Aihetta juhlia?

Alkaa tämä kotikotioleskelu jo nyppiä pahemman kerran. Kovin montaa aikuista ihmistä ei yksinkertaisesti mahdu elämään samassa taloudessa ilman että jollain palaa hermot vähän väliä. Täytyy lähteä heti uudenvuoden jälkeen takaisin omaan rauhaan. Taitaapa tästä vuodenvaihdostapahtumastakin jälleen kerran muodostua läpeensä tylsä. Ilta kotona tai julkisissa nautiskelutiloissa. Ihan sama kumman valitsee, lopulta vituttaa kuitenkin. Yksi vaihtoehto oli tietty mökkeily, mutta todennäköisesti se surkein vaihtoehto. Mökille ainoana sinkkuna pariskuntien kanssa... ei kiitos. Oikeastaan tekisi mieli vaan nukkua koko touhun yli.

On ikävää, että entisten heilojen kanssa on niin vaikeaa pysyä järkevissä väleissä (joku voisi keksiä sopivan termin tytölle, jota on joskus tapaillut hetken, mutta jota ei kuitenkaan ole voinut kunnolla tyttöystäväksi tituleerata, eikä näin myöhemmin sitten voi oikein exäksikään sanoa). Itse kyllä voin pyöriä samassa porukassa tällaisen henkilön kanssa, mutta näyttää siltä, että ilmapiiri on kaikesta huolimatta aina jotenkin kiusallisen vaivaantunut. Tiedä sitten onko tämä taas niitä naisten kummallisia piirteitä, joita en tule ikinä ymmärtämäänkään. Onko jäänyt sanomatta tai tekemättä jotain ratkaisevaa? Ota tuosta sitten selvää...

Vuosi vaihtuu ja silleen. Pitäisi tehdä tiliä vuoden tapahtumista, vaan en jaksa. Ehkä myöhemmin. Uusi vuosi tuo mitä tuo, tuskin mitään uutta. Mikäpä meikäläisen elämässä oleellisesti muuttuisi.

Ajoittainen lukutoukka

Jotenkin alkaa Johnin kirjoista tosiaan jo paistaa läpi pakkopuurtaminen ja rahan tekeminen taannoisten menestyskirjojen maineella ratsastaen. Oikeussalidraamasta on ilmeisesti puristettu viimeisetkin mehut, kun uusia aihealueita tällä tavoin tunnustellaan. Viime vuonna ilmestynyt Viimeinen valamies oli oikeastaan laskusuhdanteen pohjanoteeraus. Kirja lässähti pahasti jo puolenvälin jälkeen. Tämä uusin onnistuu sentään pitämään mielenkiintoa yllä loppuun asti. Täytyy varmaan pitkästä aikaa vierailla kirjastossa. Dan Brownia en ole edelleenkään ehtinyt lukeman, eikä loppujen lopuksi edes niin hirveästi kiinnostakaan. Ehkä lainaan jotain vanhoja klassikoita, tai vaikka Kingiä.

Oli pakko käydä alennusmyynneistä etsimässä jonkinlaista lasketteluasua, enkä ollut ainut. Ihmisiä oli liikkeellä uskomattomat määrät. Hassua ostoshysteriaa, joulurahat pistetään samantien haisemaan. Ja voi helvetti miten vaikeaa on löytää itselleen sopivia talviasusteita. Kun on näinkin pieni mies, niin se vaan on ihan toivotonta. Tietyillä valmistajilla pieninkin miesten koko on kuin teltta meikäläisen harteilla. Vaikka muuten ei oma miniatyyrikokoisuuteni ole koskaan kovin kriittisesti häirinnyt, niin näissä vaateasioissa tehdään elämä toisinaan niin vaikeaksi. Perkele.

Ohi on

Selvisihän siitä kunnialla, vaikka koville otti. Syötiin ja ravattiin paikasta toiseen, syötiin taas. Vastailtiin perinteisiin kysymyksiin koulusta ja sitä rataa. Nyt saa taas olla vuoden rauhassa ennen kuin tuo J-kirjaimella alkava hölynpöly tulee taas ajankohtaiseksi. Toisaalta edessä on kuitenkin toinen vuosittainen ongelma, eli mitä tehdä uutenavuotena? Toistaiseksi poikkeuksetta lopulliseksi päämääräksi on muodostunut baari, jonne vähemmän yllättäen päättää muutama muukin ihminen ruhonsa hilata. Valomerkin jälkeen tyypillisesti odottaa puolentoista tunnin taksijonotus 25 asteen pakkasessa.

