tiistaina, heinäkuuta 29

Ylläpitosuhde

Hyssäläkin jakeli jälleen ylenpalttista viisauttaan. Lissu hoksasi, että lapsia syntyy nykyään liian vähän ja niiden tekeminen aloitetaan liian vanhana. Ihan tosi?! Onhan se jo pidemmän aikaa ollut selkeä fakta, että nyky-yhteiskunta ei tue pätkääkään lastenteon ja lukiota/amista pidemmälle jatkuvan kouluttautumisen yhdistämistä. Jos pelkkä toimeentulo opiskeluaikana vaatii lisäksi työssäkäyntiä, mistä riittäisi rahaa lapsesta aiheutuviin kuluihin? Se, että jotkut selviytyvät lapsen kanssa opiskelusta kunnialla, ei tarkoita sitä, että kaikki voisivat automaattisesti niin tehdä. Ja lupailut opintososiaalisten etujen korottamisesta tiedetään...

Minusta ei ole millään tavoin oikein lasta kohtaan, jos sellaisen pyöräyttää taloudellisesti täysin epävarmaan tilanteeseen. Sellaiseen, jossa ollaan täysin olemattomien tukien varassa. Eikö kaikenlaisten sekopäiden, narkkarien ja muuten vaan ongelmaisten ihmisten ongelmalapsia synny muutenkin tarpeeksi? En suostu tuntemaan vastuuta sosiaaliturvajärjestelmän ja eläkejärjestelmän ylläpitämisestä tarpeeksi jälkeläisiä tuottamalla. Siihen on järjestelmän luojien ja ylläpitäjien löydettävä muunlaiset keinot.

perjantaina, heinäkuuta 25

Aurinko

Lämmin.

torstaina, heinäkuuta 24

Pieni ihminen

Tietenkin säät alkavat lämmetä heti kun lomani on loppusuoralla. Toistaiseksi tämä kesä on ollut yksi iso pettymys. En tiedä, mitä edes odotin, mutta yhtikäs mitään mielenkiintoista ei ole tapahtunut. Kaduttaa jo, etten lähtenyt ulkomaille.

Kävin alkuillasta fillaroimassa auringonpaistetta kerätäkseni. Kiersin läpi yhden idyllisen puistoalueen, joka rajoittuu järven rantaan. Rannalla istui tasaisin välen miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, kaikki erilaisin tavoin toisiinsa kietoutuneina. Kävin kuuntelemassa huutoja Särkänniemestä. Poljin Tammerkosken vierustaa. Äsken kävin vielä hetken mielijohteesta keskellä yötä läheisen pienen järven rannassa. Katselin lähitunteina nousevan auringon jo värjäämää taivasta ja aistin hiljaisuuden ympärilläni. Veden pinta oli aivan tyyni. Luonto on yksinkertaisen kaunis, kun sitä pääsee rauhassa tarkastelemaan.

Tuleeko minun vuoroni joskus?

sunnuntaina, heinäkuuta 20

Mitäs sitten?

En tiedä, miksi edes vaivaudun käymään yökerhoissa. En osaa sanoa, koska viimeksi olisin viettänyt oikeasti todella hauskan illan. Viikonloppuisin kuitenkin viimeistään lauantaina paukahtaa alitajuntaan ajatus, jonka mukaan on parempi edes lähteä yksin ryyppäämään kuin jäädä yksin kotin. Muutoin todennäköisyys sille, että tapaisin uusia ihmisiä, on puhdas nolla. Joten sinne sitten mennään, katsomaan miten muut pitävät hauskaa, ja seuraamaan kateellisena vierestä, miten pelimiehet piirittävät tyttöjä.

Itse olen useimmiten kuin ilmaa muille, muutamia huvittuneita katseita lukuunottamatta. Saattaa joku ylipainoinen pullukka joskus asettua lähistölle tunnustelemaan. En osaa itsekään enää hymyillä. Paikan valinnassakin on ongelmia. Jos menen ikäisteni mestaan, suurin osa muista asiakkaista taitaa kuvitella, ettei minulla ole ikää sinne. Jos taas ängen paikkaan, jossa ikäraja on alhaisempi, tunnen olevani kuin setä lastentarhassa.

