Kaatosade Kalaharissa

Rento kuin kakkosnelonen. Helvetin iso munalukko, jonka avain on kadonnut. Harmaa kassakaappi, joka menee aina vahingossa lukkoon, ja jonka yhdistelmää ei kukaan tiedä. Tylsä ulkopuolelta ja tyhjä sisältä. Pultsari, joka ei näe edessään tarjolla olevaa kultaista vodkapulloa. Se olen minä.

Sitä kuvittelisi, että tällä ikää olisi jo kypsä ja aikuinen ja osaisi järkeillä asioita tarpeeksi, niin ettei tarvitsisi tehdä puolivaistomaisesti karmean tyhmiä ratkaisuja, tai tahdon puutteessa olla täysin kykenemätön tekemään minkäänlaisia ratkaisuja. Jokin vaan on pielessä. Tärkeillä hetkillä pääkoppa on tyhjää täynnä, ja jälkeenpäin saa sitten todeta, että näin taas kerran.

Ehkä tarvitsisin jonkinlaisen julkisen epäonnistumisen tai nolauksen (yleensä ne jäävät vain omaan ajatusmaailmaani palloilemaan), jotta tajuaisin ettei siinä kuinkaan käy. Kaikesta selviää. Varsinkin pikkujutuista, jotka tahtomattaan onnistuu päässään paisuttamaan valtaviksi ongelmiksi.