällä vaivalla.

Tämä viikko on mennyt nukkuessa, lukiessa ja leffoja katsellessa. Välillä hiukan kouluhommia kotoa käsin tehtynä. Ei huvita lähteä koululle. Luennoilla käyminen helpottaisi tietenkin tuleviin tentteihin lukemista, mutta kun ne eivät ole täysin välttämättömiä, niin kotiin tulee jäätyä. Ei huvita nähdä massoittain vieraita ihmisiä. Syvällisempiä ihmissuhteita minulla on tällä hetkellä vain unissani.

"Your task is not to seek for love, but merely to seek and find all the barriers within yourself that you have built against it." - Jalal al-Din Muhammad Rumi

Pelastakaa maailma

Mulla taitaa olla menossa jonkinlainen maailmanpelastamisvaihe. Tuntuu siltä, että kaikki on menossa lopullisesti pieleen, ellei välittömästi ryhdytä radikaaleihin toimenpiteisiin. Eikä tällaisen vaiheen aloittamiseen tarvittu kuin vähän kriittisen materiaalin lukemista ja katsomista. Tämä taitaa olla juuri se tyypillinen asetelma hyvinvointivaltiossa elävän ihmisen kohdalla. Jos ei itse aktiivisesti hae tietoa ympäröivän maailman vääryyksistä, epäkohdat hautautuvat aivottomaan massaviihteeseen, jota meille tarjoillaan 24/7.

Haastankin nyt sinut avaamaan silmäsi hetkeksi. Jätä se yksi saippuasarjan jakso väliin ja katso sen sijaan joku asiallinen dokumentti. Tai lue vaikka yhteiskuntakritiikkiä tarjoileva kirja. Mieti sen jälkeen, miten hyvässä asemassa oikeastaan oletkaan. Tarkastele omia marinoitasi hieman suuremmassa mittakaavassa. Jos tulet siihen lopputulokseen, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, kerro siitä myös muille.

Tässä muutamia lähteitä, jotka nostivat ainakin omalla kohdallani pintaan paljon ajatuksia:

- Noam Chomskyn kirjat
- The Corporation -dokumentti
- Michael Mooren dokumentit ja kirjat (viihteellisempi lähestymistapa)

Tapojensa orja

Omien omituisten tapojen tunnistaminen on kohtalaisen hankalaa. Tässä niitä kuitenkin muutama:

1. Nopea kävely / pyöräily

En yksinkertaisesti osaa kävellä hitaasti laahustaen. Pyöräillessäni pidempiä matkoja vauhti on tahtomattanikin sellaista, että perillä paita on hikinen.

2. Peitto koteloksi

Mennessäni nukkumaan tiivistän peiton ympärilleni niin, ettei jalkopäähän jää viileän ilman mentäviä aukkoja. Ihan kuin makuupussiksi. Paketti purkautuu kuitenkin viimeistään sitten, kun minulle tulee kuuma.

3. Likaiset lasit

Jos pöydällä on lasi, jonka edellisestä sisällöstä tai käyttötarkoituksesta minulla ei ole ehdotonta varmuutta, on lasi pakko huuhdella vedellä, ennen kuin sitä voi käyttää.

4. Järjestelmällinen syöminen

Lautasella olevaa ruoka-annosta lohkotaan siististi reunalta (keittoja syön tuskin koskaan). Ruokaa ei oteta kauhaisemalla satunnaisesti mössön keskeltä. Popkorneja napsin suuhuni yksitellen, valiten joka kerta parhaimman näköiset.

5. Hampaiden nakuttelu

Jos olen yksikseni, ja päähäni on jäänyt soimaan jokin biisi, saatan nakuttaa hampaillani biisin tahtiin. Mielestäni en tee sitä julkisilla paikoilla.