Jo tavaksi tullut baari-ilta vanhalla kaveriporukalla osui tällä kertaa joulupäivälle. Tapaninpäivä ei käynytkään nyt päinsä, sillä kalenteriteknisistä syistä tiistai oli jo normaali työpäivä. Olipa siinä tietty samalla sitten yhdet tuparitkin (booli maistui, kukapa olisi osannut arvata). Samapa tuo sinänsä. Olisin kuitenkin mieluusti nähnyt erään vanhan tuttavuuden, joka oletettavasti joulubaareili vasta tuona Tapaninpäivänä. Vaan ehkäpä tässä vielä törmätään ennen kuin kotiudun takaisin etelään, ellei se kosminen iva sitten jälleen iske sormiaan peliin.

Taidanpa mennä jatkamaan lahja-Grishamin lukemista. Yritän kaikin keinoin imeä hieman kirjallisia vaikutteita, että osaisin vaihteeksi itsekin kirjoittaa siedettävää tekstiä.

Joulutauko kenties

Nytpä täytyy pikapuoliin lähteä kotikonnuille joululomailemaan. Joulunvietosta en puhuisi, sillä oikeastaan minä vain joudun pakotetusti kuluttamaan siellä aikaani. No, kaikesta huolimatta hyvät joulut kaikille niille, joilla on ajoittain sen verran tylsää, että päätyvät tätä blogia lukemaan.

Se on menox, sano Boutros Boutros-Ghali. Säkenöivän huumorintajuni mukanani vieden, lähden.

Noususuhdanne

Tulihan ne jouluostokset viimein hoidettua. Suhteellisen helpolla vieläpä pääsin, kun kävin kaupoissa arkiaamupäivänä. Ei ollut sitä työssäkäyvien ihmisten valtaisaa massaa, joka valtaa hyllyvälit ja kassat sitten joskus neljän jälkeen. Muutenkin kaikki hommat alkaa olla hoidettuna, eli voin täysillä keskittyä joulunajan kestämiseen.

Sain vieläpä nukuttua ensimmäiset kunnolliset yöunet aikoihin, ja olo on harvinaisen pirteä. Elämä on siis ihanaa ja suunta ylöspäin. Ainakin siihen asti, kunnes kaikki menee seuraavan kerran päin helvettiä. Ehkä jo huomenna. Ei, en ole edelleenkään pessimisti. Olen realisti.

Itseni jos korjaisin

Miksi minun pitää tulkita jokainen tavallisinkin kauniimman sukupuolen käynnistämä jutunvaihto kiinnostuksen merkiksi? Ei siinä ole mitään järkeä, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Miksen kykene vaan juttelemaan muuten vaan niitä näitä, ilman että pitää pohtia heti jotain ihmissuhteellisia mahdollisuuksia, mistä taas seuraa se, että menen enemmän tai vähemmän lukkoon. Poikkeuksen tietty muodostavat tarpeeksi tutut ja selkeästi varatut naiset. Kun viaton ja viritteetön jutustelukin tökkii niin pahasti, on turha kuvitella luovansa syvällisempää keskustelua.

Taisin taas päästää yhden uuden ihastuksen kohteen turhaan leijailemaan mieleeni. Ainakin sen verran, että asia tunkeutui uneenikin. Uni tosin oli kovaa draamaa. Tulin dumpatuksi ja nöyryytetyksi oikein kunnolla, ja maailma kaatui niskaan. Jouduin pakenemaan sääliviä katseita. Vähemmän kiva uni.

Harvinainen jatko-osa

Meikäläisellä on harvemmin kahden päivän kankkusia, mutta pakko myöntää, ettei olo ole vielä tänäänkään ollut täysin normaali. Ehkä se johtuu siitä, etten syönyt eilen juuri mitään, tai sitten se kauan välttelemäni flunssa onnistui viimein iskemään kyntensä tarpeeksi syvälle.

Huomenna jouluostoksille. Ehkä. Hajoan.

Osataan sitä näemmä Iranissakin. Siellä noheva presidenttinsä Mahmud Ahmadinejad (sehän melkein rimmaa) on mennyt kieltämään tyystin länsimaisen musiikin esittämisen radiossa ja televisiossa. Hieman pistää miettimään, mitä herran päässä mahtaa liikkua. Liikkuuko mitään?

Sana

Vain yksi sana, joka kertoo kaiken. Krapula.

