Laiskuri

Olen nyt parina aamuna luopunut kaikesta itsekurista ja löhönnyt sängyssä niin pitkään kuin mahdollista. Ja kyllähän sitä ihminen jaksaa löhötä. Varsinkin jos on päässyt johonkin mukavaan uneen siinä heräämisen aikoihin, sitä jatkaa ihan mielellään vaikka puoliksi valveillakin.

Olen yksi niistä onnellisista ihmisistä, jotka saavat syödä lähes mitä vaan, eikä paino heilahda mihinkään. Toisaalta en ole ikinä kokenut syömistä mitenkään uskomattoman tyydyttäväksi tapahtumaksi. Hyvä ruoka tietty maistuu aina, mutta voisin helposti olla syömättäkin, jos ei olisi pakko. Olen monesti miettinyt, kokevatko painonsa kanssa taistelevat ihmiset näläntunteen jotenkin erilaisena, pakottavampana.

Syön elääkseni, en elä syödäkseni. Harvinaislaatuista viisautta.