Herneitä tyrkyllä

Syksy vituttaa niin kuin aina. Ei huvita kirjoittaa, kun kaikki mieleen puskeva on jotain negatiivista. Älkää tulko mun tielleni kitisemään mistään turhasta.

Toisaalla kirjoitettiin taas läskeistä, joten niinpä minäkin. On tosiaan outoa, että ihmiset havahtuvat ihravuorensa keskeltä vasta siinä vaiheessa, kun massaa on kertynyt se sadasta kahteensataan kiloa (sovella keskimittaisiin ihmisiin). Silloin on liian myöhäistä. Rankalla teholaihdutuskuurilla saa ehkä karistettua liian painon, mutta venynyt iho ei katoa välttämättä yhtään mihinkään.

Ja mitä sitten on se höpinä läskien hyväksymisestä sellaisena kuin ovat? En tietenkään huutele kenellekään päin naamaa, mutta ei minulta myöskään heru pisaraakaan kunnioitusta niille punkeroille, joita ruokaloissa näkee vaivalloisesti lyllertävän täyteen lastattujen tarjottimiensa kanssa. Enkä voi pakottaa itseäni pitämään hyllyvää laardia miellyttävän näköisenä. Pieni runsaus on vielä ihan luonnollista, mutta ihmisen normaali fyysinen olomuoto ei ole yhtä leveä kuin pitkä.