Sade kastelee

Koin vaihteeksi pikaihastumisen Alkossa. Valitettavasti (vai onneksi) kohteena ei ollut pullo.

Itsetuntopohdiskelua, osa Z

Jatketaan nyt sitten kommenttiosastodialogilla, kun ei muutakaan keksi.

Itsetunto ei ole suoraan tahdosta riippuvainen suure, niin kuin esimerkiksi fyysinen lihaskunto. Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut nollaitsetuntoa, lienee vaikeampi ymmärtää sitä. Toiset vaan ovat sellaisessa asemassa ja tilanteessa, että esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen käy kuin itsestään siinä sivussa, eikä sen saavuttamiseksi tarvitse edes ponnistella. Itsetunnon rakentuminen vaatii onnistumisia, tarkemmin ottaen aitoja onnistumisia oikeassa aihepiirissä. Onnistumisia taas on vaikea pakottaa tapahtumaan pelkästään yrittämällä paljon, sillä epäonnistumiset iskevät nollaitsetuntoon ihan eri tavalla kuin hyvään itsetuntoon, joka ehkä kestää isommatkin kolhut. Toki niitä onnistumisen tunteita tulee meikäläisellekin aina joskus, ja niiden vaikutus itsetuntoon on välitön.

Peruskiltteydestä tulee nössöyttä vain, jos ja kun sen vertailukohtana ja samalla toisena ääripäänä on yliampuva urpomachoilu.

Tautista

Röh röh...

En muista olenko maininnut, mutta minulle sanottiin joskus ohimennen, että näytän liian kiltiltä. Ehkä ongelma onkin siinä, että vaikka ehkä näytän kiltiltä, olenkin kuitenkin turhan töykeä ja epähuomaavainen. Nykyään tuntuu kyllä useimmiten siltä, että näytän lähinnä tympeältä, ainakin ollessani liian kyllästynyt väläyttelemään kohteliaisuushymyjä ilman syytä. Tiedä sitten onko ilmeillä sen suurempaa merkistystä. Palaseni muodostavat jotenkin sellaisen kokonaisuuden, joka ei vaan herätä mielenkiintoa. Ja vaikka herättäisikin, siihen ei sitten liity missään nimessä sukupuolten välistä vetovoimaa.

Mitä tuohon tavallisten tyttöjen huomiointiin tulee, näkisin, että kaltaiseni ikisinkut oppivat kyllä melko varhaisessa vaiheessa tunnistamaan ne tapaukset, joiden perään on turha katsella. Ja tämä taas ei tietenkään tarkoita sitä, että kaipaisin seurakseni mitä tahansa sotanorsuja.

Kirjoittajan blokki

Moi. Jos kerran kirjailijoilla on sellainen, miksei myös bloggaajilla. Kun ei ole mitään sanottavaa, eikä tiedä miten sen sanoisi. Väkisin runttaamalla ei saa kuin peräpukamia.

Mikä lukitsee mielen? Olen välillä umpikateellinen ihminen. Ja liian tiheään toistuva kateus lamauttaa, vaikka kyseessä olisi oikeutettukin epäoikeudenmukaisuuden tunne. Ei voi keskittyä itseensä, kun kaikki muu häiritsee, eikä osaa antaa vaan olla. Toisaalta liika omiin näkemyksiin ja tekemisiin keskittyminen tekee minusta narsistisen ja ylimielisen. Ei ole hyvästä luulla itseään aina muita fiksummaksi. Inhoan kaikkitietäviä ihmisiä, mutta silti sorrun välillä itsekin moiseen. Se vaan on raivostuttavaa, kun maailma ei toimi loogisesti. On ikävää tiedostaa kaikki vääryydet ja järjettömyydet voimatta vaikuttaa niihin mitenkään. Niistä tulee jollain tavalla henkilökohtainen taakka, vaikka ei olisi tarvis. Kadehdin niitä, jotka vaan elävät ajattelematta mitään ja välittämättä mistään.

