Hiljainen kannanotto

Se, jonka nimeä ei saa mainita, on taas alkanut. Valitettavasti.

Epämääräistä vihjailua

Oli meillä viikonloppuna pieni mökkireissukin. Pelkkiä äijiä matkassa, joten melko lailla rento meininki. Sää oli ainakin puoliksi perseestä, mutta eipä se liian pahasti päässyt häiritsemään, oli kuitenkin sen verran olutta koko ajan koneessa. Tarkoitus oli kyllä ottaa pahempikin nollaus, mutta jossain vaiheessa iski omituinen kipu kaulan sivustaan. Juuri niin kuin normaali niskahartiajumitus, mutta kymmenen kertaa pahempana. Liekö nestehukkaa tai jotain. Ehkä voisi ottaa vihjeestä vaarin ja jättää juomiset vähemmälle, ennen kuin on itsekin kunnon alkoholisti.

Viihtyihän siellä, mutta hieman latisti tunnelmaa yhden kaverin asenne. Tyypistä paljastuu aina humalassa vähän erilainen suorasukainen puoli, jolla tuntuu olevan jotain minuakin vastaan. En oikein ymmärrä, mistä on kyse, mutta tympii joka tapauksessa. Sanoisi suoraan, jos on jotain sanottavaa.

Mustaa

Voi masennus. Syksy näyttää rysähtävän niskaan lähes varoituksetta. Sade, tuuli ja harmaus. Vetää mielen matalaksi samantien. Ei huvita tehdä oikein mitään, varsinkaan kirjoittaa tänne. Pitäisi kai oikeasti harkita kirkasvalolampun hommaamista. Tai sellainen sarastusvalokin voisi olla kiva. Molemmista vaan kiskotaan ihan karmeita summia. Rahat pois aurinkoa kaipaavilta.

Mitkään jutut eivät oikein etene. Mistään ei tule eteen mitään piristävää ja positiivista.

Puskakysymys

Oletko koskaan miettinyt, millaista elämäsi olisi, jos olisitkin syntynyt vaikkapa Sierra Leoneen?

Kansallisneste

Eipä siitä taida päästä mihinkään, että tässä maassa juodaan paljon. Joskus aikanaan haettiin siksari kaljaa. Vähän sen jälkeen keksittiin tuo iki-ihana mäyräkoira. Sitten kuin kaikki oppivat niitä kanniskelemaan, alettiin marketeissa polkumyydä keissejä (tai lavoja, tai kontteja, miksi ikinä haluaakaan noita laatikoita kutsua), joita aikaisemmin raahattiin ainoastaan laivareissuilta. Hyvä tarjous on mukamas aina pakko hyödyntää, ja tölkit ovat muutenkin niin paljon mukavampia viedä aikanaan takaisin kauppaan. Kun olutta sitten on kotona aina tarjolla, tulee sitä siemailtua tuon tuosta. Keissi tyhjenee ihan huomaamatta.

Joku ehdotteli laimeamman kakkosoluen tuomista markkinoille. Ilmeisesti siten, että nykyinen keskiolut hävitettäisiin kokonaan. Muutenhan laimeammat litkut olisivat luonnollisesti yhtä tyhjän kanssa, niin kuin ykkösolut nyt. Aluksi tuo tuntui umpityhmältä ajatukselta, mutta ehkä siinä on pientä ideaa. Satunnainen käyttö ainakin muuttuisi vähemmän epäterveelliseksi. Silti tuossakin skenaariossa varmasti suuri osa ryypiskelijöitä siirtyisi kuluttamaan enemmän väkeviä.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että raha ratkaisee, niin kuin aina ja melkein kaikessa. Hinnat ylös vaan. Vähenevät maksakirroosit ja känniääliöväkivalta. Eivätkä kaikki jaksa sinne Tallinnaan lähteä.

Vakoryntään hellittely

Hahaa, homo-Ellen! Homo homppeli homotuinen.

No joo, aika kotkahan se on.

