Ongelmia liikenteessä

Isänpäivä meni ja takaisin kämpillä ollaan taas. Jääkaappikin sai pitkään kaipaamaansa sisältöä, kun äiti pakkasi kotoa mukaan kilokaupalla ruokaa. Luvassa siis hetkellinen tauko ainaisesta makaroonista. Juna oli ahdettu ääriään myöten täyteen, mikä oli täysin odotettavissa. Käytävillä ravasi jatkuvasti lomiltaan palaavia kurkkusalaattimiehiä etsien vapaata paikkaa. Onneksi en tällä kertaa joutunut istumaan kaksikerrosvaunussa lasten leikkikompleksin vieressä. Helvetillinen paikka. Varsinkin jos ei ole mukana kannettavaa musiikkia ja hyvin eristäviä kuulokkeita.

Jännä juttu muuten. Vaikka Tampere ei ole EU:n silmin edes kaupunki, on se kuitenkin tällä hetkellä maamme ainoita isompia.. öö.. asutuskeskuksia, joissa on normaalisti toimiva bussiliikenne. Ei käy ollenkaan kateeksi lakkopaikkakunnilla asuvia ihmisiä.

Omaa autoa ei kaipaa, kun on kunnollinen paikallisliikenne. Kunnollisella tarkoitan kai säännöllistä ja tarpeeksi lyhyitä vuorovälejä. Eipä sillä, että omaan autoon olisi edes varaa. Kotona käydessä pääsi kuitenkin pitkästä aikaa rattiin. Taas tuli todettua, että ei Suomessa osata ajaa. Tiellä matelee kuuden auton letka seitsemääkymppiä, kiinni toistensa takapuskureissa tietenkin. Nopeusrajoitus kyseisellä tiellä on näin talvisin 80, kesäisin sata. Tie on hyväkuntoinen, suolattu ja täysin sula. Onko se niin paljon vaadittu ajaa edes sitä suurinta sallittua talvinopeutta?