Tapansa kullakin

Niin sitten kävi, että minut haastettiin meemiin. Haastaja ei ilmeisesti ollut tietoinen taannoisesta meemimarinastani. En edelleenkään pidä moisista, eikä aikomukseni ole käydä vastaavanlaista vuoropuhelua muiden blogien kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö voisi lukea ja kirjoittaa samoista asioista kuin muut. Olkoon tämä nyt kuitenkin se ainut kerta, jolloin poikkeus vahvistaa säännön. Pidätän kuitenkin itselleni oikeuden miettiä meemin aihetta hieman tarkemmin. Tuohon ei ole ihan helppo vastata.

Joku voisi kertoa minulle mihin perustuu mielipide siitä, ettei päähinettä saisi pitää päässä ruokaillessa tai ylipäänsä sisätiloissa. Itse en näihin nykytrendien pipopäihin kuulu, mutta silti minua huvittaa aina kovasti, kun joku jaksaa sisäpipoilusta nurista. Aivan kuin lakista muka aiheutuisi jotain harmia. Yhtä lailla joku kaavoihinsa kangistunut hienostotantta saattaa mulkaista ilkeästi, jos tyhjennän lautastani pelkällä haarukalla. Jos kerran lautasellani ei ole mitään leikattavaa, niin en kyllä helvetti jonkin tyhjänpäiväisen tavan takia tee siitä syömisestä yhtään hankalampaa. Jostain syystä näistä "hyvistä tavoista" on muodostunut tietyille ihmiselle täysin pakkomielteinen fiksaatio.

Uhkapeliviihdykettä

Pidettiin sitten kaveriporukalla kunnon pokeri-ilta. Ihan kasvokkain, pöydän ääressä. Täytyy kyllä sanoa, että kyllä tuo ajankulusta käy. Aikaa vierähti parissa turnauksessa huomaamatta tunti jos toinenkin. Olut tietenkin maistui pelin lomassa, mikä tietenkin osaltaan hidasti pelikierrosten tapahtumia. Toinen finaalipeli jäi hieman kismittämään, sillä se piti lopulta katkaista omalta osaltani liian heikolla kädellä, koska kello raksutti jo niin aamyöisiä lukemia. Hävisin siis kyseisen finaalin. Panokset toki pidettiin kohtuullisina, muutenhan kaverisuhteiden lujuus saattaisi joutua koetukselle...

Kotiin päästyäni kuuntelin vielä hetken musiikkia. Mikään ei kyllä voita kunnon mättöpsykeä pienessä laskuhumalassa.

Varhaisterrorismiä

Luin erään blogin kirjoituksia nuoruusaikojen koulukiusaamisesta. Ajatukseni tietenkin harhailivat omiin kouluaikoihini. Kyllähän minäkin joudun aina välillä kiusaamisen kohteeksi, mutten kuitenkaan kovin rankalla tavalla. En usko, että nuo kokemukset vaikuttivat myöhempään elämääni. Se taisi olla enemmänkin verbaalista kuin fyysistä. Ei minua koskaan oikeasti hakattu. Oikeastaan taisin melko hyvin osata asettua satunnaisten kiusanhenkien yläpuolelle. Tiesin olevani niitä fiksumpi. Minulla oli lisäksi liuta hyviä kavereita, joten oli helppoa olla välittämätä idiooteista.

Kiusaamisen estäminen tai lopettaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. Fyysisiä kiusaajia vastaan on hankala nousta. Ainakin itse tiesin peruskouluaikoina muutaman tyypin, jotka eivät olisi ikinä tyytyneet tappioon, jos joku olisi niille joskus hanttiin laittanut. Sanallista ilkivaltaa on helpompi tarjoilla takaisin, ainakin jos tietää, ettei vastapuoli turvaudu jatkossa fyysisiin otteisiin. Koulun henkilökunnalle tai vanhemmille kertominen ei välttämättä paranna tilannetta lainkaan. Päinvastoin, siinä saattaa päätyä samantien kiusaajien silmätikuksi. Tärkeämpää on mielestäni löytää ne omat liittolaisensa. Porukassa oleminen tekee tilanteen jo paljon turvallisemman tuntuiseksi.

