Ylämummojen aika

Lätkääkin pitää taas vahdata. Noita kisoja on kyllä aivan liian tiheään, joka toinen vuosi riittäisi. Pahasti tuntuu siltä, että tällä kertaa ei leijonasakin eväillä mennä edes mitalipeleihin. Varsinkin itänaapurilla näyttäisi olevan pitkästä aikaa tehokas joukkue, eikä sitä taitoa puutu muiltakaan. Ruotsi on luonnollisesti myrkkyä vaikka siellä pelaisi kakkosdivarin jätkiä.

Meikäläinen on siitä surkea jääkiekon katsoja, että en juuri jaksa uskoa ihmeisiin, jos joudutaan pahasti tappioasemaan. Vaihdan mielummin kanavaa, kuin katson epätoivoista takaa-ajoa. Sama pätee kyllä ihan missä tahansa lajissa. Voittaminen on kivaa, häviäminen ei. Luulisi ainakin sellaisen henkeen ja vereen fanittamisen olevan raskasta puuhaa. Siksipä en moista harrasta.

Hikisiä miehiä

Pääsinpä viimein teatteriin näkemään kovasti etukäteen hypetetyn ja kehutun leffan spartalaisten ja persialaisten taistosta. Vähän lattea oli kuitenkin fiilis, kun lopputekstit ilmestyivät kankaalle.

Juu, olihan se ihan tyylikäs ja visuaalisesti miellyttävää katseltavaa, mutta siihen se sitten jäikin. Sisältöä ei tosiasiassa ollut tarpeeksi parin tunnin filmiin. Itseään toistava loputon taistelukuvaus kävi loppua kohden tylsääkin tylsemmäksi, ja miehisen uhon ryöstöviljely lähinnä koomiseksi. Sin Cityssäkin (edellinen Frank Millerin graafisen novellin pohjalta tehty elokuva) oli paljon enemmän munaa.

Tissien vilauttelukaan ei pelastanut Kolmeasataa.

Varma tappio

En lähtenyt eilen viihteelle, koska ajattelin lähteväni tänään. No enpä jaksanut lähteä tänäänkään. Ei vaan huvittanut. En nähnyt, millä tavoin ilta voisi lopulta saada keskimäärin kiitettävän arvosanan. Ja silti viimeistään huomenna harmittaa, kun ei tullut lähdettyä. Niin toimii tämän miehen mieli.

Sattuu sattuu

Siellä ne nyt riehuvat Tallinnassa, venäläisnuoret. Ilmeisesti se patsas, joka haluttiin siirtää toisaalle, toimi myös hautakivenä joidenkin venäläissotilaiden joukkohaudalle. Tai sitten patsas haluttiin siirtää juuri sen takia. Jotain sellaista, en vaivautunut ottamaan asiasta sen enempää selvää.

Minun on joskus niin kovin vaikea ymmärtää, miten tuollaiset täysin aineettomat asiat saavat ihmisjoukot pillastumaan. Kunniaa tai muistoa voi tietty loukata, mutta fyysisen vahingon tekeminen on ihan eri tason juttu. Jos ihmiset oppisivat sietämään ja vastaamaan oikein tavoin käsitteellisiin vääryyksiin, maailma olisi niin paljon rauhallisempi paikka. Kansankiihko harvemmin johtaa mihinkään järkevään.

Markalla hymyä

Jotenkin koomista, että tänään sitten löysin maasta viidenkympin setelin. Ostaisin sillä onnea, jos tietäisin, missä sitä myydään.

Lannistumisen jalo taito

Koskahan viimeksi on tuntunut näin epäonnistuneelta. Mikään ei oikein vaikuta olevan minua varten. Olisin mieluusti voinut olla vähäsen normaalimpi keskivertoihminen. Olen turhan monella tavalla kaukana keskiarvoista. Olisi rumaa väittää, että olen saanut jo heti alussa liian huonot eväät, mutta ei se estä pääkoppaani luomasta sellaista fiilistä.

Luonteeni on luja kuin Jyväskylän messuhallin (entinen) katto. Jos omistaisin itsetunnon, se yrittäisi varmasti tälläkin hetkellä liftata Ruotsiin.

Tyhjiä sivuja

Sitä joskus peruskouluaikoina kuvitteli satunnaista kiusaamista sietäessä ja myöhemmin niiden suosittujen tyyppien elämää sivusta seuratessa, että vielä joskus koittaa aika, jolloin voin vahingoniloisena katsella ympärilleni, ja huomata, etteivät ne pahikset koskaan saavuttaneet elämässään mitään.