Känniääliö

Huh mikä ilta. Tuli taas todistettua, että ilmainen viina ei ole koskaan hyväksi. Boolia piti tietenkin ahnehtia niin kauan kuin sitä riitti, ja lopuksi juoda sitten vielä omatkin mukana tuodut saunaoluet pois. Jossain vaiheessa manasin viinan loppumista, mutta kummasti muuttui mieli siinä vaiheessa, kun kaikki se litku oli siirtynyt vatsasta verenkiertoon...

On se vaan masentavaa, että omia lukkojaan ei saa auki muuten kuin alkoholin avulla. Kun on ryystänyt tarpeeksi, olo on ihan kotoisa vieraammassakin porukassa. Olen kuin kaksi eri ihmistä alku- ja loppuillasta. Jostain syystä jännittämisen ja estojen hallinta ei vaan ole tahdonalainen juttu. Vaikka miten yritän suggestoida itseni tiettyyn olotilaan, ei onnistu.

Kotiin on aina kiva tulla, kun vatsa heittää volttia ja silmissä pyörii.

Perjantai

Tänään oli tarkoitus käydä tekemässä ne pakolliset joululahjahankinnat. Huonosti nukutun yön jälkeen oli kuitenkin pakko ottaa päivätorkut, eikä niiden jälkeen sitten enää jaksanut suunnata kaupungille. Joulustressi se vaan kasvaa. Saas nähdä miten täynnä ovat junatkin ovat nyt, kun joulu osuu tällä tavoin viikonloppuun.

Lauantaina viihteelle, saunomistakin luvassa.

Vielä syöpäkääryleistä

Vaikka olenkin jo toisaalla vääntänyt aiheesta tarpeeksi, kirjoitetaan nyt tännekin lyhyt perustelu sille, miksi ravintolatupakoinnin kieltäminen on hyvä asia.

Niin ikävää kuin nautintoaineiden kieltäminen onkin, on se tarpeellista, jos niistä aiheutuu haittaa sivullisille. Oleellisin pointti tässä baariasiassa on se, että tupakansavusta kärsivät sekä työntekijät, että savuttomat asiakkaat. Tupakointialueet ovat lähinnä vitsi, sillä ne ovat yleensä vain osa sitä yhtenäistä baaritilaa, eivätkä näkymättömät seinät savun liikkumista estä.

Jos halutaan taata kaikille mahdollisuus käydä baareissa ilman pakollista savustusta, ainut tasapuolinen vaihtoehto on täydellinen tupakointikielto. Kovin moni baari ei luultavasti uskaltaisi kieltää tupakointia, mikäli se olisi vapaasti päätettävissä. Tupakoitsijat voivat kyllä jatkaa baarissakäyntiä kiellosta huolimatta, mistä osoituksena jo monen muun valtion positiiviset kokemukset täyskiellosta.

Tupakkakopit ovat sitten eräänlainen kompromissi, mutta mielestäni ne taas asettavat jotkut baarit eriarvoiseen asemaan. Moneen pieneen läävään kun ei mitään koppeja voi kyhätä. Tämä riittänee aiheesta toistaiseksi.

Savustusta

Jenkeissä taas yksi iso tupakkayhtiö voitti juttunsa, eikä joutunut maksamaan vaadittuja 10 miljardin dollarin korvauksia. Korvauksia vaadittiin, koska yhtiön sanottiin väittäneen kevytsavukkeita tavallisia tupakkatuotteita terveellisemmiksi. En oikein tiedä, onko tämä hyvä vai huono juttu. Jokainen penni pois tuon typerän savuhuumeen levittäjiltä voisi edistää yleistä mielipidettä sauhuttelun vähentämiseksi. Toisaalta on pelkkää ihmisen idiotismia ja mielen heikkoutta myrkyttää ensin keuhkonsa, syyttää siitä sitten muita ja yrittää vielä kaiken lisäksi hyötyä asiasta.

Odotan innolla vuotta 2007, jolloin kaavaillun ravintolatupakointikiellon pitäisi astua voimaan. Veikkaan ainakin, ettei kukaan uralleen jatkoa halajava poliitikko uskalla asettua tuon lain tielle. Tupakoinnin puolustajien argumentit ovat melkoisen hataralla pohjalla.

Saako paha palkkansa?

