Suunta muuttuu

Helvetin tutkintouudistus. Ihan kuin kurssien valitseminen ja mahduttaminen viikko-ohjelmaan ei olisi tarpeeksi turhauttavaa puuhaa muutenkin. Nyt joka toinen kurssi on joko vaihtanut nimeä ja sisältöä tai jakautunut useampaan osaan. Etsi siinä sitten oikeat vastaavat kurssit aikaisempien vuosien opintokokonaisuuksiin. Samalla tosiaan pitäisi saada se tutkinnon lopullinen sisältökin päätettyä. Vähemmästäkin palaa käpy.

Onpa edes jokin tekosyy sille, että nyhjään jälleen yksin kotona perjantai-iltana. Elämä ei edelleenkään tule hakemaan minua väkisin täältä neljän seinän sisältä, eikä kyllä kukaan muukaan. Mutta minne tästä lähtisin? En millään haluaisi myöntää, että ne todelliset kaverit taitavat sittenkin olla aika vähissä. Sitä saa mitä tilaa, väittävät viisaammat.

Ajatuksista ei ole kuin harmia. Ongelmien loputon vatvominen ei tule muuttamaan minua tai tilannettani suuntaan eikä toiseen. Tai oikeastaan alaspäin voi aina vajota. Pohjaa tuskin on olemassakaan. Tiedän kyllä, mitä haluan, mutta en vain pysty saavuttamaan sitä. En nyt, en näillä eväillä. Pitäisi uskaltaa oikeasti tehdä jotain, vaihtaa suuntaa miettimättä turhaan mahdollisia seurauksia. En vain tiedä, mistä löytäisin rohkeutta.

Lukemalla muiden samankaltaisia mietteitä blogeista ja foorumeilta voi helposti pahoittaa mielensä. Onko siinä muka jotain lohdullista, että tietää muillakin menevän huonosti? Joskus tulee vastaan tekstejä, jotka ovat kuin suoraan omasta elämästä. Niihin on kovin helppo samaistua ja imaista lisää kurjuutta itseensä, löytää ongelmia jotka aikaisemmin loistivat poissaolollaan. Lopulta tuntuu sitten taas siltä, että kaikki maailman loka valuu juuri omaan niskaan.