Vertikaalisesti rajoittunut
Kai tämä on käytävä vielä kertaalleen läpi. Vaikka olenkin monessa suhteessa harmaa keskivertomies, ulkokuoreltani olen aika pieni. En keskimittainen, vaan lyhyt. Arvioisin, että tiedostetut tai tiedostamattomat pituusvaatimukset puolin ja toisin pudottavat noin 50-75% suomalaisista naisista samantien pois potentiaalisten kumppaneideni joukosta. Asetelma ei välttämättä olisi niin mahdoton, jos saisin kilpailla ainoastaan oman pituusluokkani kanssa. Vaan ei, minusta riippumattomat seikat asettavat minut samalle viivalle lähes kaikkien suomalaisten miesten kanssa. Oli nainen minkä mittainen tahansa, tavoite on kirjaimellisesti mahdollisimman korkealla.
Painoindeksini on 21-22, eli en omasta näkökulmastani ole mikään täysruipelo, mutta suhteellisen hoikka. Sitten kun laitetaan rinnalle vertailukohdaksi se keskiverto suomalainen mies, haihdun puoliksi näkymättömiin. Käytännössä siis saan jopa muiden lievän ylipainon näyttämään tavallista paremmalta. Lihasten kasvattaminen auttaisi vain rajallisesti, sillä pienikokoiset lihaskimput saavat usein otsaansa vähemmän mairittelevan leiman. Ai niin, kaiken lisäksi taidan näyttää vielä ikäistäni reilusti nuoremmalta. Siitä saattaisi ehkä olla etua joskus parinkymmenen vuoden kuluttua, vaan ei nyt.
Aina tavataan muistuttaa, että tärkeintä on hyväksyä itsensä, arvostaa ja rakastaa itseään. Mutta mihin asti se sitten lopulta riitää? Asetelma säilyy ennallaan.
Painoindeksini on 21-22, eli en omasta näkökulmastani ole mikään täysruipelo, mutta suhteellisen hoikka. Sitten kun laitetaan rinnalle vertailukohdaksi se keskiverto suomalainen mies, haihdun puoliksi näkymättömiin. Käytännössä siis saan jopa muiden lievän ylipainon näyttämään tavallista paremmalta. Lihasten kasvattaminen auttaisi vain rajallisesti, sillä pienikokoiset lihaskimput saavat usein otsaansa vähemmän mairittelevan leiman. Ai niin, kaiken lisäksi taidan näyttää vielä ikäistäni reilusti nuoremmalta. Siitä saattaisi ehkä olla etua joskus parinkymmenen vuoden kuluttua, vaan ei nyt.
Aina tavataan muistuttaa, että tärkeintä on hyväksyä itsensä, arvostaa ja rakastaa itseään. Mutta mihin asti se sitten lopulta riitää? Asetelma säilyy ennallaan.
3 Comments:
Ensimmäisenä kaikista ystävistäni naimisiin meni n. 165-senttinen mies. Vaimo taitaa olla vähän pidempi. Kannattaa olla hyvä tyyppi.
Ei kannata käyttää aikaa sellaisen suremiseen, mitä ei voi muuttaa. Harjoittele supliikkipuolta (joskus kai mainitsit, että et saa livenä suutasi samaan tapaan auki kuin blogissa) vaikka jossakin harrastusryhmässä. Siitä on todennäköisesti hyötyä joka tapauksessa.
Tuo pituus on taas sellainen asia, millä on merkitystä enimmäkseen vain baarissa korkeintaan, missä kaikki muukin perustuu hyvin pintapuoliseen tutustumiseen.
Arkielämässä ei ole mitään väliä. Olin juuri kirjoittamassa tuosta, miten lähipiiristä ei ainakaan miehen pituuden perusteella voi vetää samanlaista johtopäätöstä kuin sinä kirjoitat.
Hanki harrastus, jossa voit rauhasa tutustua toisiin. Silloin ei tule torjutuksi ja voi rauhassa tutustua muihin ja antaa heidän tutustua itseensä.
Miksi et ottaisi järeämpiä konsteja käyttöön, kun raamit ja sosiaalinen arkuus etc. aiheuttavat toistuvaa hankausta? Suosittelisin lähtemään liikkeelle ihan aakkosten a:sta. Eikö homma olisi jo hanskassa jos itseanalyysi, reippailu tai harrastusryhmät olisivat onnen avain.
Ja aiheesta. Fysiikalla on ihastumisessa merkittävä osuus mutta reilua se ei ole kellekkään.
Lähetä kommentti
<< Home