Joitain asioita ei vain voi muuttaa.

lauantaina, heinäkuuta 19

Ärsykkeitä

Ihan oikeesti hei... Blogilista tarvitsee kipeästi jonkinlaisen suodattimen, jolla saa taiottua näkymättömiin kaikki käsityö-, muoti-, vaate- ja ruokablogit. Ne kun ovat vallanneet kaikki listatkin, eikä aina edes nimestä voi päätellä, että luvassa on turhuutta. Minun puolestani nuo jutut olisivat saaneet jäädä jonnekin naistenlehtien sivuille.

perjantaina, heinäkuuta 18

Hajonnut maailma, särkynyt unelma

Alkuvuonna Shangaissa konsertoinut Björk suututti Kiinan johdon Tiibetin itsenäisyyttä puolustaneella kappaleellaan. Tapahtuneen jälkeen luvattiin, että jatkossa tullaan asettamaan entistä tiukempia rajoituksia maahan tuleville ulkomaisille artisteille. Ja lupauksensa tosiaan pitivät. Nyt Kiinaan ei pääse enää yksikään artisti, joka on joskus osallistunut "Kiinan valtiollista suvereniteettia uhkaavaan" tapahtumaan. Lisäksi jokainen esitettävä kappale on hyväksytettävä etukäteen Kiinan kulttuuriministeriössä.

"Pekingin kisojen slogan One World One Dream kuvastaa olympia-aatteen keskeisiä arvoja – yhtenäisyyttä, ystävyyttä, edistyneisyyttä, harmoniaa, osallistumista ja unelmaa paremmasta tulevaisuudesta." Joopa joo. Sanoisin että vittuun nämä tekopyhät olympialaiset ja vittuun koko Kiinan hallitus. Pitäkööt tunkkinsa.

Samaan aikaan Italiassa Silvio Berlusconin johtama hallitus aikoo lakkauttaa maan korruption vastaisen viraston. Syyksi tälle kerrotaan valtion säästötoimet, vaikka vuotuista säästöä lopulta kertyisi alle miljoonan euron verran. Hilpeintä asiassa on se, että Berlusconi ehti vielä viime viikon G8-kokouksessa kehua kyseistä korruptiovirastoa, vaikka lakkauttamispäätös oli tehty jo kesäkuussa. Toivottavasti joku tekee Silviolle vielä joskus jälkiabortin.

tiistaina, heinäkuuta 15

Ulos kaapeista

"Tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana 19 000 ihmistä on eronnut kirkosta verkkopalvelun kautta."

Ehkä meillä on sittenkin vielä toivoa.

maanantaina, heinäkuuta 14

Lapselle virikkeitä

En taaskaan muista, kirjoitinko tästä jo taannoin, mutta jostain syystä pulpahti taas niin elävästi mieleen toistuva tapaus lapsuudesta, että olkoon vaikka sitten uusinta.

Varmaan suunnilleen 7 ikävuoden molemmin puolin tylsistyin kovasti varsinkin pimeinä talvi-iltoina. Mulla oli oikeastaan vain pari sellaista hengailukaveria, eikä niiden kanssa voinut tai jaksanut aina olla. Päädyin aina kyselemään vanhemmilta: "Mitä mä tekisin?" Ja mikään ehdotus ei koskaan tuntunut tarpeeksi hyvältä. Leluja ja roinaa oli varmasti ihan tarpeeksi, mutta olin kai jo tuossa iässä jotenkin vaikeasti viihdytettävissä. Leikkiminen pelkästään leikkimisen takia ei aina jaksanut inspiroida. Pitkän jahkailun jälkeen ja nukkumaanmenoajan koitettua totesinkin sitten usein: "Taas koko ilta pilalla."

perjantaina, heinäkuuta 11

Salakuunneltua

"Miten täältä voi löytää kumppanin, kun kukaan ei tuu edes juttelemaan?"

Yökerhossa naisen suusta kuultua.

torstaina, heinäkuuta 10

Kaupantekoa

Uuden kämpän ja muutaman lisäneliön myötä jouduin metsästysmatkalle huonekaluliikkeiden ihmeelliseen maailmaan. Ensimmäisellä reissulla löytyi oikeastaan yksi ainoa varteenotettava sohva. Tai kaksi, jos olisin tehnyt kompromissin värivalinnan kanssa. Pyysin siitä myyjältä tarjouksen paperille. Toisella kerralla kävin vielä muutaman eri kaupan läpi ja bongasin yhden tosi hienon. Kuten arvata saattaa, hintaa oli melkein tuplasti enemmän, joten kävelin vastahakoisesti pois.