Nyt niillä on työpaikat (ei ehkä meikäläisen arvoasteikolla kummoiset), omat asunnot, elämänkumppanit ja ehkä lapsiakin. Itseäni kun katson peilistä, niin näen sen saman pienen pojan, joka silloin kymmenen vuotta sitten vakuutteli itselleen olevansa jollain tavalla niitä muita parempi. Rooli ei ole muuttunut miksikään.

Mihin minä olen taipaleellani päässyt? En mihinkään. Junnaan paikallani, yksin liukkaassa ylämäessä, valun vähitellen alas taaksepäin. Mikä meni pieleen? Luulin sinisilmäisesti, että kunnollisuus palkitaan, ja että minäkin saisin lopulta helposti kaiken, jota olen muita kadehtien haikaillut. Tunnen itseni petetyksi, kunnes taas tajuan, että itsehän minä olen valintani tehnyt. Kukaan muu ei ole elänyt elämääni puolestani.

Keskusteluntappaja

Missäköhän vaiheessa kommunikaatiovammaisuuteni oikein pääsi näin pahaksi. Nykyään tuntuu siltä, että vähänkin vieraammat ihmiset, liian meluisa ympäristö, väsynyt olo tai muu pikkujuttu saa puhehalut kaikkoamaan. Päällimmäisenä syynä tietty se, etten puhu ellei minulla ole jotain asiaa.

Kun on muiden seurassa tarpeeksi kauan hiljaa, vaivaantuu itsekin ja tuntee olevansa rasittava mukanaroikkuja. Ja kun on vielä vähän kauemman mykkänä, tuntuu yksittäisen kommentin heittäminen jo hassulta. Yleensäkin sellainen joutokäynti vailla mitään tekemistä ruokkii sosiaalisten tilanteiden jännitystäni. Jos voin keskittyä tekemään jotain, tunnen oloni paljon luonnollisemmaksi.

Tere tulemast

Pitipä käydä taas Suomenlahden toisella puolella hakemassa baarikaappiin täydennystä. Sää oli surkea, eikä pikkupaatin keinunta miellyttänyt vatsaani ollenkaan. Ei sentään tarvinnut vessassa kyykkiä. Jonottaminen ja häikäilemättömästi ryysivät mummot kuuluvat myös laivailun negatiivisiin puoliin.

Tallinnassa ei oikein tunne olevansa ulkomailla, sen verran paljon siellä on aina suomalaisia turisteja. Vaan mikäpä siellä halpaa alkoholia ryystäessä. Jonkin verran täytyi juomishaluja hillitä, tappokrapulan hankkiminen reissussa on yksinkertaisesti tyhmää.

En tiedä mistä johtuu, että virolaiset naiset näyttävät kotimaisia paremmilta. Näin on todettu joka kerta (ainakin poikaporukassa).

Samaan aikaan toisaalla

Bagdadissa tehtiin yhden päivän aikana lukuisia pommi-iskuja, joissa kuoli lähes 200 ihmistä ja loukkaantui saman verran. Yhdysvaltain presidentti ei lentänyt puolisoineen paikalle esittämään surunvalittelujaan...

Se ampuja näyttää olleen kuin olleenkin aika kajahtanut tapaus. Televisiokanavalle lähetetyn videon voi etsiä vaikka intternetistä.

Asefanaatikkojen mielestä massamurha olisi voitu välttää, jos jokainen saisi kantaa koulussa asetta. Silloin joku olisi ehtinyt ampua sekopään ennen kuin tämä ehti tappaa kymmeniä.

Dr. Phil syyttää tapahtuneesta videopelejä.

Keilausta Virginiassa

Pääsin juuri lukemasta eräästä amerikkalaisesta viikkolehdestä, miten nuorison väkivalta ja rikollisuus kouluissa on jatkuvasti vähentynyt muutamista kouluampumistapauksista huolimatta. No nyt sitten napsahti taas jollain pahemman kerran. Ilmeisesti yli 30 kuoli ja toinen mokoma loukkaantui, kun 23-vuotias eteläkorealainen pisti ysimilliset laulamaan.