Aaaaargh

Ei saisi koskaan jättää telkkaria muuten vaan auki, erehtyy turhaan katsomaan kaikkea roskaa. Voi helvetti mitä rahastusta tuo Subteeveen Sinä-pelleilykin on. Sisältö on kanavalle lähes ilmaista, sillä se koostuu täysin satunnaisten ihmisten amatöörimäisestä urpoilusta. Muutaman pätkän olen katsonut, eikä kertaakaan ole naurattanut. Pääpalkintona on kymppitonni, mutta sekin on kuitattu alta aikayksikön, sillä ohjelmaa viedään eteenpäin tekstiviestiäänestyksin. Yksi viesti maksaa lähes euron, ja äänestäjiähän varmasti riittää.

Ja sitten tuo Beckhamien epätositeeveesarja. Vetää sanattomaksi...

Tylsä loppuvastus

Jostain pitäisi pieraista aihe lopputyöhön, mutta yllättäen sen sortin ilmavaivat loistavat poissaolollaan. Nykyisestä työprojektistakin tuntuu olevan kovin vaikea irrottaa mitään järkevää kokonaisuutta, josta saisi sopivasti asiaa paperille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nämä tutkintojen lopputyöt ovat yleensäkin turhaa pelleilyä, koska suurin osa tahtoo vain pikaisesti paperit käteen ja seuraavalle etapille, mikä se sitten onkaan. Siitä, että raapustetaan puoliväkisin tarkkoja ohjeita seuraten jonkin täysin turha dokumentti, ei ole kenellekään mitään hyötyä. Toki ne, jotka oikeasti haluavat tuottaa jotain oikeasti uraauurtavaa opintiensä päätteeksi, saisivat sen tehdä vapaaehtoisesti.

Kankeat huvit

Pääsin pitkästä aikaa taas kuuntelemaan musiikkia. Siis muuallakin kuin kotona, kotonahan tulee aina hyvää musiikkia. Vähän oli kyllä parhaimmat fiilikset kateissa, en tiedä miksi. Se yksi tyttökin oli paikalla. Se, jonka seurassa tulee nykyään vähän vaivaantunut olo. En tiedä, tuleeko se moikkaamaan vain kun on pakko, mutta tuleepa kuitenkin, enkä minä osaa olla rennosti ja muuten vaan. Ei ota selkoa.

Miten sitä oppisi rentoutumaan ja olemaan välittämättä liikaa ympäristön pikkujutuista? On harvinaisen rasittavaa, kun olo on koko ajan sellainen, että tekisi mieli pyydellä anteeksi omaa olemassaoloaan.

Ensimmäinen meni

Kämppä, jonka perään vähän haikailin, oli näemmä mennyt kaupaksi. Pitääpä seurata sitä asuntojen hintatietosivustoa, jos vaikka selviäisi, millainen summa kyseisestä luukusta lopulta maksettiin. Todennäköisesti sellainen, jota en itse olisi missään tapauksessa tarjonnut. Ehkä parempi näin, ei tarvitse enää punnita koko asiaa.

Miksi nyt pitääkin olla näin totaalisen huono aika ostaa itselleen neljä seinää...

Yksin vai kaksin

Pakko taas todeta, kun on näitä asuntojuttuja pohdiskellut, että yhteiskunta suosii monella tapaa pariskuntia. Eikä siinä mitään, kai niin pitää ollakin. Kyllähän minulla yksinkin on kämppään varaa, mutta kaksin saisi enemmän ja parempaa, kun lainataakallekin olisi kaksi kantajaa. Se vähän risoo, kun ei tiettyyn elämänvaiheeseen mennessä ole löytänyt sitä kumppania, niin kaupan päälle ruvetaan tavallaan vielä rankaisemaan siitä.

Eräs tyttö lukioajoilta sanoi kerran, että vuosien karttuessa pitää ruveta vähitellen laskemaan sitä rimaa. Karkeastihan tuon saa tulkita niin, että lopulta on kelpuutetava itselleen joku, vaikkei siitä niin kovasti pitäisikään. Kumpi on sitten parempi, elää yksin vai yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikeasti tee sinua onnelliseksi?

Uhkakuvia

Pörssissäkin kiehuu. Onneksi vedin rahani jo pois.

