Kolme oikein

Kiehtova ilmiö tuo lotto. Tai vapaaehtoinen tyhmyysvero, niin kuin pollevimmat sitä nimittävät. Kahdessa paikassa jälleen käytiin läpi se rituaali, jonka suurin osa lottoajista on vähintään kerran käynyt päässään läpi. Ensin vapaavalintaista eläimellistä riemunkiljuntaa, jota seuraa hiljalleen hiipivä epäusko. Voiko se olla tottakaan. Lopulta päästään pohtimaan, paljonko tuhlataan, miten tuhlataan, missä tuhlataan, koska voi alkaa tuhlata ja kelle kaikille siitä voi kertoa.

Vaikka jokainen tietää varmasti, että päävoiton mahdollisuus on kosmisen pieni, ei mikään estä yrittämästä. Niin monelle suomalaiselle se kuitenkin on jo osunut, ja Suomihan on pieni maa. Pari ropoa kerran viikossa ei tunnu missään, jos sillä saa pidettyä elossa tuon salaisen unelman. Iso lottovoitto on kuitenkin ajatus, joka hanakasti karkotetaan mielestä. Haaveita ei saa päästää liian pitkälle, koska kyse on useimmiten kuitenkin asioista, jotka eivät koskaan käy toteen normaalielämässä.

Veikkaus myy kansalaisille lähes olematonta mahdollisuutta saavuttaa mahdoton. Onko hienompaa bisnestä.