Korkoa korolle

Valitettavasti otsikko ei sisällä mitään glamourtyttörakkausviittauksia. Mites se menikään... jos niitä ei voi voittaa, niihin pitää liittyä. Tein itselleni sijoitussuunnitelman, jonka mukaan hyvin varovaisillakin tuotto-odotuksilla pääsen miljonäärikerhoon viimeistään eläkeiän kynnyksellä. Ehkä silloin voin vaikka ostaa itselleni edustusvaimon.

Nauloja arkkuun

Onko kirkkoon kulumisesi syy jokin seuraavista?

- haluat kirkkohäät (tai hautajaiset?!)
- haluat lapsellesi kasteen ja pääsyn rippileirille
- uskot kirkon auttavaan työhön
- sukusi on hengellinen
- ei siitä haittaakaan ole

Nämä ovat huonoja syitä, mikset eroaisi? Joka kohdalle löytyy hyviä vaihtoehtoja. Kehota myös muita tuttujasi eroamaan. Vanhoista ikäluokista huolimatta Suomessa on suunnaton määrä ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon vain siksi, että heidät on jo lapsena siihen liitetty. Oikeaa uskonvapautta on se, että lapsen annetaan kasvaa ilman väkisin syötettyä elämänkatsomusta. Valitkoon tiensä täysikäisenä.

Valtio ei tarvitse kirkkoa. Kulttuuri ei tarvitse kirkkoa. Hyväntekeväisyys ei tarvitse kirkkoa. Hyvinvointiyhteiskunta ei tarvitse kirkkoa. Kirkko on varsinkin modernissa länsimaassa turha instituutio. Jos ei lapsista tehtäisi automaattisesti uusia tapakristittyjä, kierre lopulta katkeaisi ja kirkon jäsenmäärä saataisiin ajettua hyvinkin nopeasti alas.

Laiskaa

Syksy tuli ja toi mukanaan tekosyyt jäädä iltaisin betoniseinien sisään köllöttämään. Märkä, kylmä ja pimeä on yhtä kuin ei kiitos ulkoliikunnalle. Sama lamaannuttava vaikutus näkyy myös yleisessä motivaatiossa ja aikaansaamisessa. Ajatus- ja tekstigeneraattorini kelluskelee niin ikään suvantovaiheessa.

Siispä takaisin tuonne sohvalle.

Päivä, jona uutiset loppuivat

Ostin Audin ja ajoin Saudi-Arabiaan. Siellä oli hieno auditorio. Barcelonassa nautin Gaudin arkkitehtuurista. Sain melkein kuolemantaudin. Hankin kotiteatteriini Dynaudion kauttimet. Voin kokea audiovisuaalisia elämyksiä.

Enempää en keksi, media jatkakoon tästä.

Vertikaalisesti rajoittunut

Kai tämä on käytävä vielä kertaalleen läpi. Vaikka olenkin monessa suhteessa harmaa keskivertomies, ulkokuoreltani olen aika pieni. En keskimittainen, vaan lyhyt. Arvioisin, että tiedostetut tai tiedostamattomat pituusvaatimukset puolin ja toisin pudottavat noin 50-75% suomalaisista naisista samantien pois potentiaalisten kumppaneideni joukosta. Asetelma ei välttämättä olisi niin mahdoton, jos saisin kilpailla ainoastaan oman pituusluokkani kanssa. Vaan ei, minusta riippumattomat seikat asettavat minut samalle viivalle lähes kaikkien suomalaisten miesten kanssa. Oli nainen minkä mittainen tahansa, tavoite on kirjaimellisesti mahdollisimman korkealla.

Painoindeksini on 21-22, eli en omasta näkökulmastani ole mikään täysruipelo, mutta suhteellisen hoikka. Sitten kun laitetaan rinnalle vertailukohdaksi se keskiverto suomalainen mies, haihdun puoliksi näkymättömiin. Käytännössä siis saan jopa muiden lievän ylipainon näyttämään tavallista paremmalta. Lihasten kasvattaminen auttaisi vain rajallisesti, sillä pienikokoiset lihaskimput saavat usein otsaansa vähemmän mairittelevan leiman. Ai niin, kaiken lisäksi taidan näyttää vielä ikäistäni reilusti nuoremmalta. Siitä saattaisi ehkä olla etua joskus parinkymmenen vuoden kuluttua, vaan ei nyt.