Läheltä piti

Kävi sitten niin hassusti, että törmäsin ihan kivanlaisen kämpän myynti-ilmoitukseen. Asunto sattui vieläpä olemaan samana päivänä esittelyssä. Töistä suoraan katsomaan. Hyväkuntoinen ja mukavahan se oli, muttei sentään mikään unelmaluukku. Muutama pikkuasia vähän häiritsi, varsinkin kun tarjouksia oli ilmeisesti tullut jo kovin lähelle pyyntihintaa. Jonkin verran olisi joutunut paikkoja fiksailemaan.

Sen verran kuitenkin vein asiaa eteenpäin, että tein lainahakemuksen. Sitäkin olisi irronnut suhteellisen helposti. Vieläkin vähän houkuttelisi tarjouksen tekeminen, mutta enpä taida uskaltaa vetää liipasimesta heti ensimmäisen potentiaalisen kohdalla. Voi tässä nyt hetken rauhassa katsella ja odotella.

Asuntoasiaa

Vaikka kovasti olinkin sitä mieltä, että ihan nyt lähiaikoina en missään nimessä osta omaa kämppää, tulee kuitenkin jatkuvasti selailtua netin asuntosivuja. Nykyinen kämppä kyllästyttää, mutta paremmat vuokrakämpät ovat kiven alla. Ja kalliita. Mielummin sitä maksaisi omaa asuntoa, oli se sitten miten törkyhintainen hyvänsä. Ja helvetti että tuolla tulee vastaan kauheita rotanloukkuja, joista pyydetään ihan kosmisia summia. Ei ole järkeä nykyisissä asuntomarkkinoissa.

Kovasti ennustellaan, että hintojen lasku voisi ainakin pysähtyä. Hitaasti tuntuu kuitenkin tapahtuvan. Tässä voi joutua odottelemaan vielä monta vuotta, ennen kuin hinnat ovat todella tulleet sopivalle tasolle, jos nyt edes koskaan tulevat. Toisaalta jokaisen odotusvuoden aikana korot kiipeävät päättäväisesti ylöspäin. Kohta saa taas maksaa kymmenen prosentin asuntolainakorkoa. Ei ole helppoja päätöksiä.

Etsi nyt itelles emäntä

Kaverin häissä ei mitään uutta ja ihmeellistä. Ihan kivat ja perinteiset, joskin rentoutumaan pääsi vasta siinä vaiheessa, kun boolihanat aukaistiin. Väenpaljouden jännitys vaivasi tavalliseen tapaan. Bändi tanssitti väkeä iltamyöhään, ja meikäläinen yhtenä harvoista sinkuista palloili sitten kai vähän yksinäisen näköisenä ympäriinsä. Jossain vaiheessa kaveri suorastaan käski yhden tytön tanssiparikseni. Samainen tyyppi on tehnyt vastaavaa ennenkin. Hyväntahtoinen temppu toki, mutta aina hieman kiusallinen.

Kun on elämänsä pääasiassa sinkkuillut, on vaikeaa olla ennestään tuntemattomien naisten seurassa ihan muuten vaan. Sitä pohtii väkisinkin, onko ilmassa ehkä jonkinlaista kiinnostusta. Jokaista katsoo kuin kumppanuuspotentiaalia mittaillen. Tyhmää. Taitavat moiset aatokset vieläpä paistaa minusta läpi.

Vanha luottoratsu

Vanha fillari pitäisi siistiä ja laittaa myyntiin. Ongelmana vaan on, että siitä on rikki melkein kaikki. Vaihteet jumissa, vaijerit vetelevät viimeisiään, jarrupalat loppu, takapakan pikkurattaista hampaat kuluneet, ketju ylivenynyt ja pieniä paloja lohkeillut sieltä sun täältä. Runko sentään on vielä jokseenkin hyvässä kunnossa. Miksi siis edes yrittää kunnostaa, kun ei siitä kuitenkaan saisi kuin taskurahoja? Palveli tuo mankeli sentään kymmenisen vuotta kesät talvet.

Digitaaliset seinäruusut

Nettideittailu on jollain tavalla surkuhupaisaa. Jos olet oikeassa elämässä kelvoton yksilö, on se netti-ilmoituskin takuulla tyhjä arpa. Jos jätät esittelyteksteissä kertomatta jotain negatiivista tai suorastaan valehtelet, eivät vastanneet taatusti riemastu totuuden selvitessä. Jos taas kerrot suoraan kaiken mahdollisen, kukaan ei vaivaudu edes vastaamaan.

