Yksinäinen sunnuntai

En kadonnut. Heräsin aamulla niin kuin aina ennenkin. Soin itselleni pienet sunnuntailöhöilyt ja nousin sitten keittämään teetä. Teetä ja ranskanleipää. Ei mikään mahdottoman monipuolinen aamiainen.

Kaatosade yllätti heti kun olin lähtenyt lenkille. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan juoksin normaalireittini. Tavallaan ihan hassua kipittää metsässä läpimärkänä. Huomenna on ehkä flunssa päällä, mutta minkäs sille sitten voi.

Muuallakin on mietitty ihmisten itsepintaista mieltymystä yksiavioisuuteen. Luonnossahan pariutuminen eliniäksi on oikeastaan harvinaista. Uroot käyvät pistämässä jälkikasvun alulle ja vaihtavat maisemaa etsiäkseen taas uuden parittelukumppanin. Poikkeuksia toki löytyy, ihminen niiden joukossa. Jos ajatellaan ihan primitiivisellä tasolla, niin mitä järkeä tosiaan on väkisin pyrkiä löytämään se yksi ainoa kumppani. Aivot on kuitenkin ohjelmoitu innostumaan kerta toisensa jälkeen niistä uusista ja paremmista yksilöistä. Ainakin miehen aivot. Aina löytyy joku parempi, täydellistä ei ole.

Tylsääkin tylsempi nykytilanne johtuneekin vain siitä, että jälkikasvulle voi taata huomattavasti helpommin vakaat olot kasvaa ja kehittyä, jos tukena on (nyt kaikki YH:t pillastuu) kaksi aikuista. Ja mehän olemme eläimiksi niin kypsiä ja viisaita, ettemme tuo maailmaan pienokaisia kykenemättä tarjoamaan niille hyvää elämää. Olemmehan...

Ehkä yksiavioisuus on vain meidän ihmissuhdeavuttomien keksintö, jolla yrittää vangita edes yksi pahaa-aavistamaton yksilö.