Suuntaviivoja

Päässäni on soinut koko päivän Sylvian joululaulu. Kuulin sen unessa, jossain hämärässä tilanteessa. Unessa sen nimi vaan oli Claudian joululaulu. Vähintäänkin omituista.

Koin hetkellisen(?) heikon hetken, kun mielessäni käväisi ajatus kaiken tämän materialismin turhuudesta. En voisi kuvitella elämää ilman viihde-elektroniikkaa ja luksushyödykkeitä, mutta tarjoavatko ne kuitenkaan mitään todellista täytettä elämään. Ajantappoa ja egobuustia. Toisaalta, niin kuin joskus aikaisemmin kirjoitin, ei ole olemassa mitään sääntöä, joka määrittelisi "oikean" elämän sisällön. Kukin kulkee polkunsa omien tavoitteidensa mukaisesti. Jos rautaromutaiteen tuottaminen ja apurahoilla eläminen tekee onnelliseksi, mikäs siinä. Turha minun on sitä tuomita, vaikka se hullun hommalta vaikuttaakin.

Joskus näyttää siltä, että suurin osa perustallaajista toistaa robotin tavoin päivittäisiä rutiineitaan ajattelematta sen kummemmin, mitä oikeastaan elinaikanaan haluaa saavuttaa. Omaan päähän sen sijaan ilmaantuu yhä useammin vaikeita kysymyksiä oman elämän suuntaviivoista. Yksi asia on kuitenkin kristallinkirkas. Jos ei kaikkien näiden kymmenien vuosien aikana kykene saavuttamaan edes jonkinasteista tyytyväisyyttä itseensä, on elänyt täysin turhaan.