Aina tavataan muistuttaa, että tärkeintä on hyväksyä itsensä, arvostaa ja rakastaa itseään. Mutta mihin asti se sitten lopulta riitää? Asetelma säilyy ennallaan.

Baijerilaista

En edelleenkään omista autoa. Osittain siksi, että pystyn jotenkuten sinnittelemään fillarin ja julkisen liikenteen varassa ainoan ongelman ollessa isompien esineiden kuljettaminen, mutta tietenkin myös siksi, että auton omistaminen on helvetin kallista. Vaikka kertainvestoinnin pitäisi siedettävänä, eli hankkisi halvan ja vaatimattoman koslan, jatkuvia kuluja tulee vakuutuksesta, bensoista, huolloista ja katsastuksista. Ja sen verran tunneasia auton valinta on meikäläisellekin, että jos sellaisen kerran hankkii, täytyy siinä olla edes vähän munaa.

En jaksa ymmärtää, miksi Suomen autoverotus on niin karmaisevaa. Ylimääräisenä rasitteena on vielä kallis polttoaine. Itku meinaa päästä, kun selailee vaikka Saksan automarkkinoita. Samalla rahalla, jonka Suomessa joutuu pulittamaan tietyn luokan karvalakkimallista, saa Saksasta vastaavan vähintäänkin täysin varusteltuna. Mistä muut valtiot oikein repivät ne tulot, jotka täällä saadaan autoverosta? Onko pohjolan teiden kunnossapito niin paljon kalliimpaa? Ihan sataprosenttisella varmuudella autoverotuksen huomattava keventäminen elvyttäisi ainakin autokauppaa, kun perustahvoillakin olisi oikeasti varaa hankkia jotain mieluista.

Ravitsemustiedettä

Kuinka usein huomaat vaikka töissä lounaan syötyäsi, että suunnaton väsymys valtaa kehon ja mielen? Oletko tullut ajatelleeksi, että verensokerisi saattaa nousta pilviin, koska ahdoit sisääsi aivan liikaa turhia hiilihydraatteja? Niin, se lautasellasi oleva valtaisa keko perunoita, pastaa tai riisiä sisältää pääosin hiilihydraatteja. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on nyt kovasti pinnalla, ja vaikka yleensä karastankin ainakin dieettien äärimmäisiä muotoja (kuten tässä tapauksessa Atkins), tässä saattaa olla jonkin verran järkeä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan päivittäisen ravinnon energiasta tulisi vähän yli puolet olla hiilihydraatteja, mutta mitenköhän monta kymmentä vuotta vanha suositus tuokin on...

Jos unohdetaan liikunta- ja energiankulutustekijät, homma menee näin. Jos syöt rajoitetusti hiilihydraatteja ja tarpeeksi proteiinia ja rasvaa, elimistö käyttää polttoaineenaan rasvaa, eikä sitä kerry läskiksi asti. Jos taas syöt paljon hiilareita, joudut pitämään rasvan todella vähissä, ettet lihoisi. Proteiiniakaan ei kannata syödä liikaa, koska ylijäämä muuttuu elimistössä glukoosiksi. Rankkoihin urheilusuorituksiin voi kuitenkin tarvita ylimääräisiä hiilareita, koska niistä vapautuu energiaa nopeammin kuin rasvasta.

Kevyttuotteita hylätessä tulee tietty mieleen kohonneen kolesterolin riskeillä, kuten sepelvaltimotaudilla pelottelu. Asia on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Tiesitkö esimerkiksi, että elimistö valmistaa itse kolmesta neljään kertaa enemmän kolesterolia kuin saat syömällä? Ja jos vähennät kolesterolin syömistä, elimistö valmistaa sitä enemmän. Tiesitkö sitäkään, että kolesteria kertyy verisuonten seinämiin paikkaamaan niihin jostain muusta syystä syntyneitä vaurioita? Edes kovien eläinrasvojen haitallisista vaikutuksista ei ole pitävää näyttöä, mutta tyydyttymättömiä rasvoja kannattanee joka tapauksessa suosia.

Ravintokemiassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Parasta kokeilla ja tunnustella itse, millainen ruokavalio pitää terveenä ja virkeänä.

Leffailta

Ihastuin hetkeksi Rachel McAdamsiin. Tytöllä on nätit silmät, naapurintyttömäinen olemus ja kerrassaan valloittava hymy. Aww. Nämä telkkari- ja leffaihastukset ovat siitä mukavia, että ne tulevat ja menevät ilman, että tarvitsee ollenkaan miettiä, miksei kiinnostus voisi taaskaan olla molemminpuolista. Pelkkää kutittelevasta tunteesta nautiskelua, kunnes se lopulta laantuu. Meissä jokaisessa asuu pieni hedonisti.

Oikoteitä onneen

Kertokaas minulle, onko jotain järkeä oikaista lenkillä, oli liikkeellä sitten jalkaisin tai jollain apuvälineellä. Kuntolenkkeilijän tunnistaa yleensä vaatetuksesta, ja oikaisulla tarkoitan jotain selkeästi yleiseltä pääreitiltä poikkeavaa kinttupolkua, jota kulkemalla voi vetää pitkän mutkan suoremmaksi. Näitä sankareita näkee aina silloin tällöin, ja joka kerta jaksan ihmetellä. Itsensä huijaaminen on tosi fiksua.

Leikittelin ajatuksella selibaattiin ryhtymisestä. Tai ainakin tiukkaan säännöstelyyn, kerran kuukaudessakin voisi tehdä tiukkaa. Väsymys ja työstressi tekevät kyllä tavoitteen huomattavasti helpommaksi. Ne vähentävät haluja selvästi, ja toisinaan jäljelle jää pelkkä krapulapanetus. En tiedä, kumpi on pahempaa itsensä kiusaamista: pidättäytyminen vai tyydyttäytyminen pelkkien virtuaalikaunottarien avustuksella...

Kallista olla aikuinen

Ai niin, en ole tainnut edes mainita, että valmistuin viimein koulustakin. Nyt ollaan sitten virallisesti ainoastaan työväestön lammaskatraan edustajia. Harmittavasti tämän johdosta joutuu viimein luopumaan myös kaikista mukavista opiskelijaeduista. Esimerkiksi junamatkustuksesta tulee yks kaks sikahintaista. Mielessä kävikin jo idea uudelleen johonkin kouluun hakemisesta, jotta saisin jälleen oikeuden opiskelijakorttin, mutta siinä tietty törmää pariin moraaliseen kysymykseen.

Ensinnäkin, onko oikein hyväksikäyttää yhteiskunnan tukijärjestelmää? Meitä pieniä ihmisiä ainakin yhtä lailla kusetetaan hyvin monella tavalla ylempien tahojen toimesta. Hiukan enemmän nappaa ehkä se, että veisin toiminnallani opiskelupaikan joltain toiselta, todennäköisesti aika nuorelta ihmiseltä, joka sitten menettää yhden kallisarvoisen vuoden elämästään ja vaikka mitä muuta kivaa. Toisaalta jos valitsen sopivan höpöhöpökoulutusohjelman, saatan pelastaa jonkun paskalta uravalinnalta ja mäkkärin tiskiltä. Elämä on valintoja.

Syyllinen, kunnes toisin todistetaan?

Satuin katsomaan Assemblyillä pidetyn, EFFIn järjestämän paneelikeskustelun tietoyhteiskuntaan liittyvästä lainsäädännöstä, kuten esimerkiksi tekijänoikeuksista ja lapsipornosuodatuksesta. Keskusteluun osallistui edustajia eri puolueiden nuorisojärjestöistä. Ei ollut mikään yllätys, että lähes jokaisessa kysymyksessä kanta oli lähes yksimielisesti järkevä ja oikea, ja jo säädettyjä onnettomia lakeja vastustettiin.

