Kuvitelmaa vain

Tänään oli lämmin ja kaunis päivä. Lähdin töiden jälkeen paikkaan, jonka olemassaolosta en aikaisemmin edes tiennyt. Tai oikeastaan en koskaan ollut moista etsinytkään. Oli ihan mukavaa nauttia siitä rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä, tutkailla ympäristöä. Kaupungin keskustan perusvakava meno on monesti niin ahdistavan oloista. Pitää jännittää.

Näen, että katselet minua, mutta en ole huomaavinani. Yrität keskittyä muuhun, jutella muiden kanssa, mutta et voi olla aina välillä vilkaisematta. Lopulta vastaan katseeseesi, hymyilet. Minäkin hymyilen. Pian kävelet luokseni. Et puhu mitään, mutta tartut käteeni ja viet minut sivummalle. Sanoja ei tarvita, on vain nämä tunteet ja pienet eleet. Suutelet hellästi kaulaani, niin että tunnen lämpimän hengityksesi. Aistin kosteiden huultesi jokaisen hitaan painauman. Mikään ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä.

Avaan silmäni ja huomaan tuijottavani monitoria. Vierelläni ei ole ketään. Ajatuksissani olen kuitenkin edelleen jossain aivan muualla...