Päätin sitten käydä laittamassa tilaukseen sen ensimmäisen, josta sain jo tarjouksenkin. Sama myyjä ei ollut paikalla, joten kokeilin huvikseni, millaisen numeron tämä toinen myyjä iskisi pöytään. No sehän oli 200 euroa enemmän! Perään tuli vielä kovat vakuuttelut siitä, miten tiukaksi tingitty hinta nyt on kyseessä. Kaivoin lopulta taskusta sen ensimmäisen tarjouslappusen. Myyjä oli kovasti sitä mieltä, että siihen oli katsottu jostain väärä hinta. No, kaupat tehtiin kuitenkin mukisematta halvemmalla hinnalla.

Kuka vedätti ja ketä?

keskiviikkona, heinäkuuta 9

Pilvetön taivas

Lämpimän ja tyynen kesäyön hämärtyessä autioissa lähiökaduissa on jotain alakuloisen kaunista. Talsin kohti kohtia kaikessa rauhassa ilman pienintäkään häiriötä. Ilma tuoksui raikkaalta. Oli hyvä olla, vaikka kävelinkin yksin.

Selasin yhtenä iltana taas netin keskustelupalstoja. Minun kaltaisiani ihmissuhteiden alisuorittajia tuntuu löytyvän paljon. Kaikki mitä voisin itse sanoa, on sanottu siellä jo moneen kertaan. Syyt on keksitty, mahdolliset ratkaisut esitetty. Oikeastaan ei edes tunnu hyvältä huomata kuuluvansa johonkin isompaan ongelmaryhmään. Ei olekaan enää kyse vain muutaman ihmisen virhevalinnoista, vaan ehkä taustalla onkin jotain yleisemmin pielessä. Sellaisia isompia virtauksia, joille kukaan ei voi oikein mitään. Kuinka muuten niin moni päätyisi samaan tilanteeseen?

Mielummin olisin jokin yksittäinen friikki, villi tilastopoikkeama.

perjantaina, heinäkuuta 4

Kukkia

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytöksen seurantakeskuksen julkaiseman 700-sivuisen raportin mukaan kannabis on turvallisempaa kuin tupakka tai alkoholi. Kannabis aiheuttaa myös vähemmän riippuvuutta kuin tupakka, alkoholi, heroiini tai kokaiini. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa sen polttamisen viimeistään hieman yli 30-vuotiaana, eivätkä he kärsi minkäänlaisista kielteisistä vaikutuksista lopettamisen jälkeen. Kannabiksen sosiaalisten riskien sanotaan johtuvan usein siitä, että kannabis on suurimmassa osassa maista laiton. Kannabista on kokeillut arviolta joka viides eurooppalainen aikuinen.

No niin. Nyt voisi joku viisas kertoa minulle, miksi en tämän raportin jälkeenkään voi halutessani pistää parvekkeelleni paria kituvaa hamppukasvia ilman että joku kukkahattumummo usuttaa oitis virkavallan niskaani narkkarileimasinta heiluttamaan?

keskiviikkona, heinäkuuta 2

Yhden miehen jengi

Olipa taas ristiriitainen viikonloppu. Hyvissä nousuissa päätin vakaasti yrittää edelleen saada aikaan jonkinlaista vuorovaikutusta. Liekö syynä, että kuppia oli kallistettu toisessakin päässä, mutta niin kävikin. Lopulta kiva ilta, mutta kovin alkoholin kyllästämä. Seuraavana päivänä ajatukset olivat ihan yhtä epäselviä kuin ennenkin. Oikeastaan en edes tiedä, mitä odotan tai mihin pyrin. Ehkä tarraan kiinni turhankin epätoivoisesti pieneen köydenpätkään, enkä tahdo päästää irti, koska mitään muutakaan ei ole.

Välillä tuntuu siltä, että maailmassa on jonkinlainen tyhjiö tai ikioma kuoppa juuri minun kohdallani. Tietyt määräävät tekijät sijoittavat minut tietynlaiseen ihmisporukkaan, mutta koen sen ryhmän joiltain osin ihan vääräksi. Puoliksi viihdyn, puoliksi koen olevani turhaan rajattu tylsään karsinaan. Vaan aina kun yritän hakeutua hieman erilaiseen, virikkeellisempään ympäristöön, huomaan, että olen siellä täysin avuton. Ei auta, vaikka olisi muutama tuttu kasvo ikään kuin opastamassa.

En tarkoita nyt mitään itsensä etsimistä tai muuta identiteettisoopaa. Tiedän kyllä kuka olen, mistä pidän ja mitä haluan. Se vaan ei auta, jos kaikki muut näkevät minut toisin ja olettavat minun automaattisesti kuuluvan heidän mielestään lokeroon.