Niitä näitä

Kävin parturissa. Siinäkö taas hetkeksi haircuttia.

Facebook-villitys näyttää vähitellen laantuvan. Tai ainakaan niitä turhia kutsuja ei tule enää jatkuvasti. Vai eikö minulla vaan ole naamaopuksessa tarpeeksi kavereita? Byhyy. Vastustan kiusausta lisätä sinne kaikkia naamatuttuja, vaikka näyttäisin miten yksinäiseltä.

Lopputyön hitaasta pakertamisesta ja yleensäkin työpaineista kumpuava stressi estää jotenkin nauttimasta kevään tulosta. Olen parantumaton jännittäjä, joten luonnollisesti myös stressaaja. Onneksi nykyisessä tehtävässä ei ole järjettömän paljon vastuuta, muuten olisin varmasti kohta hyvä loppuunpalamiskandidaatti. Luulin osaavani pitää työasiat työpaikalla, mutta heti jos tulee jotain ongelmia, ne seuraavat minua salakavalasti kotiin.

Haluan syntyä uudelleen tänä kesänä. Luoda nahkani. Yritän ainakin.

Menetetty peli

Kun katseli sitä Kataisen itkuntuhertelua ja paatoksellista selittelyä, teki mieli itsekin vääntää pari nauravaa kyyneltä.

Siis ei jumalauta. Jos ministerin jollekin bimbolle lähettämistä vonkausviesteistä muodostuu tällä tavalla se huolenaiheista suurin ja polttava kysymys, joka kerää kaiken kansan huomion, on jotain pahasti pielessä. Jaa että menettänyt uskottavuutensa, eikä ole enää täysin kykenevä työhönsä. Valehtelua? Just joo. Moni unohtaa, että ihmisiä ne on poliitikotkin. Muistelkaapa jotain omia vastaavia typeryyksiänne ja kuvitelkaa sitten saavanne potkut niiden takia, kun taho X vetää ne julkisuuteen. Aivotonta mediariepottelua, joka karkaa kaikkien käsistä.

Ja kaiken keskellä se yksi tyhjäpääsuttura. Helvetti, että pistää vihaksi.

Saanko taas sanoa, että en todellakaan aio jatkossa äänestää missään vaaleissa...