Joukkoliikennettä suomalaisittain

Tavallisesti näillä kotimaisilla bussimatkoilla suurin jännitys piilee siinä, uskaltaako joku tulla viereen istumaan. Välillä ihan naurattaa, kun joku jää sinne keskitilaan seisomaan, koska jokaisesta penkkiparista on vähintään toinen puoli varattuna. Enhän minäkään tuntemattomien kanssa juuri jutustele, mutten kuitenkaan ymmärrä tätä bussikäyttäytymistä.

Tuossa eräänä iltana nyssesiirtymä kaupungille oli kuitenkin normaalia viihdyttävämpi. Bussiin asteli keski-ikäinen suomalainen nainen, ihan kännissä. Nainen huomasi sitten viereisessä penkissä istuvan tutun miehen ja ryhtyi sammaltamaan tämän kanssa. Mies oli selvästikin huvittunut, eikä olisi jaksanut jauhaa humalaisen naisen kanssa, mutta vastaili kuitenkin kohteliaasti. Sitten nainen huomasi edessään istuvan aasialaissyntyisen pojan, ja tivasi heti ensimmäiseksi: "Mitäs kiinalaista ravintolaa sä täällä Tampereella pidät?" Suomeksi tietenkin. Tästä lähtikin sitten molemminpuolisten väärinymmärrysten ketju, joka sai minut hekottelemaan itsekseni koko loppumatkan ajaksi.

Sitä saa mitä tilaa

Tähän väliin vaikkapa muutama poiminta hakusanoista, joilla tälle sivustolle on ajauduttu:

- karvaiset perseet
- mariah työhaastattelu
- jamaika sisustus
- tommi taberman
- puristava tunne päässä
- tappakaa niinistö

Kyllä vain, te kaikki tulitte juuri oikeaan paikkaan! Nähkääs kun kävelin tuossa eräänä päivänä kadulla erään kahvilan ohi, tunsin päässäni oudon puristavan tunteen. Hetken päästä kuulin jo ääniä: "Tappakaa Niinistö!" Luulin seonneeni lopullisesti, joten päätin hetken mielijohteesta soittaa Tommi Tabermanille. Tommi oli ottanut muutaman liikaa, ja huusi taustalta kuuluvan örvellyksen päälle: "Nymanilla ja Tervolla on karvainen perse!" Pääsin lopulta selittämään tilanteeni, ja Tommi antoikin oivan vinkin. Minun pitäisi laittaa kotiini jamaikalainen sisustus. En oikein ymmärtänyt, millainen se voisi olla, joten päätin virittäytyä sopivaan tunnelmaan. Kävin ottamassa rastat ja polttelin vähän sitä hassua kasvia, jota ne jamaikalaiset aina polttavat. Bob Marleyn soidessa taustalla en suinkaan saanut sisustusideoita, vaan päätin, että minun täytyy ehdottomasti palkata sisäkkö. Tiesinkin jo sopivan ehdokkaan, joka viihtyi toisinaan hyvin ilman rihman kiertämää. Soitin Mariahille, joka lupasi tulla samantien työhaastatteluun. Jäin innokkaana odottamaan ja nukahdin...

Jakorasiat

Miten nopeasti se vuosi aina kuluukaan. Nyt on jälleen edessä se aika, kun pitäisi miettiä itsensä työllistämistä kesän ajaksi. Tällä kertaa pitääkin oikeastaan suunnitella vähän pidemmällä tähtäimellä, sillä koulu alkaa toivon mukaan tämän kevään jälkeen olla loppumetreillä. Kesän jälkeen olisi mukava jatkaa töissä, lopputyölle pitäisi saada aihe ja sitä rataa. Vaan ehkä tätä koulua on jo käytykin tarpeeksi.

Ilta-Sanomissa oli pieni uutinen, jossa kerrottiin, että vähän lihavammat tytöt antavat helpommin, elleivät suorastaan holtittomasti. Hassua yleistämistä, varsinkin kun jutun lähteenä olivat Oulun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän dosentin puheet, juorulehden tusinatoimittajan aatosten sijaan. No, muistuipa kuitenkin mieleeni, että vastaan on kerran tullut tapaus, joka hyvinkin puoltaa tätä väitettä. Uskoisin kuitenkin, että sellaiseen holtittomaan paneskeluun on kymmeniä muita, paljon todennäköisempiä syitä, kuin pelkät liikakilot.

