Sama levy

Blogikirjauksia tulee näemmä enää viikonloppuisin. Toisaalta se kuvaa hyvin nykyistä elämänmenoa. Viikot painetaan väsyneenä töitä ja viikonloppuisin yritetään etsiä jostain edes vähäisiä hymyn aiheita. Yleensä huonolla menestyksellä. Tuottaa jo vaikeuksia vetää naamalle yleensä jonkinlainen peruspositiivinen ilme. Ei mulla koskaan ennen ollut vaikeuksia hymyillä ihmisille ilman syytä. Rupeaa jo kyllästyttämään tämä ikuinen matalasuhdanne. Jos loppuelämä täytyy viettää orjana yhteiskunnan tuotantokoneistossa, ois kiva saada jo vähän jotain hyvitystä. Luulisin olleeni jo tarpeeksi monessa asiassa altavastaajana.

Tuntuu niin epäreilulta kuulla, miten ihmiset ympärillä luovat uusia ihmissuhteita ja testaavat toistensa kumppanuuspotentiaalia. Millä ilveellä mun pitäisi löytää yhteensopiva ihminen, kun en saa aikaiseksi edes yhtä ainokaista kontaktia? Tulevalta kesältä odotan jälleen jotain maagista muutosta, mutta toisaalta viime kesäkin oli jo aika fiasko. Voisin edelleen väittää, että yksinkin voin elää onnellisena, mutta valehtelisin. Ehkä joku muu voi.