Varhaisterrorismiä

Luin erään blogin kirjoituksia nuoruusaikojen koulukiusaamisesta. Ajatukseni tietenkin harhailivat omiin kouluaikoihini. Kyllähän minäkin joudun aina välillä kiusaamisen kohteeksi, mutten kuitenkaan kovin rankalla tavalla. En usko, että nuo kokemukset vaikuttivat myöhempään elämääni. Se taisi olla enemmänkin verbaalista kuin fyysistä. Ei minua koskaan oikeasti hakattu. Oikeastaan taisin melko hyvin osata asettua satunnaisten kiusanhenkien yläpuolelle. Tiesin olevani niitä fiksumpi. Minulla oli lisäksi liuta hyviä kavereita, joten oli helppoa olla välittämätä idiooteista.

Kiusaamisen estäminen tai lopettaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. Fyysisiä kiusaajia vastaan on hankala nousta. Ainakin itse tiesin peruskouluaikoina muutaman tyypin, jotka eivät olisi ikinä tyytyneet tappioon, jos joku olisi niille joskus hanttiin laittanut. Sanallista ilkivaltaa on helpompi tarjoilla takaisin, ainakin jos tietää, ettei vastapuoli turvaudu jatkossa fyysisiin otteisiin. Koulun henkilökunnalle tai vanhemmille kertominen ei välttämättä paranna tilannetta lainkaan. Päinvastoin, siinä saattaa päätyä samantien kiusaajien silmätikuksi. Tärkeämpää on mielestäni löytää ne omat liittolaisensa. Porukassa oleminen tekee tilanteen jo paljon turvallisemman tuntuiseksi.