Ensin tapahtumien epäiltiin käynnistyneen tyypin ex-tyttöystävän ja tämän uuden poikakaverin kanssa käydyn riidan takia. Tämän jälkeen ampujaa kuvailtiinkin jo ujoksi ja hiljaiseksi erakoksi, joka ei osallistunut yhteisiin tapahtumiin, eikä kommunikoinut juuri kenenkään kanssa. Kaiken lisäksi hänellä väitettiin olleen mielikuvitusyttöystävä.

Kaikki tuo voi olla totta, mutta toisaalta tällaisissa tilanteissa kaikilla tuntuu olevan pakottava tarve luoda syyllisestä tietynlainen profiili. Jokainen pieni yksityiskohta käännetään häntä vastaan, jotta saadaan hänet näyttämään mahdollisimman epäinhimilliseltä ja omituiselta. Rivien välistä huudetaan: "Ei tavallinen ihminen tee tällaista!"

Onneksi tuollaiset kuvaukset eivät leimaa muita hiljaisia ja ujoja opiskelijoita kouluissa ympäri maan... vai mitä, Irmeli-kulta?

Hurja joukko

Eipä tuo kotimaanpolitiikkahössötys tietenkään loppunut vaaleihin. Seuraavaksi oli vuorossa ministerisalkkujen jakelu. Ja kyllähän niitä viskeltiinkin veikeille tyypeille. Pave ja Ile, siinäpä kaksi nuorta miestä tuoreine ideoineen. Ja Hyssälä, vieläköhän se käy henkilökohtaista ristiretkeään mietoja alkoholijuomia vastaan. Kappas, Suvi "golfkenttä" Lindenkin sai salkun! Mutta voi, juuri kun Paula Lehtomäki oli nimetty, hän huomasikin olevansa raskaana. Mikä epäonninen sattuma.

Karmein vääryys tapahtui kai kuitenkin siinä, että suosikkimissimme Tanja Vienonen-Karpela-Saarela-Mikälie-Seuraavaksi sysättiin tylysti syrjään. Kuka masinoisi pienen kampanjan Tanja-rukan hyväksi? Lupaan osallistua.

Pieniä suuria ihmisiä

Hyviä dokumentteja pitäisi etsiä katsottavaksi useamminkin. Tällä kertaa vaikutuksen teki pääasiassa valokuvaaja James Nachtweystä kertova War Photographer. Nachtwey kyllästyi aikanaan jenkkihallinnon valheelliseen tiedottamiseen Vietnamin sotaa koskien. Niinpä hänen elämäntehtäväkseen muodostui sitten tuoda kuvillaan julki arkinen ja karu totuus mm. sodista, nälänhädästä ja köyhyydestä. Mies on palkittu useaan otteeseen, joten ilmeisesti hän on onnistunut työssään täydellisesti.

On aika hämmentävää ajatella, miten suuri vaikutus voi yhdellä valokuvalla olla. Yksi oikeassa paikassa näpätty ja oikeassa paikassa julkaistu kuva voi tuoda miljoonien ihmisten tietoon asioita, jotka muuten olisivat pysyneet ikuisesti näkymättömissä. Yksi kuva voi pistää alulle todellisia muutoksia. Kuva ei voi kuitenkaan olla mikä tahansa räpsäisy, vaan sen täytyy ilmaista alkuperäisen tilanteen oikea tunnelma.

Käytsä usein täällä

Perjantaina oli pakko lähteä baariin. Tai pakko ja pakko, mutta kun lauantai oli jo buukattu kaikelle muulle paitsi viihteelle. Niin sopivan kokoinen kaupunki kuin Tampere onkin, en ole täältä oikein löytänyt sellaista suosikkiyökerhoa. Yhdessä on liian teiniä porukkaa, toisessa liian vanhaa. Liikaa pintaliitoa, liian kallista, paskaa musiikkia, tylsää... Minäkö muka nirso?

"En mä yritä iskeä tai mitään, mutta..."

Moneskohan kerta, kun joku vieressä istuva tyttö haluaa vaihtaa pari sanaa ja sanoo ensiksi noin. Näytäköhän minä kovasti siltä, että hyppään heti loppuillaksi kaulaan roikkumaan, jos mulle vahingossa puhuu jotain? Vai onko miehelle juttelemaan tuleva nainen suomalaisessa baarikulttuurissa kuitenkin jotain niin epätavallista, että sitä pidetään automaattisesti merkkinä kiinnostuksesta?

Toipilaana

No niin, iski sitten saikkupäivä. Pää on täynnä räkää ja kurkkua kivistää. Ei minusta töissä olisi paljon hyötyä. Nytpä onkin hyvää aikaa kirjoitella näitä takautuvia blogikirjoituksia.