Toisaalta voisin kuvitella myös vähän kauniimmilla tai komeammilla tyypeillä olevan hankaluuksia webbiseuranhaussa. Miten erotella ne kunnolliset vastaajat sieltä väärään liigaan kurkottelevien ja muuten vaan törppöjen massan joukosta? Karmea runsaudenpula.

Tätähän ei sitten pidä lukea katkerana tilityksenä. Pohdiskelin vain.

Mitäs minä sanoin

Kirjoitin vaihteeksi vastauksen yhteen deitti-ilmoon. Vaatimuslista vaikutti osuvan niin hyvin, etten voinut jättää kokeilematta. No, vastauksenkin sain, keskusteltiin ja kyseltiin. Suhtauduin aika varauksella päällepäin hyvältä näyttäneeseen asetelmaan, mielestäni kun on edelleenkin aika todennäköistä, että juuri netissä seuraa hakevat ovat epätoivoisia tai muuten surkeita tapauksia.

Vähän kuin minä.

Heti alkuun selvisi että ilmoituksen nainen on päättänyt tai päättämässä juuri pitkää suhdetta, joka on hiljalleen kuivunut kokoon. Nainen ei käy viihteellä, eikä oikein missään muuallakaan. Koti-illoista pitäminen tarkoittaa siis neljän seinän sisälle lukittautumista. Mitään ei voi tehdä yksin ja on niin surkeaa olla yksin. Blah. Painoa ei kerrottu pituuden kera, ja kuvaakin pantattiin juuri sen verran, että tiesin mitä sopii odottaa. Ei sentään jokivalas, mutta ei kiitos.

Säämies

Ei saisi valittaa lämpimistä keleistä, mutta hikoilu pännii. On niin kovin painostavaa ja kosteaa. Meikäläisellä on jotenkin epätavallisen huono kyky sietää lämpötilanvaihteluita. Optimilämpötilasta ei tarvitse kauas mennä, kun minun on jo joko kylmä tai kuuma. Kova auringonpaiste saa posket ja korvat punottamaan, kylmässä taas vuotavat silmät pienestäkin viimasta ja suu kangistuu.

Ikään katsomatta

Päätinpä sitten kuitenkin nähdä vielä sen baarissa tapaamani nuoren tytön. Ihan huvikseni, ilman mitään likaisia taka-ajatuksia. Ihan mukavahan se on, mutta heti huomasi, miten erilaiset kuviot meillä on. Ikäero nuoressa päässä vaikuttaa aina paljon enemmän kuin vaikkapa keski-iässä. Täysin erilaisia elämäntilanteita on vaikea sovittaa yhteen.

Tyttö vaikuttaa vähän kovia kokeneelta ja liian nopeasti aikuisuuteen piiskatulta. Taisi jopa herättää minussa jonkinlaista pelastusmielialaa. En tiedä, pitääkö tyttö minusta vähän enemmänkin. Yritin ainakin tehdä selväksi, ettei tästä mitään vakavampaa ole tulossa.

Junat ja tunnelit

Kovinkaan moni asia ei ole niin hanurista, kuin junamatkailu krapulassa. Rasvainen hiki otsalla sompailla ensin asemalla ja odotella aina myöhässä olevaa junaa. Parhalla tuurilla joutuu vielä junassa sellaiselle paikalle, jossa kaksi kanssamatkustajaa tuijottelee kiusallisesti epäsosiaalista darrailijaa suoraan edestä. Happi ei riitä vaikka kuinka puhaltelisi.

Mutta eipä tuo vielä mitään. Mitä kovempi kankkunen, sitä kauheampi krapulapanetus. Ei tarvitse kummoisen näköistä naarasta nähdä, kun housuissa jo tapahtuu. Ja tapahtuukin sitten tavanomaista voimakkaammin. Tuntuu siltä, että voisi nylkyttää mitä tahansa koloa.