Taisin törmätä ensimmäisen kerran huijariin nettikauppaa tehdessä. Aika monta onnistunutta ostoa ja myyntiä huutokauppojen, uutisryhmien ja foorumien kautta olen tähän mennessä ehtinyt tehdä ilman ongelmia. Onneksi ei ollu kyseessä iso summa. Taitavat nämä petturit laskea juuri sen varaan, että pienien summien menetyksistä ei viitsitä tehdä kovin suurta numeroa. Tällä kertaa tuo oletus karahti kyllä kiville, sillä sen verran punaista moinen touhu saa meikäläisen näkemään, että poliisille asia menee. Koko juttu kyllä haiskahti heti alusta lähtien, joten itseänikin voin hieman syyttää. Katsotaan nyt, miten homma etenee.

Jospa pelaisin taas vähän pokeria. Muutamalla onnekkaalla sessiolla saanen kuitattua huijarille menetetyt rahat...

Muistin kätköistä

Olen nähtävästi hajottanut lopullisesti unikontrollerin pääkopastani, sillä herään melkein joka yö muutaman tunnin unien jälkeen, ja sen jälkeen nukahtaminen uudelleen on todella hankalaa. Sangen rasittavaa pyöriä turhaan sängyssä.

"STT:n uutisia...", sanoi matalahko miesääni omalla persoonallisella painotuksellaan. Kuulin tuon aina syödessäni aamiaista päivähoitopaikassani. Olin alle viiden vanha. Yhtenä päivänä hoitotäti laittoikin aamupuuron sijaan eteeni lautasellisen leseitä. Ne olivat niin pahoja, että minua oksetti. En yksinkertaisesti pystynyt syömään niitä, mutta täti ei halunnut uskoa. Istuin muuten kauan siinä pöydässä.

Kerran löin siinä samassa hoitopaikassa ollutta tyttöä tyhjällä ketsuppipullolla päähän. Löin leikilläni, enkä erityisen kovalla voimalla, mutta tyttöhän alkoi heti itkeä. Hoitotäti pisti minut nurkkaan häpeämään. Ihan oikeasti, seisomaan kasvot nurkkaan päin. Muutama vuosi sitten päädyin tuon saman tytön kanssa eräiden bileiden jatkoille. En tiedä, miten oikein tajusin, kuka oli kyseessä. Muistissa oli vuosien takaa pelkkä nimi.

Kaikkea sitä palautuukin mieleen.

Sekavia sanoja

On murskaavaa huomata tehneensä ehkä ratkaisevan pahoja virheitä joskus taannoin. Virheitä, joista on kulunut jo niin pitkä aika, ettei asioiden korjaamiseksi voi oikein tehdä enää mitään. Virheitä, joita ei vielä tapahtumahetkellä edes tiedostanut. Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta mitäs sitten kun aika nostaakin niitä haavoja esiin?

Mielessäni kummittelee yksi ihmissuhdeyritelmistäni muutama vuosi takaperin. Tyttö oli kaikin puolin nätti ja mukava. Nyt menneitä muistellessa hän tuntuu aina vaan täydellisemmältä. Muistini lienee valikoiva, mutta siitäkin huolimatta. Jostain syystä juttu vaan lässähti nopeasti ilman mitään järkevää syytä. Kaikki potentiaali oli olemassa, mutta yritys puuttui. Luovuin täysin turhaan parhaasta ja toistaiseksi ehkä ainoasta mahdollisuudesta saavuttaa jotain sellaista, mikä tällä hetkellä tuntuu kaukaiselta haaveelta.

Informaatiokatkos

Pitkästä aikaa kunnon rentoutumista. Saunaa, leffoja, unta ja yleistä laiskottelua. Laiskottelusta ei ymmärrettävästi irtoa juurikaan kertomista, joten olenpa sitten vaan hiljaa.

Leffailta

Perjantaina tulikin telkusta hyvä leffa. Dead Babies näytettiin jo kerran aikaisemminkin tuossa kesällä, mutta silloin oli vähän muutakin tekemistä, joten en nähnyt sitä kokonaan, enkä edes tiennyt, mistä elokuvasta oli kyse. Vasta nyt tulin katsoneeksi nimen etukäteen. Originaalinimen siis, nuo käännökset eivät välttämättä kerro yhtään mitään. Yllätyin positiivisesti.

Kyseinen filmi tuli joskus eteen jollain elokuvafoorumilla. Keskustelun pääaiheena taisi olla Requiem for a Deam tai huumefilmit yleensä. Suosittelivat kovasti, vaikka leffalla olikin todella alhaiset pisteet. Dead Babies siis tosiaan on kunnon sekoiluleffa huumorilla höystettynä, eikä varmasti jätä kylmäksi, jos vähänkään pitää aihepiirin leffoista. En oikein tiedä, miksi moiset huume- ja biletyskuvaukset uppoavat niin hyvin meikäläiseen. Ehkä villi ja kielletty elämä kiehtoo.

