Luonnollista

Kotikotona käydessäni huomasin taas, miten vähän tekemistä siellä oikeastaan on. Varsinkin, jos ei satu olemaan tuttuja maisemissa. Vaan kyllähän ne päivät laiskotellenkin saa kulumaan. Kävin läheisellä pururadalla haistelemassa vähän luontoa. En kuitenkaan tällä kertaa juoksemassa, vaan kameran kanssa.

Jos ei sitä oikeasti uskaltaudu vähän kauemmaksi urbaanista maisemasta, ei voi edes ymmärtää mistä jää paitsi. Niin paljon kaikkea kaunista katseltavaa, yksinkertaisia pieniä juttuja. Ja vaikka oli lämmin ja aurinkoinen sunnuntaipäivä, sain ylhäisessä yksinäisyydessäni bongailla maisemia. Kertoneeko sekin jotain luksushemmotellusta nyky-yhteiskunnasta. Eipä sillä, ettenkö voisi itsekin hylätä betonibunkkerini hieman useammin.

Toki sitä ollaan riippuvaisia viihde-elektroniikasta ja erilaisista kommunikaatiolaitteista, mutta eikö niistä tosiaan voi olla hetkeäkään erossa. Nyt kun tarkemmin muistelen, olipa minullakin metsän keskellä tarpoessani taskussa kännykkä. Ihan kuin minun olisi pakko olla tavoitettavissa joka paikassa, millä hetkellä hyvänsä. Ihan kuin olisin ainutlaatuinen, korvaamaton...