Kun etsivä ei löydä

Niin, tiedetään, en löydä etsimääni yökerhoista. Olen siellä pelkkää täytettä, jonka joutuu ohittamaan etsiessään jotain kiinnostavaa. Otollisempiakin, eri tyylisiä kohteita, varmasti löytyisi, mutta lähes olematon baariseurani rajoittaa paikkoja, joissa kehtaa käydä. Ihan yksin ei ainakaan kykene jäpittämään missä tahansa.

Tuntuu niin helvetin epäreilulta, että suunnilleen kaikki muut tuntuvat löytävän kumppaninsa ja sydänystävänsä ihan sattumalta ja itsestään ilman sen kummempia ponnisteluja. Lähituttavissa on tosin niitäkin, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä, mutta ovat jo käytännössä luovuttaneet ja lakanneet etsimästä aktiivisesti seuraa. Missä ovat markkinat sellaisille ihmisille, jotka missasivat tai muuten vaan sössivät kaikki teini-iässä ja opiskeluaikoina eteen tulleet tilaisuudet? Ei sellaisia ole.

Missä piileskelevät kaikki yliopisto- ja korkeakoulunaiset? Ne harvat semikontaktit, joihin olen viime aikoina törmännyt, ovat olleet pääasiassa joko ammattikoulutettuja tai opiskelupaikkaa vielä hakevia. Olen monesti palannut miettimään, miten paljon koulutustaustalla tai koulutusvaiheella merkitystä, jos aikoo jonkun kanssa elellä yhdessä. Vaikea sanoa.