Katso jos saat käsiisi. Joko pidät tai sitten et.

Melua maitorauhasista

Telkkarista tuli jokin aivoton leffa, joka pakotti taas miettimään erästä asiaa. Asiaa, josta olen jo aikaisemmin muodostanut vakaan mielipiteen. Pakko siis kirjoittaa tännekin vähän tisseistä...

Miksi ihmeessä pienirintaisille naisille tarjotaan mitä ihmeellisimpiä koonkasvattajaliivejä? Löytyy kangastopattuja, geelitäytteisiä ja varmasti paljon sellaisia, joista suurin osa miehistä ei ole ikinä kuullutkaan. Ihan kuin sitä kokoeroa ei huomaisi, kun aikanaan joudutaan riisumispuuhiin. Tökeröimmät huijaukset näkee suoraan, vaikka olisi miten muuta vaatetta päällä.

Jos on tosiaan pienet rinnat, niin mihin niitä liivejä edes tarvitaan? Maan vetovoimaakaan ei tarvitse pelätä, jos kriittistä massaa ei ole kovin paljon. Mahtaako moni nainen edes tajuta, miten herkulliselta hän voisi tarvittaessa näyttää käyttämällä vaikka pelkkää t-paitaa ilman liivejä. Tuollainen yhdistelmä pesee helposti isommillakin taakoilla varustetut tyttöset.

Helpotus

Vielä huominen, ja sitten on tämän vuoden pahin harkkatyösuma kunnialla selvitetty. Oli jo aikakin, sillä kesästä asti kestänyt flunssaton putkeni yrittää pahasti katkeilla. Stressi tekee sairaaksi, mutta niin saattaa toisaalta tehdä stressin laukeaminenkin.

Ehkäpä yritän vielä taistella tautia vastaan kuumalla teellä, vitamiiniannoksella ja rentoutumalla.

Säälittävää

Itsenäisyyspäivä ja Tuntematon sotilas ties monettako kertaa. Vanhempi versio tietenkin, siihen ei näemmä kyllästy koskaan. Enhän minä koskaan ole yltiöisänmaallinen ollut, mutta jotenkin kyseinen leffa onnistuu pieniä tunteita nostattamaan. Olen ehdottomasti kaikkea sodankäyntiä vastaan, mutta sodasta on tehty lukuisia hyviä leffoja. Ja tietty sotateknologia innostaa teknofriikkiä siinä missä mikä tahansa muukin tekniikka. Aseiden tuhovoima on jännää niin kauan, kun sitä ei käytetä luontoa tai ihmisiä vahingoittamaan.

Tuttavilla on jos jonkinlaisia pikkujoulupirskeitä, meikäläisellä ei ainoitakaan. Melko säälittävää. Ne kaverit, jotka jättävät pikkujouluörvellykset väliin, kuhertelevat sitten kotona parempien puoliskojensa kanssa. Meikäläisellä ei taida olla edes naispuolisia kavereita. Vieläkin säälittävämpää.

Miksi kaikki säälittävyys on kasautunut juuri mun elämääni?

Suuria vääryyksiä

Helvetin helvetti kun taas vituttaa. Miten jotkut voivatkin olla niin saamattomia. Ihan kuin ei olisi minkäänlaista vastuuntuntoa. Jos ei kerran pysty antamaan harkkaryhmälle omaa panostaan, olisi vähintäänkin fiksua jättäytyä vapaaehtoisesti pois koko touhusta. Ei olisi kivaa väkisin potkia tuttuja tyyppejä pois ryhmästä, mutta tuollainen muiden siivellä roikkuminen on yksinkertaisesti niin alhaista. Niin makaa kuin petaa. Luulisi tajuavan.

Vaihteeksi taas sössivät intissäkin. Kranaattimiehet erehtyivät tunkemaan useamman murkulan kerralla putkeen. Lopputulos ei ollut varmaan kaunista katseltavaa. Omien armeijakokemusten perusteella ei ole kovinkaan yllättävää, että tuollaista sattuu aina välillä. Liian lyhyet yöunet, liian pienellä älykkyysosamäärällä varustetut esimiehet ja jatkuvat siirtymiset paikasta toiseen luovat juuri sopivat edellytykset pahoille virheille. Tragikoomista kuolla sotaa harjoitellessa. Toisin sanoen täysin turhaan.

