Hätähuone

ER on ehdottomasti yksi niistä harvoista tv-sarjoista, jotka eivät ikinä menetä hohtoaan. ER:stä on menossa jo 15. kausi, ja vaikka alkuperäisistä vakinäyttelijöistä ei taida olla jäljellä ainuttakaan, sarjan luonne tai jatkuvuus ei ole missään vaiheessa häiriintynyt. Ei ole pelkästään näyttelijöiden lahjakkuutta, että jokaisesta uudesta hahmosta rakentuu oma kiehtova persoonansa. Todellinen taito piilee jossain siellä taustalla, käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Edesmennyt Michael Crichton loi todellisen helmen, jonka kiillottamista muut ovat onnistuneesti jatkaneet.

Sarjan visuaalista tyyliäkään ei voi tarpeeksi kehua. Olkoonkin hieman suurikontrastinen ja kiillotettu, mutta se selättää tylysti kaikki kilpailijat. Jopa sarjan alkuperäinen tunnarimusiikki oli uskomattoman hieno, sääli että siitä on nyttemmin luovuttu. Kyllästyivät kai kuvaamaan uusia pätkiä hahmojen vaihtuessa.

Totuus tietenkin on, että lääketieteellisen pinnan alla piilee aika perinteinen ihmissuhdedraama kaikkine kliseineen. Sarja on kuitenkin tähän mennessä antanut katsojilleen jo niin monta tunteisiin vetoavaa pala kurkussa -hetkeä, että se saa jonkin verran anteeksi saippuasarjan piirteitään. Muut katsokoot salkkareita, ER on minun rakas paheeni.