Budjetti kunnossa

Viime vuoden loppupuolella tekemästäni rikosilmoituksesta ei ole vielä kuulunut mitään. Ehkäpä virkavallalla on tärkeämpääkin tekemistä kuin jahdata pikkuhuijareita, mikä on oikeastaan ihan hyväkin asia. Pieniä rötöksiäkään ei saisi kuitenkaan painaa villaisella. Nollatoleranssi on ainoa oikea lähtökohta. No, annetaan nyt kuitenkin oikeusvaltiolle mahdollisuus. Kyllähän nämä asiat varmasti vievät oman aikansa.

Vuokraa maksaessani olin pakotettu vilkaisemaan tilin saldoa. Ihan yllätyin, miten hyvä se edelleen on, vaikka kesätöiden loppumisesta on aikaa jo monta kuukautta. Kyllä sitä vähällä rahalla pärjää, kun pitää ylimääräiset menot minimissä. Enkä edes ole nyt viitsinyt erityisemmin kitsastella joka asiassa. Jos on tehnyt mieli, niin muovia on vingutettu.

Näin taas unen, jossa en voittanutkaan lotossa, vaan Ässäarvalla. Yhdeksänkymmentä tuhatta euroa.

Sunnuntaimietteitä

Laskuhumalassa ei pitäisi koskaan yrittää selittää mitään kovin syvällistä. Vai pitäisikö? Ehkä juuri silloin tulee lauottua niitä kaikkein puhtaimpia totuuksia. Toisaalta tulee kuitenkin sanottua myös paljon sellaista, mitä joutuu myöhemmin katumaan.

Selkeämpi fakta on ehkä se, ettei krapulapäivänä kannata mennä ihmisten ilmoille, ainakaan ennen kuin olo on edes jossain määrin normalisoitunut. Pahassa kankkusessa kaikki ihmiskontaktit tuntuvat kiusallisilta. Sosialisoinnista ei juuri ole iloa kummallekaan osapuolelle.

Ei enää

Eikö mullekin voisi heittää jotain armopaloja? Sanokaa edes, ettei tämä etsiminen ja odotus ole lopulta turhaa...

Jatkuu

Loma alkaa olla lopuillaan. Motivaatiosta kouluhommien suhteen ei ole tietoakaan. Jonkinlainen täysnollaus lienee paikallaan. Merkataan sellainen vaikkapa lauantaille.

Huomion saaminen on aina mukavaa. Paitsi jos se tulee ihan väärältä taholta tai muuten vääränlaisena. Oikeastaan huomiota ei juuri koskaan saa sieltä, mistä sitä oikeasti kaipaisi. Niinpä niin, koskaan ei voi olla tyytyväinen. Toisinaan tuntee jopa itsensä ihan syylliseksi, kun joutuu torjumaan ei-toivottua kiinnostusta. No, eipä niin käy kovin usein.

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, ja näinhän se on. Suurin osa maamme väestöstä porskuttaa menemään tässä hyvinvoinnin tyyssijassa onnellisen tietämättömänä siitä, miten huonosti asiat ovat jossain muualla päin maailmaa. Jos ei matkustele, seuraa tiedotusvälineitä, eikä katso epäkohtia esiin tuovia dokumentteja, ei tiedä mistään mitään.

Satunnainen valtiotieteilijä

Inhosin aina historiaa, kouluaineena siis, koko peruskoulun ja lukion ajan. Nyt myöhemmin kun mietin, syynä taisi olla paljolti se lähestymistapa ja opettamisen tyyli. Keskityttiin liikaa omasta mielestäni tylsiin ja turhiin asioihin. Vuosilukuja ja yksityiskohtia, barokkia ja renessanssia. Oikeastaan en edelleenkään jaksa innostua suuresta osasta historiaa. Poikkeuksen kuitenkin tekee poliittinen historia. Tai ehkä oikea termi voisi olla valtiotiede tai yhteiskuntatiede.