Katsojakysymyksenä joku tivasi, mikä olisi paras keino aktiivisesti vaikuttaa näihin asioihin. No, eihän niitä paljon ole, joten jokainen paneelin keskustelija päätyikin selittämään jotain puolueeseen tai nuorisojärjestöön liittymisestä ja poliittisten aktiivien kanssa kommunikoinnista. Paatuneena realistina väitän kuitenkin, että niin kauan kun politiikassa on mukana tarpeeksi sellaisia vanhoja partoja, jotka syntyivät ja varttuivat ennen tietokoneiden yleistymistä, saamme kiltisti niellä näitä älyttömiä lakeja. Ja vanhoja partojahan äänestetään politiikkaan niin kauan, kun on hengissä yhtä lailla ennen tietokoneiden kulta-aikaa varttuneita suurten ikäluokkien äänestäjiä.

Helkkari, siinäkin tapauksessa, että kaikki poliittiset päättäjät olisivat tietoteknisesti päteviä ja ajan hermolla, löytyy se varmasti valitettavan iso ryhmä, joka tavalla tai toisella lobataan puoltamaan sellaisia muutoksia, jotka puoltavat jonkin tahon taloudellista hyötyä. Demokratia ja (lailliseksi naamioitu) korruptio kulkevat iloisesti käsi kädessä.

Jäädä vai jättäytyä

Syrjäytyminen on monitahoinen ongelma. Syrjäytyäkseen ei tarvitse olla köyhä, sairas, työtön, masentunut, kouluttamaton, päihdeongelmainen tai rikollinen, tosin kaikki nämä tietty osaltaan kasvattavat riskiä. Niin vaikeaa kuin onkin myöntää itselleen, taidan olla jossain määrin syrjäytynyt. Yksinkertaisena testinä voi vaikka kokeilla, miten kauan tulee elettyä normaaliarjen rutiineita ilman että tulee kunnolla juteltua kenenkään kanssa, poislukien pakollinen kommunikaatio esimerkiksi duunissa tai kaupan kassalla. Pidättäydyn kertomasta tulosta.

Omalla kohdallani isoin hankaluus taitaa piillä sosiaalisen verkoston kuihtumisessa. Vaikka periaatteessa tunnenkin tarpeeksi ihmisiä, lähiystäväpiirilläni ei ole sellaista kriittistä massaa, että se pysyisi jatkuvasti käynnissä ruokkien itseään. Todelliset kontaktit ja aktiviteetit ovat jostain syystä tipahtaneet minimiin aktiiviopiskeluaikojen jälkeen. Nettiverkostoitumista taas ei voi pitää ollenkaan samanarvoisena.

Ne syyt? Ehkä sosiaalinen verkostoni on aina ollu liian miehis-passiivinen, ja toki itse olen passiivinen. Kun on tylsä ja tietää olevansa tylsä (supliikkipersoona ei vastaa kirjallista persoonaa), ei aina edes halua änkeä itseään mukaan meininkeihin. Lisäksi sitten vielä se sosiaalisten tilanteiden turha jännittäminen.

Alfa, beta ja omega

George Sodini, 48-vuotias IT-työläinen ampui Philadelphialaisella kuntoklubilla kuoliaaksi 3 naista ja haavoitti yhdeksää muuta, lopettaen lopulta itsensä. Mies jätti jälkeensä blogikirjoituksia (löytyy googlaamalla) 9 kuukauden ajalta. Niistä käy ilmi, että hänellä ei ollut viimeiseen 30 vuoteen ollut kunnollista naissuhdetta eikä irtoseksiä, vaikka piti itseään hyvinkin normaalina ja kivana kaverina. Tätä kirjoittaessa löysin vielä Youtube-videonkin, jossa mies puhuu pyrkimyksistään muuttua, mutta myös itseään 10-20 vuotta nuoremmista naisista, joten mene ja tiedä, arvioikaa itse.

Tapaus kuitenkin kirvoitti luonnollisesti kiivasta keskustelua "beta- ja omegaurosten" asemaan samaistuvissa blogeissa. Yksi mielenkiintoinen ajatus oli, että nyky-yhteiskunnassa mies ja nainen tarvitsevat toisiaan entistä vähemmän. Siis tarvitsemalla tarvitsevat, jäljelle jää usein ainoastaan oma halu muodostaa parisuhde. Taisi jostain kotimaisista tilastoistakin taannoin näkyä, että yksin asuvien määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Naisten aseman monin tavoin kohennuttua yhä oseampi keskivertomies jää sitten paitsioon, kun keskivertonaisetkin tavoittelevat itseään korkeampitasoisia miehiä. Ehkä naisilla on myös hieman enemmän viime käden päätäntävaltaa suhteiden syntymiseen liittyen. Irtosuhteissahan asetelma on täydellisen epätasa-arvoinen. Liian korkea rima on tietty kummakin sukupuolen ongelma, mutta kukapa haluaisi elää parisuhteessa ollen enimmäkseen tyytymätön kumppaniinsa.

