Pieleen meni

Joskus harvoin sattuu kohdalle päivä, jolloin kaikki tuntuu epäonnistuvan. Ei välttämättä mitään synkän masentavia juttuja, vaan ihan pieniä asioita. Tulee sellainen olo, että mitkään todennäköisyydet eivät päde ja satunnaisuudesta on turha puhua. Maailmankaikkeus ei vaan halua pelata normaalisäännöillä. Pelaat netissä pelejä, häviät jatkuvasti. Myöhästyt bussista, johon lähdit ihan normaaliin aikaan. Kännykän akku tyhjenee juuri silloin, kun et ole kotona laturin vieressä. Leipä tippuu lattialle, voipuoli alaspäin. Kaikki mahdolliset Murphyn lait.

Tänään on todellakin sellainen päivä.

Huomenna olisi tiedossa taas biletystä vähän isommalla sakilla. Suunnilleen kaikki kaupungissa olevat vanhat kaverit ja pari puolituttuakin. Täytyy sanoa että pientä irrottelua on jo vähän kaivannutkin. Edessä on vain ja ainoastaan tiukkaa aikataulua ja paljon hommia. Tai onhan sitä aikaa, kun vain osaisi käyttää sen harkitusti. Meikäläinen taipuu niin herkästi tuhlaamaan liian monta tuntia joutilaana olemiseen. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Nukkumisaikaakaan ei oikein kannata rajoittaa. Kokeiltu on, monesti ihan huomaamatta. Ei se vaan toimi.

Musiikki rauhoittaa ja rentouttaa, toisaalta kiihdyttää. En voisi elää ilman musiikkia. Maailmassa on niin paljon hyvää musiikkia, josta suurinta osaa en koskaan ehdi kuunnella. Aina kun alkaa tuntua siltä, että kaiken on jo kuullut, löytyy jostain jotain tuoretta ja virkistävää. Musiikki kytkeytyy yhteen elämän tärkeiden tapahtumien kanssa. Kun kuuntelee jotain vanhaa kappaletta, saattaa mieleen palautua jokin tietty hetki menneisyydestä, jokin tietty tunnetila. Nostalgista.