Saturday night live

Unien ylitarjontaa. Olin menossa kotona käymään, mutta asemalla oli vartijoita, jotka pysäyttivät kaikki tulijat. Vai olikohan se jostain kumman syystä lentoasema, en ole varma. Joulun aikaan kuulemma täytyi pitää tarkemmin yllä turvallisuutta. Kysyivät kaikilta henkilöllisyystodistuksen, mutta yllätyksekseni ajokortti ei kelvannutkaan, eikä opiskelijakortti. Sen piti olla varusmieskortti(?). Kaivoin lompakkoni jokaisen taskun, mutta kortti vaan ei ollut siellä. Olin kai jättänyt sen kämpilleni. Sain luvan jatkaa matkaani, mutta koska korttia ei ollut, minun täytyisi tulla heti saman päivän aikana takaisin. Jos en tulisi, minut haettaisiin.

Pitkät yöunet, hyvää ruokaa ja erinomaista siideriä. Kerrassaan rento olo, lauantaiolo. Harmi vaan, ettei ole tuossa vieressä ketään, jonka kanssa voisin jakaa hyvän fiilikseni. Järkevin temppu olisi tietenkin lähteä hakemaan siihen joku, mutta olen juuttunut tähän tuoliini.

The Grudge on melkoisen onnistunut elokuva. Se on japanilaisen Ju-onin amerikkalainen uudelleenfilmatisointi ja täyttää genrensä asettamat vaatimukset täydellisesti. Lajityyppihän on tietenkin kauhutrilleri, joka perustuu täysin katsojien säikyttelyyn kuvakikkailun ja äänimaailman yhteisvaikutuksella. Ei siis mikään psykologinen trilleri. Aihe on ihan mukiinmenevä ja juonen vajavaisuuskaan ei haittaa, sillä säikyttelyä on enemmän kuin tarpeeksi. Tavallaan pääosassa häärivä Sarah Michelle Gellar on kokonaisuuden kannalta tarpeeton. Tyttöparan näyttelijänlahjat rakentuvat korkeintaan kahden tai kolmen perusilmeen varaan, eivätkä juuri vakuuta.