Osansa kullakin

Eipä siihen mennyt kauan, että sain taas oloni kurjaksi. Harvinaisen lämmin, aurinkoinen syyspäivä ja kaksi turhan onnellisen näköistä ihmistä. Liian onnellisten ihmisten näkeminen on tietty muutenkin myrkkyä meikäläiselle, mutta kauniimpi osapuoli näistä kahdesta sattui taas olemaan se tyttö, jonka seurassa minäkin voisin olla kovin onnellinen. Eipä ainakaan jää sijaa turhille toiveille.

Ihminen on vaan aika paskasti suunniteltu otus. Pääkoppa halajaa aina vaan parasta, ei puhettakaan että tyydytyksen löytäisi siitä sarjasta, jossa itsekin painii. Kun on kerran nähnyt parempaa, ei osaa tyytyä vähempään. Samalla kuitenkin tietää hyvin, ettei itsellä välttämättä olisi juuri varaa hapuilla kovin korkealle. Ja tästäkös ei seuraa mitään muuta kuin kurjaa oloa säännöllisesti. Minkäs teet. Elämä on.

Kolme ja puoli eläköönhuutoa uudelle tekijänoikeuslaillemme!