Täältä tullaan maailma

Noin. Nyt on sitten lennot ja majapaikkakin varattu. Aikaisemmin olisi pitänyt, lentolippujen hinnat olivat jo vähän nousseet. Olen jo valmiiksi innoissani, vaikka lomaan on aikaa vielä muutama kuukausi. Väkisinhän sitä innostuu, kun ei ole tähän mennessä päässyt oikein kunnolla matkustelun makuun. Pari kertaa porukoiden kanssa joskus kersana, mutta eipä niistä reissuista edes muista enää paljonkaan.

Jotain hankintoja täytyy vielä matkaa varten tehdä. Eihän mulla ole edes matkalaukkua. Lomakohteeni vaikuttaa myös olevan muiden matkaajien kommenttien perusteella varsinainen taskuvarkaiden mekka, joten siinäkin suhteessa täytyy varautua. Joskus olin sitä mieltä, että liika suunnittelu pilaa loman kuin loman, mutta nytpä on jo pää täynnä kaikenlaisia suunnitelmia. Joka päivälle jotain aktiviteettia. Perillä ehtii olla kuitenkin niin vähän aikaa, että ajan tuhlailuun ei ole varaa.

Yksinäinen vastalause

Helsingin Polkupyöräilijöiden (jokin hassu yhdistys kai) puheenjohtaja haluaisi siirtää polkijat jalankulkijoiden seasta ajoradalle. Vertailukohtina hän esittää monia muina Euroopan maita, joissa on fillaroitu autojen seassa jo kauan. Miehen mielestä pyöräilijät ajetaan jalankulkuväylille perustellen sitä turvallisuussyillä, vaikka oikeasti ajetaan vain autoilijoiden asiaa.

Helsingistä minun on paha mitään sanoa, mutta ainakin Tampereella voi kyllä ihan huoletta polkea ehkä pääkatua lukuunottamatta aika vapaasti ja sulassa sovussa jalankulkijoiden kanssa. Tilaa riittää. Ne pyöräilijöistä nipottavat jalankulkijat edustanevat selkeää vähemmistöä.

En todellakaan ymmärrä, mikä hinku on yrittää muuttaa nykyistä systeemiä, varsinkin kun kaikki hyvin tuntevat suomalaisen autoilumentaliteetin. Minua ainakin ärsyttäisi suunnattomasti, jos ratissa ollessa pitäisi jatkuvasti varoa hitaita ajoradalla kekkuloivia pyöräilijöitä. Pyörällä taas ei huvita mennä autojen sekaan luitaan murskauttamaan.

Kiskoja ja kiskontaa

Arvopaperin nettisivut uutisoivat VR:n viime vuoden hyvästä tuloksesta. Reilu 63 miljoonaa euroa, josta suunnilleen puolet menee osinkoina valtiolle. Matkustajien määrässäkin tehtiin kaikkien aikojen ennätys. Yli 65 miljoonaa.

Niin että nyt varmasti kaikki ymmärtävät paljon paremmin, miksi lippujen hinnat vaan nousevat ja aikataulut pettävät alituisesti. Ainoa positiivinen juttu on, että VR on sentään edelleen reilu opiskelijoita kohtaan.

Koossa taas

Enhän minä oikeasti itse mitään uusia hauskoja juttuja keksi. Kaikki on luettu ensin jostain muualta.

Pääsiäisloma soi mahdollisuuden kerääntyä vanhan kotikunnan porukalla iltaa viettämään. Ihan kaikkia ei paikalle saatu, mutta suurin osa kuitenkin. Itsehillintä petti jossain määrin, sillä aamulla oli työn ja tuskan takana pitää kaikki vatsahapot sisällä. Yksi vanha naispuolinen tuttavuuskin tuli baarissa vastaan. Sillä oli kovasti miesseuraa.

En tiedä, olinko tosiaan niin hirmuisen kännissä, että vaikutin sopivan hyväksikäytettävältä, mutta joka tapauksessa yksi baarimikoista yritti pidättää itselleen pakollisen tipin. 50 senttiä ei meikäläisen budjettia kaada, mutta huvikseni en rahaa jakele. Halpamaista.

