Stereotyypit uudelleenvierailtuna

Ihmiset rakastavat stereotyyppejä. Eikä mikään ihme, sillä lähes koko viihteellinen mediateollisuus tositeeveesarjat eturintamassa osallistuu niiden luomiseen ja pönkittämiseen. Nuo stereotyypit painuvat ainakin jollain tasolla jokaisen alitajuntaan ja pulpahtavat sieltä sitten pintaan, kun ollaan muodostamassa havaintokenttään ilmestyneestä uudesta kasvosta ensivaikutelmaa. Sitä tulee sijoiteltua ihmisiä karsinoihin ihan huomaamattaan. Stereotyyppiluokitukset ovat toki kivoja niin kauan, kun ne osuvat oikeaan. Harvinaisen rasittavaa on, jos vaikkapa itseesi kohdistuvat johtopäätökset ovat toistuvasti vääriä.

Jos et tietäisi, että delfiini on tasalämpöinen ja hengittää keuhkoilla, sanoisitko sen olevan nisäkäs?

Vaan milläs moisen globaalin ilmiön välttäisi? Muuttamalla ulkonäköään, käytöstään, koko ulkoista habitusta siten, että eri osatekijöiden perusteella ei voisi enää antaa niin helposti yksimielistä tuomiota? Mahdollisesti vaikeaa, eikä ainakaan järin mukavaa oikoa sillä tavoin kaikkien muiden väärinkäsityksiä ja hukata siinä samalla vielä oma yksilöllinen identiteettinsä.