Konepornoa

Tietyt brittiläiset autoiluohjelmat saavat minut taas tapittamaan ruutua kieli pitkällä. Nopeita, virtaviivaisia ja äänekkäitä urheiluautoja. Ja kalliita. Pelkkää itsensä kiusaamistahan se vain on, opiskelijabudjetilla kun ei kunnollisia nelipyöräisiä juuri ostella. Osaan noista ei tule olemaan ikinä varaa. Miksi kaiken kauniin ja kivan pitää aina olla niin totaalisen tavoittamattomissa? Toki halvemmalla saa hassuja kippoja, joilla pääsee ympäristöystävällisen hitaasti ja turvallisesti paikasta A paikkaan B, mutta ajonautintoa niistä on turha hakea. Miksi ne halvimmat autot ovat aina myös niitä rumimpia?

Jostain tihkuu siis bensaa minunkin suoniini. Joskus ehkä luulin, etten olisi tässä suhteessa niin nuorimiehiskliseinen tapaus, mutta pakko myöntää, että jollain tapaa nuo tekniikan taideteokset vetoavat.

Viritetyt vehkeet (kääntäjä vietäköön ruoskittavaksi) on myös omalla hullulla tavallaan ihan viihdyttävä sarja. Siinä vaan on jo autoilun perimmäinen olemus hukattu tyystin. Jenkkiläinen bling bling -mentaliteetti ei ihan täysin meikäläiseen uppoa. Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että moisista rotiskoista hajoaa tekniikka alta jo ehkä seuraavan kuukauden aikana? Entä miten kauan saavat kulta- ja timanttikoristellut menopelit olla rauhassa voroilta jossain vähemmän sivistyneessä kaupunginosassa? Toivottavasti omistajat älyävät myydä tai huutokaupata ne koristellut pomminsa ajoissa hyvään hintaan, ostaa tilalle järkevämmän auton ja nauttia jäljelle jäääneistä rahoista parhaaksi katsomallaan tavalla.