Ikuinen valittaja

Jokseenkin yhdentekevä sunnuntai. Muutenkin melko lailla mitäänsanomaton viikko. Valehtelematta voin jopa sanoa, että turhanpäiväinen kuukausi. Jauhan tässä paikallani, enkä muuta voi. Viikot menevät, viikonloput menevät, eikä mikään koskaan muutu.

Kaiken lisäksi tämä joulukuun "juhla" lähestyy hitaasti mutta varmasti. Minä niin kovin mielelläni hyppäisin vaikka suoraan uuteenvuoteen. Joulu on tälle pojalle toistaiseksi pelkkää kiireistä, muovista, ylikaupallista pakkopullaa. Joulu rasittaa ja masentaa, nostaa mieleen ikäviä asioita.

Positiivista on, etten ole vielä nähnyt ainoatakaan pikkuoravamainosta.

Onko elämä?

Ensin näytti siltä, että illasta tulee kovin tylsä ja epäonnistunut, mutta kyllähän se meininki vähitellen parani, kun porukka sai kauhottua boolia sisuksiinsa. Edellisilta oli kuitenkin vaatinut joidenkin kohdalla veronsa, ja homma lähti käyntiin turhan myöhään. Baariin päästiin lähtemään vasta sellaiseen aikaan, että puuduttavaa jonotusta oli väistämättä tiedossa.

Valittiin tällä kertaa ihan uusi kohde, josta minulla oli aikaisemmin pahoja ennakkokäsityksiä. Kallis oli, mutta osoittautui muuten ihan mukiinmeneväksi paikaksi. Ihmisiä oli laidasta laitaan, mutta vähän nuoreksi siellä ehkä itsensä tunsi. Armottomia känniörveltäjiä ei juurikaan näkynyt, siitä paljon plussaa. Tiettävästi en itsekään langennut moiseen rooliin.

Maailmankaikkeuden peruspilarit eivät vavisseet, kun minut nanosekunnissa hymyllään valloittanut söpö tyttö ei lähtenytkään kanssani tanssimaan.

Pokeria kaikin puolin

Suhteellisen rauhallinen perjantai oli lopulta. Ehkä osittain siksi, että lauantaiksi on nyt tiedossa yhdet illanistujaiset. Olisi kyllä ollut mahdollisuus ryypiskellä molempina päivinä, mutta enhän minä sentään mikään juoppo ole...

Nukuin makeasti ohi herätyskellon soiton. Ehkä iskin sen unissani kiinni. Minkäänlaista muistikuvaa ei minulla moisesta toimenpiteestä kyllä ole. Onneksi ei ollut pakottavaa tarvetta herätä aikaisin, mitä nyt hyvää työaikaa meni hukkaan. Näin jotain ihmeellistä kilpailu-unta. Oltiin jonkinlaisen ryhmän kanssa kaupassa ja tehtävänä oli hankkia elävä kala ja syödä se. Kaupan vieressähän sattui olemaan hiekkaranta, ja minä sieltä ensimmäisenä noukin haaviini pienen keltaisen sintin. Heräsin juuri siinä vaiheessa, kun yritin ottaa selvää, pitääkö kala pureskella kunnolla, vai voisiko sen nielaista kokonaisena.

Unessa voitin, vaan miten käy elävässä elämässä. Kortit on näytetty.

Kahvikooma

Join pitkästä aikaa vähän enemmän kahvia ja heti on maha sekaisin. Enkä edes osaa selittää millaisen olotilan nuo muutamat kupilliset saivat aikaan. Pirteä ei ole oikea sana. En tiedä ketään muuta, joka olisi näin herkkä kofeiinille. Ihan outoa.

Veronpalautukset tulevat! Verottaja on jälleen kerran ollut ahne ja joutuu nyt palauttamaan ihan kivan summan. Tämä taitaa olla suurin palautus, jonka olen toistaiseksi saanut. En kyllä ikinä ole mätkyjäkään joutunut maksamaan. Melkein voisin ostaa itselleni jonkin kivan joululahjan. Lahjat ovat kivoja, kunhan niiden ostaminen ei ole mitään vuosittaista rutiinihommaa.

Huomenna pitää taas vääntää harkkatöitä, mutta toisaalta tekisi niin kovasti mieli lähteä pilestämään. Nähtäväksi jää, mihin lopulta päädyn.