Nnnngh

Tiedättekös muuten mitä tämä VR:n taannoin käynnistämä Uusi Juna-Aika oikeasti tarkoittaa? Uusia ratayhteyksiä, uusia junavuoroja? Ehei. Uusi Juna-Aika voidaan arvoida jokseenkin tarkasti seuraavalla kaavalla:

UJA = GMT+2(+DST)+0,1667+X. Satunnaismuuttuja X on useimmiten positiivinen.

Pöydällä on kolme mukia. Ensimmäisessä mukissa on vettä, toisessa limonaadia ja kolmannessa kaljaa. Joisitko kustakin mukista?

Jee jee J-mies

Jotain hyötyä sentään satu-uskomuksistakin. Ei haittaisi ollenkaan, vaikka näitä nelipäiväisiä työviikkoja olisi useamminkin. Ehkä pyhien tekstien riipustelijoiden olisi pitänyt nappailla vielä vähän enemmän sieniä, niin päähyviksen elämästäkin olisi tullut värikkäämpi. Enemmän tapahtumia, enemmän juhlapyhiä...

Eipä silti jaksanut nytkään lähteä viihteelle. Pitäisi keksiä jotain uutta, samat vanhat rutiinit on käyty läpi jo tarpeeksi monta kertaa.

Hajamieli

Missasin sitten yhden kivan tapahtuman, kun en seurannut kunnolla kalenteria. Harmittaa.

Ilmavaivoja taas

Ilma on ihan perseestä. Siis silloin, kun se liikkuu päin näköä useita metrejä sekunnissa kuljettaen mukanaan katupölyä ja muuta roskaa (hiekat lakaistaan pois aina liian myöhään). Fillarilla polkeminenkin on kuin suossa sotkemista, kun kaikki energia tuntuu katoavan ilmanvastuksen päihittämiseen.

Huomasin, ettei minusta taida ihan viikossa tulla uutta Claptonia. Kyllähän kitarasta sointuja saa irti, mutta jos joka ääntä varten pitää ensin asetella sormia viitisen sekuntia, lopputulosta ei voi vielä kutsua musiikiksi. Sormenpäätkin huutavat samantien armoa, kun yrittää painaa noita teräskieliä tarpeeksi lujasti. Treenaus jatkuu.

Sirkus

Puskajorma yrittää kovasti ostaa lisää aikaa. Kauden loppuun on vielä jonkin verran matkaa, ja vaarana on, että Irakin fiasko tulee surulliseen loppuunsa liian aikaisin. Jos "ratkaisua" onnistutaan pitkittämään tarpeeksi, voi äijä pestä kätensä koko hommasta, ja koko soppa siirtyy seuraajan hoidettavaksi. Minä niin toivoisin, että tilanne Lähi-Idässä räjähtäisi kunnolla kaikkien silmille...

Presidentin pallia onkin tavoittelemassa sangen mielenkiintoista sakkia. Tarjolla olisi naista, yön timppaa ja italiaanopormestaria. Obamalla tuskin on aitoja mahdollisuuksia, ei jenkeissä vielä niin paljon ole vähemmän valkoista äänestävää väestöä. Hillary voisi olla todennäköisempi, mutta konservatiivisempi sakki pistää varmasti tiukasti vastaan. Giuliani saattaa yltiöpositiivisen julkisen imagonsa ansiosta vedota massoihin, mutta jotenkin sekin vaikuttaa kovin lipevältä tyypiltä.

Pohjanoteeraus

Pilkkiminen vaikuttaa muuten umpitylsältä touhulta. Kököttää nyt jakkaralla naru kädessä keskellä ei mitään. En ole koskaan kokeillut, enkä kokeile. Taitaa se touhu olla useamman pilkkijänkin mielestä syvältä, sen verran hyvää tahtia niitä on nyt keväällä vajonnut jäihin. Ehkäpä se on kuitenkin vain yksi luontomamman tavoista karsia pois tyhmiä.

Mitä opimme tästä? Ei kannata pilkkiä.

Vaihdetaan silli kaviaariin

Aprillipäivistä on tullut tylsiä. Mikään pila ei jaksa enää oikein säväyttää. Eihän siinä ole mitään hauskaa, jos heti jymäytysjutun lopussa vihjataan päivämäärään. Tuskin tässä maassa kukaan vielä haastaa oikeuteen, vaikka lankeaisikin pahemman kerran johonkin pieneen huiputukseen. Miksei kukaan tee niitä vanhoja kunnon lompakko langan päässä -temppuja, joita aina kersana sai lukea Aku Ankasta?