Pallo jalkaan

Kaverilla oli polttarit. Mentiin aika perinteisen kaavan mukaan. Vähän syömistä ja juomista (sankarille tietenkin yritettiin juottaa enemmän). Sen jälkeen noloa pukeutumista ja tyhmää vuorovaikuttamista kadulla. Itse en kyllä ymmärrä moisen homman ideaa. Kai sitä voisi muillakin tavoin tarjota kaverille koettavaa. Veikkaan että löytyy paljon sellaisia, jotka kokevat olonsa tuollaisessa tilanteessa kiusaantuneeksi.

Myöhemmin illalla saunottiin ja lopuksi sitten baareihin. Tissibaari ei ollut kovin hohdokas, ainoastaan yksi kelvollisen näköinen tyttö muutaman vanhan ja ruman itähoron lisäksi. Eivät edes tanssineet kovin pitkään, vaan äkkiä kiskottiin kuteet takaisin päälle. Surkean näköistä oli se kanta-asiakasporukkakin.

Ihme kyllä kukaan ei vetänyt pahemmin överiksi.

Märkä yllätys

Vaihteeksi kotikonnuille käymään. Siellä onkin melkoinen myllerrys käynnissä. Tavarat kasattu ylimääräisiin huoneisiin ja parketit revitty auki. Rasittava hurina häiritsee nukkumista. Vesivahinko? No kyllä, mutta joka ainut putki on ehjä.

Viemäri kun menee jossain tukkoon, niin sitähän mennään sitten jonkinlaisen pumppuauton kanssa availemaan. Teknisistä yksityiskohdistahan minä en mitään tiedä, mutta aikansa putkistoa ilmeisen turhaan tyhjänneet työmiehet päättivät sitten puskea rööreihin imun sijasta painetta. En tiedä laukesiko tukos, mutta ei niin kovin vähäiset likavedetpä ryöpsähtivät kotitalon lattiakaivoista ylös...

Nohevat putkipetterit olivat vieläpä meinanneet vahingon käytyä ilmi karata lähistöltä vähin äänin ja nimiään sanomatta. Onneksi sentään kunta (tai kunnan vakuutus) maksaa viulut. Jos kuvittelit, ettei noin voisi ikinä käydä, olit väärässä.

Kahdeksan vuotta

Ulkomailla vierailtuaan viimeistään hoksaa, miten paljon hyviä asioita Suomessa on. Kaduilla ei tarvitse pelätä, liikennekäyttäytyminen on järkevää, kaupungit eivät ole paisuneet jättimäisiksi ja asioita yleensä hoidetaan täsmällisesti ja vastuuntuntoisesti. Toisaalta niitä huonojakin puolia sitten paljastuu. Pohjolan kansa on tosiaan mykkää ja väritöntä, ilmastointi jätetään pois turhan monesta paikasta lyhyen kesän takia ja kaikki on kallista. Matkan aikana näitä yksityiskohtia oli mielessä enemmänkin, mutta olen näemmä lahjakas unohtamaan.

Tällä kertaa tuijottelin baarissa seuraani tytön. Oikeastaan aika hämmentävän monta kertaa meikäläisen jutuissa aloite on lähtenyt vastakkaiselta osapuolelta. Plussaa siitä heille. Olin jonkin verran humalassa, enkä hoksannutkaan miten nuori tyttö se oli, ennen kuin ikänsä kertoi. Siis tosi nuori, joskaan ei sentään sakkolihaa. Nuoremmat tytöt kai ovat miesten unelmia missä tahansa iässä, mutta ainakin minun pieni sisäinen moraalinvartijani heristeli kovasti sormeaan.

Takaisin pohjoiseen

Nyt on sitten lomat lomailtu ja reissut reissailtu. Sää oli aurinkoisen lämmin ja kohde täytti suunnilleen kaikki odotukset. Selvisin vieläpä yllättävän pienellä rahasummalla. Taisi matkailukärpänen puraista sen verran, että kerran vuodessa on jonnekin kauemmas lähdettävä. On tällä pallolla sen verran paljon tarjottavaa, että olisi vallan tyhmää kyhjöttää yhdessä paikassa koko elämänsä. Massaturismi toisaalta ärsyttää, mutta siltäkin voi kai välttyä, jos on rohkeutta lähteä sivummalle.

Rentouttavan loman jälkeen työmotivaatio on jälleen huipussaan... tai sitten ei.