Miksi päntätä kuvauksia talonpojan oloista keskiajalla, kun voisi opiskella erilaisten aatteiden ja valtiomuotojen nousuista ja tuhoista? Seurata suuria linjoja, ihmiskunnan kehitystä sodasta ja vallanvaihdosta toiseen. Mielestäni näissä asioissa on todellakin jotain opittavaa. Jos historiaa ei tällä osa-alueella tunneta hyvin, miten voidaan olla toistamatta vanhoja virheitä? Parantamisen varaa on paljon, ellei loputtomasti.

Yhtenä suurimmista ongelmista kautta aikojen lienee kaikessa yksinkertaisuudessaan (tai toivottomassa monimutkaisuudessaan) valta ja sen käyttö. Ilman vallan keskittämistä on mahdotonta hallita, rakentaa ja kehittää suuria kokonaisuuksia. Toisaalta vallan liika keskittäminen voi johtaa siihen, että vallan ajautuessa vääriin käsiin seuraamukset ovat vakavia ja kauaskantoisia. Meikäläisestähän tietty tulisi loistava diktaattori...

Ei voittoa

Tämä tuoli passivoi minut. Kun on istumaan erehtynyt, on vaikea sen jälkeen nousta. Kaikki muualla kuin tämän pöydän ääressä tehtävät hommat ovat jotenkin ylitsepääsemättömän vaivalloisia ja tylsiä. Ja kun passivoi itsensä fyysisesti, passivoituu myös henkisesti. Ajatus ei kulje ja tylsyys valtaa mielen. Ei tällainen peli vetele.

Ässäarpa oli viallinen.

Uudet kujeet

Takaisin normaaliin päivitystahtiin, jos vaan asiaa riittää. En lakkaa ihmettelemästä pääni sisäistä kelloa. Joulusta lähtien olen nyt herännyt aamulla automaattisesti joko ensin kahdeksan aikoihin ja toisen kerran kymmenen jälkeen, tai sitten suoraan tuohon jälkimmäiseen aikaan. Nyt kun pystyisi pitämään nukkumaanmenoajan järkevissä rajoissa, niin asiat olisivat oikein hyvin. Uni maittaa ja aamulla olo on suhteellisen pirteä.

Kaikessa leikkimielisyydessään uudenvuodenlupauksissa piilee hitunen hyvää ideaa. Olettaen siis, että lupauksensa pystyy myös pitämään. Ajattelinpa minäkin ottaa taas tavoitteekseni tehdä muutaman punnerruksen ja vatsalihaksen joka aamu. Saa nähdä, miten kauan itsekuri riittää.

Sinne ja takaisin

Kiva olla taas kämpillä. Saa jälleen tehdä asiat täysin oman mielensä mukaan. Omaa rauhaa täytyy olla jokunen tunti päivässä, ei siitä mihinkään pääse. Aikaa, jolloin voi olla varma, ettei joku hetken päästä yllätä selän takaa sanomalla tai tekemällä jotain rasittavaa. Taidan tarvita enemmän yksinoloa kuin useimmat muut. Ehkä juuri sen takia en kovin mielelläni ryntää - silloin harvoin, todella harvoin, kun sellaiseen olisi mahdollisuus - kovin tiiviisiin jokapäiväisiin parisuhteisiin. Toisaalta haluaisin päästä moisesta jatkuvan läheisyyden ahdistuksesta eroon. Taas kerran niin toivottoman monimutkaista ja hankalaa...

Leikittelin ajatuksella täysin puhtaalta pöydältä aloittamisesta. Muuttaisin toiseen kaupunkiin, menisin uuteen kouluun. Parhaassa tapauksessa ulkomaille. En tuntisi ketään, mutta kellään ei myöskään olisi minusta minkäänlaista ennakkokäsitystä. Ei olisi minkäänlaista valmista muottia luonteenpiirteilleni ja käyttäytymiselleni. Tabula rasa. Voisin luoda itseni täysin uudelleen.