Kadotettua

Miten yli 200 000 asukkaan kaupungissa, yli viiden miljoonan ihmisen maassa, kohta seitsemän miljardin ihmisen planeetalla, voi jäädä näin yksin?

Levittämiskelpoista

Kaikki lienevät jossain määrin perillä siitä, että jos vaaleaihoinen, vähäisen UV-säteilyn alueella syntynyt ihminen muuttaa korkean UV-säteilyn alueelle lähelle päiväntasaajaa, altistuu hän enemmän UV-säteilyn aiheuttamille terveysriskeille, kuten ihosyövälle. Vaan miten usein tulee vastaavasti ajatelleeksi, että korkean UV-säteilyn alueella syntynyt tummaihoinen voi matalan UV-säteilyn alueelle muuttaessaan potea pahaa D-vitamiinin puutosta, joka on iso terveysriski. Jos tummaihoisia sitten siirtyy suurissa määrin pohjolaan vaikkapa pakolaisuuden myötä, syntyykö siinä samalla sosiaalisten ongelmien lisäksi ihan yhteiskunnallisen tason terveysongelma? Toisaalta siirtomaaorjuuden aikaan tummien massasiirtoa harrastettiin jo melko massiivisessa mittakaavassa, joten käytännön terveysvaikutusten pitäisi olla jo selvillä. Uskoisin, että asiasta on olemassa jonkin sortin tutkimustakin, joten ehkä jätän omat pohdintani tähän.

Oli miten oli, jos on tylsää ja kaipaat satunnaisia ahaa-elämyksiä, kannattaa käydä tsekkaamassa TED (Technology, Entertainment, Design): Ideas worth spreading. Sieltä löytyy toisinaan hyvinkin mielenkiintoista juttua laidasta laitaan. Suoraa linkkiä en laita, koska en ole niitä täällä ennenkään harrastanut.

Eliittijengi

Briteissä hallitus on päättänyt vaatia kaikkien lasten kanssa työskentelevien taustat tarkastettavaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien on ilmoittauduttava valvontarekisteriin, mistä vielä peritään maksu. Kouluissa vierailevat suositut lastenkirjailijat eivät asiasta riemastuneet, vaan päättivät lopettaa vierailunsa. Ihan oikein, paniikkimopo on jo karannut käsistä. Enteet olivat nähtävissä heti silloin, kun pedofiilistä tuli muotisana. Nyt sitten ihmetellään sivusta, mihin kaikki miespuoliset opettajat ja muut tärkeät kasvatushenkilöt katoavat.

New Jerseyssä puolestaan tehtiin ratsia, jossa pidätettiin kymmeniä poliitikkoja, pormestareita ja rabbeja. Poliitikkoja epäillään korruptiosta ja rabbeja taas rahanpesusta hyväntekeväisyysjärjestöjen avulla. Yksikin rabbi oli ilmeisesti tehnyt elinkauppaa seurakuntalaistensa munuaisilla. Kerrassaan hienoa possea.

Ei se maailma, vaan ne ihmiset. Onko oikein että ns. kunnolliset ihmiset saavat aina kärsiä vähemmän kunnollisten sotkuista ja tempauksista? Vaikka en ihmisten erottelua sinänsä tuekaan, en välttämättä laittaisi ollenkaan vastaan, jos joku kokoaisi yhdelle saarelle tai mantereelle pelkästään aidosti hyviä ihmisiä elämään keskenään ja tietyssä määrin eristyksissä muusta maailmasta. Vaan millaisella mittarille ne kunnolliset tyypit sitten valittaisiin? Hakkaa minut.